Helsingissä brunssit on kyllä yksi parhaimmista tavoista hemmotella itseään vapaapäivänä. Meillä oli koko viikonlopun rakkaita ystäviä kylässä Joensuusta ja sen kunniaksi käytiin tänään brunssilla Berggassa Kalliossa. Berggan brunssi on jo pidemmän aikaa ollut mun to do-listalla, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä paikkaa minne mentäisiin.
.. okei, lisäksi mulla oli ehkä lahjakortti kahdelle hengelle Berggaan brunssille, jolla saattoi olla myös pieni vaikutus. Mutta tarkoitus sinne oli joka tapauksessa mennä tässä lähi kuukausina. Kannattaa siis osallistua välillä kaiken maailman kilpailuihin, niistä oikeasti voi voittaa välillä jotain. 😉
Berggan nimi tulee vanhasta slangisanasta ja tarkoittaa Kallion kaupunginosaa – Berghäll, josta syntyi sitten Bergga.
Oon useasti käynyt Berggassa iltaisin, sillä aika harva kahvila on näin myöhään auki. Berggan ehdoton valttikortti on heidän herkulliset leivonnaiset (inkiväärikakku <3), jotka valmistaa heidän leipuri Lloyd Polackin. Vitriinin herkut on jo pelkästään hyvä syy matkata Karhupuistoon.
Oon myös pidemmän aikaa halunnut matkata (matkaa kotoahan on huikeat 300 metriä) Berggaan brunssin takia ja tänään oli vihdoin se päivä! Tehtiin etukäteen pöytävaraus kymmeneksi, sillä meitä oli viisi henkeä ja haluttiin varmistaa, että mahdutaan sisään. Ihan hyvä, että tehtiin varaus sillä olisi tehnyt tiukkaa mahtua sisään jos oltaisiin tultu pikkaisen myöhemmin.
Berggan brunssi on oikein miellyttävän hintainen, sillä se on vain seitsemäntoista euroa eli hinta-laatusuhde kohtaa kyllä helposti. Brunssi on toteutettu noutopöytänä, jossa oli tarjolla muun muassa ihanan pehmeäksi haudutettua puuroa, jogurttia, mysliä (nam), marmeladeja, itsetehtyjä croissantteja – myös tummana, bageleita ja erilaisia leivänpäällisiä.
Pöydästä löytyi lisäksi neljä ruokaisaa vegesalaattia, tuoreita hedelmiä sekä munakokkelia, mausteisia paahdettuja kasviksia ja rapsakoita pekoneita. Lisäksi kassalta sai inkiväärikakkua jälkiruuaksi, joka oli hyvin tuhtia tavaraa. En oikein tiedä aina mitä mieltä oon siitä, että kakkupalat on leikattu valmiiksi. En nimittäin koskaan, en siis koskaan jaksa syödä niin isoa palaa kakkua. Ehkä olisi kivempi, jos sen saisi leikata itse mieleisensä kokoiseksi niin ei tulisi turhaa hävikkiä.
Ruokien lisäksi tarjolla oli hyvää kahvia, teetä, appelsiini- ja omenamehua sekä smoothieta. Smoothie itseasiassa oli tosi hyvä! Siinä oli tyrniä, mangoa ja jotain toista hedelmää, appelsiinimehua ja kookosmaitoa. Kookosmaito sopi tosi hyvin smoothieen, ei ookkaan aikaisemmin käynyt mielessä käyttää muuta kookosta smoothiessa nesteenä kuin kookosvettä. Saatoin hörppiä tätä aika paljon, nyt oon saanut ihan smoothieöverit.
Berggan brunssi oli aikalailla sellainen mitä oletinkin – itselläni oli ennakkoajatus aamiaisen ja brunssin välimuodosta, sillä tuohon 17 euron hintaan nyt ei voi olettaa kilometrin pituisia noutopöytyiä pursuamassa miljoonaa eri sorttia. Vaihtoehtoja oli sopivasti ja erityisesti kasvisruokailijat oli mielestäni huomioitu hyvin. Raaka-aineet oli laadukkaan oloisia ja tarjolla olevista tuotteista löytyi makua.
Jos jotain miinusta pitäisi keksiä, niin laittaisin ehkä pikkaisen isompia lautasia esille, sillä brunssilla olevat lautaset oli sellaisia pieniä leipälautasia, joka meni täyteen pelkästä bagelista ja croissantista. Yritä siihen mahduttaa sitten salaattia, hedelmiä, leipiä, munakokkeleita, pekoneja, leipiä ja vastaavia – oli ministi turhauttavaa kiikuttaa miljoona pientä lautasta pöytään.
Kaiken kaikkiaan siis Berggasta saat hyvää brunssia, jossa hinta-laatusuhde kohtaa erinomaisesti! Ei ehkä mikään erityinen yllättäjä ja hulluttelija, mutta perusvarma suoritus, josta ei joudu pettymään. Suosittelen tekemään pöytävarauksen, sillä paikka täyttyi aika nopeasti meidän saapumisen jälkeen.
Bergga tarjoaa brunssia sunnuntaisin 10-14 ja itseasiassa myös aamiainen on tarjolla maanantaista perjantaihin 8-10.30 9,90 euron hintaan ja lauantaisin aamiaista on tarjolla 10-14 13,90 euron hintaan. Berggaan pääset kätevästi ratikalla 3 ja 9, sillä Karhupuiston pysäkki on aivan vastapäätä. Osoite on Viides linja 14.
Millaisia kokemuksia sulla on Berggasta tai ylipäätään Kallion brunssipaikoista – onko tiettyä suosikkia?
Ps. Ootko tietoinen, että blogistani voit voittaa viikonlopun Kolin kansallispuistossa?
Veera
Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata Facebookin, Instagramin (@veerapirita), BloglovininBlogipolun tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3
6 Comments
Herkullisen näköistä ruokaa! 🙂 Tykkään aina silloin tällöin käydä brunssilla eikä tuo hintakaan olisi paha! Kiitos siis vinkistä 🙂
Eikö vain! 🙂 Ole hyvä vinkistä, toivottavasti tykkäät Niina.
Kuulostaa kivalta ja kohtuuhintaiselta. Pienet lautaset voi olla tietoinen valinta – ihmiset ei mätä niin paljon lautaselle. Tämä voi myös vähentää mainitsemaasi hävikkiä.
Pistetään korvan taakse kun kavereiden kanssa aina välillä näitä Helsingin brunssipaikkoja arvotaan. Nyt kun en enää itse asu pk-seudulla niin tulee siellä harvemmin brunsseiltua. Viimeeksi joulukuussa, jolloin Kallion punaviherkupla ilahdutti kun brunssipöydässä oli merkitty ne tuotteet jotka EIVÄT olleet vegaanisia! 🙂
Joo varmasti on tietoinen valinta, mutta voisi olla edes sellaisen pienen leipälautasen ja normaalin lautasen välimuoto, sillä toi oli todella, todella pieni. En kaipaa sellaista jättilautasta, mutta olisi kiva että edes leipä ja sen päälliset mahtuisi kunnolla samalla lautaselle. 🙂 Kannattaa käydä kyllä testaamassa! Aijjaa, aikas hauska merkintätapa – missäpäin Kalliota olitte siis tuolloin?
Kiitti vinkistä, tästä en ollut aikaisemmin kuullutkaan! Täytyypä käydä testaamassa joku päivä 🙂 Näin halpaa brunssia ei taida muualta enää löytyäkään!
Suosittelen! Oli kyllä todella edullinen. 🙂