Maistuisiko kuppi vietnamilaista kahvia?

Suurena kahvin kuluttajana ja kahvin rakastajana tutustuin useampaan otteeseen Vietnamissa heidän erikoisuuteensa, vietnamilaiseen kahviin. Kahvi oli niin hyvää, että sitä on tällä hetkellä tulossa laivarahdilla meille kotiin sekä ostimme myös viisi phin-suodatinta, jolla vietnamilainen kahvi valmistetaan. Vietnamilaisen kahvi on ominaisuuksiltaan hyvin vahvaa ja aromikasta.

Maailmassa kahvilajeja on noin kuusikymmentä, mutta vain kaksi niistä on selkeästi ylitse muiden kahvimarkkinoilla: arabica ja robusta. Toki muitakin lajikkeita viljellään, mutta ei lähellekään samoissa mittakaavoissa. Arabican alkuperä on Etiopiasta ja Robusta tulee alun perin Kongosta. Arabicaa viljely on levinnyt ympäri maailmaa ja sitä viljelläänkin noin 65 prosenttia koko kahvi tuotannosta maailmassa. Robustan viljely on levinnyt koko Afrikkaan sekä esimerkiksi Indonesiaan ja Vietnamiin. Robustan viljely vaatii omanlaisensa ilmaston, joten sitä ei voi viljellä niin laajasti kuin arabicaa.

Vietnam on yksi maailman suurimpia kahvin viljelymaita. Sen ilmasto ja maaperä sopii hyvin kahvin viljelyyn sillä viljelyalueen korkeudella meren pintaan on nähden merkitystä muun muassa kahvin aromiin liittyen. Mitä korkeammalla kahvi kasvaa, sitä aromaattisempaa ja makurikkaampaa kahvi yleensä on.

Vietnamista löytyy useampaa erilaista kahvijuomaa, mutta yleisimmät (ja normaaleimmat, Vietnamista saa esimerkiksi myös jogurttikahvia) ovat musta kahvi ca phe nau sekä maitokahvi ca phe sua. Ilman sokeria kahvia on turha pyytää, sillä vietnamilaiselle kahville on olennaista, että se tarjoillaan erittäin makean kondensoidun maidon kera. Niin sanotulla fresh milkillä ei ole mitään tekemistä vietnamilaisen kahvin kanssa, totta kai kahviloista saa latteja, cappuccinoja ja vastaavia normaalilla maidolla. Kofeiinitonta kahvia ei Vietnamissa yleisesti hirveästi ole, mutta kahvin voi tilata ekstra-annoksella maitoa – jos se auttaa ollenkaan. Taikasanat tähän ovat: ca phe bac xiu.

Mites se kahvin valmistus sitten? Vietnamilainen kahvi valmistetaan eri tekniikalla kuin meillä Suomessa – kahvi suodatetaan yksi kuppi kerrallaan käyttäen Phin-suodatinta. Ja juuri näitä suodattimia meille on tulossa postissa, tervetuloa kahvihetkille meille sitten! Suodattimia kyllä aivan varmasti saa Suomestakin, kunhan jaksaa vähän etsiä.

Suodatin asetetaan suoraan kahvikupin päälle, josta se sitten hitaasti, mutta varmasti valuu kuppiin. Kahvilassa kahvi tuodaan lähes aina nenän eteen siten, että sun pitää odottaa kahvin tippuminen. Välillä suodattimet menee tukkoon tai on liian vinossa, joten vähän kun korjailee suodattimen asentoa, lähtee kahvi taas valumaan. Jos tilataan maitokahvi eli ca phe sua, makea kondensoitu maito on yleensä valmiiksi pohjalla jo, jonka sitten voi sekottaa kahvin valumisen jälkeen.

 

Kahvi tippuu hiljalleen lasiin ja pohjalla näkyy kondensoitu maito.

Kahvi tippuu hiljalleen lasiin ja pohjalla näkyy kondensoitu maito.

 

Phin-suodatin

Phin-suodatin

 

Jäitä sekaan ja tadaa, kahvi on valmista!

Jäitä sekaan ja tadaa, kahvi on valmista!

 

Vietnamissa on hyvin yleistä, että siellä tuodaan kahvin kanssa jäitä automaattisesti – varsinkin jos liikutaan paikallisten alueella. Turistipaikoissa yleensä jäitä pitää tajuta pyytää. Itse en osaa juoda kunnolla mustaa kahvia ja tuo kondensoitu maito oli liian makeaa mulle, niin jäät sopivasti miedonsi makua. Toinen paikallisten paikkojen huomio: paikallisille yleensä tuodaan pikkulautasella pari kolme tupakkaa ja sytkäri, jonka he voivat nauttia kahvinsa kanssa. Meille ei missään vaiheessa tarjottu tälläisiä, olisi pitänyt jotenkin osata pyytää varmaan tuollaisia hauskoja norttilautasia.

Me käytiin usein Huessa kahvilla ja sieltä löytyi myös erikoista salty coffeeta  Cafe Muoissa. Nimensä mukaan suolaisen makuista kahvia, mutta oli se silti ihan hyvää. Salty coffee ei ehkä ole sellainen ”olen-nauttinut-eilen-pullon-viiniä-ja-tänään-käyn-kahvilla”, nimimerkillä kokemusta on. Jos Huen suunnilla on Keski-Vietnamissa, kannattaa käydä maistamassa tätä erikoisuutta ehdottomasti!

 

Salty coffee

Salty coffee

 

Käytiin Keski-Vietnamissa myös Hoi Anissa ja siellä tutustuttiin sellaiseen paikkaan nimeltä Reaching out arts and crafts teahouse, jossa oli pelkästään kuuroja töissä. Kommunikointi hoidettiin tilauslomakkeella, joka oli raksiruutuun-idealla ja lisäksi apuna oli jokaisessa pöydässä kommunikointipalikoita. Konsepti oli tosi loppuun asti mietitty ja sieltä sai myös herkullisia kahveja!

Hoi Anin kahvihetki olikin vähän fiinimpi, sillä siellä kaikki teet ja kahvit tuotiin tälläisillä itsetehdyillä hopeatarjottimilla – jopa heidän phin-suodatinkin oli tehty samasta materiaalista. Kahvit ja teet oli vähän hinnakkaammat, mutta täysin rahan arvoiset. Kannattaa käydä, jos Hoi Anin suunnille eksyy!

 

Hoi Anin kahvihetki

Hoi Anin kahvihetki

 

Yleisestikin ympäri Vietnamia saa laadukasta kahvia monista paikoista, mutta Hanoi on Vietnamin kahvikeskittymä. Vietnamin pääkaupungissa, Hanoissa on tunnettu ”Coffee Street” Hai Ba Trung Districtillä. Alueelta löydät kahviloita katua kohden niin paljon, ettei muualla Vietnamissa ole samanlaista tarjontaa. Paikallisten yksi suosikeista on Cafe Tho ja kahvila onkin ollut pysytyssä vuosikymmeniä.

Tutkailin myös, että Helsingistä löytyy vietnamilaista kahvia ainakin Riisi Cafessa ja Papu Cafessa. Pitääpäs käydä joku päivä kupposella Jussin kanssa! Muutenkin tuntuu, että vietnamilainen ruoka on tosi pinnalla tällä hetkellä ja sitä saa monesta paikkaa eri puolilta maailmaa ja ihan jo vaikka ympäri Helsinkiä.

Ajateltiin vähän tuossa, että seuraavana ravintolapäivänä voitais laittaa pystyyn vietnamilainen koju jonnekin tänne Kallioon ja myydä vietnamilaista kahvia. Lisäksi voitaisiin esitellä meidän ”loistavia” kokkaustaitoja, mitä meille opetettiin. Lisää meidän vietnamilaisesta ruuanlaitosta löytyy täältä. Sokerina pohjalla meille on tulossa kolme vietnamilaista itsetehtyä riisihattua (valmistusohjeet löytyy täältä), jotta vietnamilaisen meidän kojun fengshuit olisi kohdillaan, niin pitäisihän meillä olla rekvisiittaa vai mitä? Saa nähdä, lähteekö idea toteutukseen vai ei.

Ootteko te maistaneet vietnamilaista kahvia koskaan, mitä mieltä ootte? Ja missäpäin maailmaa ootte juoneet parhaimman kupin kahvia? 

 

Veera


Psssst! AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata FacebookinInstagramin (@veerapirita)Bloglovinin Blogipolun  tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 28.1.2017 at 06:19

    Tää oli mielenkiintoinen, rakastuin kanssa Vietnamissa kahviin, mutta en noin syvällisesti siihen perehtynyt. Oma suosikki oli kondensoidulla maidolla, vaikka se onkin enemmän kuin jälkkäri… Mutta niiiin hyväää 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 28.1.2017 at 12:08

      Kiitti! 🙂 Kahvi oli kyllä niiiin hyvää! Joo vähän kyllä tuli perehdyttyä tuolla Vietnamissa kahviin. Oli aikamoinen yllättäjä kahvimaana. Toinen missä oli hirmu hyvää kahvia Kaakkois-Aasiassa, niin Laosissa.

      Jep, sama suosikki mulla oli tuo kondensoitu maito. Sitä tuli vaan monta kertaa mietittyä, että miten noiden paikallisten lanteilla ei näy tollainen sokerijälkkärikahvi, koska sehän on kaukana terveellisestä kahvista ja sitä paikallisetkin juo päivittäin.

  • Reply Hanna Kasemets 13.2.2018 at 15:52

    Moikka! Olemme myös aivan hullaantuneita Vietnamilaiseen kahviin. Olimme vuosi sitten ekan kerran Vietnamissa ja nyt oli pakko tulla uudestaan kahvinhakureissuun ? Olemme menossa Kambozan puolelta huomenna Ho chi mint cityyn, jossa olemme vain kaksi päivää ennen paluulentoa kotiin. Olisimmeko erittäin kiitollisia vinkeistä, millä konsteilla järjestit kahvikuljetuksen Suomeen? Mistä kannattaa kahvit ostaa ettei joudu maksamaan ”turistihintsa”? Itse ajateltiin tuoda kassissa jonkun verran, mutta ihan oikeesti myös isompi erä toimitettuna kiinnostaisi kovasti. Jos ehdit vastailla pikaisesti niin olisimme enemmän kuin kiitollisia ?

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 13.2.2018 at 19:23

      Moikka Hanna! 🙂 En ihmettele, se on niin hyvää. Meillä on edelleen vietnamilaista kahvia tallessa kotona, joskin siitä on parasta ennen päiväys mennyt jo, mutta edelleen tosi hyvää! Me ostettiin vietnamilaista kahvia supermarketista – se oli pikkaisen hintavampaa kuin normaali kahvi, sillä ostettiin luomukahvia – oisko sellainen 400 gramman pakkaus maksanut nelisen euroa, joka on Vietnamin hintatasolla aika kallis. Mie siis suuntaisin suoraan isompaan kauppaan tai sitten kannattaa tiedustella jostain kahvilasta myös asiaa, jos he haluaisivat myydä isomman erän vietnamilaista kahvia. Uskoisin, että se onnistuu. Hitsit, kun olisi aikaisemmin tullut puheeksi – oisin voinut ottaa yhtettä pariin vietnamilaiseen tuttuuni, jotka olisivat voineet ehkä auttaa asiassa, mutta parin päivän varoitusaika voi olla paikallisille liian nopea aikataulu toimia. :’D

    Leave a Reply