East Side Gallery – murretun Berliinin muurin pisin pätkä

Oonkin aikaisemmin tänne kirjoittanut postauksen mun lemppari kaupunkikohteesta, joka on yllätys yllätys – BERLIINI! Kaupungissa oli monen monta asiaa, jotka miellytti mua – näistä esimerkiksi pisteet erityisesti ruualle, juomalle ja ostosmahdollisuuksille. Nyt jätetään kuitenkin nämä asiat taka-alalle ja ajattelin kertoa enemmän nähtävyydestä Berliinissä, joka laittoi paljon ajatuksia pyörimään tässä päässä.

East Side Gallery on osa Berliinin muuria ja onkin pisin pätkä, mitä muurista on jäljellä. Muuri erotti melkein kolmekymmentä vuotta läntisen ja itäisen Berliinin 155 kilometrin pituisen matkan verran.

On jotenkin niin käsittämätön ajatus itselle, että jossain vaiheessa on ”tarvittu” muuri halkaisemaan kaupunki kahtia. Muurin tarkoituksena oli siis estää itäberliiniläisten / itäsaksalaisten pääsy länteen vuosina 1961-1989. Tämän Kylmän sodan takia kyhätty Berliinin muuri oli alunperin piikkilangoista tehty, mutta heti jo parin päivän jälkeen alettiin muuria tekemään betonista elokuussa 1961.

 

 

 

Berliinin muuria on rakennettu neljässä eri vaiheessa vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana. Viimeisimmässä rakennusvaiheessa muurista rakennettiin 3,6 metriä korkea ja 1,5 metriä leveä. Berliinin muuriin kuului kaiken kaikkiaan 302 vahtitornia.

Näin sai syntynsä siis Berliinin muuri, joka varmasti tulee hyvin monelle ensimmäisten joukossa mieleen, kun puhutaan Berliinistä. Ehdottomasti sellainen nähtävyys / symboli Berliinissä, jonne kannattaa suunnata!

 

BERLIININ MUURI MURTUU

Walter Ulbrichti ideoima ja Erich Honeckerin toteuttaman Berliinin muurin (Berliner Mauer) tarkoitus oli pelastaa vuonna 1949 perustettu DDR romahdukselta, mutta toisin kävi. Berliinin muurin murtuminen oli symbolinen tapahtuma, joka tapahtui vuonna 1989 osittain erehdyksen vuoksi.

Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen jäsen Günter Schabowski antoi hieman harhaanjohtavan lehdistötiedotteen suorassa lähetyksessä italialaistoimittajalle. Tarkoitus oli avata muurien rajoja myöhemmin vasta, mutta hän avasikin ne välittömästi vahingossa.

 

 

 

 

 

Tämän haastattelun seurauksena kymmenettuhannet itäsaksalaiset hakeutuivat Berliinin muurin läheisyyteen ja Bornholmer Strassella portit olivat auki länteen.

Seuraavana päivänä tästä alkoi Berliinin muurin murtaminen, josta on jäljellä enää hyvin vähän. Berliinin muurin takia vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana henkensä menetti noin 1000 ihmistä.

 

EAST SIDE GALLERY ON PISIN JÄLJELLE JÄÄNYT PÄTKÄ BERLIININ MUURIA

1,3 kilometriä pitkä East Side Gallery on pisin pätkä, mitä Berliinin muurista on enää jäljellä ja se löytyy Friedrichshainista. Myös Gedänkstätte Berliner Mauerilla ja Potzdamer Platzilta löytyy pienet palat muuria. Tunnetuin ehdottomasti on silti East Side Galleryn ulkoilmagalleria.

Taiteilijat eri puolilta maailmaa maalasivat muurin itäpuolelle yli 100 taideteosta kuvittamaan muuria ja se onkin maailman isoimpia ulkoilmagallerioita.

Alunperin East Side Gallerya ei oltu aidattu metallisella aidalla, mutta nykyään suurin osa on. Harmillista että näin on jouduttu tekemään, sillä taideteoksia alettiin tuhrimaan. Suosittelen muuten tulemaan muurille aikaisin aamulla, sillä päivästä on varmasti ruuhkaisempaa. Meillä ei niin kauheaa turistimassaa ollut päivälläkään, sillä oltiin sadepäivänä liikenteessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Näin pääset East Side Gallerylle: East Side Gallery löytyy kartalla Mühlenstraßesta. Pääset tänne esimerkiksi U- ja S-junalla ja lähin asema on itäpäässä Warschauer Strasse, länsipäässä S-junien Ostbahnhof. Oberbaumbrüsken pysäkki on bussimatkustajille hyvä valinta.

 

Käy lukee täältä mun muut vinkit Berliiniin – mun lemppari kaupunkikohteeseen!

Ootteko te käyneet Berliinin muurilla? Mitä ajatuksia se herättää teissä?

 

Veera


Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata FacebookinInstagramin (@veerapirita)Bloglovinin Blogipolun  tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply