Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ostosvinkit Tukholmaan

Shopping, shopping! Ensimmäinen asia mitä mieleeni tuli, kun oltiin varattu lennot Tukholmaan viime kuussa. Korttia olisi voinut vinguttaa melkein joka kulmalla Tukholmassa ja lopussa piti alkaa jo vähän kiristämään kukkaron nyörejä – niin paljon meille tarttui tavaraa mukaan. Tukholma tyydyttää varmasti vaativammankin shoppailijan.

Tutkailin paljon myös etukäteen eri liikkeitä ja alueita, jossa haluaisin tehdä ostoksiani, valinnanvaraa on niin paljon- tämä helpotti huomattavasti meidän torstaista maanantaihin kestävää Tukholman visiittiä eikä aikaa mennyt hukkaan.

Tukholma on ihanteellinen ostoskaupunki myös siitä, että lähes kaikki liikkeet ovat auki seitsemänä päivänä viikossa. Pakko kyllä myöntää, että ei Tukholma ihan lyönyt ostosparatiisia Dubaita – lähellä kuitenkin mentiin. Tukholmasta erityisesti kannattaa ostaa muotia ja kodinsisustusta / designia. Eikä kyllä ole valittaminen Tukholman vintage-tarjonnasakaan!

Tukholmassa voi huoletta ja helposti maksaa kortilla, sillä kortti käy ihan samalla lailla joka puolella niinkuin meillä Suomessakin. Me ei nostettu kertaakaan rahaa automaatista.

 

 

OSTOSKADUT JA -ALUEET TUKHOLMASSA

1. Ydinkeskusta – Norrmalm:

  • Drottninggatan
  • Sergelin tori
  • Hötorger-aukio

2. Östermalm:

  • Stureplan-aukio
  • Kungsgatan
  • Biblioteksgatan

3. Gamla Stan on lähinnä täynnä turistikrääsää, siellä ei ollut mun mielestä mitään erikoista. Käymisen arvoinen kuitenkin, jos haluaa matkamuistoja kotiin tai vaikkapa mummolle tuliaisia. Olisin halunnu sellaisen puuhevosen, mutta ne oli kyllä kiitettävän turistihinnoissa niin saivat jäädä laiduntamaan liikkeeseen.

  • Västerlånggatan
  • Stora Nygatan
  • Gamla Stanin pääaukiolla Stortorgetilla on kuulemma joulukuussa todella kivat joulumarkkinat, varmaan käymisen arvoinen

4. Södermalm oli oma suosikkini – lue lisää alueesta täältä!

  • SoFon alueelta löytyy paljon erilaisia putiikkeja, joista löytyi vaikka mitä! Tutustu ainakin Södermanngataniin,  Skånegataniin ja Bondegataniin.
  • Götgatan – on tavallaan osa SoFoa, mutta halusin sen mainita erikseen tähän sillä se oli sellainen perinteinen ostoskatu.

 

 

Liikkeitä, joista itse erityisesti tykkäsin Tukholmassa oli Grandpa, Designtorget, Stivletto, Urban Deli Nytorget, 6/5/4 , Urban Outfitters ja Beyond Retro sekä itseasiassa monta muutakin kuuluisi tähän, mutta mun on pakko myöntää etten muista niiden nimiä enää enkä ottanut kaikkien paikkojen nimiä ylös.

Tukholmasta löytyy oikeastaan kaikki ketjut kuin myös meiltä Suomestakin, joten niitä vähän boikotoin. Voin ostaa Helsingistä samoja juttuja – toki ehkä sitten niille, jotka tulee pienemmistä kaupungeista joissa ei välttämättä kaikkia ketjuja ole mitä Helsingissä on, niin ovat varmaan innoissaan. 🙂

 

 

 

 

KESKUSTASTA KAUEMMAKSI SHOPPAILEMAAN

Keskustasta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta niin löytyy myös vähän kauempaakin. Meillä oli auto käytössä, sillä oltiin meidän kavereilla yötä. Pääsääntöisesti ostokset voi tehdä jalkaisin Tukholmassa, mutta muutamia poikkeuksia on.

  • Mall of Scandinavia sijaitsee Solnassa ja se on Tukholman uusimpia ostoskeskuksia sekä Pohjoismaiden isoin ostoskeskus. Täältä löytyi paljon liikkeitä omaan makuun ja periaatteessa olisin voinut olla melkein tyytyväinen pelkästään ostosten tekoon täällä. Jos autoa ei ole käytössä, niin tänne pääsee myös pendeltågilla ja jää pois pysäkillä Solna Station.
  • Stockholm Quality Outlet Barkarby on ulkoilma-outlet, josta poistuttiin kaikkea muuta kuin tyhjin käsin. Outlet-kylän sijainti on sellainen, että sinne pitää suunnistaa julkisilla (pendeltåg joko Jakobsbergiin tai Barkarbyhyn, jonka jälkeen vaihda bussiin numero 567) tai helpommin omalla autolla.

 

Sää oli vähän ankea outlet-kylässä

 

.. ja pitäähän shoppailun lomassa tanka, jotta jaksaa! Outlet-kylässä oli todella herkullinen hod dog koju.

 

 Puuttuuko multa joku paikka, joka pitäisi ehdottomasti olla tällä listalla myös?

 

Veera


Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata FacebookinInstagramin (@veerapirita)Bloglovinin Blogipolun  tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply