Suomen suurin matkablogiyhteisö

10x paikkakuntalaisten vinkit omaan kotikaupunkiin Suomessa

Kotimaan matkailu on hyvin suosittua ja keräsin tähän postaukseen matkavinkkejä kymmeneen Suomen kaupunkiin paikallisilta missä majoittua, mitä syödä, mitä tehdä sekä tapahtumavinkkejä. Itseni lisäksi suosituksia kertovat muut matkabloggaajat, jotka ovat lähtöisin kyseisestä kaupungista tai asuvat siellä nyt.

Mistä sinä olet lähtöisin? Kerro artikkelin päätteeksi omat kotikaupunkisi vinkit kommenttikenttään.

PARKANO


Parkano nääs! Parkano on pieni kaupunki Pirkanmaalla, jossa etelä-pohjalainen, tamperelainen ja satakuntalainen meininki ja murre sulautuu yhteen. Parkano on kauneimmillaan kesällä, kun pienellä kylänraitilla on elämää. Syksy on myös kaunis. Kesän ja syksyn must go ovat ehdottomasti Kaidatvedet, jossa on upea luonto. Kaidatvedet on kapeaan murroslaaksoon syntynyt järviketju. Parkanossa on myös hyvät kalastuskosket.

Mikäli luonto ei kiinnosta, niin onhan Parkanossa tunnelmaa ihan ns. pienen kylän kulttuuriperimänkin osalta. On perineinen Shell, grilli, kaksi kapakkaa ja kymmeniä mopoautoja.

Missä majoittua? Majoituspaikkoja on vähän, mutta yksi mainittava on Pahkalanniemi Camping, jossa pääsee yöpymään Kirkkojärven rannalla.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Iso parkanolainen! Autogrillilä tietysti. En käy missään muualla grillillä kuin kotikonnuillani: AG on ollut aina siellä. Itselleni perinteinen tilaus on ranskalaiset ilman ketsuppia ja pieni kevytmaito. Tää on tärkeä perinne. Mutta: testaa isoa parkanolaista, jos käyt grillillä.

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Suositelisin käymään Parkanossa jonkun tapahtuman aikaan. 2020 Parkanossa tapahtuu mm. seuraavia: Rallisprint, Liekkiyö, Liekkirock, Paroonin perhokunkku, Art Festivo ja Mopoautopäivä.. Pieni noin 6000 ihmisen Parkano on aika eloisa tapahtumien aikaan.

Pöndekengissä / Mira

 

 

 

VÄÄKSY


Vääksyyn kannattaa matkustaa ehdottomasti kesällä, jolloin paikka on suoranainen kesäparatiisi! Kesäasukkaat ja turistit ovat kuuluneet Vääksyn katukuvaan jo yli sadan vuoden ajan, joten täällä on myös pitkät perinteet matkailijoiden vastaanottamiseen.

Kesäaikaan Vääksystä löytää kaikkea, mitä täydelliseen kesäpäivään tarvitsee. On Suomen vilkkain sisävesikanava, yksi Etelä-Suomen parhaimmista uimarannoista, ihania kahviloita, hyviä ravintoloita, oma pienpanimo, oma jäätelötehdas, mukavia pikkuputiikkeja shoppailuun ja paljon muuta. Kaiken kruunaa upea luonto ja järvimaisema.

Missä majoittua? Majoittua Vääksyssä kannattaa ehdottomasti ihanassa Apteekinmajoituksessa, joka löytyy ihan paraatipaikalta keskeltä Vanhaa Vääksyä. Vain muutaman askeleen päästä kanavalta. Täällä pääset yöpymään hotellissa, joka on tehty yli 100 vuotta vanhaan apteekkirakennukseen. Mökki/huvilamajoitusta kaipaavalle suosittelen puolestani Aurinkorannan mökkejä ja huviloita, tai hieman kauempaa Asikkalasta löytyvää upeaa Lehmonkärkeä.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Vääksyssä kannattaa käydä ihanassa Kanavan Kunkussa, joka on toiminut yhtenä Vääksyn vetonauloista jo yli 10 vuoden ajan. Loistava ruoka ja juomat, ja sijainti ihan kanavan vieressä.

Kahviloiden ystäville suosittelen ihanaa Ranskalaista kyläkauppaa tai tunnelmallista Metsälinnan kahvilaa. Jäätelölle kannattaa taas ehdottomasti poiketa Kanavan Helmeen, jonka itse tekemät artesaanijäätelöt vievät kielen mennessään! Jos olet liikenteessä heinäkuussa ja pidät oluesta, ei Kanavan Panimon pop-up kesäterassiakaan kannata ohittaa!

 

 

 

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Vääksyssä kun ollaan, kannattaa ehdottomasti pysähtyä kanavalle sulutuksia ja erilaisia veneitä ihmettelemään. Ja nauttia muutenkin kanavan ympäristön upeasta miljööstä, johon myös kaunis Vääksynjoki kuuluu. Jos rantaelämä kiinnostaa, niin Kalmarin upealla hiekkarannalla vierähtää helposti tunti jos toinenkin, ja halutessaan vesille pääsee myös vuokrattavilla SUP laudoilla.

Vahvasti suosittelen myös nauttimaan ruuasta ja syömään hyvin, siihen kun täällä on näinkin pieneksi paikaksi ihan loistavat mahdollisuudet. Aktiviteetteja kaipaaville Vääksystä puolestaan löytyy paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia aina golfkentästä kunnon luontopolkuihin.

Tapahtumia kaupungissa? Kesäisin Vääksyssä järjestetään jo perinteisiksi muodostuneet koko perheen kaarnalaivojen SM-kisat. Heinäkuisissa kisoissa kauniilla Vääksyn joella toisistaan mittaa ottavat Suomen kauneimmat ja nopeimmat kaarnalaivat, jollaisen itselleen pääsee valmistamaan kaarnalaivaverstaassa. Onko tässä ehkä yksi koko Suomen sympaattisimmista kesäkisoista?

Tuntematon turisti / Sanna

 

 

OUTOKUMPU


Outokumpu löytyy Pohjois-Karjalasta 45 kilometrin päässä Joensuusta ja on huima noin 7 000 asukkaan kaupunki, josta olen syntyisin. Outokumpu on erityisesti tunnettu sen kaivostoiminnasta (1913-1989) sekä terästä valmistavasta Outokumpu-yrityksestä.

Suurena Sorjonen-sarjan fanina bongasin myös kolmoskaudelta kuvauspaikkoja Outokummusta: muun muassa Vanhan Kaivoksen alueen. Ja tuleehan meidän kylältä myös julkkiksia: Anna Puu ja Esko Kovero tai no Esko on ihan siitä naapurista, mutta anyway!

Vaikka ei ole isosta paikasta kyse, on se yllättävän eläväinen. Veikkaan, että tähän yhtenä syynä se, että Outokummussa voit opiskella kulttuurialan opintoja kuten tanssia ja lavastesuunnittelijaksi tai metallialan opintoja.

Missä majoittua? Kesäaikaan Särkiselän leirintäalue on kiva ja siellä on erityisesti karavaanareita. Särkiselkä sijaitsee rannalla ja täällä on lapsuudessa vietetty monia ihania kesäpäiviä sekä uimarannalla on kiva kesäkahvila. Törmäsin viime vuonna ensimmäistä kertaa myös Kyykerin Kartanoon, joka itse asiassa oli tosi symppiksen näköinen ja aion ensi kesänä etenkin käydä tutustumassa ruokapuoleen.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Outokummun ruokatarjonta on kuulkaas niin iso että huhhuh! Suosittelen kokeilemaan grilliä keskustassa pääkadun kupeessa sekä kesällä käymään Särkiselän kesäkahvilassa.

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Ihan ehdoton ykkönen Outokummussa on vuokrata kajakki ja lähteä 12 järven melontareitille, josta olen myös kirjoittanut blogiini pari kesää sitten. Reitillä on pituutta 13,6 kilometriä ja sen meloo noin 5-6 tunnissa, meillä meni pikkaisen vajaa viisi tuntia vaikka pidettiin taukoja. Melontareitti on monipuolinen – välillä melotaan järvien läpi, välillä pikkuruisia puroja pitkin ja välillä jossain ihme heinikoissa. Kanto-osuuksia taisi olla kolme tai neljä, joista yhdessä ylitetään tie kanootin kanssa.

Tämän lisäksi kannattaa käydä Vanhalla Kaivoksella, joka on kyllä erityisesti suunnattu lapsiperheille. Kyllä sieltä onneksi lapsenmieliset aikuiset saa myös irti.

Jos golfia harrastaa, niin Outokummusta löytyy hyvä golfkenttä ja jos talvella suksimaan haluat, niin kannattaa tutustua Matovaaran tai Särkiselän hiihtolatuihin. Kannattaa tutustua myös Outokummun erä- ja luontokeskukseen, jossa löytyy tietoa esimerkiksi lasten kalakeitaasta.

Tapahtumia kaupungissa? Kiviäkin kiinnostaa eli heinäkuussa järjestetään vuotuisat Outokummun kivimessut. Mulla taitaa edelleenkin löytyä kaiken maailman kiviä näiltä messuilta, joita oon pienenä ostanut..

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera

 

 

 

TAMPERE


Tampere Suomen paras kaupunki matkailijoille ympäri vuoden parin päivän minilomalle. Keskeinen sijainti takaa hyvät kulkuyhteydet myös julkisilla kulkuvälineillä ja itse kaupungin keskusta helposti otettavissa jalkaisin haltuun. Tampereella on erinomainen museo- ja teatteritarjonta kulttuurinnälkäisille.

Missä majoittua? Tampereen majoitustarjonta on korkeatasoinen ja vaihtoehtoja on jokaisen budjetille, Maisemien vuoksi suosin itsekin Sokos Hotel Ilveksen yläkerrosten Hämeensillan puoleisia huoneita upeine kaupunkinäkymineen. Bonuksena paras mahdollinen sijainti kaupungin keskustassa.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Tampereen ravintolatarjonta on noussut viime vuosina haastamaan Helsinkiä ja Turkua. Ravintola C on kaupungin paras, mutta astetta rennompi Bertha on oma suosikkini. Kesällä kannattaa lounaalla käydä mustalla makkaralla joko Tammelantorilla tai Laukontorilla. Iltaisin myös kaupungin lukuisat siipiravintolat ovat oiva paikka rennolle ruokailulle – niistä Siipiweikot aito ja alkuperäisin.

 

 

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Suosittelen tekemään puolen päivän kävelyretken keskustasta Pyynikin ja Pispalan maisemiin. Parhaimmillaan maisemien katselujen jälkeen on hyvä rentoutua Suomen vanhimmassa yleisessä saunassa Rajaportilla, jonka jälkeen voi käydä nauttimassa mummon lihapullat isolla keskikaljalla Pispalan Pulterissa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että aikoinaan Martti Pellonpään hautajaissaattue pysähtyi Pulteriin välioluelle. Linkki halutessasi, vanhempi teksti, mutta faktat kunnossa. Tarttis oikeastaan julkaista tuo uusiksi:

Tapahtumia kaupungissa? Tampereen paras tapahtuma makumatkailijoille on Tamperrada, jolloin viitisenkymmentä ravintolaa on viikon ajan kilpailupintxoillaan mukana Suomen suurimmassa ruokafestarissa. Tämän tapahtuman myötä on helppo tutustua Tampereen ravintolatarjontaan halutessaan useana päivänä kohtuullisella budjetilla.

Kohteena Maailma / Rami

 

 

ALAHÄRMÄ


Kylä on Alahärmä Etelä-Pohjanmaalla. Sinne kannattaa matkustaa, koska siellähän näkee aakeeta laakeeta aitoa Pohjanmaata lakeuksineen. Alähärmä on noussut Suomen kartalle myös huvipuisto Powerparkin ansiosta ja näin olle sinne kannattaa matkustaa ehdottomasti kesällä, koska silloin Alahärmä herää henkiin, kun kesävieraat saapuvat.

On siis Powerpark ja monet muut ajanvietto mahdollisuudet, joita huvipuiston alueelta löytyy. Esim. Kartingrata, jossa voi ajella kartingia. Hevoskeskus ”heppahöperöille”, siellä pääsee ratsastamaan ja järjestetään myös ilmeisesti ratsastusleirejä tai pienempiä retkiä, joilla voi lähteä pienille vaelluksille aitoon etelä-pohjalaiseen maalaismaisemaan. Löytyy minigolfia sekä elokuvateatteri.

Missä majoittua? Alahärmässä voi majoittua Powerparkin hotellissa, joka on aika hulppea. Powerparkin ympäristössä on myös mökkejä, joita vuokrata sekä karavaanialue.  Alahärmästä löytyy myös Lapuanjoen Rantakeidas. Ylihärmän puolella on Härmän Kylpylä.

Missä käydä syömässä? Ruokapaikkoja löytyy niin ikään Powerparkin alueelta (ovat tosin pääsylipun takana) sekä Powerparkin pihapiirissä oleva kauppakeskus Roadhouse, johon kaikilla on pääsy ilman että täytyy ostaa lippu huvipuistoalueelle.

Härmän Kylpylä (vaikka onkin Ylihärmän puolella) ja paikallinen erikoisuus ruokapaikoista voisi olla Raijan Grilli Voltin kylässä. Tämä grilli on siis vanhassa kyläkaupassa toimiva grilli, varsin persoonallinen mutta tunnettu valtavista annoksista, jotka ovat höystetty runsaalla sulatejuustomäärällä.

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? No tuon moneen kertaan mainitun Powerparkin lisäksi löytyy Kirkkopakka Ekolan kylästä. Täällä en ole itse koskaan käynyt (suuri häpeä tunnustaa tälläistä) mutta paikasta on kirjoittanut mm. Retkipaikka.

Näkemisen arvoinen on myöskin Knuuttilanraitti, joka on vanhojen pohjalaistalojen reunustama kylänraitti Voltin kylässä. Knuuttilanraitilla sijaitsee myös taiteilija Juhani Palmun galleria ja kesäkahvila, joka on auki kesäisin ja taiteilija itse on viettänyt täällä Knuuttilanraitilla lukuisia kesiä.

Tapahtumia kaupungissa? Heinäkuun alussa on Härmäläiset Häjyylyt, joiden nimi juontaa tietenkin häjyistä, jotka aikanaan pitivät täällä ”valtaa”. Alahärmän kirkon hautausmaaltahan löytyy mm. aikansa kuuluisimman häjyn Isoontalon Antin hauta.

Alahärmässä on myös kesäisin varsin tasokas kesäteatteri, jonka esitykset keskittyvät Härmäläisten Häjyylyjen aikaan. Tulevana kesänä nähdään Pieni Pyhiinvaellus, jonka tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Etelä-Pohjanmaalle.

Myös Powerparkissa (taas  Powerpark!) on tapahtumia pitkin kesää, esim juhannusravit ja iltatapahtuma, jossa lavalla nähdään maan tunnetuimpia ja suosituimpia artisteja. Elokuussa Powerparkissa järjestetään Power Truck Show, joka on kansainvälinen tapahtuma, rekkanäyttely. Näyttelyyn saapuvat rekat ajavat karavaanina läpi Suomen Etelä-Suomesta (satamista) letkana Pohjanmaalle, Alahärmään.

Hätälasku / Virpi

 

 

TURKU


Jos tykkää markkinoista, kannattaa Turkuun tulla keskiaikaisten markkinoiden aikaan. Siellä on hyvin ainutlaatuinen markkinatunnelma, jossa voi hetkeksi sukeltaa menneisyyteen. Turun linna on historiallisista kohteista ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Missä majoittua? Hotellimajoitusta etsivän kannattaa varata huone persoonallisesta Park Hotellista. Seikkailunhaluisempi voi kokeilla Ruissalon leirintäalueella tai Laivahostel S/S borella majoittumista.

Missä käydä syömässä? Turussa on Suomen paras ravintolakulttuuri. Uusia, hyviä ravintoiloita tulee koko ajan, ja suuret ketjut saavat väistyä niiden tieltä. Turku on aina kaunis, mutta kesällä se on parhaimmillaan – kuten kaikki Suomen kaupungit.

Fine Diningin ystäville suosittelen Ludua, Kaskista tai Smöriä. Hyvää ja kaunista kasvisruokaa saa Kuori-ravintolasta. Jos haluaa syödä mutkattomammin, eikä ole vielä kokeillut Blankon lammaspastaa, niin se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen herkku.

Matkapaloja / Terhi

 

 

LAPPEENRANTA


Niin kuin valtaosa Etelä-Suomen kaupungeista, on Lappeenrantakin parhaimmillaan kesällä. Sinne kannattaa matkustaa kokemaan mutkatonta karjalaista elämäniloa yhdistettynä kansainväliseen rajakaupungin tunnelmaan. Unohtamatta tietenkään uusinta vetonaulaa eli Sorjosta, jonka synkille fiktiivisille jäljille pääsee opastetulla kuvauspaikkakierroksella! Kaiken lisäksi Lappeenranta on ihan päiväretken päässä mm. Helsingistä, jos ei yöksi malta jäädä.

Tämän eteläisen Saimaan helmen sydän on Satamatori ja lehmusten reunustama Kaupunginlahti, jotka heräävät eloon lämpimään vuoden aikaan ja toimivat kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena.

Missä majoittua? Nukkumaan voi käydä vaikka ihan Satamatorin tuntumassa sijaitsevaassa Scandic Patriassa. Persoonallisempaa majapaikka hakeva voi autoilla Pulsan kylälle Pulsan Aseman Bed&Breakfastiin.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Satamatorilla kannattaa täyttää vatsansa Atomilla tai Vetyllä, jotka ovat Lappeenrannan lahjoja suomalaiselle kulinarismille, siis lihapiirakoita täytettynä joko kinkulla, kananmunalla tai molemmilla (+ mausteet).

Hienostuneempaa ravintoa kaipaavan kannattaa suunnata Ravintola Wolkoffiin, jossa erityisesti lounaalla on erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Kaupunginlahden länsipuolella kohoaa myös Lappeenrannan vanha kaupunki, eli Linnoitus ja sinne kannattaa suunnata kun kahvihammasta kolottaa tai kaipaa pientä makeaa välipalaa. Linnoituksesta nimittäin löytyvät kaupungin tunnelmallisimmat kahvilat, historiaa huokuva Kahvila Majurska ja modernimman kahvikulttuurin palkittu ja nokkela Satamatie 6.

Siinä matkan varrella kannattaa kesäkaudella ihastella taidokasta hiekkalinnaa tai poiketa Linnoituksen museoihin.

Tapahtumia kaupungissa? Musiikkia, teatteria ja tanssia on kaupungin tapahtumakalenterissa ympäri vuoden. Kesäaikaan Satamatorilla on runsaasti ilmaisia musiikkiesityksiä. Elokuussa kaupunkilaiset saa liikkeelle Lappeenrannan syntymäpäivää juhlistava, Linnoituksessa järjestettävä Vanhankaupungin päivät -tapahtuma sekä kesäkauden päättävä Sataman Valot.

Heli Voyage / Heli

 

 

SAVONLINNA / SAIMAA


Saimaan sydämessä sijaitseva maailman norppapääkaupunki Savonlinna tunnetaan erityisesti ihanana ooppera- ja kesäkaupunkina, ja tokihan se sitä onkin. Kun heinäkuussa kävelee pitkin Savonlinnan rantabulevardia, voi kauniina aurinkoisena päivänä melkein kuvitella olevansa Etelä-Euroopassa: ympärillä puhutaan espanjaa, italiaa, saksaa ja venäjää sekä kesäravintoloista kantautuu kepeä kesäilo ja nauru.

Tori kuhisee elämää ja siitä torin kupeesta, satamalaiturilta turistit hyppäävät höyrylaivan kyytiin ja lähtevät ihailemaan Saimaata ja Olavinlinnaan vesiltä käsin.

Missä majoittua? Jos tulet viettämään Savonlinnaan kaupunkilomaa, viehättävin hotellivaihtoehto olisi pieni ja uniikki Hotelli Saima, joka sijaitsee Savonlinnan vanhassa kaupungissa kiven heiton päässä Olavinlinnasta.

Jos taas haluat luonnon keskelle harjumaisemiin, suosittelen kartanohenkistä Hotelli Punkaharjua. Jos sinulla on auto käytössä ja haluat päästä Saimaan rannalle todelliseen luontoparatiisiin, kannattaa vuokrata koko mökki Pihlajaveden rannalta Norppa-Majoilta. Mökkivuokraan kuluu aina soutuvene, joten hyvällä tuurilla pääset bongaamaan norpankin.

 

 

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Savonlinnan tunnetuimmat herkut, joita on tietysti ihan pakko testata, ovat lörtsy ja Puruveden muikut. Parhaat muikut Savonlinnassa syödään konstailemattomasti torillaravintola Kalastajan kojulla tai Seurahuoneen kattoterassilta, jonne kannattaa nousta jo upeiden Saimaa- ja kaupunkinäkymien vuoksi. Lörtsy, tämä litteä lihalla tai hillolla täytetty piirakka, nautitaan sitten jälkiruoaksi torilla ihmisvilinää ihmetellen.

Savonlinnan ihanin kesäkahvila, josta saa Savonlinnan parhaat letut, taas sijaitsee Sulosaaressa, joka on muuten kaupungin paras pikniksaari kauniine kalliorantoineen. Sinne kannattaa mennä myös ihailemaan auringonlaskua!

Gourmet-ruoan ystävän kannattaa Savonlinna-vierailullaan keskustan ravintoloiden lisäksi suunnata Punkaharjulle. Sinne, Suomen kauneimpiin harjumaisemiin, pääsee Savonlinnan keskustasta junalla puolessa tunnissa. Siellä humisevien mäntyjen keskellä sijaitsee Saimi Hoyerin emännöimä hurmaava Hotelli Punkaharju, jossa pääsee nauttimaan herkullista lähiruokaa henkeäsalpaavissa maisemissa. Lounaan jälkeen kannattaa hotellilta jatkaa matkaa joko Metsämuseo Lustoon tai Johanna Oraksen taidekartanoon.

Tapahtumia kaupungissa? Savonlinna on erityisesti musiikin ystävän kaupunki, sillä oopperajuhlien lisäksi Olavinlinnassa järjestetään paljon muitakin musiikkipahtumia ja konsertteja. Olavinlinnan lisäksi Punkaharjun Luolasto on yksi Suomen kiinnostavimmista keikkapaikoista. Ja keskikesän kauniina iltoina Saimaan rannalla, melkein kaupungin keskustassa Panimoravintola Huvilassa pääsee maistelemaan panimon omia oluita ja siidereitä ja nauttimaan musiikista aivan veden äärellä.

Seuraavaa Savonlinna-visiittiä ei kuitenkaan kannata jättää kesään, sillä jo helmikuussa täällä tapahtuu. Silloin Olavinlinna muuttuu Ankkalinnaksi ja sisäpiha täyttyy Ankkalinnan hahmoilla, jotka veistetään jäästä.

Norppafani taas tulee Savonlinnaan keväällä, jäiden lähdön aikaan, sillä silloin on kaikkein paras aika bongata Saimaalla norppia ja osallistua norppasafarille. Loppukesästä, elokuussa on yksi minun lempitapahtumistani: Luontoelokuvafestivaali, jolloin Savonlinnassa esitetään kotimaisten ja ulkomaisten luontoelokuvien helmiä. Samalla reissulla kannattaa ehdottomasti poiketa myös Savonlinnan Kulttuurikellarilla.

Maailman Äärellä / Heidi

 

 

KANGASALA


Kauniita järvi- ja harjumaisemia kesäaikaan. Mikäli et ole saanut vierailukutsua Kangasalan järvien rannoilla sijaitseville mökille, kannattaa majoittautua 20 km päässä Tampereen keskustassa.

Historiasta kiinnostuneille todettakoon se, että Liuksilan kartanon tunnetuin asukas on ollut ainoa Suomessa asunut kuningatar eli Kaarina Maununtytär.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Ravintola Paakari on yksi Suomen parhaimpia ravintoloita, johon kannattaa tehdä makumatka kauempaakin Suomesta. 100-vuotiaassa jugend-talossa toimiva ravintola keskittyy lähiruokaan suurella sydämellä.

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Kiipeä Haralanharjun puiseen näkötorniin, jolloin näet Zacharias Topeliuksen Kesäpäivä Kangasalla -runon innoittaman maiseman. Toisaalta samaisen näkötornin huipulta näkee myös ladon, jossa tähtireportteri Mauno Ahonen muisteli panneensa nuorempana. 😀

Kangasalla kulttuurinälkäisille on tarjolla kaksi erinomaista automuseota, jota ei kannata jättää väliin. Vehoniemen automuseo on jopa ilmainen, kun taas maksullisesta Mobiliasta löytyy myös rallimuseo kaiken muun lisäksi.

Tapahtumia kaupungissa? Kummeli on Kangasalan tunnetuin tavaramerkki ja sen sketsisarjojen pohjalta on syntynyt myös helmikuussa vietettävä Ladojen kokoontumisajo. Aikoinaan monen huulilla oli legendaariset sanat ”tää katkaisee kevään aika mukavasti”, kun kaksi Ladayhdistyksen jäsentä oli Ladoineen Vesijärven jäällä viettämässä yhdistystapahtumaa.

Kohteena Maailma / Rami

 

 

 

JOENSUU


Kaupunki idässä eli Joensuu, jossa on noin 75 000 asukasta ja se on vilkas opiskelijakaupunki – on laskettu, että Joensuussa joka kolmas vastaantulija on opiskelija. Vaikka olen syntynyt yllämainitussa Outokummussa, lasken itseni kuitenkin ennemmin joensuulaiseksi, sillä olen asunut suurimman osan elämästäni täällä ennen Helsinkiin muuttoa.

Missä majoittua? Majapaikaksi kannattaa ottaa Sokos Hotel Vaakuna aivan torin kupeesta.

Missä käydä syömässä? Mikä on paikallinen erikoisuus? Joensuussa on yllättävän paljon kivoja paikkoja ja erityisesti kannattaa tutustua torin antimiin muun muassa karjalanpiirakoiden merkeissä. Joensuun Martat järjestää myös piirakkakouluja, jotka muistaakseni on välillä myös ilmaisia perheen pienimmille.

Iso suositus myös Vesikioskin vohveleille, Houkutus-kahvilan tuotteille (erityisesti aamupalasetit ja leivonnaiset), Kauppaneuvoksen kahvilalle jos makean hammasta kolottaa. Jokiasema on ihan klassikko jos kesäpäivänä tekee mieli jotain kylmää juotavaa upeissa kesämaisemissa.

Syömään kannattaa ehdottomasti mennä Local Bistroon, joka on heittämällä Joensuun paras ravintola. Kyseinen paikka on myös huomioitu 50 parasta listauksessa Suomen ravintoloissa. Toinen hyvä vaihtoehto on Kerubi Ilosaaressa.

 

 

Mitä suosittelet tekemään / näkemään? Joensuusta löytää tekemistä esimerkiksi Palloilukeitaalta, Cosmicista, Botaniasta, kirppareilta, ostoksilta ja no totta kai Prismasta. Meillä oli ennen Pohjoismaiden suurin Prisma, mutta pirun Prisma Kaari vei tämän tittelin meiltä. Onpahan yksi hyvä ystävistäni pienenä tehnyt luokkaretken Prismaan naapurikunnasta.

Joensuussa on myös muutamia kivoja rantoja, kuten esimerkiksi Linnunlahti, Aavaranta, Honkaniemi ja pienen ajomatkan päässä on tosi kiva ranta Kuorinka, jossa on vietetty monia kesäpäiviä. Ilosaareen on myös rakennettu nykyisin aika kiva uimaranta joelle ja siellä on itseasiassa jopa ilmainen uimarata. Pielisjoella tai Kuoringalla pääsee vaikka suppailemaan kesällä, joka on suosittua puuhaa. Kesäisin järjestetään myös torikirppiksiä, jotka on ihan parhaita löytöjen tekemiseen.

Lähes jokaisella Joensuun visiitillä käyn Taitokorttelissa, jossa on kauniita paikallisia käsitöitä ja sisustusjuttuja kotiin.

Tapahtumia kaupungissa? On yksi viikonloppu milloin Joensuu herää erityisesti eloon eli Ilosaarirockin ajaksi, jossa on aivan mahtavan rento tunnelma ja sijaitsee kauniilla paikalla Linnunlahden rannan ja Laululavan luona. Alunperin Ilosaarirock on järjestetty Ilosaaressa Pielisjoen keskellä, mutta tapahtuman kasvaessa suuremmaksi se siirtyi vuonna kivi ja keppi Linnunlahdelle.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera

 

 

Sun vuoro kertoa omat kotikaupungin vinkit!

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Instagramin (@veerapirita) Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Päivi/ Kelvästä kartalle 1.3.2020 at 18:54

    Kiva listaus, jossa monta tuttua paikkaa! Tuo Turku kyllä kiinnostaa näistä tällä hetkelleä eniten – juurikin keskiaikamarkkinoidensa takia. Savonlinnassa kyllä olisi kiva kokeilla tuo Hotelli Saima joskus, vaikuttaisi ihan just meidän suosikilta.
    Sen verran on Joensuun osalta kommentoitava, ettei Kuorinka ole Joensuuta vaan Liperiä. Joensuussa on äskettäin avautunut myös Lietsu-huoneistohotelli, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta pikkupaikalta. Siellä majoittuisin, jos Joensuussa pitäisi yöpyä.

  • Reply reetaeevi 3.3.2020 at 12:34

    Tämä oli mukavasti toteutettu postaus 😊 Ja kivoja kotimaisia kohdevaihtoehtoja joista itseäni kiinnostaa eniten Savonlinna.

  • Reply elamanmakuisiamatkoja 4.3.2020 at 02:56

    Oli mukava lukea kotimaan kohteista vinkkejä ja kivasti toteutettu postaus.

    Turkukin mukana ❤️ Turussa on markkinoiden ystävälle keskiaikaisten markkinoiden lisäksi myös paljon muita markkinoita: mm. ihanan tunnelmalliset joulumarkkinat, kansainväliset markkinat, silakkamarkkinat ja neitsytperunafestivaalit 😊

    Ja saaristo ihan kulman takana!

  • Reply Sanna I Seven Seas 4.3.2020 at 21:19

    Hey, tää oli hauska! Listalta puuttui tosin oma kotikaupunkini Suonenjoki. Siellähän riittää kesällä paljon mansikka-aiheisia tapahtumia kuten vaikkapa nyt mansikkatyttö-kisa ja mansikansyönnin SM-kisat. :DDD

  • Reply Hannele / Hipaisuja maapallolla 7.3.2020 at 12:46

    Olipa kiva ja erilainen postaus. Kesä tulee ja laitankin tämän ”muistiin”, kun tulee taas liikuttua enemmän. Kiitos tästä:)

  • Reply Pirkko / Meriharakka 7.3.2020 at 14:44

    Osa tuttuja paikkoja, mutta etenkin pienemmillä paikkakunnilla tuikituntemattomia! Vääksyyn päädyttiin sentään jotenkin sattumalta viime kesänä, juurikin tuon kanavan rannalle, lounaalle.
    Turun lähes kaikissa hotelleissa asuneena en todellakaan suosittelisi Park Hotelia, onhan se persoonallinen, mutta oma kokemuksemme palvelusta oli tympeä.

  • Reply Terhi 7.3.2020 at 15:40

    Olisihan tuossa kohteita ja tekemistä vaikka koko kesäksi. Eniten kiinnosti Tampereen seutu, onhan minulla kolme Tampereen vuotta historiassani. Mukava olisi taas käydä katsomassa miten kaupunki on muuttunu.

  • Reply Periaatteen Nainen 7.3.2020 at 22:40

    Eikä, olipa kiva (ja informatiivinen postaus)! Erinomainen toteutus, siitäkin kymmenen pistettä.

  • Reply Nimetön 14.4.2020 at 10:24

    En tiennytkään, että Vääksyssä on yksi Etelä-Suomen parhaimmista uimarannoista. Täytyykin joskus siellä käydä. Ja vaikka majoittua myös.

  • Leave a Reply