Uuden vuoden matkasuunnitelmat & matkamessuille lippuarvonta

Yhteistyössä: Matkamessut

Vuodenvaihteessa tulee aina suunniteltua tulevaa reissuvuotta ja hahmoteltua vähän kohteita, jonne on jo menossa sekä minne haluaisi vielä lisäksi lähteä. Muutamiin matkakohteisiin on jo suunnitelmat lyöty lukkoon ja lentoliput ovat kolahtaneet sähköpostiin. 2019 (huh, tuntuupa oudolta kirjoittaa tuo) vuonna haluan jatkaa samalla teemalla kuin viime vuonna: enemmän kotimaan matkailua. Kannattaa lukea loppuun asti tämä postaus, sillä sieltä löytyy myös arvonta matkamessuille.

2019 vuoden varmasti totetuvissa reissuissa on tällä hetkellä kolmen viikon reissu Filippiineille, joka starttaa tammikuun lopussa. Filippiineillä suunnitelmissa on tutustua maan pääkaupunkiin Manilaan, Palawaniin, Boholiin ja Camiguiniin. En voi kieltää sitä, että vähän kuumottaa tällä hetkellä hetki sitten tapahtuneet maanjäristykset Filippiineillä ja tsunamit naapurimaassa Indonesiassa, mutta olen päättänyt vuosia sitten, että yhtä hyvin kotioloissa voi sattua jotain ja en ala pelon estää matkailuani.

Vapun tietämillä suuntaan ensimmäistä kertaa Lontooseen, josta olen todella innoissani. En ole varma mistä olen eniten innoissani: Harry Pottereista ja kermakaljoista, katutaiteesta ja kirppareista, hyvästä ruuasta ja fish&chipseistä, nähtävyyksistä vai jostain pienestä kylästä, jonne halutaan tehdä päiväretki. Ootko käynyt Lontoossa? Jos sulla on jotain vinkkejä tai vaikkapa linkata jotain postauksia sinne, niin laita niitä ihmeessä tulemaan kommenttikenttään – viiteen päivään saadaan mahtumaan paljon tekemistä Lontoossa.

Viime kesänä meillä peruuntui nopealla aikataululla road trip Suomeen ja Norjaan, joten se taitaa olla meillä eessä tänä kesänä viime kesän muuttujan eli Kyösti-corgin kanssa. Kirjoitin blogiini viime kesällä jo alustavan matkasuunnitelman ja varmaan aika samoilla linjoilla tullaan menemään. Tältä reissulta odotan eniten Saariston rengastietä, Power Parkia sekä Lapin ja Norjan upeaa luontoa. Ja tietty poroja.

Pohdittiin myös alkukesään jotain pikaista rantalomaa Euroopassa ja tällä hetkellä Kreikka on aika vahvoilla. Toinen mikä mua kiinnostaisi olisi Espanja, mutta koska ei olla koskaan käyty Kreikassa, saattaa se viedä voiton.

Haaveilen myös matkoista New Yorkiin, Marrakeshiin, Gdanskiin, Venetsiaan, Sloveniaan, Itävaltaan, Ahvenanmaalle ja Mäntyharjulle. Nämä tosin on vielä täysin haaveilun tasolla.

 

Luang Prabang

 

Kolin kansallispuisto

 

Matkamessuille löytämään jotain uutta + pääsylippujen arvonta


Matkamessuilta oon useampana vuotena löytänyt jotain uutta – matkakohteen josta en ole kuullut aikaisemmin tai matkakohteen, josta en ole aikaisemmin kiinnostunut. Oon super innoissani erityisesti yhdestä ohjelmasta, jonka haluan ehdottomasti käydä katsomassa ”Koh Kood ja Thaimaan muut kätketyt aarteet”. Rakastuin kolme vuotta sitten ihan totaalisesti Koh Koodin ja se onkin heittämällä ollut yksi kauneimmista saarista, jossa olen koskaan käynyt. Paratiisi.

Lue täältä lisää Koh Koodista.

Toki matkamessuilla on paljon muitakin kiinnostavia ohjelmia, löytyy jokaiselle reissaajalle varmasti jotain. Muita itseäni kiinnostavia ovat Suomen menestynein matkailudestinaatio, Keynote Atte Korhola: Matkailua planeetan rajoissa, Vastuullinen matkailu on tekoja, Lentoliikenteen kehitys ja matkailu / Yhteistyössä BARIF, Miten menee, Viron matkailu?, Balkan kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan: Bloggaajien vinkit Kroatiaan, Albaniaan, Montenegroon ja Kreikkaan sekä Norja automatkailukohteena.

 

Durmitorin kansallispuisto

 

Erityisesti noiden ohjelmien kautta lähden hakemaan itselleni jotain uutta inspiraatiota 2019 reissuvuodelle. Erityisesti mua kiinnostaa matkakohteet, jonne voidaan mennä autolla kolmestaan. Ylipäätään sellaisia matkakohteita, jonne olisi joku muu vaihtoehto mennä kuin lentää. En siis aio lopettaa lentämistä, mutta sen verran olen herätellyt itseäni, että on muitakin tapoja matkustaa ja yritän inspiroitua sellaisista matkakohteista, jotka on lähempänä kuin kaukokohteet.

Nyt siihen itse Matkamessujen pääsylippujen arvontaan. Kerro tähän postaukseen 10.1.2019 mennessä millaisia matkasuunnitelmia siulla on tälle vuodelle ja arvon kahden hengen lippupaketin matkamessuille kommentin jättäneiden kesken. Muistathan jättää sähköpostisi, jotta saan sinuun yhteyden. Hyvän mielen lisäpisteitä saat, jos käyt lisäksi tykkäämässä Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogin Facebook-sivusta.

Koh Kood

 

Ihanaa reissuvuotta 2019! <3

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

65 Comments

  • Reply jossu 3.1.2019 at 16:38

    Minäkin haaveilen Itävalta-reissusta, ja haluaisin palata Venetsiaan.
    Marrakech on mahtava paikka mutta jostakin syystä Casablanca on minulle rakkaampi.

  • Reply MarjaKoo 3.1.2019 at 17:39

    Niin monta hyvää ja kymmenen kaunista, Kreikkaan tekee aina mieli ja Islantikin haaveissa

  • Reply Riikka 3.1.2019 at 18:08

    Kesällä kierrämme läntistä Eurooppaa (mekin mennään Lontooseen, sun postausta odotellessa :)) junalla ja syksyllä/loppuvuodesta olisi ajatuksena lentää New Yorkiin ja käydä junalla muutamassa lähikaupungissa 🙂

  • Reply Heiska 3.1.2019 at 18:13

    Oi, olisi ihana lähteä jälleen inspiroitumaan parhaille messuille ! 🙂 Suunnitelmista löytyy niin kotimaanmatkailua kuin mahdollisesti roadtrippiä viroon ja espanjaan.

    Slovenia, itävalta, Puola ja Ahvenanmaa ovat ihania kohteita.

  • Reply Sini 3.1.2019 at 18:46

    Matkavuosi starttaa Madridista. Vuoden muut reissut vievät Indonesiaan, Portugalin Portoon, Canadan Torontoon + Mongoliaan ja Venäjälle. Lisäksi haaveissa Krakova ja Game Of Thrones – kohteita eri puolilla Espanjaa ja Kroatiaa. Eiköhän sinne väliin jokunen Tallinnan ja Tukholman reissukin mahdu.

  • Reply Tea 3.1.2019 at 19:23

    Matkasuunnitelmat ovat tälle vuodelle vielä ihan levällään. Karibianristeily on pyörinyt mielessä, samoin kuin paluu Islantiin. Kesän reissun määrittää, mihin päin lähden töihin niin siellä ympäristössä sitten seikkailen

  • Reply Tepa 3.1.2019 at 19:35

    Dubai ja Oman odottaa maaliskuussa. Muita reissuja ei ole bookattu, mutta suunnitelmissa on ainakin Tukholma sekä Albania&Makedonia.

