Mitä maksoi kahden viikon road trip teltan kanssa Balkanilla?

Nyt puhutaan rahasta, asiasta joka on hyvin oleellinen asia matkustamisessa. Mä pidin tarkkaa (tai ainakin niin tarkkaa, kuin minunlainen ihminen jaksaa) kirjaa matkan aikana meidän kuluista, sillä jälkikäteen on jotenkin hirmuisen hankala hahmottaa realistista summaa meidän matkakuluista. Oltiin kaiken kaikkiaan kuusitoista päivää reissussa vuokra-autolla Balkanilla ja kohdemaat meillä olivat Kroatia, Albania, Bosnia-Hertsegovina ja Montenegro.

Matkakustannuksissa oli kolmea selkeästi isointa menoerää: 31% autovuokra, 27% lennot Helsinki-Split-Helsinki kahden rinkan kanssa ja majoitus 21%. Meidän Balkanin matkan matkakulut yhteensä olivat 1602,5 euroa kahdelta hengeltä. Eli yhdelle hengelle Balkanin road tripin hintalapuksi jäi 801,3 euroa. Mielestäni hyvin kohtuullinen hinta siihen nähden, miten paljon ehdittiin kokea ja nähdä.

Kirjasin oikeastaan kaiken muun ylös meidän reissun aikana paitsi ruokakustannukset. Suoraan sanottuna olin laiska välillä kirjaamaan niitä ylös. Käytiin enimmäkseen ravintoloissa syömässä sekä napattiin mukaan jotain leipomosta tai kaupoista. Meillä oli ihan mukavasti telttailua varten otettu mukaan jo ruokatarvikkeita kotoakin, jotka valmistettiin meidän retkikeittimellä – esimerkiksi puuroja, keittoja, pastoja, pikakahvia tms. Näissä tuli iso säästö, sillä etenkin ilta- ja aamupalat tehtiin useasti teltan läheisyydessä retkikeittimellä. Oisko meillä arviolta mennyt noin 15-50 euroa päivässä ruokiin – ihan riippuen päivästä ja sen ohjelmasta.

 

 

AUTOVUOKRAUS KROATIASTA

Vuokrattiin auto Enterprisen kautta, sillä se oli parhain vaihtoehto meille: edullinen pieni auto ja yritys oli saanut hyviä arvosteluja. Olisi ollut muutama halvempikin vaihtoehto, mutta ne olivat saaneet tosi kehnoja arvosteluja.

Meillä oli autona Renault Clio, vaikka oltiin alunperin vuokrattu Opel Corsa – toki varausvahvistuksessa luki, että se saattaa olla vastaavanlainen auto. Meille tämä Renault Clio oli positiivinen yllätys, sillä se oli viisiovinen ja joku ihmeen TGI ominaisuus, josta Jussi oli innoissaan.

 

 

Varausta tehdessä meidän piti ilmoittaa, että ollaan viemässä auto Kroatian ulkopuolelle ja meidän piti maksaa 50 euron green card eli sellainen paperi vain, jota piti näyttää rajalla virkailijoille. Lisäksi maksettiin 20 euroa siitä, että myös minäkin sain ajaa autoa. Oltiin maksettu varausta tehdessä 70 euron arvoinen vakuutus, mutta otettiin vielä lisävakuutus Splitin lentokentällä, koska ilman sitä esimerkiksi omavastuu olisi ollut 700 euroa jos kolaroidaan, kohdataan ilkivaltaa tai auto menee rikki tms. Haluttiin pelata varman päälle ja ajaa huolettomasti.

Kaiken lisäksi meillä kävi tosi hyvä tuuri, sillä ei haluttu vuokrata navigaattoria. Se oli kuitenkin unohdettu autoon, joten käytettiin kyseistä navigaattoria huoletta koko reissun ajan vaikka oltiinkin ladattu offline-karttoja puhelimet täyteen Kroatiasta, Albaniasta, Montenegrosta ja Bosnia-Hertsegovinasta.

Auton vuokraus 15.-29.9. väliselle ajalle maksoi meille siis kaiken kaikkiaan 502,78 euroa.

 

LENNOT KROATIAAN

Ostettiin toukokuun lopussa menopaluu-lennot Norwegianin kautta Helsingistä Splitiin. Aluksi ei ostettu matkalaukkuja ollenkaan, mutta sitten hyvin nopeasti tajuttiinkin että eihän me nyt mitenkään saada kuljetettua pelkissä käsimatkatavaroissa meidän kaikkia matkatavaroita.

Lue täältä lisää mitä kaikkea kannattaa pakata road tripille, jossa telttaillaan. 

Alunperin meillä oli tarkoitus lentää Dubrovnikiin, mutta lennot kallistui sen verran juuri niinä päivinä kun oltiin varamaassa lentoja. Tämän takia ostettiin lennot sitten Splitin lentokentälle, sillä välimatkaa Dubrovnikiin oli reilu 200 kilometriä ja lennot olivat melkein 300 euroa halvemmat loppujen lopuksi. Eli hyvin helppo päätös meille, mielummin istuttiin autossa 200 ekstra kilometriä kuin oltaisiin maksettu noin paljon enemmän.

Lennot Helsinki-Split-Helsinki välille maksoi meille yhteensä 437,90 euroa.

 

MAJOITUS BALKANILLA

Tämä osuus olisi ollut huomattavasti isompi ja varmaan suurin menoerämme, jos ei oltais nukuttu lähes jokainen yö teltassa. Oltiin päätetty etukäteen, että nukutaan viimeinen yö Splitissä ennen Suomeen lentämisestä hotellissa. Tämän lisäksi mä aloin vähän hajoilemaan puolessa välin meidän reissua kuumaan telttaan, joten otettiin Ksamilista kahdeksi yöksi hotellihuone ja ah, mitä luksusta se oli!

 

 

Bosnia-Hertsegovina, Montenegro ja Albania oli hyvin samanhintaista telttamaksujen suhteen – halvin yö (6€) meillä oli Durmitorin kansallispuistossa Montenegrossa ja kallein (16€) oli Barissa Montenegrossa ja Jalessa Albaniassa. Kroatiassa telttailu olikin oma lukunsa, sillä siellä maksoi jopa 30 euroa telttapaikka.

Bosnia-Hertsegovinassa oltiin kaksi yötä (29€), Montenegrossa neljä yötä (49€), Albaniassa viisi yötä (136€, joista kaksi yötä hotellissa oli 95€) ja Kroatiassa neljä yötä (122€, joista yksi yö hotellissa 40€). Aion tehdä vielä erikseen tulevaisuudessa oman postauksen liittyen telttailuun Balkanilla, joten tarkemmat vinkit telttailuun tulee myöhemmin.

Viisitoista yötä Balkanilla maksoi 334 euroa, joista kolme yötä oltiin hotellissa ja kaksitoista teltassa.

POLTTOAINE, TULLIT JA PYSÄKÖINTIMAKSUT BALKANILLA

Me ajettiin kuudentoista päivän aikana kaiken kaikkiaan 2100 kilometriä eli keskimäärin noin 140 kilometriä päivässä – tosin yksi päivä uhrattiin pelkkään ajamiseen aamuseitsemästä iltakymmeneen saakka, kun ajettiin Albanian Gjirokasterista Kroatian Dubrovnikiin saakka. Toisaalta, meillä oli pari päivää kun auto ei käynnistynyt kertaakaan.

 

Me tankattiin polttoainetta aikalailla tasan 100 litraa, joka maksoi 82 euroa. Keskikulutus oli ajotietokoneen mukaan 4,9km ja keskinopeus 2100 kilometrin matkalla oli 45km/h.

Tulleihin menikin vähemmin mitä ajateltiin, sillä ajettiin pelkästään yhden tietullin läpi Splitistä Bosnia-Hertsegovinaan ajaessa. Tietulleihin menikin huikeat 7,5 euroa.

 

 

Parkkimaksujen kanssa kannattaa olla tarkkana etenkin Dubrovnikissa, sillä siinä vanhankaupungin tuntumassa on ihan hemmetin kallista. Ykkösalue maksoi 75KN eli noin kymmenen euroa tunnilta, kakkosalue 40KN eli reilu viisi euroa tunnilta ja kun jaksoi kävellä vähän kauemmaksi kolmosalueelle, hinta tippui 10KN eli reiluun euroon.

Muualla Balkanilla olikin ihan kohtuulliset pysäköintimaksut ja meillä meni kaiken kaikkiaan pysäköintimaksuihin 32,7 euroa.

 

AKTIVITEETIT BALKANILLA

Tällä kertaa ei osallistuttu kuin yhdelle maksulliselle retkelle, joka oli maailman toiseksi syvimmän Tara-kanjonin koskenlaskuretki. Tämä huvi maksoi 90 euroa meiltä – jokaisen euron arvoinen, suosittelen!

 

Tara-kanjonin syvyys on parhaillaan 1300 metriä

 

Muihin pääsymaksuihin 155,5 euroa – tää summa tuntui yllättävänkin suurelta summalta näin jälkikäteen. Sitten kun rupesin tarkastelemaan kohteita, niin maksettiin pääsymaksut Plagajhin, Kotorin linnoitukseen, Butrintiin, Blue Eye Springiin ja Dubrovnikin muureille.

Aktiviteetit ja pääsymaksut maksoi yhteensä 155,5 euroa.

 

MUUT OSTOKSET

Tässä kategoriassa on kaiken maailman ns. pakollisia ostoksia, kuten esimerkiksi USB-laturi autoon, retkikeitin, kaasusäiliö ja matkamuistoksi hankittu albanialainen värikäs matto.

En laskenut ollenkaan esimerkiksi vaateliikkeisiin tehtyjä ostoksia Splitissä enkä myöskään muutamia aurinkotuoleja, jotka vuokratiin muutamassa rantakohteessa.

Muut pakollisest ostokset tekivät 74,5 euroa.

 

 

Miltä nää summat kuulostaa teistä? Mun mielestä  1602,5 euroa on hyvin kohtuullinen hinta kahden ihmisen road trip / telttamatkasta Balkanilla.

 

Veera


Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata Facebookin, Instagramin (@veerapirita), Bloglovinin Blogipolun tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

 

 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply