Takana 1300 kilometriä: Hossan & Oulangan kansallispuistot + Levi

Terkut täältä Break Sokos Hotel Levin pehmeistä lakanoista! Startattiin reissu sunnuntaina Helsingistä ja kilometrejä on vajaan viikon aikana kertynyt 1300. Hotellissa ei olla maattu tosin kuin vasta viime yö, ensi yö vielä edessä. Oon tällä reissulla viimestään korviani myöten rakastanut Suomeen ja kotimaan matkailuun. Ajattelin laittaa tänne blogin puolelle noin kerran viikkoon kuvapainotteista reissupäiväkirjaa ja tässä olisi nyt eka osuus Hossan ja Oulangan kansallispuistoista sekä Leviltä.

Vietettiin reissun pari ekaa päivää Pohjois-Karjalassa miun äidin sekä veljen luona. Joensuussa käytettiin auto huollossa, sillä siitä piti vaihtaa jarrut ennen Norjan ohuita serpentiiniteitä ja vuonoja. Sitten oltiinkin valmiita starttaamaan road trippi. Matkan varrella Hossan kansallispuistoon pysähdyttiin Suomussalmella Hiljaisen Kansan takia. Samalla kannattaa pysähtyä Niittykahvilassa, joka on ihan Hiljaisen kansan yhteydessä.

 

Auto pakattuna ja valmiina lähtöön. Meidän auto olikin yllättävä tilaihme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hossan kansallispuisto on siitä asti ollut mun matkahaavena, kun se julistettiin Suomen 40. kansallispuistoksi Suomen itsenäisyyden juhlavuonna parisen vuotta sitten. Olin niin innoissani kun pääsin vihdoinkin tänne! Meillä oli suunnitelmissa olla vain yksi yö Hossassa, joten piti päättää tarkoin minkä reitin haluamme kävellä ja päädyimme Julma Ölkyn ylitykseen sen upeiden maisemien ja riippusillan takia.

Telttailu kansallispuistoissa ei ollutkaan niin yksinkertaista, sillä Hossassa ei saa telttailla missä vain, vaan pelkästään niille merkatuilla alueilla. Me suunnattiin illalla Jatkonjärven telttailualueelle, joka oli todella kauniilla paikalla ja lisäksi kaikilla mukavuuksilla: tulentekopaikka sekä vessa tien toisella puolen.

 

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Seuraavana aamuna matka jatkui Oulangan kansallispuistoon, jossa olimme kaksi yötä. Eka yö oltiin Oulankajoen varrella Sirkkapuron laavulla, sillä se oli noin puolessa välin meidän melontamatkaa Kiutakönkäältä Jäkälänmutkaan. En aikaisemmin oo ollut kanootin kanssa yön yli reissulla, tää oli kyllä niin siisti kokemus.

Jännäsin aluksi, mitähän mieltä Kyösti on melonnasta kun se on niin kova uimari – onneksi se ei hypännyt kesken melonnan uimaan. Kieltää sitä kyllä piti useampaan otteeseen. Ja en siis kestä miten söpö se oli omassa pelastusliivissään.

Eniten tällä reissulla on kyllä varmaan lämmittänyt mieltä se, kun on huomannut miten Köpi nauttii luonnosta ja uimisesta. Se varmaan on edellisessä elämässään ollut joku pikku sintti, kun se vaan ui ja ui ja ui.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

 

 

 

 

 

Toinen yö Oulangan kansallispuistossa vietettiin Pienen karhunkierroksen (joka on muuten Suomen suosituimpia retkeilyreittejä ja en ihmettele: 12 kilometriin mahtuu todella paljon upeita maisemia) varrella Siilastuvan lähettyvillä teltassa. Tällainenkin yöpyminen oli ihan uutta, sillä en oo koskaan kävellyt rinkan kanssa pidempiä (kyllä, miulle 12 kilometriä rinkan kanssa on pitkä matka 😀 ) välimatkoja. Muutamaa nousua lukuunottamatta tuo olikin yllättävän helppoa ja hauskaa – pitää ehdottomasti ruveta treenaamaan myös pidempiä reissuja. Se Herajärven kansallispuiston kierros on edelleen kovasti takaraivossa.

Pieni karhunkierros on ollut niin kauan miun haaveissa kuin vaan muistan ja oli niiiiiiiin super siisti fiilis, kun tultiin takaisin lähtöpaikalle. Vihdoin pääsin näkemään ne upeat maisemat, mitä oon nähnyt ennakkoon. Erityisesti pauhaavat kosket ja porot jäi tältä reitiltä mieleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolmen yön jormailun jälkeen ajettiin eilen Leville hotelliin, sillä mulla oli kaksi Sokos Hotelsien lahjakorttia. Haluttiin saunallinen huone, joten jouduttiin maksamaan vähän erotusta standard-huoneesta ja superior-huoneesta sekä Kyöstistä piti maksaa parin yön lemmikkilisä. Köpi on muuten ekaa kertaa hotellissa ja oli aluksi vähän kummissaan minne se tuotiin. Kun kaivettiin omat lelut ja annettiin respasta saatu herkkupussi, niin alkoi hotellihuone tuntumaan kuin omalta kodilta.

En tiedä välttämättä oltaisiinko sittenkään ees tarvittu koko saunaa, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan olin varustatunut että täällä on kylmä ja lämmin sauna tekee hyvää metsäöiden jälkeen. No mitä – täällähän on ollut koko ajan päivät 30 asteessa eli jopa lämpimämpää kuin Helsingissä välillä, niin saunalle ei välttämättä olisi ollutkaan tilausta. Toki siellä nyt piti käydä, kun ollaan siitä maksettu. 😀

Huomenna matka jatkuu kohti Muoniota ja Kerässieppiä, josta miun äiti ja sen suku on kotoisin. Vietin täällä aina lapsuuden kesät, joulut, pääsiäiset ja ylipäätään kaikki pidemmät lomat. Mummon kuoleman (2000-luvun alku) jälkeen en oo käynyt kertaakaan täällä, joten odotan mielenkiinnolla miltä vanhat tutut kulmat näyttää. Tätä osuutta odotan innolla, sillä monen monta kertaa oon miettinyt, kuinka kiva olisi päästä käymään täällä.

Pohdittiin tuossa eilen, että olisi kiva ottaa tavoitteeksi käydä kaikki Suomen kansallispuistot – siinä vois olla ideaa vai mitä? Näihin tunnelmiin tällä kertaa, nyt Leville tutustumaan ja ottamaan vähän rennommin tämä päivä verrattuna edeltäviin päiviin.

 

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Reissausta ja ruokaa 27.7.2019 at 13:00

    Suomen kansallispuistojen kiertämisessä riittäisi ainakin ohjelmaa ja ihmettelin kun viime kesän Mennään metsään -polkujuoksijat kiersivät ne kaikki! Minulla on ja ajatuksena olisi edes käydä yhdessä uudessa per vuosi. Se vain jos pohjoisen puistot kiertäisi, niin aina saisi ajaa nuo pitkät siirtymämatkat, teilläkin tuo 1300 km.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:44

      1-2 kansallispuistoa per vuosi voisi olla hyvä ja rauhallinen tavoite, yhteen kesään se olisi kyllä itselle aika paljon. :’D

  • Reply Maiju 28.7.2019 at 19:34

    Tässä on kyllä ihanaa retkitunnelmaa! Mua kans kovasti kiinnostaisi lähteä pienille vaelluksille, niin että aloittaisi nyt ensin yhdellä yöllä. Mutta jotenkin oon toistaiseksi vielä vahvasti tunnelmointivaiheessa. Tässä haaveillessa tällaisten postausten lukeminen on hyvää ajanvietettä.

    Ihanaa road tripin jatkoa!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:46

      Tunnelmointivaihe on myös hyvä – tuo Pieni karhunkierros sopii hyvin ensikertalaiselle pienelle vaellukselle / testauksella yön yli. 🙂 Kiitos Maiju!