  • Reply Anu 3.1.2019 at 20:47

    Suunnitelmissa Etelä-Amerikka syksyllä ! 🙂

  • Reply Mari 3.1.2019 at 22:55

    Oon menossa Tallinnaan ja Tukholmaan. Toivoisin Italiaan ja Barcelonaan lomamatkaa

  • Reply Aila Pylkkänen 4.1.2019 at 07:35

    Espanjaan

  • Reply Suvi T 4.1.2019 at 08:15

    Suunnitelmana olisi tehdä loppukesästä F1-matka Eurooppaan 🙂

  • Reply Maija 4.1.2019 at 08:27

    Tulossa matkat Kölniin, Krakovaan ja loppuvuodesta muutaman viikon matka Kambodzaan ja honkkareihin. Etenkään loppuvuoden Aasia-reissua en malta odottaa! Lisäksi suomimatkailua ainakin Ylläkselle. Toiveissa olisi vielä jokin miniloma esim. Riikassa tai Varsovassa.

  • Reply Arle 4.1.2019 at 09:29

    Buukattuna yksi Espanjan reissu ja suunnitteilla myös reissu Nizzaan. Lisäksi vähän seilailua laineilla Tukholmaan sukuloimaan

  • Reply Jantta 4.1.2019 at 09:56

    Olen suunnitellut matkaa Roomaan ja Lontooseen… mitään ei ole kyllä vielä buukattuna

  • Reply Annina 4.1.2019 at 11:14

    Berliini ja Pariisi on jo varattuna tälle vuodelle. Kesällä haluaisin viettää 2 viikkoa Portugalissa, mutta saa nähdä onnistuuko.

  • Reply Neea 4.1.2019 at 11:23

    Suunnitelmissa olisi loma Pohjois-Amerikkaan, kuten Miamiin.

  • Reply Marinka 4.1.2019 at 11:33

    Tälle vuodelle suunnitelmissa ainoastaan pikainen reissu Krakovaan helmikuussa, muuten kaikki suunnitelmat auki ja ihan kauhistuttaa, kun ei oikein tiedä, että mikä olisi tämän vuoden the kohde! Luen todella innolla sun blogia ja viime vuonna Sri Lankan reissut oli meillä hyvin lähekkäin. Valitettavasti meillä oli tilanne se, ettei voitu hirveästi kiertää, koska loma oli pelkkää palautumista suuresta surusta ja menetyksestä.
    Tälle vuodelle haluan ehdottomasti jotain reissua mitä saa odottaa ja suunnitella, mutta mikä se on… toivottavasti selviäisi matkamessuille, siksi liput olisi todella kiva saada 🙂
    Kyöstille terkkuja <3

  • Reply Viola 4.1.2019 at 11:47

    Suunnitelmissa Miami😊

  • Reply Kartsu 4.1.2019 at 12:19

    Suunnitelmissa matkoja sen mukaan, missä sukua tai ystäviä eli Espanja ja Ruotsi. Olen kyllä pohtinut myös matkaa myös Krakovaan, saa nähdä toteutuuko

  • Reply Munkku 4.1.2019 at 16:02

    Haaveissa olisi Uusi-Seelanti! Katsotaan päätyykö suunnitelman tasolle jonakin päivänä.

  • Reply Krista 4.1.2019 at 16:23

    Suunnitelmissa olisi toukokuussa käydä piipahtamassa Amsterdamissa ja syksyllä suunnata Indonesiaan kiertelemään ainakin kuukaudeksi. Talvella vähä kotimaan matkailua, jotta pääsis vielä laskettelee lisää!

  • Reply Lilli 4.1.2019 at 16:24

    Rappioromanttinen Berliini odottaa!

  • Reply SannaF 4.1.2019 at 18:31

    Tänä vuonna ei paljoa pysty reissaamaan, mutta keväällä meen Lontooseen keikkamatkalle. Muut suunnitelmat joutuu jättämään haaveiden tasolle toistaiseksi.

  • Reply Nea 4.1.2019 at 19:33

    Amerikan matkasta olen haaveillut, olis ihanaa jos sinne pääsisi tänä vuonna! 😊

  • Reply Heidi Sipola 4.1.2019 at 21:17

    12 uutta kohdetta, yksi jokaista kuukautta kohden. Inspiraatioita etsimään messuille!

  • Reply miradreamer 4.1.2019 at 21:21

    Amerikan Road trip vol 3 ja doha qatar 😎🌴

  • Reply Kirsi 4.1.2019 at 22:06

    Helmikuulle on buukattuna hiihtomatka Cerviniaan. Maaliskuussa on ajankohtaista golfkauden avaus. Huhtikuulle toivon matkamessuilta löytyvän sopivaa matka-aktiviteettia😊

  • Reply Emma 4.1.2019 at 22:23

    Kesällä Koreaan – can’t wait! 🙂

  • Reply Emilia 5.1.2019 at 01:10

    Haaveissa olisi ensimmäinen perhematka joskus loppuvuodesta, kunhan pienin matkakumppani syntyy ensin keväällä 🙂

  • Reply Anette 5.1.2019 at 19:56

    Lähden vaihtoon Kiinaan helmikuussa, joten siellä tulee pääasiassa reissailtua tänä vuonna 😊 Haaveissa Mongolia, toivottavasti pääsen sinne tänä vuonna!

  • Reply Petra 5.1.2019 at 23:27

    Tämä vuosi menee suunnitellessa ja haaveillessa Etelä-Amerikan reissua 🙂

  • Reply Sirpa 6.1.2019 at 08:35

    Baltia road trip mielessä

  • Reply Tuija 6.1.2019 at 12:17

    Helmikuussa viikon reissu Sisiliaan Monreal-nimiseen paikkaan, kesällä Vietnamiin vaellusreissulle Sapaan ja rentoutumaan Hoi Aniin, syksymmällä vielä tarkoitus mennä Portugaliin, kunhan saadaan matka varattua. Kesällä saattaa tulla käväistyä Pohjois-Norjassakin sukuloimassa….

  • Reply miraorvokki 6.1.2019 at 15:23

    Uuu Lontoo! Nyt mäkin oon vielä enemmän innoissani sun reissusuunnitelmista, sillä mä rakastuin siihen kaupunkiin täysin! <3 Käykää Hestonilla! 😀 https://www.rantapallo.fi/pondekengissa/tag/lontoo/

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 6.1.2019 at 18:07

    Lontoo <3 Mulla olisi kymmeniä hyviä vinkkejä, mutta kun ei ole olut aikaa kirjoittaa niitä auki :/

    Westminster Abbey -kirkko, Big Ben, sekä muutamat muutkin rakennukset ja maamerkit on tietty ihan jees, mutta keskity myös ruokaan! Nordic Business Insider listasi taannoin Lontoon Michelin-ravintoloita, jossa lounas irtoaa alle 30 punnalla. Ei sillä, että tarkoitus olisi etsiä se ’cheapest’, vaan pikemminkin varmistaa rahalle parasta vastinetta. Googlaa tuo, niin löytyy varmasti hyviä ideoita.

  • Reply Minna 6.1.2019 at 18:34

    Malediivit on ollut jo pitkään haaveissa, josko viimein tänä vuonna <3

  • Reply Nina 6.1.2019 at 21:51

    Turkin reissu olisi suunnitteilla ensi syksyksi =). Mukaan kivaan arvontaan!

  • Reply NannaS 7.1.2019 at 13:49

    Kreikan matka 🙂

  • Reply Ida 7.1.2019 at 15:35

    Ensi kuussa Kyprokselle.

  • Reply Sandra 7.1.2019 at 16:03

    Upeita reissuja teillä suunnitteilla! Tulossa varmasti loistava matkavuosi.

    Itsekin toivon löytäväni matkamessuilta lisää inspiraatiota ja ehkä hyviä tarjouksia. Muuta suunnitelmia ei ole lyötynä lukkoon kuin Dublinin matka opiskeluporukan kanssa, joten vielä mahtuisi paaaaaljon reissuja :D.

  • Reply Janni / Lentopelko 8.1.2019 at 10:57

    Kivalta kuulostaa tämän vuoden suunnitelmat! Harry Potter -fanina pitäisi itekin suunnata joskus Lontooseen. Omakin tavoite on tänä vuonna matkustaa enemmän Suomessa. 🙂

  • Reply Milla 8.1.2019 at 11:24

    En ole koskaan käynyt ulkomailla ja nyt tänä vuonna viimeinkin olisi tarkoitus suunnata ensimmäistä kertaa Espanjaan 🙂

  • Reply Elli 8.1.2019 at 11:30

    Suunnitteila olisi mennä ehkä Maltalle tai sitten kaupunkilomalle jonnekin Eurooppaan.

  • Reply Sannika 8.1.2019 at 13:22

    Haluaisin kovasti tulevana kesänä lähteä useamman viikon kestävälle saarihyppelylle Kreikkaan. Maana Kreikka on jo vanha tuttu, mutta edeltävillä matkoilla ollaan pysytelty vaan yhdellä saarella koko loman ajan, nyt olisi kiva vaihtaa välillä maisemia matkan aikana. Minä <3 Kreikka!

  • Reply JennaO 8.1.2019 at 18:08

    Ainakin Maltalle ja Reykjavikiin on tarkoitus suunnata! 🙂

  • Reply Johanna A 9.1.2019 at 09:22

    Nyt ensin mennään hiihtomalla Ukkohallaan

  • Reply Minna 9.1.2019 at 11:59

    Toukokuussa Ateenaan ja syksyllä varmaan Islanti-Usa reissu

  • Reply Elina 9.1.2019 at 14:45

    Lontoo on aivan ihana paikka! Suosittelen ainakin käymään Brick Lanella jos katutaide kiinnostaa. 🙂 Museoista tykkään eniten British Museumista, ja se on ilmainenkin vielä kaiken lisäksi. Jos oot menossa Harry Potter studioille, kannattaa liput varata ajoissa kun ne voi olla loppuunmyytyjä moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Jos taas ei studioille asti mene niin kannattaa käväistä King’s Crossin asemalla, josta löytyy laituri 9 3/4 ja Harry Potter-kauppa. 🙂

    Mulla on tän vuoden matkasuunnitelmat vielä auki ja tällä hetkellä ainut varma matka on juhannusreissu Amsterdamiin. Haaveissa olis parin viikon matka Kuubaan, jonne oon toivonut pääseväni jo pidemmän aikaa. Jos matka toteutuu, ei varmaan kauheesti tule tänä vuonna reissattua. Jos en pääse Kuubaan, haluaisin mennä ainakin pariksi viikoksi rantalomalle (esim. Kreikka) ja tehdä pari kaupunkimatkaa, erityisesti Dublin ja jokin Italian kohde kiinnostavat. 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 13.1.2019 at 15:45

      Onnea Elina! Arpaonni suosi sinua ja voitit matkamessuille liput. Laitan sulle myöhemmin vielä sähköpostilla tarkemmat tiedot. 💕☺️

      Kiitos Harry Potter -vinkistä muuten, ei olisi käynyt mielessä tilailla niitä reilusti etukäteen.

  • Reply Ritva-Liisa Kupiainen 9.1.2019 at 17:06

    Tammikuussa olen menossa Kapkaupunkiin ja maaliskuun puolivälistä alkaen 9 viikoksi Kreetalle. Kreetalle varmasti taas syksyllä muutamaksi viikoksi.

  • Reply Laura 9.1.2019 at 21:12

    Jonnekin päin Italiaa olis hieno suunnata tänä vuonna, erityisesti kiinnostaa Milano, josta pääsis sitten käymään esim. junalla muuallakin samalla 🙂

  • Reply Laura 9.1.2019 at 21:37

    Keski-Euroopan kierrosta

  • Reply Nina 10.1.2019 at 09:12

    Tammikuussa Tukholman risteily ja toukokuussa Kuusamo. Helppoa reissaamista kahden pienen lapsen kanssa!

  • Reply Ulla 10.1.2019 at 09:13

    Ei vielä mitään reissuja tiedossa, matkamessuja odotellessa!

  • Reply Kari 10.1.2019 at 09:13

    Jos sitä Kreikassa pääsisi käymään.

  • Reply Pirkko 10.1.2019 at 09:58

    Pariisiin tahtoisin matkustaa!

  • Reply Henriikka 10.1.2019 at 10:06

    Tänä vuonna on tavoitteena tehdä ainakin kolme ulkomaanmatkaa. Kohteita en ole vielä päättänyt, mutta kaksi rantalomaa ja yksi kaupunkiloma.

  • Reply Ruskarouva 10.1.2019 at 14:29

    New York 🙂

  • Reply Helmi 10.1.2019 at 20:50

    Ihan perinteinen rantaloma tekisi hyvää 🙂

  • Reply jari 11.1.2019 at 11:09

    Kuuba

  • Reply Emilia 11.1.2019 at 19:38

    Täällä toinen joka suunnittelee suuntaavansa kesällä Norjaan! Ja hei jee Lontoo! Haluisin itsekin palata sinne, sillä viime visiitistä on jo 7 vuotta aikaa ja kaupunki ja omat preferenssit matkailijana on muuttuneet niistä ajoista paljon. Mekin oltiin keväällä ja se oli musta täydellinen aika käydä Lontoossa. Se on niiin nätti kaupunki!

  • Reply Marttiina | Onioni.fi 12.1.2019 at 07:04

    Hyviä suunnitelmia! ☺️ 😍 Asuin kolme vuotta Lontoossa ja omia suosikkeja Itä-Lontoossa on Broadway Market lauantaisin (jonka päässä kiva London Fields-puisto, johon voi mennä piknikille) ja Columbia Road Flower Market sunnuntaisin (muistaakseni klo 8-13) – ihana tunnelma eikä samanlaisia turistirysiä kuin esim Portobello ja Borough Market. Hoxton Squarella on kivoja ruokapaikkoja, taidegalleriaa ja pubeja ja muutenkin siinä Old Streetin läheisyydessä ja kohti Brick Lanea (paljok vintage-myymälöitä ja viikonloppuisin ihmiset saattaa myydä omia juttujaan katujen varsilla). Victoria Park on kiva puisto lähistöllä Bethnal Grenissä, jossa menee pätkä Regent’s Canalia ja asuntolaivoja. Sitä pitkin voi myös kävellä sinne Broadway Marketille. Paviljonkikahvilasta saa muuten hyvää srilankalaista brunssia! Itä-Lontoo on myös oiva paikka bongata katutaidetta. Keskustassa kuljeskelisin sieltä kaaoottiselta Ofxord Streetiltä sivummalla Marylebonen ja Mayfairin rauhallisemmilla kauniilla kaduilla. Tate Modern on suosikkimuseoita Thamesin rannalla ja toki Notting Hillissä lännessä on kiva käydä ihailemassa niitä kuuluisia pastellitaloja. Yksi parhaista omista ns turistikokemuksista Lontoossa on legendaarinen Leijonakuningas-musikaali – jos on kiinnostusta kannattaa hankkia liput etukäteen. Kevät on ihanaa aikaa siellä. Toivottavasti näistä on jotain hyötyä. 🙂 Pitäisikin saada aikaiseks kirjoitella näistä kaikista Lontoo-jutuista…😄

  • Reply Jaakko / Lomalla viimeinkin 12.1.2019 at 17:57

    Marokko kiinnostaa kanssa! Filippiineillä tuli oltua kolme vuotta sitten ja tykkäsin kyllä paljon!

  • Vastaa käyttäjälle miraorvokki Cancel Reply