Minne mennä kesällä? Matkabloggaajat kertovat matkakohteensa 2.0

Tässä se tulee taas! Nimittäin varma kesän merkki eli koostepostaus 2.0, jota varten olen kysynyt muiden matkabloggaajien kesäsuunnitelmia. Jos omat lomakohteet kesälle ovat vielä kysymysmerkkinä, tästä postauksesta voit löytää apua itsellesi. Kyllä kesä on vain ihmisen parasta aikaa. <3

Sain viime keväänä idean tästä koosteesta ja päätin silloin ottaa tästä perinteen niin kesän kuin talvenkin kynnyksellä. On kiva kuulla toisten matkasuunnitelmista sekä saada myös ideoita itselle tulevaisuuteen. Täältä voit tutustua viime kesän sekä talven matkakohdevinkkeihin.

Kyselin eri kategorioihin soveltuvia matkoja muilta matkabloggaajilta ja niitä on esillä seitsemän: perheen kanssa, pariskuntana, ystävän kanssa, luontoon, ruokaa ja juomaa, jotain erikoista ja lähimatkailu. Toivottavasti löydät itsellesi inspiraatiota ja matkakuumetta tästä postauksesta kesän reissujasi ajatellen.

 

1. PERHEEN KANSSA


 

SLOVENIA. Kävimme Sloveniassa viitisen vuotta sitten ja ihastuimme maahan ensi silmäyksellä. Olen innoissani, kun meillä on nyt pari viikkoa aikaa tutustua maahan entistä perusteellisemmin. Aloitamme Ljubljanasta, minkä jälkeen tarkoituksena on tutustua erityisesti maan länsiosan luontokohteisiin.

Odotan upeita vuoria, järviä, jokia, luolia ja rotkoja. Maisemia on tarkoitus ihailla niin autoilun kuin kevyen patikoinninkin merkeissä. Slovenia on mielestäni Euroopan aliarvostetuin matkailumaa, jossa yhdistyvät Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopan parhaat puolet.

Lähtöportti

 

Lähtöportti

 

SAARENMAA. Juhannuksena suunnataan perheen kanssa pitkäksi viikonlopuksi Saarenmaalle Viroon. Vierailemme Luscher & Matiesen viinitilalla Muhun saarella ja pääsemme tutustumaan virolaisen viininviljelyn saloihin. Kuressaaressa majoitumme kylpylässä, ja toiveena onkin viettää rentouttava ja hauska viikonloppu yhdessäolosta nauttien.

Vaikka Viro on muuten jo aika tuttu, en ole aiemmin käynyt Saarenmaalla, joten senkin vuoksi odotan innolla tätä reissua.

Toisiin Maisemiin

 

LEGOLAND. Tanskan Legolandiin autolla, jolloin meno- ja tulomatkalla yöt Ruotsissa. Menomatkalla pitkästä aikaa Göteborgiin ja sieltä lautalla Tanskan Frederikshavniin, jonka jälkeen tutustumista Jyllannin saaren pohjoisosiin. Billundissa neljä päivää, joista kaksi Legolandissa.

Lähistöllä on useita muitakin mielenkiintoisia kohteita, jonka jälkeen paluu Tanskan ja Ruotsin läpi kohti Tukholmaa. Paluu jossakin Ruotsin itärannikon pikkukylässä meren rannalla. Itsellä neljäs kerta Legolandiin, joten lapsiperheen unelmakohteesta on kysymys.

Kohteena Maailma

 

Legolandin hai on pakollinen kuvauskohde joka reissulla / kuva: Kohteena Maailma

 

2. PARISKUNTANA


 

ITÄVALTA JA SLOVENIA. Meillä on Pyryn kanssa tiedossa Itävallan ja Slovenian road trip, jossa teemana kaupungit ja vuorimaisemat. Aloitetaan reissu Wienistä, jossa viihdytään kolmen päivän ajan – yhtenä niistä päivistä piipahdetaan Slovakian puolella Bratislavassa. Sitten otetaan auto alle ja hurautetaan Ljubljanaan, jossa viihdytään pari päivää, Blediä unohtamatta. Sitten ajellaan Bohinj-järvelle yhdeksi yöksi. Lopuksi palataan vielä Itävallan puolelle, jossa yövytään pari yötä Zell am Seessä.

