Suomen suurin matkablogiyhteisö

Olen Holiday Clubin uusi lomatestaaja eli 2020 lillutaan kylpylöissä

Lomatestaaja-kampanja kaupallisessa yhteistyössä Holiday Clubin kanssa

Tammikuun matkamessuilla aukesi haku Holiday Clubin lomatestaajaksi, jonka tehtävänä on testata viisi heidän kylpylähotellia Suomessa. En epäröinyt hetkeäkään hakemista tähän kampanjaan, sillä osa Holiday Clubin kohteista oli jo entuudestaan tuttuja sekä kylpylät on ihan parhautta. Olenhan saanut lähipiirissäni ’kylpyläspesialisti-Kinnunen’ lisänimen.

Päätökset lomatestaajista tuli alkuvuodesta, mutta koronan takia kamppis laitettiin tauolle. Nyt onneksi kesäkuun alussa hallitus on näyttänyt vihreää valoa kotimaan matkailulle – olkoon tämä siis meidän kaikkien kotimaan matkailun vuosi!

Ihan myös jo pelkästään ympäristön kannalta on hyvä, jos ihmiset alkavat osan ulkomaan matkoistaan toteuttamaan Suomessa ja nyt on tärkeää tukea nimenomaan kotimaisia yrityksiä. Me ollaan muutenkin paljon entuudestaan matkailtu Suomessa ja joka kerta arvostus Suomea kohtaan matkakohteena nousee.

Meillä on kaikkea upeaa täällä: henkeäsalpaavaa luontoa, upeaa kulttuuria, mielenkiintoisia kaupunkikohteita, mahdollisuuksia uskomattomiin elämyksiin ja totta kai myös rentoutumiseen. Nämä kaikki onnistuu myös Holiday Clubin kohteissa, joten odotan innolla tätä vuotta Lomatestaajana. 

Saan piakoin myös oman alekoodin teitä varten, jolla saatte -15% Holiday Clubin kohteista. Infoan tarkemmin siitä, kunhan saan alekoodin käpäliini ja tarkemmat yksityiskohdat. 

Holiday Clubin lomatestaajat tutustuvat ja lomailevat vuoden aikana useissa eri Holiday Club -kohteissa ympäri Suomea. Lomatestaajan avulla pääsemme kaikki mukaan lomatunnelmiin – näemme ja koemme millaista on lomailla Holiday Clubin monipuolisissa kohteissa. – Holiday Club / Lomatestaaja

Minun lisäksi tässä on mukana ihanan herkullisia matkoja toteuttava Tasty Travelissimo sekä jo viime viikonloppuna ensimmäisen lomatestauksen suorittanut Lähdetään Taas. Aika hauska sattuma, ollaan muuten kaikki nimenomaan Rantapallon matkabloggaajia.

 

 

Täältä löydät Holiday Clubin julkaisun / haastattelun meistä Lomatestaajista, mutta laitan tähän minun osioni tämän vuoden suunnitelmista lomatestaajana:

1. Millaisella kokoonpanolla aiot lomailla Holiday Clubin kohteissa?

Pääsääntöisesti samalla kokoonpanolla, jolla matkustan yleensä muutenkin eli avopuolisoni sekä pörröisen Kyösti-corgimme kanssa. Kyösti on itse asiassa neiti, vaikka nimi antaisi muuta ymmärtää. Saatan tehdä myös jonkinlaisen tyttöjen hemmotteluviikonlopun ystävän kanssa.

2. Mitä Holiday Clubin kohdetta tai tekemistä odotat eniten ja onko kohteemme tuttuja entuudestaan?

Kyllä se taitaa tuo Saariselän Holiday Club olla upean sijainnin takia, sillä olen pitkään haaveillut Urho Kekkosen kansallispuistosta ja siinähän se on sopivasti aivan vieressä. Lapin tunturiluonto on jotain niin käsittämättömän upeaa. Toinen kohde mitä odotan kovasti on Saimaa, sillä sen kylpylä vaikuttaa todella elämykselliseltä. Olin alkuvuodesta Holiday Clubin loma-asunnossa Saimaalla ja tuolloin en käynyt kylpylässä, joka jäi harmittamaan. Pitää ehdottomasti korjata tilanne seuraavalle kerralla! Entuudestaan tuttuja on myös Kuusamon Tropiikki lapsuudesta sekä Katinkulta parin vuoden takaa, jossa erityisesti kylpylän ulkoalueen saunat ja paljut tekivät vaikutuksen.

PS. Täältä löydät Katinkultaan liittyvän postaukseni parin talven takaa. Majoituttiin tuolloin loma-asunnossa.

3. Mitkä viisi kohdetta aiot vuoden aikana lomatestata?

Meillä on suunnitteilla tehdä joko kesällä tai ruskan aikaan road trippi Lappiin avopuolison ja Kyöstin kanssa – saatamme napata mukaan myös äitini corgin Hillan, joka on itse asiassa Kyöstin serkku. Tarkoituksena olisi käydä saman matkan aikana ainakin Kuusamon Tropiikin, Sallan ja Saariselän Holiday Clubit ja kylpylät testaamassa. Pakkaamme autoon myös telttailutarvikkeet, sillä ajattelimme tehdä pieniä patikkaretkiä matkan varrella seuraavaan Holiday Clubiin. Mitä luksusta päästä välillä myös hotellin pehmeisiin lakanoihin ja rentoutumaan kylpylään. Tämän lisäksi haluan viettää romanttisen viikonlopun Saimaalla sekä viedä ystävän joko Caribialle Turkuun tai Tampereen kylpylään kaupunkiloman merkeissä.

4. Mihin kohteeseen lähdet ensimmäiseksi lomalle?

Näillä näkymin tuo Lappi road trippi tulee toteutettua ensimmäisenä – ellei sitä sitten tule ennen sitä yllätettyä ystävää kaupunkilomalla Turkuun tai Tampereelle. Romanttisen kylpyläloman Saimaalla haluan säästää talven pimeille illoille.

Lomatestaajina mukana on myös avopuoliso sekä Kyösti-corgi. 

 

Ai että, onpa ihana ja niin minunlainen yhteistyö luvassa. Millaisia suunnitelmia sulla on kotimaan matkailun tälle vuodelle?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Instagramin (@veerapirita) Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Katja 15.6.2020 at 21:34

    Mielenkiintoinen yhteistyö varmasti!
    Toivon pääseväni patikoimaan mahdollisimman moneen Suomen kansallispuistoista ja mielellään useammalla eri kokoonpanolla. Myös koiria oli tarkoitus totuttaa tänä kesänä telttailuun joten josko osa niistä pääsisi mukaan myös jollekin kansallispuisto matkalle.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 28.6.2020 at 11:48

      On kyllä mieleinen! 🙂 Kansallispuistot on kyllä ihan best, niitä onneksi Suomessa riittää. Meillä Kyösti tottui hyvin parin yön jälkeen telttailuun ja on nyt kunnon konkarikoira.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 16.6.2020 at 23:49

    Kiva yhteistyö 🙂 Onpas noita Holiday Clubin kylpylöitä paljon jo heti tässä kättelyssä. Sallasta en ole kuullutkaan, enkä itse asiassa tiennyt, että Turustakin ko. kylpylä löytyy. Mukavia reissuja!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 18.6.2020 at 12:51

    Ihanalta kuulostava suunnitelma! Lappi houkuttelisi minuakin tänä kesänä, joten saas nähdä vaikka lähtisinkin. Mielenkiinnolla odotan juttuja näistä sitten aikanaan.

  • Reply Jenna / Muu maa mandariini 20.6.2020 at 00:32

    Ei huonompi yhteistyö ollenkaan! 😀 Saitko itse siis päättää nuo kohteet? Olisikin kiva kuulla, miten nämä kylpylät eroavat toisistaan, vai onko ne suht samanlaisia koska kuuluvat ketjuun?

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 28.6.2020 at 11:50

      Joo totta kai, saan tehdä oman näköisen matkani ja halusin yhdistää samaan reissuun nuo pohjoisemman Suomen kohteet kun Helsingistä on kuitenkin matkaa tuonne. 🙂 Raportoin kylpylöistä enemmän sitten kun tulee tutuiksi, ainakin nettisivujen perusteella on aika erilaisia. Oon toistaiseksi käynyt vain Katinkullassa ja se oli ainakin todella kiva. Spesiaalia siellä on ulkoalue, jossa on muun muassa paljua ja savusaunaa. Ei kai muissa kylpylöissä oo savusaunaa, ellen oo ihan väärässä. 🙂

  • Reply Teija / Lähdetään Taas 20.6.2020 at 12:57

    Tämä lomatestaajan pesti on myös minulle kuin unelma! Kylpylät on niin parasta, on seura sitten uimista rakastava lapsi, tai ystävät, joiden kanssa kylpylöinnin yhteydessä voi siemailla lasin kuohuvaa.

  • Leave a Reply