Vuokrattiin meidän Balkanin road tripille auto Kroatiasta, Splitistä. Tämä oli meidän ensimmäinen kerta, kun vuokrattiin auto pidemmäksi aikaa – ennen tätä oltiin vuokrattu vain yksittäiselle päivälle auto. Pakko kyllä myöntää, että oli meidän reissumme parhain päätös vuokrata auto.
Pohdittiin aluksi, että oltaisiinko kuljettu julkisilla Kroatia-Montenegro-Bosnia ja Hertsegovina-Albania väli, mutta luojan kiitos päätettiin vuokrata auto. Se toi meille uskomattoman vapauden tunteen, sillä pystyttiin jatkamaan matkaa juuri silloin kuin itse haluttiin eikä tarvinnut selvitellä mistään mitään aikatauluja.
Toki Balkanilla voi matkustaa julkisilla, mutta silloin ehkä kannattaa olla enemmän aikaa. Suosittelen kuitenkin harkitsemaan autonvuokrausta, jos vain matkabudjetti antaa periksi. Onhan se selvää, että julkisilla kulkeminen tulee huomattavasti edullisemmaksi.
Otettiin siis vuokra-auto alle Splitin lentokentältä, johon otettiin alunperin palautus – vaihdettiin tämä kuitenkin myöhemmin pelkällä puhelinsoitolla Splitin keskustaan ilman sen kummempia lisämaksuja, joka yllätti meidät. Valinnanvaraa autovuokraamoissa ja yleisesti sellaisia luotettavia ja hyvässä maineessa olevia yrityksiä on muun muassa Hertz, Avis, Sixt ja Europcar – nämä yleensä ovat myös ne hinnakkaimmat. Tämän lisäksi netistä löytyy iso kasa kaikkia muita mahdollisia autovuokraamoja.

Autonvuokraus kojut löytyy ulko-ovien ulkopuolelta Splitin lentokentällä
Pitkän hintavertailun jälkeen me päädyttiin ottaman meidän vuokra-auto Enterpriseltä – me oltiin ostettu Norweigianilta lennot Splitiin ja lentolippujen kautta saatiin pikkaisen parempi diili meidän vuokra-autosta. Halvemmallakin oltaisiin saatu auto alle, mutta Enterprise oli saanut parhaimmat arvostelut budjettivuokraamoista.
Kannattaakin miettiä ennen vuokraamista, että mihin käyttötarkoitukseen vuokra-auto tulee. Pelkkään kaupunkiajoon, matka-ajoon, vaativampaan maastoon (voin kertoa, että meillä meinasi päästä pikkuruisen Renault Clion kanssa itku Albaniassa, kun jouduttiin aivan järkyttävälle ”tielle” jossa oli erittäin, erittäin isoja kuoppia, kiviä ja muutenkin haasteellinen maasto – jonkun aikaa yritettiin ajaa tietä ja pakko oli kääntyä takaisin, älä siis aina luota sokeasti navigaattoriin 😀 ) tai haluatko esimerkiksi luksustauton vai samanlaisen pilttipurkin kuin meillä.
Auton voi vuokrata monella tapaa: matkanjärjestäjän kautta, suoraan autovuokraamosta verkossa tai mikseipä suoraan tiskiltä niinkuin me tehtiin Nizzassa, lentoyhtiön kautta niinkuin me tehtiin tällä kertaa tai nettimatkatoimistosta tai verkon hakukoneen avulla.

Meidän Nizzan vuokra-auto oli söpöistä söpöin!
Mitä tulee ottaa huomioon autonvuokrauksessa
Autonvuokraamisessa on varmaan miljoona asiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon. Kannattaa olla tarkkana, sillä silloin vältät pettymykset ja yllätykset jos/kun vahinkoa sattuu. On hyvin yleistä, että vuokra-autot ovat ulkomailla esimerkiksi ilkivallan ja varkauksien kohteena. Lisäksi kun katselee ulkomailla autoja, niin ne ovat pikkaisen eri tavalla lommoilla ja naarmuilla kuin meillä Suomessa.
Oon monta kertaa kauhistellut autojen kuntoja reissujen päällä, toisaalta en ihmettele että ne ovat niin vaurioituneita koska a) parkkeeraus voi olla välillä todella ahdasta ja haastavaa b) ajokulttuuri voi olla aika kreisiä joissakin, joten vahinkoja sattuu tien päällä. Jaoin huomioitavat seikat kahteen kategoriaan: ennen matkaa ja matkan jälkeen. Kerron myöhemmin lisää Balkanin ajokulttuurista enemmän omassa postauksessa, joka voi olla välillä hyvinkin mielenkiintoista ja jännää.
Ennen matkaa:
- Kannattaa vertailla hintoja eri autovuokraamojen kautta – hinta voi vaihdella erittäinkin paljon.
- Oikeastaan kaikki firmat tarvitsevat luottokortin takaukseksi, joka on pääkuljettajan nimissä.
- Passi ja/tai ajokortti on itsestäänselvyys olla mukana autonvuokrauksessa – kannattaa tarkistaa, tarvitseeko jossain kansainvälistä ajokorttia. Suositeltavaa esimerkiksi olisi hankkia sellainen Albaniaan, mutta ei meillä ollut kansainvälisiä ajokortteja.
- Selvitä ikärajat, sillä useissa maissa autonvuokraus onnistuu vasta 21-25-vuotialta sekä yleensä alle 25-vuotialta peritään nuoren kuljettajan lisä.
- Jos poistut maasta, selvitä etukäteen saako autolla mennä toiseen maahan – joidenkin vuokraamojen autoilla ei saa poistua rajojen ulkopuolella tai matkustaa johonkin tiettyihin maihin. Lisäksi pitää maksaa 50 euron maksuinen rajanylitys maksu / green card, joka on eräänlainen todistus rajalla työskenteleville.
- Kannattaa pohtia, että ajaako autoa vain pääkuljettaja vai ajaako autoa lisäksi joku muu. Hinnat vaihtelevat vuokraamojen välityksellä ja meidän onneksi Enterprisella lisäkuljettaja maksoi vain 20 euroa koko reissun ajalta, joten laitettiin minut myös lisäkuljettajaksi.
- Joillakin firmoilla on rajoitetut kilometrit, esimerkiksi Nizzassa Sixtin kautta vuokrattuun autoon meillä oli muistaakseni 300 kilometrn raja, joka oli välttävä meidän tarpeisiin. Useamman päivän matkoihin ei kannata ottaa rajoitettuja kilometrejä.
- Ymmärrä mistä maksat – autovuokraamot on täynnä kaiken maailman termejä, joita ainakin itse jouduin tarkastelemaan useampaan otteeseen. Kaikesta mahdollisesta yritetään ottaa rahat totta kai, joten maksa vain niistä mitä tarvitset ja ymmärrä samalla mistä maksat. Yleensä hintaan kuuluu perusvakuutukset, kolariturva ja varkausvakuutus. Kannattaa huomioida myös omavastuun määrä – se voi vaihdella hyvinkin paljon.
- Tässä muutamia lyhenteitä ja käsitteitä, jotka hyvin usein tulee esiin sopimuksessa:
- CDW/CDR – Collision Damage Waiver/Collision Damage Reduction – kolariturva
- TW/TP – Theft Waiver/Theft Protection – varkaus- ja ilkivaltaturva
- SC –- SuperCover – lisäturva, joka pienentää omavastuuta kolari-, varkaus- ja ilkivaltatapauksissa
- SUPER CDW – Super Collision Damage Waiver – lisäturva, joka pienentää omavastuuta kolarissa
- TI – Third Party Liability – korvaa kolaritilanteessa kolmannelle osapuolelle sattuneen vahingon
- PAI – Personal Accident Insurance – henkilökohtainen tapaturmavakuutus
- GT – Glass & Tire – korvaa renkaisiin, tuulilasiin, sivuikkunoihin tai takaikkunoihin kohdistuvat vahingot
- VAT – arvonlisävero ei aina sisälly esitettyihin hintoihin
Matkan aikana:
- Ainakin Enterprisella lisäkuljettajan maksu otettiin vasta lentokentällä ja minunkin piti näyttää passia ja ajokorttiani. Käytäntö varmaan vaihtelee vähän autovuokraamojen välillä.
- Meille kaupiteltiin tiskillä mahdollisten kolareiden, ilkivallan ja vastaavien omavastuu nollaksi euroksi, joka oli alunperin reilu 700 euroa. Omavastuun poistaminen maksoi vajaan satasen. Otettiin tämä, sillä meitä oltiin niin paljon kuumoteltu Albaniasta (ja aivan turhaan) ja oltiin jo varauduttu etukäteen siihen, että meidän auto tulee kohtaamaan varmasti ilkivaltaa. No, eipä kohdattu ilkivaltaa tai tullut mitään muutakaan ongelmia auton kanssa, mutta oli huoletonta ajaa autolla kun tiesi, että mitä tahansa tapahtuisikaan niin ei maksaisi meille mitään. Melkein teki mieli kolhaista autoa johonkin ihan vain sen takia, että ollaan maksettu omavastuun olemattomuudesta. 😀
- Kannattaa pitää huoli, että luottokortilla (huom pankkikortti ei käy) on varmasti katetta ja nimenomaan pääajajan, sillä meidän kortilta otettiin 600 euroa takuuksi samalla kun annettiin avaimet. Tämä summa palautui meidän tilille päivä sen jälkeen, kun oltiin luovutettu auto takaisin.
- Kun saat autonavaimet, kuvaa auto ehdottomasti vaikkapa puhelimella. Me otettiin video koko autosta, joten silloin voidaan todistaa millainen auton kunto oli kun saatiin se. Hyvin usein yritetään veloittaa vanhoista lommoista ja kolhuista.
- Ota auton asiakirjat mukaan aina kun lähdet autosta ja ylipäätään sanomattakin on selvää, että älä jätä autoon mitään arvokasta. Etenkään minnekään näkyville, joka varmasti houkuttelee autovarkaat esiin.
- Kannattaa suosia vartioituja pysäköintejä eli yleensä siis maksullisia pysäköintejä, sillä silloin autosi on tarkkailevien silmien alla kun itse olet muualla.
- Palauta auto ajoissa sovittuun paikkaan, sillä jos esimerkiksi myöhästyt tunnilla – voidaan sinulta veloittaa uusi alkava vuorokausi. Kallis myöhästyminen tulee.
Millainen vuokra-auto me vuokrattiin Kroatiasta
Me päädyttiin ottamaan Opel Corsa tai vastaava, joka meidän iloksi oli vaihtunut viisioviseen Renault Clioon. Auto oli paljon ärhäkämpi kuin alkuperäinen sekä mukavuuksia autossa oli enemmän. Meille ei ollut auton valinnassa tärkeää auton koko tai merkki – pelkästään kriteereinä oli edullisuus, ekologisuus ja se, että se on nykyaikaisesti varustettu. Hintaa autolle tuli 502 euroa eli 33 euroa per päivä.
Meidän onneksi autoon oli unohtunut navigaattori, jota käytettiin sitten huoletta. Me oltiin varustauduttu offline karttasovelluksin, joita käytettiin reissun päällä suhteellisen vähän, koska navigaattori.
Polttoainepolitiikka oli sopimuksessa sovittu full to full, mutta lentokentällä työntekijä sanoi että tankatkaa saman verran kuin autossa oli valmiina eli meidän tankissa oli 3/4 bensaa alla. Otettiin kuva varmuuden vuoksi tankista lähtiessä ja autoa luovuttaessa näytettiin sitä työntekijälle, kun hän tiedusteli miksei tankki ole täynnä.
Meidän autossa ei jostain syystä toiminut USB, jolla oltaisiin voitu ladata puhelinta reissulla. Ostettiin sitten huoltoasemalta sellainen tupakkasytytin-USB ja puhelimien lataaminen onnistui huoletta. Tää oli kyllä hyvä sijoitus, vaikka meillä oli mukana aurinkoenergialla latautuva matkalaturi – pystyttiin latamaan puhelimet autossa matkan aikana ja telttaillessa käytettiin sitten matkalaturia.
