Myanmarin oma Venetsia – ihana Inle-järvi

Viime päivät on pitäneet sisällään tosi paljon kaikkea uutta sekä hienoa – näinpä mulla oli tosi hankala päättää, mistä aloittaa kirjoittamaan tällä kertaa tänne. Laos on takana ja sieltä jäi monta juttua kertomatta vielä: esimerkiksi laosilainen katukeittiö, Luang Prabang ja sen kauniit temppelit. Mielen päällä on myös meidän mielenkiintoinen rajanylitys Laos – Thaimaa – Myanmar välillä (.. ja minun pikku matkanjohtaja-kömmähdys). Myanmar vaikuttaa jo ensimmäisen viikon perusteella pienten alkuvastoinkäymistenkin jälkeen erittäin ihanalle maalle ja tunnen, että oli oikea päätös lopettaa tämän kerran Kaakkois-Aasian reppureissaus tänne. Ajatus alkaa pikku hiljaa kauhistuttamaan, että kohta tämä ihanuus on ohi ja pitää palata Suomeen. Pitää vielä osata nauttia nämä viimeiset viikot!

Tällä hetkellä istuksin suomalaisen naisen pitämässä guesthousessa Ngapali Beachilla – viime päiviin on mahtunut paljon: Tachileik, Inle-järvi sekä Bagan on takana päin ja tänään päästiin rantsufiiliksiin. Pitää tässä lähipäivinä vielä kertoa tarina siitä, miten meidän megakallis hotelli vaihtui lennosta suomalaisnaisen pitämään guesthouseen! Netit on ollut aivan surkeita täällä Myanmarissa ja siitä on johtunut pitkälti tää hiljaisuus täällä. Hommattiin tänään paikallinen puhelinliittymä oman netin kanssa, jotta pääsee ees vähän nettiä käyttämään. Myanmarissa on aika alkutekijöissä vielä tälläiset asiat, esimerkiksi vielä joitakin vuosia taaksepäin sim-kortit puhelimeen maksoi 1500 dollaria ja tän guesthousen pitäjä osti parisen vuotta sitten noin 200 dollarilla sim-kortit. Asiat on onneks ”vähän” muuttunut tähän päivään mennessä. Sim-kortteja ostettiin ennen lähinnä mustasta pörssistä tai niitä pystyi voittamaan lotossa.

Aloitetaan Inle-järvestä. Tehtiin siellä päiväretki Inle-järvelle Nyaung Shwe-kaupungista käsin, joka on oikeastaan Inle-järvellä (tai no kanaalin varrella, joka vie Inle-järvelle). Suurin osa turisteista pitää Nyaung Shweta tukikohtana, sillä kaupungilla on eniten tarjota turistille muun muassa majoitusta, ravintoloita ja aktiviteetteja. Majoitusmahdollisuuksia löytyy kyllä myös itse Inle-järveltä kelluvista resorteista ja hotelleista, mutta ne kaikki oli meidän rahapussille liian kalliita. Eikä Nyaung Shwessa ollut mikään vika missään nimessä, sillä sieltä sai paljon hyvää ruokaa ja juomaa halvalla.

Bookattiin meidän hotellilta Inle-järven veneretki – tutkittiiin myös hintatasoa vähän matkatoimistoista, jotka pyöri samoissa hinnoissa ja näin päätettiin tukea meidän pientä hotellia. Veneretki maksoi yhteensä joko 20 000 tai 15 000 kyattia eli noin 15 tai 11 euroa riippuen siitä, halusitko käydä Indeain pagodalla vai et. Kannattaa käydä, oli hyvin kaunis paikka! Oltiin järvellä kaiken kaikkiaan lähes yhdeksän tuntia, joten hinta oli erittäinkin kohtuullinen. Meidän hotelli sijaitsi joen varrella, joten meidän ihana venekuski tuli hakemaan meidät suoraa omalta laiturilta. Hän ei puhunut oikeastaan sanaakaan englantia, mutta hyvin onnistui päivä meillä silti!

