Ostoksille Tallinnaan? Kyllä! Tallinnassa on kiitettävä tarjonta ostospaikkoja ja ajattelin esitellä teille seitsemän omaa suosikkiani. Tallinnassa tulee käytyä useamman kerran vuodessa ja miulla on muutamat tietyt paikat joissa käyn joka kerta. Kaupungista löytyy myös muutama kansainvälinen vaateketju, jotka puuttuvat kokonaan Suomesta.
Henkilökohtaisesti en voi verrata shoppailulomakohteena esimerkiksi Helsinkiä ja Tallinnaa, mutta kyllä sieltä silti löytyy useampi kiva ostoskohde verrattuna Helsinkiin. Lisäksi Tallinnan hintataso on Helsinkiä edullisempi, tosin kansainväliset merkit ovat ihan samoissa hintaluokissa.
Moni suomituristi tuo Tallinnasta pitkälti vain tupakkaa ja alkoholia (tai ainakin sellaiseksi moni mieltää Tallinnan ostoslomat), mutta suosittelen laajentamaan myös esimerkiksi virolaiseen designiin, elintarvikkeisiin sekä vaatteisiin ja asusteisiin.
Virolainen design löytyy pienistä gallerioista, putiikeista ja muotiliikkeistä. Löydät niistä uniikkeja, käsintehtyjä tuotteita, joita virolaiset muotoilijat, suunnittelijat ja taidekäsityöläiset ovat valmistuneet. Jokaiselle löytyy jotakin: keramiikkaa, tekstiilejä ja muotia, puuta ja kalusteita, koruja ja käsitöitä. – VisitTallinn

Kopli Couture
Omat vinkkini Tallinnan ostoksille:
1. Rottermann kortteli ”Tallinnan virallinen keskipiste”
Rottermannin kortteli on yleensä viimeinen kohde, jonne suuntaan ennen laivaannousua, sillä se sijaitsee omista ostospaikoistani lähimpänä satamaa. Rottermannin kortteli sijaitsee Narva maantee ja Ahtri katujen välissä.
Täältä löytyy kansainvälisiä vaatemerkkejä, joita ei ole Suomessa – Bull&Bear, Stradivarius ja Bershka. Muita Rottermannin mielenkiintoisia putiikkeja on ehdottomasti Tallinna Desing House, jossa myydään muun muassa Bold Thuesdayn ihania karttajulisteita – näitä löytyy allekirjoittaneelta useampi kotoa sekä Reede, joka kutsuu itseään katumuotikaupaksi.
Rottermannin kortteli on sijannut keskeisellä paikkaa Tallinnaa jo 1800-luvulta alkaen. Tuolloin korttelin edestä ristesi Tarton, Pärnun ja Narvan maantiet. Christian Abraham Rotermann perusti vuonna 1829 yrityksen nimeltä Rotermanni Tehased korttelin ja hän myi erilaisia kauppatavaroita, kuten rakennustarvikkeita. Tämän jälkeen korttelista alkoi löytymään myös Tallinnan suurin mylly, makaronitehdas sekä viinatehdas.
Vuosien varrella Rotermanni Tehased rapistui ja sitä alettiin herättelemään uudestaan henkiin vuonna 2001, jolloin se määräättiin suojeltavaksi. Tämän myötä uutta ja vanhaa yhdistelevä arkkitehtuuri pitää sisällään ravintoloita, kahviloita, muotia, designia, elokuvateatteria, kauneudenhoitoa sekä elintarvikkeita (kuten esimerkiksi Kalevin suklaamyymälän).
2. Kopli Couture
Kopli Couture on uusin löytöni Tallinnassa ja aion tästä lähtien kyllä käydä joka kerta siellä. Olen aina pohtinut, millaiselta se Kopli näyttää alueena, kun keskustan läpi pörrää ratikat joiden määränpää on Kopli. Hyppäsin ratikkaan, joka ajoi Kalamajan alueen taakse ja sieltä löytyi tämä söpöläinen.
Kopli Couture on vintageliike ja todella edullinen sellainen. Tykkäsin paljon myös liikkeen ulkoisesta olemuksesta, sillä se oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Saman katon alla on myös Kopli ravintola, jonka ruuat vaikuttivat herkullisilta. Me pysähdyttiin vain oluelle ja teelle (kyllä, hyvä yhdistelmä).
Muita samantyylisiä vintageliikkeitä löydät täältä.
Osoite: Kopli 25.

Kopli Couturen sovitushuone oli ihana!

Kopli Couture
3. Balti Jaama Turg
Elintarvikeostosten paratiisi! Keväällä 2017 avattu Balti Jaama Turg, joka rakennettiin vanhan Asemantorin tilalle. Entinen Asemantori oli vähän kyseenalainen ja ankea venäläishenkinen tori, jossa ei ainakaan turistin näkökulmasta ollut mitään erikoista – paitsi toki paikallisen menon ihmettelyä ja tarkastelua.
Nykyisin Balti Jaam Turgista löytyy vaikka mitä vaativammallekin matkailijalle: laaja kattaus street foodia, tuoreita tilatuotteita, luomuruokaa, antiikkia, käsitöitä ja paikallista desginia. Balti Jaama Turg on myös paikallisten suosima kauppapaikka.
Oma suosikkini on täältä luomukauppa, josta ostan kotiin herkullisia tuotteita kuten esimerkiksi super foodeja, teetä, puurohiutaleita tms.
Osoite: Kopli 1
4. Telliskiven kesäkirpputori
Joka lauantai (10-15) Telliskiven sisäpiha täyttyy kirpputorimyyjistä ja täältä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Talvisin en ole käynyt katsastamassa tarjontaa, mutta ilmeisesti kirpputori siirtyy silloin punaisen salin sisätiloihin. Telliskiven vastapäätä kadun puolelta löytyy myös yksi erillinen rakennus, jonka yläkerrassa on pieni kirppari. Kannattaa käydä tarkistamassa tämä paikka samalla.
Tallinnassa on useampi kirpputori, joista oma suosikkini on tähän mennessä Telliskiven kesäkirpputori. Lisää muita vaihtoehtoja löydät täältä.
5. Estonian Design house
Virolaisen muotoilun talo on suhteellisen uusi tuttavuus itselle, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Törmäsin paikkaan aikoinaan Instagramin kautta ja onhan heidän kuvat aika herkullisen kutsuvia. Estonian Desing House on useamman virolaisen muotoilijan työtila sekä designyritysten ja Viron suunnittelijaliiton päämaja.
Osoite: Estonia puiestee 9

Virolaisten suunnittelijoiden maailmankarttoja, löytyy itseltäkin kotoa tämä.
6. Telliskivi Loomelinnak
Kalamajan alueella ehdotottomasti mielenkiintoisin alue on Telliskivi Loomelinnak (= luova keskus) ja se oma suosikkini Kalamajasta vaikka kuhinaa on tullut naapuriin. Telliskivi on boheemi, luova taiteilijaystävällinen kokonaisuus / yrityskylä, joka on yksi Tallinnan suosituimmista ostos- ja ravintolakeskittymistä.
Täällä oikeastaan kaikki liikkeet on käymisen arvoisia, jokaiseen makuun löytyy varmasti jotakin. Omat suosikkini on Les Petites, MIMESIS ja Homeart. Myös Telliskiven kadun puolelta aika lailla vastapäätä löytyvässä talossa on muutamat kivat putiikit, kannattaa poiketa sielläkin.
Täällä ollessa kannattaa myös käydä syömässä jotain – esimerkiksi Kivi Paper Kääred on todella kiva ravintola. Toisin kuin muut, mie en hehkuta ollenkaan suomalaisten suursuosiota nauttivaa F-Hoonea. Ihan silkkaa kuraa ruoka ja huonoa palvelua.
Kalamajan ihanasta alueesta voit lukea lisää täältä.
Osoite: Telliskivi 60A

Mulle kanssa yksi tuollainen keinu kotiin kiitos.
7. Oma Asi Design
Oma Asi Design on vanhassakaupungissa tyyliin ainoita paikkoja, jossa tulee itsellä tehtyä ostoksia. Täältä löydät mielenkiintoista virolaista desginia, sisustusjuttuja, vaatteita, koruja ja käsitöitä. Vanhakaupunki on muutoin omasta mielestä pitkälti täynnä turisteille suunnattuja tuotteita. Toisaalta, sieltä olen löytänyt kyllä hyviä käsityötuliaisia vanhemmilleni.
Osoite: Viru 21
Siinäpä olisi seitsemän omaa ostossuosikkiani Tallinnasta. Jätin aika paljon klassikkoita pois, kuten esimerkiksi Viru-keskuksen. Jos sua muutenkin kiinnostaa enemmän vähän joku erikoisempi tekeminen Tallinnassa, niin kannattaa kurkata tämä postaus, jossa on ehdotuksia vähän erilaisempaan kaupunkilomaan kuin perus vanhaankaupunkiin (vaikka se kovin sievä onkin).
Nyt on siun vuoro paljastaa omat ostosvinkkisi Tallinnaan. Mitä ei kannata jättää välistä – sana on vapaa!
Veera
Seuraa AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia:
Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita), Twitterin, Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3
6 Comments
Uu tää juttu piti tulla lukemaan jo aiemmin, mutta sit vaan jäi! Tässä oli kyllä itsellekin paljon uusia juttuja, eli ihanaa että tuli itsellekin uutta. Miten löydätkin aina näin kivoja paikkoja?!
Jee kiva jos löytyi jotain. ☺️ Tarpeeksi kun jaksaa taustatyötä tehdä niin löytyy kivoja paikkoja ja toki osaan tulee ihan vain törmättyä. Saa nähdä mitä kivaa Romanian ostoskulttuurilla on meille tarjota lokakuussa! ?
Juuri elokuun alussa oltiin Tallinnassa ja shoppailtiin perinteisesti just Viru Keskus melko tarkasti, tai no, perheen nuoriso shoppaili ja päätti paikan 😀 Minä en niinkään shoppailusta välitä, mutta näistä sinun suosikeista saattaisin kyllä jotain löytää. 🙂
Mie en edes muista kuinka monta vuotta mun Viru Keskuksen vierailusta on, pitäis käydä joskus sielläkin. ? Nää miun vinkit on sellaisia, että varmaan sellainenkin tykkää joka ei niin välitä ostoksista – löytyy vähän erikoisempia juttuja, joita on kiva ostella. ☺️
Aivan killereitä shoppailuvinkkejä, kiitos näistä! Enpä ole hetkeen käynytkään Tallinnassa – perhaps it’s time!
Jee kiva jos tykkäsit, eikun Tallinnaan! ?