Mitä minun arkeeni kuuluu?

Harvoin kirjoittelen tänne sen kummemmin matkailun ulkopuolelta ihan siitä tuiki tavallisesta arjestani, jota kuitenkin elämä pitkälti on. Halusin tai en. Kernaasti loikoilisin tuoreen appelsiinimehun kanssa palmun alla ja katselisin auringonlaskua. Suomen kurjaakin kurjemmassa marraskuun säässä on nyt yksinkertaisesti vain pakko olla.

Oon huomannut, että niinä harvoina kertoina kun kerron omasta elämästäni, niin jostain syystä se kiinnostaa ihmisiä. Google Analyticsia tutkaillessani huomasin sen, että selkeät kävijäpiikit täällä tulivat juuri niihin aikoihin, kun kerroin omasta tuiki tavallisesta elämästäni jotain henkilökohtaisempaa. Joten annetaan palaa – mitä mun elämässä tapahtuu kotioloissa?

Mulla on ollut kotosalla aikamoinen kotihoitaja olo tällä hetkellä, sillä avopuolisollani oli hetki sitten leikkaus ja toinen käsi on tällä hetkellä käytännössä käyttökelvoton ja parantuminen vie aikaa useita kuukausia. Hauska ollut huomata itsessäni herännyt hoivavietti ja oon pyrkinyt tekemään toisen elämän niin vaivattomaksi vain kuin mahdollista.

Leikkauksen myötä oon ollut tosi väsynyt – vaikkei sitä itselleni olekaan tehty. Herään lähes joka aamu viiden maissa töihin enkä kuitenkaan osaa mennä niin aikaisin nukkumaan, jotta saisin vaikkapa kahdeksan tunnin yöunia. Eikä siinä mitään, tähän mun elimistö on jo joten kuten tottunut, lohduttaudun sillä, että nuorena vielä jaksaa. Nyt mun unen laatu on ollut todella katkonaista ja sen takia oon ihan aivokuollut ollut töissä.

Tykkään mun töistä paljon, mutta nyt viime viikko oli aikamoista pinnistelyä asiakkaiden edessä. Yksi aamu viime viikolla oli ihan mahtia, kun vahingossa haukottelin aamulla seitsemän jälkeen asiakkaan edessä ja hän totesi myötätuntoisesti ”ihanaa huomata, että onhan ne aamut hankalia välillä teillekin”. Todellakin on. Olisin halunnut halata häntä.

Olin ensimmäisen viikon sydän syrjällään Jussin öisten kipujen takia sekä mielummin itse halusin pompata sängystä hakemaan lisää vettä, antamaan lääkkeitä ja vaihtamaan uusia jäitä olkapäällä olevaan juttuun, jonka tarkoituksena on laskea turvotusta ja lievittää kipua. En kyllä toivoisi tuollaista leikkausta edes pahimmalle vihamiehelle – onneksi tosin en edes omista sellaisia. 😀

 

 

Tämän viikon Joensuun reissu teki erityisen hyvää, sai nukuttua univelkoja pois. Lisäksi mulla on ollut kauhea ikävä kotiin Joensuuhun perheeni luokse. Nyt saikin hyvin nähtyä perhettä varastoon, jotta taas pärjää jouluun saakka. Istun nyt junassa takaisin Helsinkiin ja pakko se on kyllä myöntää, että tää on välillä aika syvältä ettei se oma perhe asu samassa kaupungissa. Tai edes tunnin matkan päässä. Tai kahden. Neljän ja puolen tunnin junamatka on kuitenkin jo sellainen, ettei kehtaa pariksi päiväksi lähteä. Arvostakaa siis sitä, jos teidän perhe on teidän lähellä. Kaikille se ei ole niin itsestäänselvää.

Viime kerralla olin reilu kuukausi sitten Joensuussa oman äitini leikkauksen takia, jota jännäsin paljon ennen sitä ja näin lähes joka yö painajaisia epäonnistuneesta leikkauksesta. Lämmitti kyllä sydäntä ihan hulluna huomata, miten äiti oli parantunut ja on saanut taas ”elämänsä takaisin” kipujen poistumisen myötä. Pitää olla kyllä onnellinen siitä, miten hyvä terveydenhuolto meillä Suomessa on. Ei olisi niin itsestäänselvyys ulkomailla. Mun pitää välillä aina vähän nipistellä itseäni siitä, ettei tää Suomi oikeasti ole niin paha paikka mitä joskus manaan. Oikeastihan mie toivoisin, että meidän perheen juuret olisi jossain paratiisisaaren lämmössä.

Tää viikko on kyllä ollut huikea monellakin tapaa. Saatiin Jussin kanssa yhteistä aikaa, mikä on välillä tosi kortilla Helsingissä Jussin vuorotöiden takia ja mun aamuvuorojen takia. Meillä on todella erilaiset rytmit ja itsehän haaveilen illalla seitsemän maissa jo lampaiden laskemisesta.

Käytiin yhdessä Kolin kansallispuistossa pienellä päiväretkellä (lue: eväsretkellä Ukko-Kolin huipulla) sekä vietettiin kivaa iltaa kavereiden kanssa Kerubissa hyvän ruuan merkeissä. Toi Kerubi on kyllä yksi sellainen paikka Joensuussa, minkälaista kaipaisin myös Helsinkiin.

 

 

Me käydään suhteellisen harvoin mun joensuulaisten ystävien kanssa istumassa iltaa ravintolassa, joten tää oli oikeasti tosi kivaa. Puhuttiinkin ystävien kanssa miten kivaa on viettää viikonloppua yhdessä silleen, että siihen ei kuulu Alias-lautapeli ja muu etkoilu ennen baaria, vaan oikeasti voidaan sivistyneesti käydä syömässä.

Joensuussa olo on aina sellaista mulle, että pitäisi mahdollisimman paljon tehdä kaikkea ja viettää äidin kanssa paljon aikaa. Käytiin eilen leffassa ja syömässä Local Bistrossa, joka on oikeasti ihan törkeän hyvä paikka! Voisin suositella melkein pelkästään sen paikan takia jo Joensuuhun tulemista. Miten musta tuntuu, että meidän tämän kertainen Joensuu on vain ollut yhtä syömistä? No mutta, hyvä ruoka on hyvää. Ei siitä mihinkään pääse.

 

Suklaata, vadelmaa ja kahvia – ihan kirpakka jälkkäri!

 

Maa-artisokkaa kolmella eri tapaa ja sienivohveli

 

Omenaa, pihlajaa ja piimää. Taisin löytää uuden rakkauden tästä.

 

Arkeen mahtuu paljon vielä Joensuun, Jussin tai töiden lisäksi. Uskokaa pois.

Kerroin teille toukokuussa mun henkilökohtaisesta saavutuksesta, nimittäin aloitin silloin tupakkalakon! En olisi koskaan uskonut, että pysyisin lopettamaan. Kuitenkin toi ällöttävä tapa on ollut joka päivä osa mua kolmetoista vuotta. Mites se on edennyt? Takapakkiahan tässä tuli, sillä muutamat tupakat tuli sauhuteltua polttareissa, häissä ja Balkanilla – muuten lähes koko kesä meni savuttomana, josta jo itsessään olin todella ylpeä. Alun perinkään mulla ei ollut tarkoitus kieltäytyä totaalisesti vaan olin päättänyt, että alkuun saan polttaa viihdekäytössä.

Balkanin reissulla nortit maistui jopa muutaman askin verran ja mullehan tuli todella huono olo siitä. Loppureissusta päätin ettei enää savun savuakaan ja nyt oon ollut 73 päivää totaalisesti ilman tupakkaa. Ja tiiättekö, ei ole edes vaikeaa tehnyt ja nyt yritän käännyttää mun ympärillä olevia ihmisiä samaan. Ette voi uskoa, miten ylpeä sitä ihminen voi olla tällaisesta.

Tupakkalakko nosti alussa hirveästi herkkuhampaan kolotusta, mutta sen onneksi oon saanut taas kuriin. Toisaalta jos pitää valita, niin kyllä mä mielummin suklaan pidän paheena kuin tupakan. Oon tällä hetkellä ihan hurahtanut smoothie bowleihin ja niitä väsäänkin hyvin usein meillä kotona. Ostin eilen uudet Marimekon kulhotkin niitä varten, niin tulee vähän vaihtelua ulkoasuun.

 

 

Todella iloinen oon ollut myös siitä, että kesän jälkeen mulla on ollut taas aikaa ja innostusta päivittää blogia useammin kuin kerran viikkoon. Ihannemaailmassa päivittäisin tätä sen nelisen kertaa viikossa ja ainakin tässä parin kuukauden aikana aikalailla tavoitteeseen ollaankin päästy.

Mieleeni on pompsahtanut sieltä täältä koko ajan uusia ideoita, joista haluaisin kirjoittaa. Mun muistivihkon sivut täyttyy vähän väliä ideoista, ajatuksista ja luonnoksista. Tästä on taas hyvä jatkaa vai mitä!

Oon monta vuotta pähkäillyt tässä tulevaisuuteni ja elämäni kanssa, että mitä hittoa mä oikein teen. Pää on täynnä kysymysmerkkejä tulevaisuuden suhteen ja pikku hiljaa ne on alkanut muodostua kokonaisiksi ajatuksiksi. Matkailusta haluan pitää tiukasti kiinni, mutta sen rinnalle haluaisin opiskella lisää. Opiskelijabudjetin kanssa matkailu onkin niin luksusta, ei oo kyllä niitä jäänyt ikävä. 😀

Oon tässä lainannut kirjastosta kotiin lukemista ja ruvennut vähän pänttäilemään etukäteen pääsykokeita varten. Oon siis päättänyt hakea keväällä medianomiksi journalistin koulutukseen sekä tradenomiksi / kauppikseen opiskelemaan markkinointia. Molemmat kiinnostaa tasaisen paljon. Saa nähdä, pääsenkö mihinkään ja jos pääsen johonkin, niin se on sitten ylempien voimien päätös, että mihin noista.

Lisäksi täällä ollaan alettu Jussin kanssa sanoista tekoihin yhden pidemmän matkailuprojektin kanssa, josta sitten tulevaisuudessa varmasti tulen kertomaan lisää. Ensiksi haluan asioista vähän enemmän konkreettista ja hoitaa käytännönasioita sille mallille, että ne ovat mahdollisia oikeasti toteuttaa. Vinkkinä voin antaa, että me kaksi, palmut ja hiekkarannat kuuluu suunnitelmiin – pitkän kaavan mukaan. 😉

 

 

Siinäpäs tulis nyt kunnon kuulumis-oksennus multa, toivottavasti ette saaneet yliannostusta mun tavallisesta arjesta. Millaista on sun tavallinen arki? Mitä sulle kuuluu?

 

Veera


 AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA -matkablogia voit seurata FacebookinInstagramin (@veerapirita)BloglovininBlogipolun, Blogjunglen tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 12.11.2017 at 22:22

    Kivoja tällaiset postaukset välillä! Upea suoritus sun tupakkalakko. Vaikka en oo itse koskaan polttanutkaan, niin voin vain arvata, miten vaikeaa sen lopettaminen on. Tapa kuin tapa, vaikea niitä on muuttaa.

    Ja hei ihanat noi mukinpidikkeet, jotka teillä oli tuolla Kolilla?!

    Jussille tsemppiä toipumiseen. 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 12.11.2017 at 22:37

      On kyllä, sillä eihän tää matkabloggaaminen oikeasti ainakaan itselläni ole pelkkää matkailua. Sekä ainakin itsestäni on kiva päästä ”kurkkaamaan kulisseihin” muissa blogeissa – niin ajattelin tarjota samaa myös täällä. 🙂 Onhan tää lopettaminen kieltämättä vaikeaa, mutta samaan aikaan jotenkin yllättävän helppoa. Siihen tarviaa sen oikean asenteen, jotta siihen pystyy.

      Eikö ookki ihanat! Mä pihistin ne joskus alkuvuodesta veljeltä, kun se oli teetättänyt eräältä kontiolahtelaiselta eläkeläisherralta näitä osaksi johonkin yrityslahjoihin ja niitä jäi parit yli. Pitäis hommaa jotkut sopivat kupit noihin sisuksiin, niin ei tarviis juua tosta pahvimukista. Ei oo tullut vastaan missään vielä. Alkaa nimittäin olee aika ällö toi pahvimuki, kun se on ollut niin monella eväsretkellä mukana. Kai sen vois vaihtaa jossain vaiheessa, mutta inhoan kertiskamaa. :’D

      Välitän tsempit Jussille! <3

  • Reply Jenni 13.11.2017 at 08:32

    Kiva postaus! Ja tsemppiä tupakkalakkoon tai vähentämiseen 🙂 Mä nuorena ”yritin” polttaa, koska kaikki kaveritkin poltti. Myös äitini ja veljeni ovat polttaneet vuosia, äiti koko elämänsä ennen kuin nyt yli viisikymppisenä lopetti. Itse en jostain syystä ikinä oppinut tätä tapaa, onni onnettomuudessa 😀 Koska ei ole tupakkaan itse koukussa, on joskus vaikea ymmärtää tuota lopettamisen tuskaa. Tiedän esim. muutaman ihmisen, jotka eivät ole lopettaneet edes sitten, kuin keuhkoahtaumasta näkyy merkkejä. Mutta vaikeaa se varmasti on. Itsekin olen sokerikoukussa, mutta en usko, että se on tupakkaan verrattavissa.
    Oma arkeni tuntuu tällä hetkellä hieman ankealta. Olin alkuvuodesta 3kk reissussa, kun työsoppari loppui ja seuraava alkoi vasta syksyllä. Vaikka yritän keksiä kivoja asioita piristämään arkea, niin välillä iskee kauhea masennus, kun miettii millon on seuraavan kerran lomaa ja paljonko sitä on 😀 Ei voi mitään. Matkakuume vaan ei ota laantuakseen.

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 15.11.2017 at 15:55

      Voi kiitos Jenni. <3 Heh, tunnistan saman – meidän kaveriporukassa moni "yritti" polttaa, koska kaikki muutkin yritti/poltti. Ihan hölmöä ajatella nykyisin, että noin ollaan nuorempana toimittu. Onneks tupakointi on nykyisin ihan out nuorten keskuudessa, ainakin mitä oon haistellu omien veljenlasten kautta. Se voi olla kyllä joillekin yllättävän hankalaa, jotkut ei vaan yksinkertaisesti kykene lopettamaan. Mäkin oon paasannut asiasta monta kertaa esimerkiksi mun äidille.

      Sokerikoukku kuulostaa paljon paremmalta, se ei ainakaan samalla tavalla ole keholle vaarallista. Luin joskus jostain, että sokerista vieroittuminen voi olla todella hankalaa, jota voisi verrata melkein johonkin huumeriippuvuuteen ja siitä vieroittumiseen. Hassua.

      Toi on kyllä niin totta Jenni, matkakuume ei ota laantuakseen täälläkään. Onneksi tuolla sun kolmen kuukaudenkin reissulla pärjää edes jotenkin, mäkin haluan pidemmälle reissulle. Tsemppiä sinnekin arkeen!

  • Reply Niina 13.11.2017 at 11:28

    Moikka! 🙂 Tykästyin sun blogiisi ensisilmäyksellä ja jään seurailemaan sun blogia! <3 Mullakin on välillä semmoinen olo, että haluaisin niin kovasti lopettaa tupakoinnin, mutta jotenkin ei ole kuitenkaan niin lujaa tahtoa, että se onnistuisi :/ Pelkään niitä vierotusoireita ja sitä, että olisin ihan kamala mun läheisille.. Mutta joskus se on kuitenkin tehtävä! En halua kuolla tupakkaa ja muutenkin sillä rahalla saisi hyvin ostettua itselleen ylimääräisen matkan. Oli kiva myös lukea sun kuulumisia 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 15.11.2017 at 15:57

      Heippa Niina! 🙂 Oi miten kiva kuulla, ihanaa jos tykkäsit. Kannattaa antaa mahdollisuus ja kokeilla lopettamista, se kyllä ehkä vaatii tietynlaisen päätöksen tosi yrittämisestä lopettaa. Mäkin olin alkuun aika hirveä mun läheisille, huomasin kiukustuvani yllättävänkin helposti todella pienistä asioista. Nyt on on mielentilat pysyneet huomattavasti tasaisempana – siitä se lähtee, kannattaa yrittää! Ja jos ei totaalisesti lopettaminen onnistu, niin kannattaa aloittaa kunnollisesta vähentämisestä ainakin.

  • Reply Outi 13.11.2017 at 21:46

    Tsemppiä lakkoiluun ja miehelle paranemiseen! Arjen kuulumisia on välillä aina mukava lueskella ja toisaalta niistä on myös kiva kirjoittaa. Konkretisoituu itsellekin, että mitähän mulle oikeastaan kuuluukaan. 😀 Joensuuhun en kyllä ravintolan takia lähtisi, mutta seuraavan Ilosaaren aikaan voisin tuolla ravintolassa pyörähtääkin 😉

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 15.11.2017 at 16:00

      Kiitos Outi itseni ja mieheni puolesta – tsemppiä tarvitaan molemmat. 😀 Toi oli kyllä totta, tätä oli kiva kirjoittaa – jotenkin tajusi paremmin itsekin, että missä mennään.

      Hah okei, myönnän. Joensuuhun pelkästään Local Bistron takia matkustaminen saattoi sisältää vähän Lapin lisää. 😀 Mutta kannattaa ehdottomasti sisällyttää ohjelmaan, jos sattuu sinne muuten menemään – vaikka Ilosaareen, siellä on aika kiva terassikin. 😉

  • Reply Riikka 14.11.2017 at 09:58

    Mahtavaa kuulla että sulla on onnistunut tupakoinnin lopettaminen niin hyvin! 🙂 Ja itselleni ainakin toi oli se oikea keino, että oli lupa polttaa satunnaisesti jossain iltamenoissa, mutta pitää tupakka pois arjesta ja siitä sitten myöhemmin täysin savuttomaksi. Sä oot kuitenkin polttanut niin pitkään, että tuntuu varmaan tosi oudolta olla polttamatta joissain tilanteissa kun niin on päivittäin tottunut tekemään. Ja täytyy kyllä myöntää että suklaan/sokerin kokonaan jättämiseen ei musta kyllä olisi, tupakoinnin lopettaminen oli helppoa siihen verrattuna. 😀
    Ja tsemppiä miehelle leikkauksesta toipumiseen!

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 15.11.2017 at 16:03

      Kiitos Riikka – oon kyllä itsekin yllättynyt miten hyvin on mennyt. Ihana kuulla teidän tsemppauksia, näistä saa lisää voimaa! <3 Joo ei olis tullut mitään itsellenikään, jos olisin vaan seinään päättänyt lopettaa. Iltamenojen kautta vieroittuminen oli hyvä keino, terasseilla yksillä käyminen oli vaikeaa kyllä kesällä kun tupakka ei kuulunut enää terassiin. Loppukesästä siihen tottui onneksi aika hyvin. Mä veikkaan samaa, että multa helpommin onnistuisi totaalinen kieltäytyminen tupakoinnille kuin sokerille (lue suklaalle).

    Leave a Reply