Kohdeopas Porvooseen – Suomen kauneimpaan kesäkaupunkiin

Päiväretki Helsingistä Porvooseen on taputeltu ja kameraan tallentui miljoona kuvaa tästä sympaattisesta 50 000 asukkaan kaupungista. Porvoo on Suomen toiseksi vanhin kaupunki – se on perustettu vuonna 1346. Vanhan kaupungin tunnelman pystyy aistimaan hyvin Vanhassa Porvoossa, joka on täynnä vanhoja värikkäitä puutaloja, kiemuraisia mukulakivikatuja ja mielenkiintoisia putiikkeja.

Porvoon vetonaulan – Vanhan Porvoon puutalot on rakennettu pääosin 1760-1820  vuosien välissä ja se on edelleen säilyttänyt hyvin keskiaikaisen tunnelmansa. Vanhassa Porvoossa on noin 550 rakennusta, joista noin 250 on asuinrakennusta ja se on noin 700 asukkaan koti. Vanhoja mukulakiviä kävellessä haaveilin omasta puutalosta Vanhassa Porvoossa, olihan ne nyt pirun upeita!

Vanhan Porvoon katukin on päässyt maailman kauneimpien katujen joukkoon eli kyllähän siellä kelpaa ihastella kaupungin tunnelmaa. Porvoo on suosittu kesäkohde niin meidän suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin turistien keskuudessa, joten kannattaa varautua siihen, ettet ole yksin ihastelemassa mukulakivisiä katuja – etenkään kauniilla säällä.

 

Mäkin haluan vaalenpunaisen kodin, niin söötti!

 

Vanhassa Porvoossa löytyy niin paljon ihania pieniä yksityiskohtia

 

 

 

 

Mukulakiviset kadut puutaloineen on niin kauniita

 

Porvooseen matkustaminen

Porvoo on ihan täydellinen päiväretkikohde esimerkiksi Helsingistä, sillä sinne on noin 50 kilometriä. Kaiken lisäksi sinne on ylihelppoa navigoida tällaisena mestarikuskinakin. Jos autoilu ei ole mahdollista, Porvooseen pääsee bussilla useita kertoja tunnissa esimerkiksi Onnibussin tai Matkahuollon kautta.

Kolmas vaihtoehto on matkustaa Porvooseen laivalla. Me alunperin oltiin suunniteltu, että otettaisiin päiväristeily Helsingistä. Suunnitelmat kuitenkin muuttui ja otettiin auto alle, sillä aamulla Forecan mukaan näytti että Porvoossa ukkostaisi – niinpä ajateltiin, että ei haluta seilailla myrskyssä. Rakastan laivoja ja veneitä, joten tällainen usean tunnin veneristeily olis niin ollut mun juttu.

Porvooseen operoi esimerkiksi M/s J.L. Runeberg  Helsingistä ja matka kestää suuntaansa noin 3,5 tuntia. Hintaa yhdelle suunnalle tulee 29 euroa ja menopaluulle 39 euroa.

 

Kannattaa käydä toisella puolen jokea ihastelemassa Vanhan Porvoon kauneutta.

 

Myös Lättähätty-junalla pääsee Helsingistä Porvooseen, joka on varmasti myös mielenkiintoinen kokemus. Kannattaa tarkistaa lähtöpäivät, sillä tämä museojuna kulkee vain tiettyinä lauantai-päivinä Helsinki-Porvoo-Helsinki välin. Pelkkä meno maksaa 20 euroa ja menopaluu 30 euroa.

 

Ostoksille Porvooseen

Porvoonjoki on toiminut aikoinaan vilkkaana kauppapaikkana ja siltä se tuntui edelleenkin, sillä Vanha Porvoo sijaitsee aivan joen varrella ja kuhinahan siellä kävi edelleen. Löydät  sieltä toinen toistaan söpömpää putiikkia, kahvilaa ja ravintolaa.

Olisin voinut tyhjentää hyvinkin monta kauppaa ja ajattelin paljastaa teille mun suosikki putiikit Vanhasta Porvoosta. Suurin osa näistä sijaitsi Välikadulla tai Jokikadulla, joissa on hyvä tehdä ostoksia. Lähdetääs kurkkaa mun suositukset Vanhaan Porvooseen:

 

 

Vanilla Home on ihana sisustusputiikki

 

Design Delistä löytyi paljon suomalaista muotoilua. Esimerkiksi pannunalusia, kuppeja, pannuja, koruja – vaikka mitä.

 

Pehtoorin Perikunta

 

Sisustus Ometta

 

Sisustus Omettan edusta oli tosi tunnelmallinen

 

Skafferista löytyy paljon laadukkaita herkkuja, kahvia, teetä ja muita elintarvikkeita.

 

 

Åtta sisustusliikkeestä löytyi myös vaikka mitä mielenkiintoista ja kaunista.

 

 

Tuulan Aitta sijaitsee pienelle kujalla, josta voi kurkistaa myös Porvoonjokeen

 

Tuulan Aitta

 

 

Parhaimman löydön tein Doris&Dukesin vintageliikkeestä, joka löytyy Kirkkokadulta. Löysin niin ihanan takki/paita-asian, jonka käyttämistä en malta odottaa. Lisäksi sain tosi hyvää palvelua miesmyyjältä sieltä, joka auttoi mua viemään vaatteita sovitukseen. Kirsikaksi kakun päälle sain vielä puhuttua niin, että sain ostaa pelkän ”takin”, joka olisi tullut oikeasti settinä mekon kanssa. Kannattaa käydä ihastelemassa aarteita täällä!

 

Doris&Dukes oli aivan loistava paikka, jota mun työkaveri suositteli – eikä turhaan.

 

Herkuttelijan Porvoo

Porvoo on herkuttelijan paratiisi, sillä se on täynnä laadukkaita ruokaelämyksiä! Moni mun tuttava on käynyt ravintoloiden takia Porvoossa pelkästään enkä ihmettele, tänäänkin saatiin aikaimoisia herkkuja.

Jos kahvihammasta kolottaa tai jos haluat vain rehellisesti herkutella, niin tässäpä pari hyvää vaihtoehtoa:

  • Cafe Fanny, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Raatihuoneentorilla.
  • Cafe Postresin artesaanikahvila, joka ei varmasti petä.
  • PetriS Chocolate Room, jossa pääsee herkuttelemaan Porvoossa käsinvalmistettuja suklaita ja leivonnaisia.
  • Porvoon Paahtimo, jossa nautin ehkä maailman – tai ainakin Suomen parhaimman kahvin. Näillä on tosi kiva laivaterassi Porvoonjoella, jossa on mukava nautiskella kahvia tai mikseipä jotain vettä väkevämpää.
  • Brunbergin suklaamyymälä Vanhassa Porvoossa on ihan must. Käytiin myös tehtaanmyymälässä Teollisuuskadulla, joka oli pienoinen pettymys, koska suukot oli loppuneet!

 

Porvoon Paahtimo

 

 

Herkuttelemaan isomman nälän kanssa kannattaa suunnata esimerkiksi:

  • Gabriel 1763, joka on Porvoon pormestari Gabriel Hagertin 1763 rakennuttamassa kivitalossa ravintola. Aivan törkeän hyvät pizzat – ehdottomasti Suomen parhaat!
  • Kesäbistro Johans, jonka sisäpihalla on myös J.L. Runeberg asunut.
  • Meat District, jonka pääideana on keskittyä orgaaniseen lihaan ja tuotantoon yhdistäen skandinaavisia raaka-aineita italialaiseen kulinarismiin. Nam!
  • Ravintola Fryysarinrannassa olen syönyt erittäin hyvän pihvin ja siihen täydellisesti sopivan viinin. Loistava pihviravintola mukavin joenvarsi maisemin.
  • Ruokapaikka Hanna Marian vinkkasi mun työkaveri, josta saa herkullista kotiruokaa ja se on Porvoon suosituimpia lounaspaikkoja.
  • SicaPelle Wining & Dining on mun testauslistalla, jonne on vielä päästävä! Viikottain vaihtuvat yllätysmenut ei voi olla muuta kuin herkullista. Brunssi on kuulemma myös Helsingistä ajamisen arvoinen.

 

Gabriel 1763:n pitsat oli törkeän hyviä – me testatiin yhdessä useampaa pitsaa ja tuo lohipitsa oli meidän kaikkien suosikki!

 

Kohta saa herkkupitsaa!

 

Meat District Porvoo

 

Tänne SicaPelleen vielä päästävä joku päivä!

 

Nähtävyyksiä ja elämyksiä Porvoossa

Porvoossa riittää myös yllättävänkin paljon nähtävyyksiä ja erilaisia elämyksiä, joihin kannattaa myös tutustua. Ei varmasti tule tylsää!

  • Vanha raatihuone, joka on nykyisin Porvoon museo.
  • Tuomiokirkko, joka on omistettu Jeesuksen äidille, Marialle.
  • Pikkukirkko, joka on aivain Tuomiokirkon vieressä.
  • Iso Linnamäki, joka on Suomen suurimpia muinaislinnoituksia.
  • Porvoon nukke- ja lelumuseo
  • J.L. Runebergin koti, joka on Suomen vanhin kotimuseo.
  • Jokiristeily Fredrikalla oli kyllä ikimuistoinen – se opastyyppi on ihan paras, joka sai monta kertaa hymyn meidän huulille.
  • Porvoossa on myös tunnelmallisia saaristokohteita, joita ovat esimerkiksi Pellingin saari, jonne pääsee myös autolla. Klovharun luoto on hyvä vaihtoehto myös ja siellä on majaillut myös Tove Jansson! Söderskärin majakkasaari kuulostaa myös kiehtovalta, sillä siellä voi yöpyä.
  • Osuipa silmään myös SUP-lautojen vuokrausta Porvoon Paahtimon vieressä- ei hullumpi idea!
  • Kokonniemi on laskettelukeskus, jossa voi kesäisin kokeilla alamäkipyöräilyä.
  • Kannattaa kävellä Porvoonjoen toiselle puolelle Näsin kivelle, joka on iso haljennut siirtolohkare ja sieltä aukeaa kivat maisemat Porvoon ylitse. Aikalailla Porvoon Paahtimon vastapäätä toisella puolella jokea.

 

 

Nukke- ja lelumuseo

 

Jos selvisit tänne asti, huomaat kyllä ettei Porvoossa tule aika pitkäksi! Me oltiin ihan rättipoikki eilen, kun päästiin kotiin. Siellä on paljon nähtävää, koettavaa ja syötävää – päivän jos useammankin saa helpommin kulutettua Porvoossa. Kaupunki on kyllä ehdottomasti yksi omista lemppareistani mitä kesäkaupunkeihin tulee, voisinkin käydä tarkistamassa Porvoon talvellakin.

Parasta Porvoossa on kyllä tuo Vanha Porvoo, eihän siitä nyt yli pääse. Niin tunnelmallinen ja niin kaunis.

Mikä sun mielestä on parasta Porvoossa?

 

Veera


Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata Facebookin, Instagramin (@veerapirita), Bloglovinin Blogipolun tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply