Minne matkalle talvella? Matkabloggaajat kertovat omat kohteensa

Tein toukokuussa postauksen matkabloggaajien kesäsuunnitelmista ja nyt ajattelin jatkaa sitä matkabloggaajien talven reissusuunnitelmilla, sillä postaus oli tosi suosittu sekä sitä oli todella hauskaa toteuttaa. Kysyin useammalta suomalaiselta matkabloggaajalta heidän suunnitelmistaan ja tästä postauksesta voit löytää itsellesi kivoja reissuvinkkejä, jos omat talven matkat on vielä kysymysmerkillä.

Kyselin eri kategorioihin soveltuvia matkoja muilta matkabloggaajilta ja niitä on esillä seitsemän: perheen kanssa, pariskuntana, ystävän kanssa, soolomatkat,  jotain erikoista, ruokaa ja juomaa sekä luontoon. Toivottavasti löydät itsellesi inspiraatiota ja matkakuumetta tästä postauksesta talven reissuja ajatellen.

Jälleen kerran – luvassa on ihania matkakohteita ja voisin lähteä vaikka kaikkiin. Olisi superia, jos sie osallistuisit tähän myös ja kertoisit omat talven reissut kommenttikentässä. Jaetaan reissukuumetta!

 

 

1. PERHEEN KANSSA


ESPANJA. Vietämme jo toistamiseen koko perheen voimin joulua Espanjan Aurinkorannikolla Benalmadenassa. Tällä kertaa haluan viettää aikaa myös Malagassa ja käydä kauan haaveilemassani Granadassa.

Suunnitelmissa on lisäksi päiväpatikointia vuoristossa, retkiä pieniin valkoisiin kyliin ja rentoa loikoilua huvilalla suklaata syöden. Onhan silloin kuitenkin joulu. Aurinkorannikko on osoittautunut erittäin hyväksi talvikohteeksi.

– Toisiin Maisemiin / Hanneli 

 

LAPPI. Tälle talvelle, kuten niin monelle aikaisemmallekin, ollemme suunnitelleet lumilomaa Lappiin. Monen vuoden haaveiluista olisi nyt tarkoitus tehdä totta, vaikka mitään ei olla vielä lyöty lukkoon. Lapista löytyy omat sielunmaisemani ja juureni, joten sinne janoa enemmäin kuin minnekään.

– Maa Quzuu / Outi

 

Maa Quzuu -matkablogin Outi

 

AUSTRALIA & KARIBIAN RISTEILY. Valitettavasti mieheni töiden takia on edelleen auki se, kuinka pitkään hän pystyy olemaan joululomalla ja pystymmekö lähtemään ystäväni luokse Australiaan vuodenvaihteen tienoilla. Jos lomapäiviä ei voida ottaakaan ajateltu määrä, lennämme jonnekin muuhun lämpimään paikkaan joululomallamme.

Hiihtolomalla puolestaan suuntaamme Karibian-risteilylle Celebrity Equinoxin kyydissä ja saas nähdä, mitä mieltä teini-ikään ehtineet lapseni ovat risteilystä premium-tasoisella varustamolla. Heillä on aikaisempaa kokemusta ainoastaan perustason varustamo Norwegian Cruise Linen aluksista ja nyt tosiaan testaamme hieman tasokkaampaa varustamoa.

Passionate Traveller

 

SINGAPORE JA PENANG.Teimme lasten ensimmäisen kaukomatkan viime vuonna Hongkongiin. Koko perhe nautti matkasta todella paljon, joten hieman samankaltainen Singapore tuntuu varmalta valinnalta lastenkin viihtymistä ajatellen.

Olemme vaimon kanssa käyneet Singaporessa aiemmin, enkä silloin edes ihastunut kaupunkiin, mutta uskon nyt saavani Singaporesta paljon enemmän irti. Odotan erityisesti lämpöä, hyvää ruokaa ja monipuolisia nähtävyyksiä. Vietämme muutaman päivän myös Malesian Penangilla, koska haluamme kokea Singaporen lisäksi hieman toisenlaistakin Aasiaa.

– Lähtöportti / Mika

 

Lähtöportin Mika

 

GLASGOW. Ilkan sisarusparven nuorimmainen täyttää pyöreitä tammikuussa ja olemme pitkään yrittäneet houkutella häntä tuloksetta synttärireissulle. Kuin tilauksesta Lentodiileistä löytyi eräänä päivän reilun satasen lennot Edinburghiin juuri oikeana viikonloppuna!

Niinpä lähdemme Ilkan ja hänen veljensä kanssa viettämään synttäreitä Skotlantiin tammikuussa! Kohde on meille kaikille ennestään tuttu, joten voimme keskittyä täysipainoisesti synttärisankarin juhlintaan.

Ne Tammelat / Katri

 

LAPPI. Olemme tulossa ensimmäistä kertaa mieheni espanjalaisen perheen kanssa Suomeen. Puolisoni on toki kiertänyt Suomea kanssani monia kertoja, mutta nyt saamme enemmänkin sukua mukaan joulunviettoon. Tämän äänekkään porukan kanssa joulusta tulee varmasti vauhdikas.

Esittelyyn pääsevät Helsinki ja perheeni kotikaupunki Oulu, joiden lisäksi konkkaronkka haluaa myös Rovaniemellä ja joulupukin vieraaksi Napapiirille. Toivelistalla on muun muassa poroajelu. Eniten jännittää sää, kun eteläeurooppalaiset niin kovasti haaveilevat lumileikeistä. Toivottavasti sääherra ei petä ja tuo mustaa joulua.

– Eevagamunda / Eeva

 

Eevagamundan Eeva

 

SRI LANKA. Yleensä tykätään matkustaa ympäri maailmaa tutustuen uusiin paikkoihin. Sri Lanka on kuitenkin jäänyt upean luonnon, paratiisirantojen ja vuoriston vuoksi niin syvälle sydämeen, että lähdemme tänä vuonna sinne uudelleen. Pienestä maasta kun löytyy kaikkea kutkuttavaa, jota emme ole vielä kokeneet.

Tällä kertaa ensimmäisen Sri Lankan reissunsa tekee myös 2 vuotta täyttävä maailmamatkaajatyttäremme. Meidän rakkain Sri Lanka sijaitsee vuorilla ja Gallen eteläpuolella. Rantakohteiksi valitsemme vanhat tutut, joissa on käyty, mutta ei viime kerralla asuttu eli Mirissa ja Weligama.

Luvassa on surffia, luonnossa samoilua ja sielukasta meren tuijottelua. Intian valtameren huumaa, viidakkoa, sademetsää ja safaria. Tältä reissulta etsitään rauhoittumista ja rentoutta, raikasta merituulta ja riemastuttavia eläinkohtaamisia.

– Jetlaggies / Eve & Lasse 

 

Jetlaggiesin Eve ja Lasse

 

2. PARISKUNTANA


TALLINNA. Vuotuinen pariskuntaloma Tallinnaan toteutuu juuri ennen joulua. Suunnitelmissa on hyvää ruokaa, rentoilua ja joulutunnelman nostatusta joulumarkkinoilla. Tallinna on paitsi ihana, niin myös aivan ihanan helpon matkan päässä Helsingistä.

– Maa Quzuu / Outi

 

MAROKKO, SRI LANKA & MALEDIIVIT. Kirjoitan tätä nyt Marokosta, jossa vietämme vuoden loppuun rantaelämästä ja tuhannen ja yhden yön taianomaisesta tunnelmasta nauttien. Odotan, että pääsen sukeltamaan syvemmälle tähän eksoottiseen kulttuuriin, eksymään basaarien vilinään, hyppäämään pitkästä aikaa surffilaudalle sekä telttailemaan Saharan aavikolle.

Marokosta olemme ajatelleet jatkaa matkaa Sri Lankaan ja Malediiveille. Molemmat ovat kohteita, jonne olen haaveillut palaavani ties kuinka kauan. Näissä kohteissa pääpaino tulee olemaan palmupuihin kiipeämisessä, hiekassa kierimisessä ja tuoreiden kookoksien imeskelyssä.

– Muuttolintu / Anna 

 

Muuttolinnun Anna

 

LONTOO. Alkuvuodesta menemme miehen kanssa kahdestaan Lontooseen. Vaikka mä olen käynyt siellä lukuisia kertoja, mies ei ole ollut koskaan. Tarkoitus on kiertää sekä niitä tunnetuimpia nähtävyyksiä että etsiä jotain vähän erilaistakin tekemistä. Katutaidetta, markkinoita ja hyvää ruokaa.

Lisäksi suunnitelmissa on tehdä päiväretki maaseudun pikkukyliin etsimään brittiläisiä ristikkotaloja. Mä kun olen niihin ihan lääpälläni.

– Toisiin Maisemiin / Hanneli 

 

SINGAPORE & MALESIA. Odotan meidän Singapore-Malesia-yhdistelmämatkalta suuria kontrasteja näiden kahden maan väliltä. Singaporea odotan ehkä eniten, koska olen kuullut siitä hyvää ja siellä asuu yksi ystävä, joka näyttää meille muutamana päivänä paikkoja.

Singaporesta jatketaan bussilla Malesian Melakaan, jossa tutustutaan sen Unescon maailmanperintökohteena olevaan vanhaankaupunkiin. Reissu loppuu Kuala Lumpuriin, josta olen kuullut paljon ristiriitaisia juttuja, joten on kiva nähdä itse, tykästyykö vaiko ei. Tällä kertaa siis kaupunkipainotteinen loma tiedossa rantalöhöilyn sijaan, ja oon siitä superinnoissani.

– FIFTYFIFTY / Sonja 

 

FIFTYFIHTY -matkablogin Sonja

 

TALLINNA & LONTOO. Mie lähden tyttöystävän kanssa Tallinnan joulutoreille kahden viikon päästä, ja yksin siskoni luo tammikuussa Lontooseen ja Kanaalisaarille. Siinäpä taitaa olla muualle suuntautuneet reissut tälle talvelle.

– Pää Pilvissä / Maarit

 

THAIMAA & KAMBOTSA. Meillä on vähän alkuvuoden matkakohde avoinna, mutta on selvää että jonnekin lämpimään. Ollaan pyöritelty alustavasti ajatusta Thaimaasta avopuolisoni kanssa, sillä parin vuoden takainen reissu Koh Koodin saarella oli niin upea ja elättelen toivoa että löytäisin yhtä upean paratiisin jostain muualta päin Thaimaata.

Bangkok on mun lempikaupunki koko maailmassa, joten ehdottomasti haluan pyhittää pari päivää mun suurimmalle kaupunkirakkaudelle. Lisäksi oon pitkään haaveillut Chiang Maista, joten pohditaan josko sinnekin ehdittäisiin.

Aikoinaan Malesian vaihtari-aikoina pikainen pyrähdys Kambotsaan teki suuren vaikutuksen ja haluaisin tutustua tähän maahan vielä enemmän. Erityisesti Kambotsassa kiinnostaa palmut ja upeat rannat eli Phnom Penhit ja Siem Reapit saa jäädä tällä kertaa välistä, koska ne on meille entuudestaan tuttuja.

 

FILIPPIINIT. Eli eiliseen asti tässä luki vielä Thaimaa ja Kambotsa, mutta suunnitelmat saattaa välillä muuttua yhtä usein meillä mitä vaihdetaan sukkia. Bongattiin edulliset lennot Lentodiilistä eilen Filippiineille ja elätellään nyt toivoa, että niitä on vielä myynnissä ensi viikolla jos/kun Black Fridaysta ei irtoa hyviä lentotarjouksia Filippiineille.

Filippiinit on ollut vuosia mun yksi unelmakohteista Aasiassa, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi varattua lentoja sinne, sillä olen mieltänyt aina matkustamisen saarten välillä hankalaksi ja en ole halunnut lähteä ’vain’ kahdeksi viikoksi sinne. Näyttää siltä, että voisimme saada vähän pidemmän loman alkuvuodesta ja silloin miellän Filippiinien saarihyppelyn järkeväksi meille.

Miulla on ollut aikaisemmassa työpaikassa useampi työkaveri Filippiineiltä ja olen kuunnellut vuosia upeita tarinoita tästä yli 7000 tuhannen saaren maasta – paratiisirannat täältä tullaan!

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera 

 

Koh Koodin paratiisisaarella

 

3. YSTÄVÄN KANSSA


SAKSA. Olemme käyneet ystäväni kanssa joka vuosi Keski-Euroopan joulumarkkinoilla vuodesta 2010 lähtien. Tämän vuoden matka suuntautuu Saksaan kahteen pieneen ristikkotaloistaan tunnettuun pikkukaupunkiin Goslariin ja Quedlinburgiin. Molemmat ovat Unescon maailmanperintökohteita. Goslarissa majoitumme paikallisessa Gasthausissa ja Quedlinburgissa linnahotellissa.

Reissulla fiilistellään joulua, nautitaan glühweinia ja kävellään kymmeniä kilometrejä pitkin pikkukujia. Ollaan vuosien varrella huomattu, että pidämme erityisesti näistä pienten paikkojen tunnelmallisista markkinoista, joten odotukset tämän vuoden kohteista ovat erityisen korkealla.

– Toisiin Maisemiin / Hanneli 

 

ÚBEDA & BEAZA. Joulukuun alussa lähdemme ystäväpariskunnan kanssa viikonlopuksi kotikaupungistamme Málagasta parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseviin Unesco-kaupunkeihin Úbedaan ja Baezaan. Monista Andalusian Unesco-kohteista en ole vielä ehtinyt tutustua näihin ihan vieretysten Jaenin maakunnassa seisoviin renesanssiarkkitehtuuristaan kuuluihin pikkukaupunkeihin.

Odotan tunnelmallista viikonloppua keskiaikaisissa miljöössä ystävien kanssa hyvästä ruoasta ja juomasta nauttien.

– Eevagamunda / Eeva

 

Eevagamundan Eeva

 

MARRAKECH. Lisäksi suunnitelmissa on toteuttaa kauan haavailemani matka Marokkoon. Hävettää myöntää, että kaikkien Espanjassa asumieni vuosien aikana en ole saanut aikaiseksi ylittää Gibraltarinsalmea ja tutustuttua naapurimaahan Marokkoon. Nyt olemme päättäneet tavata Suomessa asuvan ystäväni kanssa kevättalvella Marrakechissa.

Odotan etenkin upeaa arkkitehtuuria, värejä, makuja, tuoksuja ja basaarien vilinää. Niistä saakin välillä pieniä maistiaisia täällä kotiseudullani Andalusiassa, jossa on vahvoja arabivaikutteita. Haaveena on myös aavikkoseikkailu.

– Eevagamunda / Eeva

 

MADRID. Suuntaan joulukuussa vanhaan kotikaupunkiini Madridiin espanjalaisten kavereideni luokse. Kaipuu kaupunkiin on ollut valtava ja on IHANAA tehdä paluu kohta kaksi vuotta kestäneen paussin jälkeen. Madridissa odotan eniten rakkaiden ystävien näkemistä, tutuilla kulmilla pyörimistä ja uusien ravintoloiden testaamista. Olisi ihanaa myös käydä paikallisella salsaklubilla tanssimassa!

Tarkoituksena olisi tehdä myös päiväreissu Madridista parin tunnin päähän UNESCOn perintökohteeseen Cuencaan ja Serranía de Cuencan luonnonpuistoon. Can’t wait!

– Matkan varrella / Emilia 

 

Matkan varrella Emilia

 

ALPIT. Parin vuoden välein kaveriporukalla käydään laskettelemassa viikko Alpeilla. Tällä kerralla kohteeksi valikoitui Italian Cervinia, jolla on yhteinen laskettelualue Sveitsin Zermattin kanssa. Viikon aikana päivät keskitytään lasketteluun ja illalla nautitaan porukalla illallista muutaman oluen kera.

Mikäli aurinkoiset ilmat osuvat kohdalle, niin parempaa aurinkolomakohdetta ei ole kuin Alpit talvella. Raikkaassa ilmassa ulkoilu kauniissa vuoristomaisemista on täydellistä vastapainoa arjen kiireisiin. Vaikka ei tykkäisi lasketella, niin Alppeja voi suositella ihan jokaiselle lomakohteeksi ympäri vuoden.

Kohteena Maailma / Rami

 

Kohteena Maailman Rami

4. SOOLOMATKAT


BERGEN & KAUNAS. Koko syksy on ollut melkoista reissusumaa. Jostain niitä kohteita vaan on siunaantunut. Tulevan myöhäissyksyn ja talven aikana piipahdan vielä Kaunasissa (Liettua) ja Bergenissä (Norja) pikkureissuilla. Ne tuntuvat kivoilta välipaloilta arjen keskellä. Varsinaiset lomat vievät vähän kauemmas.

– Travellover / Annika

THAIMAA & BUENOS AIRES. Joulukuussa lähden purjelaivaristeilylle Thaimaahan ja siihen päälle vietän joulun ja uuden vuoden jossain samoilla huudeilla. Pitäisi ehkä vähitellen tehdä päätöksiä kohteista. Toinen pidempi on Buenos Airesiin. Se on ollut haavelistallani jo pitkään. Soolomatka Etelä-Amerikkaan on tuntunut jotenkin pelottavalta, mutta nyt rohkaisin mieleni. Saatan samalla reissulla käydä Uruguayn puolella. Löysin sieltä niin suloisen kohteen lyhyen laivamatkan päässä Buenos Airesista.

– Travellover / Annika

 

Travelloverin Annika

 

5. RUOKAA JA JUOMAA


LÄHIRUOKAMATKAILUA KOTI- JA NAAPURIMAISSA. Viikonloppukohteina talvella tulee olemaan lähistön hyvät makumatkakohteet. Tallinna on oluen ystävän taivas edullisella hintatasollaan ja laadukkailla olutravintoloilla: https://kohteenamaailma.fi/eurooppa/tallinnan-parhaat-olutravintolat/ Kun siihen yhdistetään kaupungin erinomaiset ruokaravintolat, niin parin päivän reissuilla ei ehdi muuta tekemäänkään.

Kotimaisista kohteista ohjelmassa on ainakin Turku ja siellä viikonloppureissu keskittyy pitkälti Aurajoen lähistön ravintolohin. Turku Food Walk on hyvä sellaiselle, joka haluaa tutustua useampaan ravintolaan samalla reissulla. Lisäksi haluan nostaa esiin hieman harvemmin esillä olevan kohteen eli Kuopion, jossa ohjelmassa on ainakin Ravintola Musta Lammas ja jälkioluet Intro Socialissa.

Toki talven aikana teen lähimatkailua ihan kotikaupunkini Tampereen eri kaupunginosiin ja niiden ravintolatarjontaan. Aina ei tarvitse matkustaa kauaksi, vaan hyvinkin läheltä kotia voi löytää elämyksellisiä kohteita.

Kohteena Maailma / Rami

 

PORVOO. Haluaisin niin kovasti ehtiä päiväretkelle Porvooseen vielä tämän vuoden puolella, sillä jouluinen Vanha Porvoo kiinnostaa jo itsessään tosi paljon sekä kyllähän hyvä ruoka kelpaa. Porvoossa on kyllä ihan käsittämättömän laadukas ravintolataronta – miten noin pienelle alueelle on voinut keskittyä noin monta herkullista ravintolaa?

Ruokien lisäksi kiinnostaa Vanhan Porvoon sisustusputiikit, sillä olemme muuttamassa parin viikon päästä ensimmäiseen omaan kotiin ja sieltä voisi löytää kivoja asioita kotiin.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera

 

 

6. JOTAIN ERIKOISTA


TSEKKI. Meidän tulevan talvikauden ”matkakohde” taitaa olla aika pitkälti Tsekki ja tarkemmin ottaen Praha, johon muutettiin kuukausi takaperin. Toki tullaan tekemään viikonloppureissuja myös Tsekin muihin kaupunkeihin.

Prahan eri kaupunginosissa riittää nähtävää, ja haluammekin rohkaista reissaajia seikkailemaan myös vanhankaupungin ulkopuolella. Blogissa on luvassa erityisesti ruokaan ja juomaan liittyviä vinkkejä, paikallisia helmiä ja budjettiystävällisiä vaihtoehtoja.

Fin Nomads / Johanna & Jarkko

 

GDANSK & KOSCIERZYNA. Lähden ystävieni kanssa tyttöjen reissulle Puolaan. Reissun piti olla alunperin idyllinen joulutorimatka Keski-Euroopan joulutoreille, mutta se muutti hieman muotoaan kun löysimme vanhaan panimoon tehdyn kylpylähotellin. Nyt matkan kohokohta onkin se kun pääsemme kylpemään oluessa ihan kirjaimellisesti.

Ei ehkä se perinteisin tyttöjen reissu, mutta taatusti jotain erilaista ja mieleenpainuvaa. Käymme toki tsekkaamassa myös Gdanskin joulutorin, joten suloista joulutunnelmaakin on luvassa.

Tasty Travelissimo / Martina 

 

Tasty Travelissimon Martina

 

ESPANJA. Jonkinlainen talvipakolaistalvi meillä on edessä, sillä olemme vuokranneet miehen kanssa Fuengirolasta asunnon puoleksi vuodeksi. Pääsemme vihdoinkin kokeilemaan millaista on viettää talvi pois Suomesta. Takana on nyt vajaa kolme viikkoa ja niin hitsin hyvältä tuntuu. Mun viimeaikaisista postauksista saat varmaan aika hyvää kuvaa odotuksista ja siitä, miten arki on lähtenyt rullaamaan.

Vuosi vuodelta talvi on ruvennut rasittamaan entistä enemmän ja valo, lämpö ja aurinko houkuttaa. Meillä olisi tarkoitus myös kiertää Andalusiaa laidasta laitaan itselleni tutuissa, mutta miehelleni uusissa kohteissa, kuten Sevillassa, Granadassa ja Cordobassa.

– Samppanjaa muovimukista / Anne 

 

HONGKONG. Tuleva talvi on ehkä ensimmäinen talvi kun mitään varsinaisia lomamatkoja ei ole suunnitteilla (vielä). Ei sen takia, että ei olis muka tarvetta tai halua, mutta koska kalenteri on aivan täynnä Lontoossa tuleviksi kuukausiksi opiskelun ja duunin saralla, on plänääminen pidemmälle muutaman päivän spontaaneja pyrähdyksiä lukuunottamatta hankalaa.

No mutta ihan paikallaan ei voi pysyä, ei edes vaikka irrottautuminen on super hankalaa. Suuntaamme pariskuntana matkalle Lontoosta itään, ei suinkaan lomailemaan vaan haistelemaan, työskentelemään ja verkostoitumaan tulevaisuuden varalle. Kohde on Hong Kong ja matkan syvempi pointti käy muille selville myöhemmin.

Sen lisäksi työmatkoja tiedossa, mutta viralliset lomat saavat tällä kertaa vahvistua vasta tutulla muutaman päivän varoitusajalla. Odotan tulevilta reissuilta lähinnä sitä, että tiedän vahvemmin, minne haluan mahdollisesti uudelleen sijoittua vuoden sisällä.

– Otto Lilja / Otto

 

Otto Liljan Otto

 

7. LUONTOON


VUOKATTI. Ollaan vuokrattu lomaosake viikoksi Vuokatin Katinkullasta kaveriporukalla ja odotan niin luonnossa rauhoittumista ja ystävien kanssa yhteistä aikaa. Elättelen toivoa lumesta, jotta pääsisin hiihtämään – toisaalta Vuokatissa on myös pitkä hiihtotunneli, jos oikein huono tuuri käy.

Jussi rakastaa lautailua, joten pakko kai uhrautua rinteeseen yhdeksi päiväksi. Pelottaa ja naurattaa valmiiksi jo oma suorittaminen, hyvä siitä tulee. Suunnitelmissa olisi lähteä moikkaamaan ja rapsuttelemaan myös poroja, sillä ilmeisesti jossain Vuokatin lähettyvillä on joku porotila.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera

 

KOLIN KANSALLISPUISTO. Ketä yllättää, että lähdetään taas Kolin kansallispuistoon joka on ihan mun suosikki Suomesta. Pitäähän se nähdä joka vuosi kaikki vuodenajan Kolilta ja nyt suunnataan tänne joulun pyhinä. Elättelen toivoa täälläkin lumesta, jotta päästäisiin hiihtämään ja lumikenkäilemään.

Majoitutaan tutussa ja turvallisessa Break Sokos Hotel Kolissa, joten rentoutuminen on taattua ja eiköhän heidän maisemakylpylä taas kutsu meitä.

Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa / Veera

 

Kiitos vielä kaikille upeille matkabloggaajille kun lähditte mukaan tähän – taidan ottaa perinteen tästä postauksesta eli keväällä kuullaan taas! 😉

 

Ukko-Kolin huipulla

 

Nyt on siun vuoro – minne matkaat talvella?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

54 Comments

  • Reply Anna | Muuttolintu 18.11.2018 at 09:41

    Ooo tuutte rakastumaan Filippiineihin! Se on varmaan miun suosikkimaa koko Kaakkois-Aasiassa. Nää koosteet on kivoja, näistä on kiva kuikuilla tuttujen bloggaajien suunnitelmia! Näitä lisää 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:14

      Miekin vähän veikkaan, että siinä tulee niin käymään parin kuukauden päästä. En malta odottaa! Pitää laittaa sun blogi erityisen tarkan syynnin alle Filippiinien suhteen, oioi!

  • Reply Saija 18.11.2018 at 09:59

    Talvilomalla mennään Malediiveille, se olis jo parin viikon päästä. Tänä vuonna päästiin niin vähän matkustamaan että haluttiin ottaa kohde ns. varman päälle, toki kuitenkin eri saarelle kun 1,5v sitten. Saari valittiin lähinnä sukellus/snorklaus spottien perusteella, kun paratiisimaisemien ohella kiinnostaa myös vedenalainen maailma. ☺️

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:15

      Eikää en kestä – Malediivit on aivan ihana paikka. Haluaisin kyllä niin mielellään sinne joku kaunis päivä, paratiisien paratiisi varmasti! Ihanaa reissua. <3

  • Reply sarsa /Pohjoistuuli puhaltaa 18.11.2018 at 10:31

    Mua odottaa tammikuussa Etelä-Afrikka. Safareita, viinitiloja, kaupukielämää, Pöytävuori ja Hyväntoivonniemi.

  • Reply Piyya 18.11.2018 at 10:33

    Tämä oli tosi kiva kooste ja kiva lukea bloggaajien suunnitelmia kootusti. Tee ihmeessä tästä perinne.
    Omat sunnitelmat ovat vielä täysin auki. Olin jo lähdössä Karibian risteilylle, mutta en vaan suostu maksamaan samaa kuin kaksi henkilöä maksaisi omastaan.
    Israelin Tel Avivin huokeat lentohinnat houkuttelee, New York on alkanut kiinnostaa samoin kuin Sri Lanka ja Kaakkois Aasian kohteet. Kaikki on siis todella levällään vielä.
    Yhden pidemmän matkan olen itselleni luvannut tälle talvelle, odottelen ehkä vielä sitä hyvää diiliä ja sitten se on siinä ?

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:17

      Oi kiva kuulla että tykkäsit ja varmasti jatkan tätä nyt kolmannen kerran – hyvän perinteen saan tästä! 🙂

      Mahtavan kuulosia reissusuunnitelmia – Sri Lankalle kova suositus. Aivan upea maa. Itsekin haluaisin New Yorkiin – ehkä vielä joskus sinne pääsen.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 18.11.2018 at 10:39

    Maabongareiden talven kohteina on Länsi-Afrikan kierros: Benin, Togo, Ghana, Norsunluurannikko, Gabon, Sao Tome & Principe ja Luanda – n. kuukauden kierros. Sen jälkeen ehkä vielä maaliskuussa Keski-Aasiaan (Tadzikistan, Uzbekistan ja Turkmenistan).
    Meillä kohteet määräytyvät ensin, lentotarjousten perässä emme matkaile.

  • Reply miraorvokki 18.11.2018 at 11:55

    Luin tämän heti tänä aamuna ja tuli semmoinen hirvittävä matkakuume nääs. :–D Mun seuraavat reissut on niin kaukana tulevaisuudessa, että tällaisia ei saisi lukea!

  • Reply Mikaela 18.11.2018 at 12:46

    Oi, kiva kooste! Me lähdetään joulukuussa viettään loput kesälomapäivät. Ensin pariksi päiväksi Barcelonaan (joulutoreja tiedossa!), josta hyppäämme risteilylle. Satamina kohteita Kanarian saarilla, Portugalissa ja Casablanca Marokossa. Maaliskuussa lennämme talvilomalla Floridaan, vietämme St. Patrick’s viikonlopun Hollywoodissa ja sitten lähdemme kellumaan, satamissa mm. Kuubaa ja Jamaicaa. Miamiin palattuamme lennämme vielä Las Vegasiin messuille ja opastamaan ensikertalaisia kaupungin sykkeeseen.

  • Reply Stacy Siivonen 18.11.2018 at 17:08

    Taisin missata tämän tai jotain ja nyt piti katsoa uudestaan, kun ensimmäisellä kerralla vain silmäilin läpi. En lähtisi suin surminkaan talvella Lappiin, mutta kun luin perusteluja, niin hyvin ymmärrän. Muutenhan Lappi on lempparimaakuntiani. Harmi vain, että etäinen serkkuni Klaus Fleming pystytti Kyrön skanssin suojaamaan eteläistä Suomea koko muulta Suomelta, niin se tietää, ettei minulla ole mitään sukua siellä, saati sitten juuria. Olisi ihan kiva, jos lappilaisuus tai saamelaisuus olisi osa minua, mutta kun ei yhtään ole.Pitää keksiä jotain Pirkammmmaalta.
    Oma talvimatkani suuntautuu kotimaassa juurikin sinne eli Vimpeliin häihin. En ole aiemmin ollut Vimpelissä milloinkana, joten tämä on uusi aluevaltaus ja geoaluevaltaus. Hääväki ymmärtää tällaisen pienen harrastuksen, koska kaikki ovat geokätköilijöitä, hääparia myöten, joten ei ole ihme, jos hääväki hyppii tieltä ojan yli metsähallituksen puolelle.
    Toinen kohteeni on Intia ja resonoin blogin Samppanjaa muovimukeista kanssa siinä, että talvi Suomessa tuntuu niin kovin raskaalta.Olen tehnyt siitä mahdollisimman kevyttä asumalla Hangossa, sekä pitämällä pienen breikin siitä, kun talvi on pahimmillaan. Nytkin talven selkä taittuu Intiassa. Kukaan ei puhu kesän selän taittumisesta tai syksyn selän taittumisesta, talvi on aina ollut vihattu vuodenaika.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:21

      No hyvä jos perustelut vakuutti enemmän Lapin suhteen – omasta mielestäni Lappi olisi ainakin itselle ihan täydellinen talven matkakohde, oon vähän kateellinen Maa Quzuu Outille, kun on sinne suuntaamassa tänä talvena. :’D

      Intia kuulostaa upealle matkakohteelle – hyviä reissuja!

  • Reply traveldreamer17 18.11.2018 at 17:35

    Varattuna on ainoastaan soolomatka Krakovaan. Talvilomalla lähdetään koko perhe jonnekin lämpimään, mutta minne, sepä on vaikea päättää. Filippiinien lentoja katsoin minäkin ja olen aloittanut googlailun. Muita vaihtoehtoja on Hongkong. Malesia + Singapore, Meksiko, Seychellit ja lasten ehdottama Malediivit, vaikka siellä olimmekin jo alkuvuodesta.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:22

      Krakova on varmasti super mielenkiintoinen kohde! Soolomatkaa pitäisi itsekin testata joskus ja hypätä vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ihania reissuja!

  • Reply jessica 19.11.2018 at 13:44

    Missasin tyystiin keväällä postauksesi, koska itse aloitin oman blogini kanssa vasta heinäkuussa. Mutta meillä on tulossa hyvin poikkeava talvi aikaisempiin nähden. Yleisesti lähdemme etsimään valoa ja aurinkoa talvella. Mutta tänä vuonna talvisesonki starttaa kahden viikon päästä Münchenin joulumarkkinoilla. Jouluksi karkaamme kotona vallitsevaa remonttikaaosta karkuun Rukalle. Ja Helmikuussa otamme low season-loman Roomaan; olemme aina haaveilleet Roomasta, mutta ihmistungos ja helteinen Rooma ei ole meille ominainen ihanneloma, joten päätimme testata Rooman silloin, kun kukaan muu ei mene sinne. 🙂

    Kiitos tästä postauksesta. Tosi hauska ja kiva kooste!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 26.11.2018 at 13:23

      No mutta onneksi nyt osui silmiin tämä talven postaus Jessica! 🙂 Oi helmikuussa Rooma on varmaan mielenkiintoinen – kontrasti voi olla isokin omiin kesäkuun Rooman reissuihin verrattuna. Mukavia matkoja!

  • Reply Anni | Rajatapaukset 19.11.2018 at 15:18

    Näitä oli tosi kiva lukea! 🙂
    Mullakin vähän muuttui suunnitelmat, Thaimaahan ja Kambodzaan oli tarkoitus mennä, mutta sitten iskikin hirveä ilmastoahdistus ja toisaalta tarve säästää rahaa ensi vuoden isoja reissuja varten, joten nyt katsotaan että jospa sitten lähdettäisiinkin kaveriporukalla Lappiin. Mutta olen siitä kyllä kanssa ihan innoissani, en nimittäin ole ikinä käynyt Suomessa missään Oulua pohjoisempana! 😀

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:11

      Kiva kuulla Anni! 🙂

      Meillä oli aivan sama homma ton Thaimaan ja Kambodzan kanssa, mutta sitten suunnitelmat muuttui. Kaveriporukalla Lapin reissu kuulostaa kyllä todella kivalta kanssa ja ei ainakaan siun tarvitse potea sitten pahaa ilmastoahdistusta kun pysyttelet lähimatkailussa. Lappi on aivan ihana – tuut niin tykästymään!

  • Reply Mira 19.11.2018 at 19:11

    Me mennään häämatkalle Thaimaaseen Khao Lakiin helmikuun lopulla. Varattiin upea hotelli. Eka kerta kysyiseen maahan. Odotuksena aurinkoa ja uimista ja vähän shoppailua ja hyvää ruokaa.

  • Reply Sini 19.11.2018 at 19:21

    Talvella matkaan soolona Marrakeshiin ja juniorin kanssa Madridiin ja Indonesiaan.

  • Reply Frida Ingrid 19.11.2018 at 22:46

    Tästä tuli ihana kooste! <3 Ja ihanaa Filppareiden reissua teille! 🙂

    Vaikka mä vastasin sulle vähän liian myöhään koskien tätä postausta, niin kerrottakoon nyt kommentteihin, että minne sitä ollaan menossa. NÄILLÄ NÄKYMIN kuukauden päästä Islantiin, Nyciin, Aruballe, Kolumbiaan ja Miamiin. Siis näillä näkymin! 😀 Meillä tosiaan toi sama tyyli ja suunnitelmat vaihtuu aika lennosta – nämäkin oli jotain ihan muuta vielä viikko-pari sitten… Eikä siis lentoja edelleenkään oo. Jospa tän viikon aikana, ei kai tässä mikään kiire oo jos lähtö on alle kuukauden päästä… ':D

    https://www.rantapallo.fi/fridaingrid

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:13

      Oi kiitos ja kiitos! <3

      Ei, ei eiiii en kestä miten ihania kohteita teillä on tällä hetkellä suunnitelmissa. Voisin lähteä noihin kaikkiin vaikka. Heh, tää systeemi on hyvä – lennosta on hyvä vaihtaa välillä suunnitelmia, tuo vähän jännitystä elämään. :'D

  • Reply Elisa 20.11.2018 at 01:29

    New York ja Philadelphia kutsuvat helmikuussa! New York on ollut unelmissa jo pitkään ja muutaman kuukauden päästä se jo toteutuu, huippua!

  • Reply Kohteena maailma / Rami 20.11.2018 at 09:58

    Tosi kiva ja inspiroiva kooste, hieno olla mukana itsekin tässä. Matkustamisessa on niin monia hienoja vaihtoehtoja, että välillä on vaikea valita mihin matkustaa. Varsinkin, kun suurin osa käymistäni kohteista on sellaisia, että niihin voisi mennä uudelleen. Tässäkin tuli monta vanhaa tuttua vastaan, minne voisin lähteä koska vaan, niin myös tuli paljon uusiakin ideoita.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:15

      Kiva kun lähdit mukaan Rami! 🙂 Allekirjoitan niin tuon saman, välillä on todella vaikeaa päättää minne seuraavaksi lähtisi – maapallo on täynnä upeita paikkoja.

  • Reply Elisa-Maria 20.11.2018 at 19:01

    Ihana ja inspiroiva postaus! Paljon tuttuja, hyväksi havaittuja talvimatkakohteita listattu. 🙂

    Itse olen tällä hetkellä Puerto Ricossa, ja muutaman viikon päästä matkaan Costa Ricaan. Täällä on talvella(kin) hemmetin lämmintä. Hurrikaanikausi on ohi, ja lennot USA:sta olivat todella edulliset. Olen tyytyväinen valintaani. 🙂

  • Reply Jaakko / Lomalla viimeinkin 20.11.2018 at 22:18

    Kiva kuulla aina matkasuunnitelmia! Itse juuri nyt syysmatkalla Dubaissa ja Abu Dhabissa ja sitten talvella Etelä-Afrikkaan ?

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:17

      Mukavia matkoja tiedossa! Abu Dhabissa olisi super mielenkiintoista käydä joskus – en tiedä mikä aivopieru mulla kävi kun en käynyt siellä kymmenen päivän Dubain matkan aikana, hyvin olisi ehtinyt.

  • Reply Sari /matkalla lähelle tai kauas 21.11.2018 at 08:19

    Huikeita suunnitelmia porukoilla! No onneksi ei kademieli pääse yllättämään, kun itsekin tiedän edessä olevan pari reissua:viikonloppu Kiovassa ja vuodenvaihde Kambodza Vietnam kierroksella.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:18

      No eikö! Voisin lähteä kaikille reissuille mukaan salamatkustajaksi matkalaukkuun. :’D Ai niin siulla on nyt edessä se Vietnamin matka, mistä ollaankin useampaan otteeseen sun kanssa keskusteltu. Kiva nähdä mitä mieltä oot Vietnamista! 🙂

  • Reply Terhi 21.11.2018 at 19:44

    Nyt ei ole kauheasti suunnitelmia koska ne ovat vähän muista kiinni
    Helmikuussa on kuitenkin kehitteillä matka Myanmariin. Katsotaan sitten ihan rauhassa jatkoa.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:19

      Oi Myanmar! Tykkäsin kovasti siitä. Jos satut matkaamaan Ngapali Beachille, niin iso suositus sellaiselle majoitukselle kuin Kipling’s Bay Guesthouse – löytyy täältä blogistakin postaus tuosta. Aivan ihana paikka ja sitä pitää suomalainen nainen, joka on lähtöisin Helsingistä. Todella sympaattinen puutalomajoitus!

  • Reply Lotta-Maaria / delfiininselassa 21.11.2018 at 22:46

    Hauska idea koostaa bloggareiden reissusuunnitelmia! Hyvin on kyllä monella olleet suunnitelmat kasassa ennen kesää, itse usein mietin talvea vasta kesän jälkeen. Singapore ja Hongkong näytti toistuvan, molemmissa on vietetty mielettömän hyvät reissut 🙂

  • Reply Lotta-Maaria / delfiininselassa 21.11.2018 at 22:52

    Anteeksi, luinpas väärin! Olikin edellinen kysely tehty siis keväällä. Itsellä on suunnitelmissa nyt Tyynen valtameren jälkeen palata Singaporeen ja jatkaa siitä sitten pohjoiseen. Pohjois-Thaimaa, Laos ja Vietnam kiinnostaa, mutta mitään ei ole löyty lukkoon ? Tai yksi on, eli viikon joogaretriitti Thaimaassa. Sukellusten puolesta kiinnostaisi Indonesia, mutta saattaa mennä vähän sivuun reitiltä.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:21

      Joo, edellinen on tehty keväällä kesää varten ja nyt loppusyksystä / alkutalvesta tein talven matkoja varten uuden. Keväällä sitten palaillaan ensi kesään! 🙂 Pohjois-Thaimaa kiehtoo täälläkin, olisi niin ihana päästä näkemään ja kokemaan erityisesti Chiang Mai.

  • Reply Marja 23.11.2018 at 22:06

    Ai kamala miten matkakuumetta nostattava postaus? just kun olen yrittänyt viileästi jättää kaikki black friday -tarjoukset huomiotta. Itselläni ei mitään varauksia tällä hetkellä. Katsotaan miten kauan pysyn lujana?

  • Reply Periaatteen Nainen 24.11.2018 at 00:00

    Nyt tuntuu tuo oma matkakohde vähän ankealta: Itä-Helsinki!
    Paluumuutto Suomeen vie kyllä kaikki reissurahat, ja toisaalta kesällä palaamme Espanjaan. Jos ehtisin piipahtaa Cadízissa ennen lähtöä niin hyvä!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:23

      Hei Itä-Helsinki on just hyvä, se on tavallaan munkin uusi matkakohde sillä muutettiin juuri viikko sitten Itä-Helsinkiin ja pitää aloittaa uusien kulmien tutustuminen oikein kunnolla. Erityisesti kaikki luontojutut idästä kiinnostaa paljon. Tervetuloa takaisin Suomeen!

  • Reply Heidi 24.11.2018 at 13:37

    Tammikuussa kutsuu Tallinna muutamaksi yöksi ja huhtikuulle mietitty Pietaria (vaikkei huhtikuu nyt talvea enää olekkaan, tai no..). Olen eläessäni kerran käynyt talvella ulkomailla, ja siitäkin kohta jo kymmenen vuotta. Suomessa on just hyvä, nytkin mitä ihanin auringon paiste ja jos on pimeätä niin sit on, mitä väliä. Lapissa käyty monesti, koska puolison vanhemmat asuu siellä, mutta on niin pirun kallista lähteä etten usko että sinne suunnataan.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:24

      Itsellä huhtikuu tulee usein miellyttyä vielä talveen / alkukevääseen, koska silloin eiks oo pääsiäinen vielä? Muistanko väärin. :’D Tallinnaan haluaisin kyllä itsekin, useampi uusi ravintola sieltä jossa haluaisin käydä herkuttelemassa.

  • Reply espanjaan 24.11.2018 at 18:04

    Luontoon: Espanjaan, lämpimään vuorille, rannoille, puistoihin ja valkoisiin kyliin patikoimaan. Siinä oma suosikkini. Nimenomaan luontokohteena.

  • Reply Eve, Jetlaggies 25.11.2018 at 13:21

    Ihanan hauskaa luettavaa tämä yhteispostaus:) Sitä alkoi heti suunnitella muitakin reissuja tuon meidän Sri Lankan unelmamatkan lisäksi <3 ps. Oli tosi kiva tavata vihdoin kasvokkainkin 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 2.12.2018 at 15:26

      Eikö, tätä oli tosi hauskaa tehdä myös! Aikamoisen matkakuumeen vain sai aikaiseksi tämän teko kun luki kaikkien tulevia suunnitelmia. Haluaisin kyllä niin takaisin Sri Lankaan, se oli niiin ihanan ihana ettei mitään järkeä. Ihanaa reissua koko perheelle sinne.

      Jep totta, ensi kerralla pitää jutella ihan kunnolla sitten eikä tuollaista pikaista pyrähdystä käytävällä! 🙂

    Leave a Reply