Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kahdentoista järven melontareitti Outokummussa

Melottiin Outokummun kahdentoista järven melontareitti, joka sopii vaativuudeltaan jopa perheelliselle sekä tarjoaa monipuolista maastoa myös kokeneemmalle melojalle. Outokumpu sijaitsee aika lailla keskivälissä Kuopiota ja Joensuuta, jossa itse asiassa olen viettänyt ensimmäiset yhdeksän vuotta elämästäni.

Mun on pitänyt useampaan otteeseen kirjoittaa tänne jotain Outokummusta, mutta en ole oikein saanut mitään tarpeeksi erikoista mieleen. Outokumpu on aika pieni kaupunki, jonka kulta-aikoja ovat olleet aikoinaan kaivostoiminta. Se osa on historiaa nykyisin, mutta Vanha Kaivos tarjoaa matkailun näkökulmasta aktiviteettejä etenkin perhelomille.

Takaisin kahdentoista järven melontareittiin, joka valikoitui meidän aktiviteetiksi puolivahingossa mökillä ollessa. Särkiselkä Outokummussa on ollut jokaisen kesän kohokohta pienenä, sillä sieltä löytyy todella kiva uimaranta hyppytorneineen ja mukavat maisemat ympäriltä. Olimme suunnittelemassa jotain päiväpatikointia sinne suunnille, kunnes sitten veljeni ehdotti, että hänen kaverillaan olisi kanootti Särkiselällä ja saisimme lainata sitä.

 

Eikun melomaan!

 

 

 

 

Siitä sitten googlettamaan Outokummun melontareittejä ja sieltä löytyi heti mielenkiintoinen kahdentoista järven melontareitti, joka sopii myös tälläisille sunnuntai-melojille. Reitillä on pituutta 13,6 kilometriä ja sen meloo noin 5-6 tunnissa, meillä meni pikkaisen vajaa viisi tuntia vaikka pidettiin taukoja.

Jos sulla ei ole omaa kanoottia, niin niitä voit vuokrata Särkiselän kahvilasta. Reitin varrella on useita lähtöpisteitä, mutta helpoin lienee Särkiselän uimaranta.

Kahdentoista järven melontareittiä on kunnostettu viimeisen parin vuoden sisällä Leader-hankkeella, johon oli budjetoitu  7000 euroa. Tällä on paranneltu muun muassa kanto-osuuksia, opasteita on selkeytetty (luin jostain, että osa oli huonosti havaittavissa mutta meillä ei tehnyt tiukkaa löytää opastetta kuin kerran) sekä rantautumispaikkoja on paranneltu.

 

 

 

 

Melontareitti on monipuolinen – välillä melotaan järvien läpi, välillä pikkuruisia puroja pitkin ja välillä jossain ihme heinikoissa. Kanto-osuuksia taisi olla kolme tai neljä, joista yhdessä ylitetään tie kanootin kanssa.

Me oltiin päiväseltään liikenteessä, mutta matkan varrella bongattiin useampi laavu. Pohdittiin, että ensi vuonna voitaisiin tulla makuupussien kanssa ja viettää yö laavussa. Lisäksi reitin varrella on useampi grillauspaikka, jotka oli tosi siistissä kunnossa.

Perheen pienimpiä varten on rakennettu myös lasten kala-allas, josta alle 12-vuotiaat saa nostaa ilmaiseksi maksimissaan kaksi kalaa. Ilmeisesti lohia siellä lillui.

 

Lasten kalapaikka vasemmalla puolen kuvaa, aidattu tuollaisella valkoisella jutulla.

 

 

 

 

Kahdentoista järven kierros on suunniteltu kuljettavaksi myötäpäivään opasteiden perusteella ja matkan varrella olevat järvet ovat Särkiselkä, Kolmikanta, Lietukka, Saunajärvi, Hiltulanjärvi, Välijärvi, Ravijärvi, Ravinkaita, Musta, Valkeinen, Iso-Muikku ja Pikku-Muikku.

Mitä opasteisiin tulee, ne ovat selkeästi esillä kun tarkkaavaisesti katselee. Mietittiin melontaretkellä sitä, että kiikarit olisivat olleet hyvät, sillä välillä merkit oli paikka paikoin aika kaukana.

 

Kuva: www.melontareitit.com

 

 

Tykästyttiin kyllä tähän melomiseen, se oli mukavan rentoa puuhaa sekä samalla kuitenkin sai liikuntaa. Onko sulla hyviä melontareittejä mielessä, jossa kannattaisi käydä?

 

Veera


Seuraa AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia:

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita), Twitterin, Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Suunnaton 21.8.2018 at 22:44

    Onpa kivan monipuolisen näköinen reitti! Ja just sopivan pituinen päiväretkeä varten. Tää täytyy ehdottomasti pitää mielessä. Kiitti vinkistä 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 22.8.2018 at 10:25

      Eikö ookkin! Söpöjä pieni järviä ja harjulampia, kannattaa käydä kyllä vaikka ensi kesänä jos et tässä syksyllä ehdi. Kuopiosta lyhyt matka melontaretkelle ja huikkaa ihmeessä, kun olisit menossa – voin järkkää sulle mahdollisesti kolmen hengen kanootin. 😉

  • Reply Tuomo 22.8.2018 at 09:49

    Hei!
    Noudatathan hyviä tapoja kuvia lainatessasi kysyt niiden käyttämisestä ensin luvan. Tai ainakin lisään linkin sivuun, josta ne kopioit. Kiitti ja nautinnollisia melontareittejä!
    http://melontareitit.com/12-jarven-melontareitti-outokumpu/

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 22.8.2018 at 09:56

      Hei Tuomo! Itse asiassa sain kuvan tuttavalta ohjeeksi kyseiselle melontareitille ja olin siinä uskossa, että kuva oli hänen ottama. Anteeksi kauheasti, sillä ei ollut tarkoitus todellakaan ottaa kunniaa teidän kuvista. Voin poistaa koko kuvan tuolta, sillä tapoihini ei kuulu käyttää toisten sivujen käyttämiä kuvia luvatta. 🙂 Mukavia melontoja myös sinne!

      PS. Laitoin sinulle vielä sähköpostia, jos käy niin ettei nämä kommentit tavoita sinua enää ja haluan välttää väärinymmärryksen.

  • Reply Katariina/Maisemajahdissa 26.8.2018 at 09:57

    Onpa kauniin näköinen reitti ja upeat kuvat! Kiva, että tuollaisia selkeästi aloittelijoillekin sopivia reittejä löytyy, sillä ainakin minä olen sen verran varovainen ja kokematon meloja, että en uskalla lähteä reiteille, joilla on pelkoa isoista aalloista tai koskipaikoista.

  • Reply Heli / Heli voyage 26.8.2018 at 14:22

    Todella kauniilta näyttää. Melonta on kyllä oiva tapa päästä ikäänkuin lähemmäs luontoa kuin muilla välineillä.

  • Reply Emilia/Matkan varrella 26.8.2018 at 16:29

    Ihania maisemia! Oon melonut vaan yhden kerran elämässäni, Halong Bayllä puoli vuotta sitten. Jotenkin pelotti se kämäseen muovipurkkiin hyppääminen silloin kun ei saatu mitään ohjeita ja syvyyttä oli ties kuinka monta metriä. Hienosti meni kuitenkin ja se oli itseasiassa tosi hauskaa! Ehkä ensi kerralla voisi kokeilla tuommoisella vähän isommalla ja tukevammalla kanootilla niin ei olisi niin kuumottava kokemus!

  • Reply Eve, Jetlaggies 27.8.2018 at 10:58

    No nyt! Yleensä vietetään aikaa länsi- ja etelärannikolla, ja ollaan juuri mietitty, mitä tuolla suunnalla Suomea voitaisiin tehdä. Tää melontareitti kiinnostelisi kovasti, kunhan meidän pikkureissaaja oppii pysymään hetken paikoillaan kanootissa:D Mitään eräjormia ei olla, mutta päiväreissu luonnossa olisi just bueno. Kiitos postauksesta, tää pitää säilöä omaan inspiraatiopankkiin ja muistiin.

  • Leave a Reply