Eniten odotan huikeita vuoristo- ja järvimaisemia ja ylipäänsä Sloveniaa, jonka olen halunnut nähdä jo pitkään. Eikä ole pahitteeksi, että reissulla tulee taas kaksi uutta maata plakkariin.

FIFTYFIFTY

 

FIFTYFIFTY Times Squarella

 

YHDYSVALLAT. Loma alkaa ihanalla pariskuntamatkalla, kun suuntaamme miehen kanssa Yhdysvaltoihin juhlimaan hääpäiväämme. Lennämme Chicagoon ja ajamme vuokra-autolla Milwaukeen, jossa käymme yhdellä maailman suurimmista musiikkifestivaaleista ja siellä Lionel Richien ja Jennifer Lopezin konserteissa.

Pieni lomamatkamme huipentuu muutaman yön yöpymiseen Chicagossa, josta olemme varanneet sviitin upeillä näkymillä eräästä joen rannalla olevasta historiallisesta hotellista. Kyseinen tasokas hotelli valikoitui yhden Tripadvisorissa nähdyn kuvan takia, joten toivottavasti päästään ihailemaan samanlaisia näkymiä heinäkuussa.

Passionate Traveller

 

TANSKA / NORJA. Tämä vuosi on ollut erityisen vilkas matkailun osalta ja alkuvuonna meillä oli tiedossa kuusi eri reissua, joista osan toteutimme yhdessä ja osan erikseen. Nyt matkoja on listalla enää yksi ja se suuntautuu elokuussa Tanskaan. Tämä on Katrille 20. Tanskan matka ja syy ahkeraan reissaukseen löytyy broholminkoirastamme Plutosta, joka syntyi Tanskassa kahdeksan vuotta sitten. Broholminkoira on yksi Tanskan kansallisroduista ja siellä toimii myös rodun suurin yhdistys.

Vuoden tapahtumien kohokohta on Broholmin linnan pihalla järjestettävä rodun erikoisnäyttely, jossa Plutokin on aikoinaan sijoittunut ruusukesijoille. Tänä vuonna Pluto saa nauttia eläkepäivistään kotona ja me nautimme näyttelyturisteina kansainvälisestä ilmapiiristä koiraystäviemme seurassa. Samalle reissulle yhdistyy seikkailu Norjan puolella ja sitä voi seurata myöhemmin elokuussa Instagram-tililtämme sekä blogistamme.

Ne Tammelat

 

Ne Tammelat

 

PORVOO. Vietämme toukokuista hääpäiväämme tänä vuonna kotimaan lempparissamme Porvoossa. Nautimme lounaan upeassa Haikon kartanossa, yövymme vanhalla jokiristeilyaluksella ja tutustumme illallisella johonkin Vanhan Porvoon
tasokkaista ravintoloista.

Lapset jäävät kotiin, joten aiomme nauttia myös hiljaisuudesta, nukkua hyvin ja ottaa rennosti. Saattaa olla, että olen järjestänyt Henkalle myös yllätyksen reissulle, mutta sitähän ei sovi tietenkään vielä paljastaa.

Tasty Travelissimo

 

3. YSTÄVÄN KANSSA


 

TURKU. Ystävälläni on kisojen tuomarointi Turussa ja hän pyysi minua seuralaisekseen Turkuun. En ole käynyt useampaan vuoteen Turussa sekä sinne on avattu juuri uusi Sokos Hotel Wiklund, joten tartuin ehdottomasti tarjoukseen kun ehdotin sitä majapaikaksi.

Hyvinvointi viikonloppu edessä, jossa nautitaan Turun ravintolatarjonnasta, Ruissalon lenkkipoluista sekä pitkistä yöunista.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

 

LÅNGVIKIN KYLPYLÄ. Vietämme keskikesällä ystävieni kanssa tyttöjen hemmotteluviikonlopun
Långvikin kylpylässä. Suunnitelmissa on nautiskella kylpylästä, hyvästä ruoasta ja kylpylää ympäröivästä luonnosta.

Tasty Travelissimo

 

TALLINNA. Lähdetään ystäväporukalla hemmottelulomalle Tallinnaan. Eniten odotan tältä matka Viimsi Span 18+ kylpylämaailmaa, joka kuulostaa niin täydelliseltä sekä ylellistä suklaahierontaa. En pistä pahakseni Tallinnan laadukkaita ja edullisia ravintoloita.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

Tallinna on täydellinen kesäkaupunki

 

4. LUONTOON


 

SUOMEN KANSALLISPUISTOT. Luontomatkailu on nykyisin mulle kaikkein mieluisinta matkailua. Kotimaassa on tarkoitus retkeillä ainakin Tammisaaren saariston kansallispuistossa ja Torronsuolla, ja muutama muukin kansallispuisto on haaveissa. Ja haluaisin päiväpatikoinnin lisäksi tehdä yhden pidemmän yön yli – retken.

Toisiin Maiseimin

 

SAKSA JA ALPIT. Lähden kahden vanhimman poikani kanssa Alpeille patikoimaan kuudeksi päiväksi. Käymme ensiksi Saksassa katsastamassa Hitlerin Kotkanpesän ja Berchtesgadenin kansallispuiston. Sen jälkeen Grossglocknerin kuuluisan Alppitien ylitys Itävallassa ja loppuaika Bad Gasteinin vuorilla patikoiden.

Parasta mahdollista aktiivilomailua upeissa maisemissa. Ja parit palauttavat vehnäoluet päälle 😉

Kohteena Maailma

 

Kohteena Maailma

 

NORJA JA LAPPI. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla lähdetään kohti Lemmenjokea ja Pohjois-Norjaa. Tällä kertaa mukaan lähtee mun koko perhe puolisoineen! Aivan mahtavaa päästä viettämään aikaa koko köörin kanssa, se on niin harvinaista nykyään! Suunnitelmissa on vaeltamista tunturissa, nuotiolla oloa, vuonojen ihailua ja jäämeressä pulahduksia, ken uskaltaa! 😉 Hitsi, tää reissu on sellanen mitä oon odottanut aivan super kauan!

Enkeleitä hiuksissani

 

KOLIN KANSALLISPUISTO. Hei mitä kesä olisi ilman Kolin kansallispuistoa? Tänä kesänä haluaisin kokeilla maastoratsastusta (pitää kyllä tankata ennen sitä kunnolla allergialääkkeitä) upeissa maisemissa. Koli kuuluu joka kesä ohjelmaan, eikä tämäkään kesä tule tuomaan poikkeusta tähän.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

Kolin kansallispuisto ja auringonnousu

 

AUSTRALIA. Vietän kesän Australiassa, joka on minulle toinen koti. Ikuisen kesän ja palmupuiden Queensland on suosikkialueitani Australiassa. Olemme nyt Brisbanessa, josta hetken hengähdyksen jälkeen tarkoituksenamme on tehdä road trip pitkin rannikkoa tropiikin Cairnsiin. Kurkistaa pinnan alle Isolla Valliriutalla, purjehtia Whitsundaysin saaristossa, vaeltaa vesiputouksille, vierailla viinitiloilla, surffata ja tietysti bongata koaloita ja kenguruita.

Muuttolintu

 

ALPIT JA SARDINIA. Kesän pääreissu suuntaa Itävallan Alpeille patikoimaan, josta matka jatkuu Italian ihastuttavaan Sardiniaan. Kumpikin pääreissun kohde on luonnoltaan ja maastoltaan erityinen. Odotammekin jo kovasti vaeltelua jylhissä maisemissa, vuorenhuippuja, kirkkaita alppijärviä ja tunnelmallisia vuoristokyliä yhdistettynä varpaiden lillutteluun Välimeren turkoosissa, flamingoparvien ihailuun, massiivia dyyneihin, valkoiseen hiekkaan ja uhkeisiin rantakallioihin sekä trooppisen värikkäseen merielämään. Sielukkuutta ja esteettisyyttä, luonnon omia ihmeitä ja elämyksiä.

Riemukas yhdistelmä aktiivilomaa ja rentoutusta pienelle perheellemme kahdella äärettömän upealla alueella. Pikkuseikkailija on nyt reilu 2-vuotias ja kulkee tietenkin mukana kanssamme aktiivisesti maailmalla.

Jetlaggies

 

 

PUOLA JA SLOVAKIA. Kesäloman päämatka tehdään tänä vuonna aviomiehen kanssa kaksin, ja suuntana on Puolan Tatravuoret ja Slovakian kansallispuistot. Tarkkoja reittisuunnitelmia vasta hahmotellaan, mutta useampi päiväpatikka parin viikon reissulla on tarkoitus tehdä. Edellisen kerran ollaan oltu täällä suunnalla liki 20 vuotta sitten, joten jo on aikakin käydä hankkimassa uusia muistoja.

Toisiin Maisemiin

 

LAPPI, KAINUU JA NORJA. Ultimaattinen loma tiedossa, sillä lähdetään noin neljän viikon mittaiselle road tripille Kainuuseen, Lappiin ja Norjaan. Mikä parasta, meillä on mukana myös Kyösti-corgi sekä suurimman osan aiomme yöpyä teltassa. Ihastuimme täysin Balkanin road trippiin sekä telttailun tuomaan helppouteen ja edullisuuteen.

Tarkemmat suunnitelmat on vielä auki, mutta suunnitelmissa olisi ainakin käydä karhusafarilla Hossan kansallispuiston lähellä, Pienellä karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa, Levillä, Muoniossa lapsuuden maisemissa sekä Norjan puolella ainakin Tromssassa ja Lofooteilla. Jos aikaa jää, niin paluumatkalla haluaisimme pysähtyä vielä Pohjois-Karjalassa ja Bomban kylpylässä.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

Kyöstin oma passi Norjan road trippiä varten.

 

5. RUOKAA JA JUOMAA


 

PIEMENTO. Ruokamatka Italiaan on aina hyvä idea. Tällä kertaa suuntaamme Piemonteen tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Vietämme yhden yön tryffeleistäänkin tunnetussa Alban kaupungissa ja seuraavat kaksi yötä
maaseudulla Jyrki ja Riikka Sukulan viinitilan naapurissa. Maistelemme alueen viinejä ja ruokia sekä ihailemme maaseutumaisemia alueen lukuisissa suloisissa pikkukylissä.

Tasty Travelissimo

 

Tasty Travelissimo

 

SANTORINI. Vihdoin mun unelmista tulee totta, kun heinä-elokuun vaihteessa suunnataan mun äidin kanssa Kreikan Santorinille lomailemaan. Tää reissu on pyhitetty auringolle, auringonlaskuille, hyvälle ruoalle ja viinille. Toivoisin, että päästäisiin myös saarihyppelemään! Ei oo ihan legendaa, että Kreikassa on maailman kauneimmat auringonlaskut, sempä takia odotan näkeväni ne Oiassa!

Enkeleitä hiuksissani

 

PORVOO. Toiveissa olisi ehtiä tehdä päiväretki Porvooseen JL Runebergin risteilyllä Helsingistä, jossa olisi sopivasti 2,5 tuntia aikaa käydä syömässä jossain ihanassa Vanhan Porvoon ravintolassa. Muun muassa Sicapelle on ollut pitkään haaveissani.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

 

6. LÄHIMATKAILU


 

TUUSULANJÄRVEN ALUE. Aion tutustua tänä kesänä tarkemmin kotiseutujeni antiin viettämällä aikaa Tuusulanjärven alueen ihanissa kahviloissa, ihastelemalla järvimaisemia ja tarkoituksena on päästä järvelle veneilemäänkin. Vietän myös yön Tuusulanjärven rannalla sijaitsevassa huippuhuoneistossa, teen retken luontoon ja saattaapa ohjelmaan mahtua alueen historiaan tutustumistakin.

Tasty Travelissimo

 

SATAKUNTA. Minulla on jo vuosia ollut periaate, ettei kesällä kannata lähteä merta edemmäs (ja paria poikkeusta lukuun ottamatta olen noudattanutkin sitä). Suomen kesä on parasta paikan päällä, ja tällekin kesälle on suunnitelmissa kerrassaan huikeita Suomi-seikkailuja. Niistä järisyttävimmät odottavat vahvistusta eivätkä siksi vielä sovellu paljastettaviksi, mutta varmaa on, että tänäkin kesänä minä ja Toisiin maisemiin -blogin Hanneli jatkamme omaa pientä Satakunta maailmankartalle -projektiamme.

Tällä kertaa vuorossa on naapurikuntani Eurajoki. Luvassa lienee ainakin kummituskartanoita ja muinaislinnoja, patikointia Pinkjärvellä, kotiseutumuseoretki Irjanteelle, kaljaasipurjehdus Selkämeren kansallispuistossa ja huonon huumorin siivittämiä skumppaa kuksasta -hetkiä hyvän ystävän kanssa. Lähimatkailua parhaimmillaan, siis.

Live now – dream later

 

Live now – dream later

 

HANKO. Paluu kotiseudulle, kuten joka kesä olen pyrkinyt tekemään. <3 Toivottavasti säät ovat suotuisat ja pääsisi Bellevuen rannalle löhöilemään. Muita erikoisia suunnitelmia Hangolle ei ole. Tahtoisin tällä kertaa valita jonkun ihanan ja kotoisan bed&breakfast villan ja yöpyä siellä muutaman yön.

Uskoisin, että eksymme taas rantabulevardilla olevaan Origo-nimiseen ravintolaan, se on ihanan tunnelmallinen! En tiedä vielä koska menemme, mutta uskoisin että tästä tulee yksi kesän parhaimmista viikonlopuista.

Enkeleitä hiuksissani

 

HELSINGIN SAARISTO. Osallistutaan parin viikon päästä Marjaniemen melojien järjestemään melontakurssiin, jossa saadaan myös jäsenyys heidän seuraansa eli vapaa käyttöoikeus heidän kalustoon. Haaveissa olisi tehdä pieniä päiväretkiä Helsingin edustan saariin sekä mahdollisesti myös yön yli kestävä melontaretki. Kanootit ovat kolmipaikkaisia, joten siellä on myös tilaa meidän Kyösti-corgille.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

 

VIIPURI, VAASA, KRISTIINANKAUPUNKI JA LAPPI. Täällä kaakonkulmalla kun asustelen lähden kesäkuun alussa blogiyhteistyömatkalle viisumattomalle risteilymatkalle Viipuriin, jossa aion myös yöpyä. Muuten luulen, että kesän matkat kohdistuvat automatkailuun kotimaassa.

Olen laittanut itselleni tavoitteeksi käydä joka kesä jossain sellaisessa kotimaan kaupungissa, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Tänä kesänä kiinnostaa länsirannikko ja siellä erityisesti Vaasa ja Kristiinankaupunki, joissa kummassakaan en ole koskaan käynyt.

Lappi on kuulunut mun jokaiseen kesään, joten jotenkin pitäisi sinne loppukesästä päästä. Tarvitsen tunturituulta. Samppanja ei nimittäin maistu missään niin hyvältä kuin tunturin laella 🙂

Samppanjaa muovimukista

 

TAMPERE. Lanttimatkat on reissannut viimeiset kolme vuotta pääasiassa Aasiassa, mutta nyt on aika tutustua Suomeen. Muutimme juuri Tampereelle (joka muuten on Suomen paras kaupunki!), jossa aiomme ainakin toistaiseksi viettää suurimman osan vuodesta.