Autoon mahtui todella hyvin kaikki meidän tavarat (katso täältä mitä kaikkea pakattiin reilun kahden viikon road tripille, jossa telttaillaan) ja tehtiinkin hyvin nopeasti niin, että purettiin meidän rinkoista kaikki vaatteet, kosmetiikat ja eväsvehkeet takakonttiin ja takapenkeille purettiin teltat, makuupussit ja vastaavat.
Helpotti kummasti elämistä teltassa (katso täältä vinkit telttailuun Balkanilla), kun ei tarvinnut purkaa ja pakata rinkkaa vaan auto toimi ikäänkuin meidän vaatekaappina – auto oli siis aina meidän teltan vieressä. Toki kun lähdettiin autosta kauemmaksi niin arvotavarat lähti aina meidän mukaan.
Kaiken kaikkiaan olin siis todella tyytyväinen Enterpriseen ja erityisen mukavia juttuja oli se, että meidän auto oli vaihtunut parempaan ja tehokkaampaan peliin sekä navigaattori oli unohtunut autoon. Lisäksi palvelu oli hyvää – kommunikointi pelasi hyvin ennen matkaa ja matkan aikana. Voin siis suositella!
Millaisia kokemuksia teillä on ollut autonvuokrauksessa – hyviä vai huonoja?
Veera
Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata Facebookin, Instagramin (@veerapirita), Bloglovinin Blogipolun tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3
8 Comments
Clion vuokrahinta on 6-8 euroa vuorokausi Splitin kentältä. Tuntuu hurjalta tämä teidän hintanne.
Joo toki autot ja maa on eri, niin se jo varmasti vaikuttaa asiaan. Lisäksi meillä oli tuo vakuutus tuossa joka poistaa omavastuun vahingoista, jos sellaisia tulisi. ☺️
Moi! Olemme tekemässä samanlaisen reissun tulevassa Elokuussa. En ole löytänyt yhtään firmaa Kroatiasta joka antaisi ajaa mm. Serbiaan ja Albaniaan. 😀 Teittekö paljon tutkimusta ennen vuokrausta?
Enterprisella sai mennä, se oli ainoa mitä löydettiin. 😅
No just näin mä kans selvittelin! Enterprise ja Alamo (joka on Enterprisen alaisuudessa) on siis käytännössä ainoat mahdollisuudet. Meillä on aikaa kolme viikkoa, ja ajateltiin reittiä Kroatia – Bosnia – Serbia – Montenegro – Albania – Montenegro – Kroatia. Ajettaisiin Montenegrosta Lake Skhoderin kautta alas Albanan Rivieralle, ja mietin että tuntuiko teistä että joku legi oli tosi pitkä? Lähinnä mietin että pitäisikö suosiolla jättää joku paikka pois ja kannattaako edes mennä tonne alas Rivieralle asti.
Hyvin ehtii! Meillä oli kaks viikkoa ja muuten sama paitsi ei Serbiaa. Albaniassa mä tykkäsin paljon tosta Rivieran alueesta, joten suosittelen lämpimästi. Albanian puolella tuolla järvellä on muuten tosi siistiä glampingia, siitä on kanssa täällä blogissa.
Ei varsinaisesti, toki aikaa menee ajamiseen kun ei voi ajaa 80-100km/h. Maisemat on niin hienoja nii ei siinä välimatkoja ees oikein tajua miettiä. 🙈 Toki lähdettiin Gjirokastrasta Albanian puolelta ajaa ja samana päivänä oltiin Kroatiassa MakarskaSsa, niin se tuntui semi pitkältä. Mut oli paluumatka ja piti lähteä takas lentokentälle päin Splitiin.
Okei, kiva kuulla! Kyllä sinne Rivieralle on sitten pakko mennä, kuvatkin on niin upeita! 🙂 Ja tuosta glampingista luinkin jo täältä, se me varataan ehdottomasti. 🙂
Kiitos sinulle neuvoista!
Jee mahtia! Kannattaa olla hyvissä ajoissa liikenteessä varauksen suhteen, niitä telttoja on about kymmenenn siellä ja on tosi suosittu. 😚