  • Reply Iina / Iina travels 28.7.2019 at 21:12

    Ihania maisemia! Itsellänikin tuo Hossa on ollut jo pidempään haaveissa, mutta eiköhän se joku kerta vielä onnistu

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:47

      Hossa on kyllä ihana. <3

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 30.7.2019 at 18:06

    Upeita maisemia teillä ollut jo! Harmittaa, kun meiltä jäi nyt Hossa väliin, sinne pitää selkeästi joskus päästä. Karhunkierros on multa vielä kokematta, mutta sekin pitää tietty kävellä. 🙂 Kaikissa Suomen kansallispuistoissa käyminen olisi kyllä huikeaa, itsekin olen sitä joskus miettinyt. Ihania noi Kyöstin kuvat, näyttää nauttivan joka hetkestä!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:48

      Kyösti kyllä nauttii joka hetkestä täällä, saa nähdä saako siitä enää citykoiraa. Noo onneksi tässä on koko elämä aikaa Hossaan ja Pienelle karhunkierrokselle, otatte vaikka teidän pikkuretkeilijän sitten mukaan. <3

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets 1.8.2019 at 13:59

    Teidän reissu vaikuttaa mahtavalta! 🙂 Haikailen takaisin Lapin maisemiin, puhumattakaan Norjan ja Lofoottien… Vahva tunne, että uusi roadtrip on tulossa jossain kohtaa tulevaisuudessa (ei nyt ihan heti, mutta ehkä muutamien vuosien päästä), sillä niin moni upea paikka jäi Norjassakin vielä näkemättä. Sitä ennen kuitenkin kohti uusia seikkailuja, kohta lähden kentälle suuntana Lontoo 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:49

      Lontookaan ei ollenkaan huono! Ihanaa reissua. <3

  • Reply Sanni/Revontulia repussa 2.8.2019 at 17:27

    Vautsi, mikä reissu! Ja ihana, reipas Kyösti 😍

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:49

      Kyösti on niin reipas. <3

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 2.8.2019 at 22:08

    Ihanan näköistä ja todella mahtavat maisemat! 🙂 ois kyllä huippua heittää tuollainen reissu.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:50

      Auto pakkaukseen ja menoksi – et tuu katumaan! Ihanat maisemat.

  • Reply Emilia/Merkintöjä maailmasta 3.8.2019 at 16:51

    Ihanan pirtsakka juttu 😊 ja sama homma täällä, tänä kesänä tuli tehtyä viimeinkin roadtripailua Suomessa ja ihastuin entistä enemmän kotimaahamme. Oltiin myös tuolla Hossassa (kaunis paikka tosiaan!) kolme yötä, tehtiin patikoita ja käytiin karhujenkatselukojulla, mikä oli huikea kokemus.

    Ihanaa roadtripin jatkoa!😎

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:51

      Kiitos Emilia! Tuo karhunkatselu oli aluksi myös meidän suunnitelmissa, mutta koira vähän hankaloitti asiaa joten piti jättää se välistä. 🙁

  • Reply Kohteena maailma / Rami 4.8.2019 at 08:22

    Loistavia lomakohteita kaikki käymänne kohteet! Hiljainen kansa kuuluu omiin suosikkikohteisiin ja pysähdyn siellä aina ohi ajaessa. Parasta siellä on se, että talvisin on eri kuteet kuin kesäisin: https://kohteenamaailma.fi/kotimaa/hiljainen-kansa/

    Itsellä on muuten tavoitteena kiertää kaikki Suomen kansallispuistot. Ihan puolivälissä ei olla vielä ja etenen rauhallisesti – tänä kesänä ei ole esimerkiksi tullut yhtään uutta. Kansallispuistot antavat kyllä kattavan kuvan Suomen kauniista luonnosta!

    Road-trip Pohjois-Suomeen on aina loistoidea 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 7.8.2019 at 09:52

      Aa kappas, hauskaa! Mietinkin tuolla että olisi varmaan aika työmaa vaihtaa kaikille kansalaisille vaatteet. :’D Mikä on ollut sun suosikki kansallispuisto tähän mennessä?

    Vastaa käyttäjälle Sandra / Terveiset päiväntasaajalta Cancel Reply