Teemme päivä- ja viikonloppureissuja Tampereelta kattavasti ympäri Suomen – uusia ja vähän tuttujakin kohteita on aivan varmasti luvassa. Lisäksi otamme Tampereen ja Tampereen lähialueet ehdottomasti haltuun. Odotamme kotimaan seikkailuilta erityisesti eri alueiden ruokatarjontaa ja valoisien, lämpimien kesäöiden tunnelmaa. Koti-Suomen seikkailuja voi seurata koko kesän meidän YouTube-kanavalla Lanttimatkat ja Instagramissa @lanttimatkat ja @lottawatia.

Lanttimatkat

 

Lanttimatkat

 

TAMPERE JA TURKU. Ainon lähimatkailla Suomessa niin paljon kuin mahdollista. Kotini lähellä Tampereella on useita hyviä puoli- ja kokopäiväretkikohteita sekä erilaisia tapahtumia, missä on mukava käydä. Kotikaupunkini Tammerfestin lisäksi aion osallistua varsinkin useampaan Turun tapahtumaan kesällä, joista kärkikohteina Ruisrock, DBTL ja Food & Wine -ruokafestivaali.

Suomesta ei tapahtumat ja tekeminen lopu, joten lähimatkailu on parasta lomanviettoa. Rentoutumisen kannalta parasta osa-aluetta on puolestaan lukuisat luontokohteet kansallispuistoja unohtamatta.

Kohteena Maailma

 

CORGIEN RANTAPÄIVÄT YYTERISSÄ. Heinäkuussa järjestetään Yyterissä corgien rantapäivät, jonne kokoontuu satoja (ellei jopa tuhansia) corgeja viettämään kesäistä rantapäivää. Meidän Kyösti olisi varmaan maailman onnellisin nakki, jos pääsisi biitsipäivää viettämään muiden nakkien kanssa.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

 

 

Ei voi muuta sanoa, kuin että miten huikeita reissusuunnitelmia kaikilla matkabloggaajilla on kesään 2019. Haluaisin mielelläni kuulla millaisia reissusuunnitelmia sulla on tulevalle kesälle?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Anna | Muuttolintu 17.5.2019 at 02:12

    Tästä olikin kiva käydä lukaisemassa tuttujen bloggaajien suunnitelmat 🙂 Aika mukavasti näkyy kotimaan kohteita listalla!

  • Reply Mari 19.5.2019 at 15:59

    Hyviä ideoita joskus toteutettavaksi. Slovenia taitaa olla tällä hetkellä se maa, jossa ”kaikki käyvät” ja muiden kuvien ja juttujen perusteella se onkin kohonnut myös oman listani kärkipäähän niissä kohteissa, joihin olisi mukava mennä.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 19.5.2019 at 17:56

    Tässä oli paljon kivoja kohteita. Me tosin ollaan lähdössä todellakin merta edemmäs kalaan. Kesäloma kuluu Vietnamissa, jonne menemme juhlistamaan kolmannen yhteisen vuosikymmenen käynnistymistä. Mahdollisesti myös eteläinen Kambodža mahtuu ohjelmaan. Tämän reissun lisäksi kesä kulunee kotikulmilla Helsingissä. Varmasti jatkamme perinteeksi muodostunutta turistin leikkimistä kotikaupungissa. Ajelemme turistibussilla ja kokeilemme jotain kaupungin edustan risteilyä.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 21.5.2019 at 05:29

      Oi Vietnam ja Kambotsa – ei huono! Itsekin leikin eilen Helsingissä turistia, kun käytiin päiväretkellä Vallisaaressa. Joku Helsingin saariston risteily olisi kanssa kova, monta kesää pitänyt sellaiselle mennä mutta aina jää.

  • Reply Terhi 19.5.2019 at 18:37

    Tuossapa olisi kohteita vaikka useammallekin vuodelle. Minä aion ensin matkata perhematkalle lastenlasten kanssa Rodokselle. Ei kuulosta ehkä sykähdyttävälle, mutta minulle Rodos on uusi tuttavuus. Sen jälkeen alkaakin purjehduskausi. Mieli tekisi kovasti vihdoinkin valloittaa Koli. Kattellaan…

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 21.5.2019 at 05:30

      Rodosta mekin mietittiin yhtenä kohteena kesälle, mutta sitten päädyttiin viettämään kunnolla aikaa Lapissa ja Norjassa. Koli kantsii käydä valloittaa, se on hurjan kaunis kesällä. 😉

  • Reply Suunnaton 19.5.2019 at 21:57

    Ei oo totta, tässäkin postauksessa tuli esiin taas uusi matkabloggaaja (Enkeleitä hiuksissani), joka on lähdössä kesällä Pohjois-Norjaan! 😀 On aika ihme, jos siellä ei törmää keneenkään tuttuun.
    Sinne siis minäkin menossa. Tuo teidän pohjoisen reissu kuulosti aikalailla samankaltaiselta kuin mikä mulla on suunnitteilla. Poikkeuksena se, etten ole menossa Lofooteille saakka, vaan pysyttelen pohjoisemmassa Norjassa.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 21.5.2019 at 05:31

      Oi kiva, siekin oot lähdössä Lappiin ja Norjaan! Meillä oli just pähkäily että keskitytäänkö pohjoisempaan Lappiin vai lähdetäänkö alas Lofooteille. Milloin sun reissu on?

  • Reply espanjaan 20.5.2019 at 07:51

    Maailma on täynnä mielenkiintoisia kohteita. Näistä aivan erityisesti Slovenia on suosikkini, olen ollut siellä jo neljä kertaa, joista viimeisimmällä meillä oli mahdollisuus viipyä kolme viikkoa. Siinä ajassa ehdimme jo pyöräilläkin eri paikoissa. Tämän kesän kohteita ovat ainakin automatka Hollantiin, jossa teemme parin viikon kodinvaihdon hollantilaispariskunnan kanssa ja viikko Tampereella Tampereen Sävelen aikaan. Kumpaakin odotan.

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty 20.5.2019 at 13:40

    Slovenia tuntuu tosiaan nyt olevan suuressa suosiossa. Mekin ollaan haaveiltu Sloveniasta, mutta lähinnä siitä syystä, että saatiin Sri Lankassa niin kovat suositukset slovenialaiselta perheeltä, joihin tutustuttiin Kalpitiyassa.

    Meidän kesä menee lyhyitä Viron ja Tanskan keikkoja lukuun ottamatta kotimaan maisemissa. Paljon mökkeilyä, kesäistä Helsinkiä ja toivottavasti muutama mukava retki lähialueen kohteisiin.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 21.5.2019 at 05:36

      Toi on kyll niin kiva, jos saa jonkun kytköksen jostain maasta just vaikka joidenkin paikallisten tarinoiden ja vinkkken perusteella. Mökkeily on kyllä ihanaa, ihan huippuja kesäsuunnitelmia teillä.

  • Reply Ne Tammelat 20.5.2019 at 20:07

    Tosi kiva lukea muiden bloggaajien matkasuunnitelmista ja kiva, että päästiin mukaan 🙂 Kotimaata täytyy ehdottomasti yrittää kiertää, täällä oli sen verran hyviä kohteita listattuna.

  • Reply Anni | Rajatapaukset 22.5.2019 at 16:24

    Ihania reissuja tyypeillä tulossa! Olen ehkä ihan hitusen kateellinen, koska itsehän en ole menossa yhtään mihinkään koko kesänä, koska täytyy säästää syksyn pitempää reissua varten. No, vielä tämä tästä iloksi kääntyy.

  • Reply Elina 22.5.2019 at 21:35

    Kivoja reissuja monilla tiedossa! Slovenia on kyllä kaunis maa! <3 Meidän varsinainen kesämatka suuntautuu Skotlantiin, mutta muuten kesä menee kotimaassa, jossain luonnossa 🙂

  • Leave a Reply