3x omat suosikkini minne talvea pakoon

Lämpimät takit on kaivettu laatikoista esiin, sillä syksy on täällä ja pian myös se itse talvi. Yhh. Lähden talvea joka vuosi pakoon jonnekin lämpimään useammaksi viikoksi ja tänä vuonna se on Miami ja Karibian risteily. Tässä postauksessa ajattelin vinkata teille omat top 3 talviloma suosikkikohteeni menneiltä matkoilta.

On vain muutamia asioita mistä tykkään talvessa (hiihtäminen ja valkoinen joulu), mutta muuten yritän vältellä sitä. Jo parin-kolmen viikon mittainen breikki kylmästä saa paljon paremmin jaksamaan talven läpi. Mites siellä – tykkäätkö talvesta vai yritätkö myös vältellä sitä parhaasi mukaan?

Sri Lanka


Tehtiin toissa vuonna 2,5 viikon mittainen kiertomatka Sri Lankaan ja matka oli todella onnistunut. Sri Lanka hurmasi monipuolisuudellaan, luonnollaan, herkullisella srilankalaisella keittiöllä, pitkillä hiekkarannoillaan sekä kulttuurillaan. En voi tarpeeksi suositella Sri Lankaa seuraavaksi talvilomakohteeksesi. Mitä tekisin toisin ja jos olisi aikaa, niin yhdistäisin tähän vielä matkan Malediiveille koska sehän on aivan naapurissa.

Meidän matkakohteiksi Sri Lankassa valikoitui Kandy-Ella-Uduwalawen kansallispuisto-Tangalle-Bentota-Colombo ja tämä oli kyllä nappivalinta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kyyneleen muotoisella saarella asuu noin 22 miljoonaa asukasta ja Sri Lanka on tunnettu ennen Ceylonina. Monelle varmaan tulee Ceylonista mieleen tee ja sitä kyllä löytyy Sri Lankasta, sillä maa on maailman suurimpia teenviljelijöitä.

Sri Lanka on samaan aikaan hyvä ranlomakohde kuin myös luontokohde, sillä rantaviivaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi sekä Sri Lankan sisämaa kätkee sisälleen monta todella mielenkiintoista ja henkeäsalpaavaa luontokohdetta. Sri Lankaan moni tulee myös surffaamaan, sillä aallot ovat oikein otolliset siihen.

Suosittelen Sri Lankassa tutustumaan useampaan matkakohteeseen, eikä vain pelkästään pysymään aloillaan yhdessä kohteessa. Saarella on niin monta mielenkiintoista paikkaa, että ainakin meillä oli tosi hankala rajata reilun kahden viikon lomalle matkakohteet. Moni matkailija tekeekin kiertomatkan Sri Lankassa, johon kuuluu luontoa, kulttuuria sekä rantaa.

Jos ja kun mielenkiinto heräsi talvilomaan Sri Lankassa, niin olen kirjoittanut paaaljon vinkkejä tänne blogiin Sri Lankasta – aloita vaikka tästä Sri Lankan kohdeoppaasta.

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Koh Kood – Thaimaa


Thaimaan helmi eli Koh Kood on erityisesti pariskunnille todella hyvä valinta, mutta miksei myös vaikkapa perheelliselle. Kaveriporukan bilematkaa en suosittele Koh Koodille sillä ainakin 2016 se oli todella rauhallinen saari ja jossa iltaisin rauhoituttiin oman hotellin syleilyyn. Jos etsit hinta-laatusuhteeltaan todella kivaa resortia omalla rannalla, niin se on Koh Kood Resort (lue täältä mun kokemuksia).

Koh Kood sijaitsee Itä-Thaimaassa lähellä Kambotsan rajaa. Saari on todella hyvä kohde sellaisella, joka etsii suhteellisen läheltä Bangkokia paratiisia. Koh Kood on heittämällä oma suosikkini Thaimaasta ja en tähän väliin keksi edes tarpeeksi ylistyssanoja saarelle. Se on Thaimaan neljänneksi suurin saari, mutta asukkaita ei ole kuitenkaan kuin noin 2000. Tämä oli musta Koh Koodissa parhautta, sillä se oli todella rauhallinen paikka ja kaukana Thaimaan turistirysistä.

Koh Kood on yksi iso viidakko ja sieltä löytyy todella kivoja vesiputouksia. Yhdellä saaren suosituimmista vesiputouksista saatiin olla monta tuntia ihan kahdestaan – tämä kertoo paljon miten rauhallista saarella oli. Saattaa olla, että siellä on nykyisin enemmän porukkaa sillä tänä vuonna Koh Koodia on nostettu paljon esiin Thaimaan matkoilla ja vielä 2016 kun me oltiin siellä, niin en ollut kuullut siitä vielä missään. En usko kuitenkaan, että siellä olisi liian radikaalia räjähdystä tapahtunut kolmen vuoden aikana.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

 

Filippiinit


Voi Filippiinit, mistä aloittaisin. Olin vuosia haaveillut matkasta Filippiineille ja vihdoin viime talvena tämä unelma toteutui. Tuttuun tapaan, tehtiin Filippiineillä kierrosmatka: Manila-Palawan-Bohol-Camiguin-Manila. Kolmen viikkoon mahtui paljon todella upeita kohteita.

Jälleen kerran meidän kohteet oli tosi onnistuneita. Manilassa on mielenkiintoista tutustua suurkaupungin sykkeeseen, Palawanissa El Nido ja Port Barton oli kerrassaan huikeita merenalaisen maailman ansiosta, kun taas Bohol ja Camiguin hurmasi maanpäällisen luonnon ansiosta. Filippiineillä rannat on juuri niin ihania kuin juorut kertovat: ne ovat täydellisiä. Tämän takia Filippiinit on ehdottomasti yksi parhaimpia kohteita rantalomailijalle.

 

 

Glambingia Filippiineillä

 

 

Luonto teki myös todella ison vaikutuksen, sillä vuokrattiin skootterit sekä Boholilla ja Camiguinilla, jolloin on todella helppoa kierrellä ympäri viidakkosaaria. Uitiin niin monessa vesiputouksessa ja kuumissa lähteissä täällä, etten pysynyt edes laskuissa mukana. Lisäksi Camiguinilla käytiin ohjatulla snorklausretkellä jättisimpukoiden pelastus/kasvatuspaikassa ja se oli todella uskomaton kokemus: simpukat oli helposti yli metrin kokoisia halkaisijaltaan ja niitä oli satoja.

Camiguin erityisesti teki meihin vaikutuksen, mutta myös Port Barton ja Bohol oli todella vaikuttavia. Apua, kauhea ikävä tuli Filippiineille tätä kirjoittaessa.

 

 

Mitkä on sun top 3 talvilomakohteet, kun halutaan talvea pakoon lämpimään?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

25 Comments

  • Reply Janita 28.9.2019 at 14:58

    Hei Veera! Laitoin sulle viestiä Facebookissa sun sivun kautta. Muutama kysymys olisi Filippiineistä. Meillä matka joulukuussa sinne😊

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 28.9.2019 at 16:29

      Heippa! Kävin vastaa sulle. ☺️☺️

  • Reply Sarpe 29.9.2019 at 15:10

    Ihania kuvia, matkakuume kasvaa vain 😇

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:47

      Voi kiiiitos Sarpe! ☺️

  • Reply espanjaan 29.9.2019 at 15:45

    Kyllä me vähän lähdemme talvea pakoon. Moni kohta meissä fyysisesti terveyden kannalta voi paremmin, kun olemme lämpimässä. Toistaiseksi olemme ottaneet homman aikalailla helpomman kautta, Espanjan Aurinkorannikko tarjoaa meille sopivasti lämpöä ja tekemistä ja kiireetön automatka halki Euroopan joka kerta uutta nähtävää, kun vain valitsee eri reittejä. Tällä hetkellä terveiset Sveitsin maisemista. Hidas menomatka meneillään.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:49

      Oi Sveitsin maisemat on varmasti upeat! Tuo on kyllä niin totta, että moni voi fyysisesti paremmin lämpimässä. Mulla on ainakin ihan eri fiilikset, myös henkisesti.

  • Reply Maiju 29.9.2019 at 18:10

    On ihanaa lukea tällaisia postauksia, mutta myös kaihoisaa, kun oma työ on niin sesonkiluonteista, ettei pitkä loma talvikuukausina onnistu.

    Kaikki näistä kohteista on vielä käymättä, mutta Sri Lanka ja Malediivit on ollut jo pitkään mielessä.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:54

      Voiih, no mutta Maiju voit sitten off-seasonilla matkailla meidänkin puolesta! 😅 Sri Lankalle kyllä ääni, harmittaa ettei siinä samalla käyty Malediiveilla.

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets 29.9.2019 at 20:40

    Ihania kohteita ja kuvia <3 Mekin päästään tänä vuonna Suomen talvea pakoon Thaimaan auringon alle. Aasiaa on tullut nähtyä hävettävän vähän ja Thaimaahankin suunnataan nyt vastan ensimmäistä kertaa. Sri Lankassa ja Filippiineillä haluan ehdottomasti vielä joskus päästä käymään.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:55

      Kiitti Jenna! ☺️ Oi Thaimaa, minnepäin siellä matka? Musta tuntuu taas että mie oon nähnyt muita kaukomaita pl. Aasia hävettävän vähän. 🙉

  • Reply Maarit- niceMatkaaja 30.9.2019 at 09:50

    Tulevan talven matkakohde on parhaillaan mietinnässä: ykkössijaa pitää tällä hetkellä Sansibar, vaikka toinen jalka oli jo – vaihteeksi – puolittain Meksikossa. Afrikka on kuitenki aika lailla korkkaamatta ja koskapa haaveissa on paikka, joka tarjoaisi täydelliset rantalomapuitteet sekä lepoa ja rauhaa, Sansibar kuulostais aika lailla sopivalta. Lisäks myös eksoottiselta. Mutta kyllä Filippiinitkin kovasti kiinnostais – Thaimaan saaret on pitkälti nähty kuten Sri Lankakin, ihania molemmat, mutta täksi talveks jotain uutta!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:56

      Oi Sansibar! Se on ollut mulla haaveissa myös pitkään. Meillä on kanssa Afrikka korkkaamatta, joten sitä ehdottomasti olisi kiva tutkia enenmän. Filippiineille ääni myös täältä, se oli todella hurmaava paikka.

  • Reply miraorvokki 2.10.2019 at 08:37

    Tää oli hauska postaus, koska tässä taas huomaa, et kuinka erilaisia loppupeleissä ollaan. 😀 Nää on niin sun näköisiä kohteita! Mä laittaisin listalleni myös Thaimaan, mut Bangkokin. Haha.

    Pitäis opetella rentoutuun jossain paratiisisaarilla, en selkeesti oo treenannut tarpeeksi kun kaupunki houkuttaa enemmän. :–D

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.10.2019 at 08:58

      Haha, totta. Bangkok on kyllä ihana, ihan mun lempparikaupunkeja koko maailmasta ja on aina yhdistynyt Thaimaan lomaan, ollaan varman joku 10-15 kertaa käyty siellä. Ups. 🙉 Kannattaa myös niissä Thaimaan paratiisisaarilla, ne on ihaniiii!!

  • Reply Reissu-Jani 2.10.2019 at 10:26

    Sri Lankaan pitäisi matkustaa, mutta viime kevään terrori-isku sain minut vaihtamaan kohdetta tulevalle talvelle (Mauritius ja Reunion). Toki nyt saa todella halpoja lentoja ja erityisesti majoituksia Sri Lankaan, koska heidän turismi kärsii todella pahasti isojen matkan järjestäjien peruutuksien vuoksi. Myös Filsut kiinnostaa — enkä ole sielläkään käynyt.
    Olen useana vuona peräkkäin pitänyt kahden viikon talviloman marraskuussa — tällöin Suomessa on todellakin ”Muumilaakson marraskuu” sekä synkkää ja ikävää. Yleensä kohde on ollut Kaakkois-Aasiassa kiertäen yksi tai kaksi maata kerralla. Viime vuonna olin Nepalissa ja Bhutanissa – ei ollut niin lämmin, jotenka tänä vuonna ”kylmästä lämpimään” eli Intian valtamerelle.

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 3.10.2019 at 13:14

    Ollaan joskus mietitty miehen kanssa Sri Lankan matkaa. Yllättävää, että siellä on noin paljon asukkaita!

  • Reply sari / matkalla lähelle tai kauas 3.10.2019 at 20:25

    Kyllä mulle myös kelpaisi Sri Lanka. Taas matkakuume yltyi kun tätä juttua luin. Suosituksina voisi olla ainakin Kanarian saaret, nuo tutut ja turvalliset ja Khao lak Thaimaassa.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 4.10.2019 at 12:43

    Talvipaot on parhaita! <3 On niin totta, että jo viikon pyrähdyksellä lämpöön ja valoon saa mittaamatonta energiaa Suomen talven keskelle. Sri Lanka kiinnostaisi kyllä hirveästi! Thaimaa on tietysti ihan loistava kohde, mutta Singaporekin on kyllä mainio vaihtoehto. Ultimaattisin talvipakopaikka on tietysti ollut Australia ja Uusi-Seelanti.

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures 5.10.2019 at 18:25

    Kaikki täydellisiä kohteita lähteä syksyä/talvea karkuun! Ja tämä hetki taitaa kyllä olla mitä otollisinta aikaa reissuvarailuun, kun syyssateet alkaa nujertamaan mieltä… 🙂

  • Reply Johanna V. 5.10.2019 at 19:54

    Voi vitsi tuo Koh Kood vaikuttaa kivalta paikalta! Sen verran kivalta, että huomaamattani kävin jo tutkimassa hotellivaihtoehtoja, hups.. Filippiineillä olisi myös mukava viettää edes hetki paossa talvisäätä.. Toisaalta näin kerran mielenkiintoisen matkadokumentin Sri Lankan teeviljelmiltä ja se on jäänyt kummittelemaan mieleen, joten valinnanvaikeushan tässä iskee!

  • Reply Jenni | Boarding Time 5.10.2019 at 19:58

    Nää on kaikki munkin talvisuosikkikohteita!!!
    Ah kyllä tropiikki vaan talvella toimii. 😉
    Sri Lankassa oltiin viime talvena, Thaimaassa vähän keväämmällä. Filippiineillekin olisi ihana päästä pitkästä aikaa.
    Tänä talvena kuitenkin eri kohteet ja innolla odotan niitäkin.

    Ps. Terkut muuten Inkulta, istutaan tässä lentsikassa matkalla Balille.

  • Reply Suvi / Suvin matkassa 6.10.2019 at 08:59

    Thaimaa ja Etelä-Espanja on meillä aika vakio talvilomakohteita, eli ne menee top 3:seen. Se kolmas kohde on sitten avoinna uusille seikkailuille jos ei Thaimaa ja Espanja huvita 🙂 Filippiiineillä oltiin yksi talvi, se on kyllä aina hyvä vaihtoehto. Tänä talvena mennään (taas) Thaimaaseen, mutta piipahdetaan myös Myanmarissa ja Kambodzassa.

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun alla 6.10.2019 at 23:54

    Ihania kuvia ja kokemuksia! Tällaisia on aina mukava lukea ja samalla miettiä omiakin haaveita sekä menneitä matkoja. 🙂 Sri Lanka ja Filippiinit kyllä kiinnostaisi kovasti ja varmasti tulevat eteen vielä, toivottavasti mahdollisimman pian. Oma intohimoni olisi lähteä kiertämään Etelä-Amerikkaa, sekä Meksikoa ja Havaijiakin! Ihan alkaa matkakuume nousta ajatellessa, vaikka nytkin reissussa olen. 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 14.11.2019 at 19:49

    Indonesia on myös hyvä valinta. Isossa osassa Indonesiaa Suomen kesä on säiden puolesta huippuaika matkustaa Indonesiaan, mutta loppusyksy vuoden pimeimpään aikaan on mielestämme vielä parempi, sillä turisteja on huomattavasti vähemmän kuin kesän huippuaikaan ja säät kuitenkin vielä erinomaisia. Vielä jos Indonesiasta valitsee jonkin muun kuin Balin, niin muita turisteja ei paljoa näy!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 17.11.2019 at 16:01

      Indonesia on kyllä todella kiva matkakohde kanssa, siellä olisi kiva käydä enemmän. Takana on vain perus Balit, Lombokit ja Gilit.

    Leave a Reply