 

Meidän venekuski

Meidän venekuski

 

 

inlejärvi

 

 

Inle-järvi on tullut tunnetuksi sen kelluvista taloista järven päällä, kalastajista ja erityisesti heidän kalastus- ja soututyylistään. He kalastavat pienillä ja kapeilla veneillä ja en edelleenkään ymmärrä sitä, miten vene (ja itse herra kalastaja) voi pysyä tasapainossa, sillä heidän soututyylinsä on hyvin erikoinen. Kalastaja on aivan veneen toisessa kärjessä, soutaa samaan aikaan toisella jalallaan ja vielä kalastaa joko verkoilla, eräänlaisella puuhäkkyrällä tai veneen melalla järveen paiskien. Tämän viimeisin kalastustyyli ei ihan auennut mulle – kalastajat vain seisoivat veneen päädyssä mäiskien melalla järveen ja saivat siten kalaa. Onneksi mun elanto ei oo kalastamisesta kiinni. Lisäksi toki järvellä näkyi myös paljon tavallisia veneitä moottoreineen ja soutajineen, mutta perinteisiä Inle-järven kalastajia näkyi erittäin paljon myös.

 

soutaja

Inle-järven soututyyli

 

Käytiin päivän aikana monessa paikassa sekä ajeltiin vain ympäri järveä, joka oli eniten mun mielipuuhaa. Kelluvat talot ja hökkelit ovat niin nättejä, että niitä voisi tuijotella koko päivän. Lisäksi heillä on mitä erikoisimpia viritelmiä esimerkiksi sähköjohtojen suhteen, joita on myös hauska tarkkailla. Loppupäivästä alkoi turhauttamaan ehkä ministi jo, sillä me käytiin tosi monessa työpajassa katselemassa mitä paikalliset puuhaa. En voi kieltää, oli se silti hyvin mielenkiintoista eikä meitä missään vaiheessa painostettu ostamaan mitään, mikä oli hyvä asia. Mutta liika on liikaa. Tuli päivän aikana käytyä muun muassa erilaisilla vaatekutomoilla, jossa tehtiin vaatteita silkistä ja lumpeenkukista, venepajalla, jossa valmistetaan perinteisiä veneitä, joita oikeastaan on vain Inle-järvellä sekä hopeapajalla, jossa valmistettiin erilaisia koruja hopeasta. Vierailtiin myös tupakkapajalla sekä metallipajalla, jossa valmistettiin erilaisia miekkoja, veitsiä – mitä nyt metallista ikinä keksiikään. Surullista oli huomata, että missään paikassa ei tunnettu sanaa työturvallisuus sekä hyvin monissa paikoissa teemana oli lapsityövoima.

Kirsikkana kakun päällä mentiin vielä yhteen vaatekutomoon, jossa oli töissä vain ”long neck womaneja” eli jotka korujen avulla venyttävät kaulaansa luonnottoman pitkiksi. Naiset kertoivat meille, että heillä kestää venyttää kaula koko pituuteen asti noin 25 vuotta. Aika pitkä aika, vai mitä? En nyt sitten tiedä, oliko naisten pääasiallinen tarkoitus kutoa vaatteita ja olla turistien pällisteltävänä.

 

Onkohan metalllipajan työntekijöillä tulityökortteja?

Onkohan metalllipajan työntekijöillä tulityökortteja?

 

long-neck-woman

 

long-neck-woman2

 

lumpeenkukkafarmi

Lumpeenkukkafarmi

 

Venepajalla sahattiin veneisiin tarvikkeet

Venepajalla sahattiin veneisiin tarvikkeet

 

Tupakan valmistusta

Tupakan valmistusta

 

Laaduntarkkailua

Maistiaisia

 

Suunnattiin myös päivän aikana marketeille, jotka olivat jälleen kerran aikamoista väriloistoa. Rakastan Aasiassa marketteja, sillä kaikki näyttää niin tuoreelta ja värikkäältä sekä aina löytyy uusia ruokatuotteita, joita pääset kummaksumaan (ja ällöksymään). Näillä marketeilla ällötyksen aiheena oli pienen pienet puoli-kuivatut kalat, jotka oli täynnä lentäviä kärpäsiä. En olisi suostunut syömään vaikka maksettaisiin. Kertokaa tyhmälle, mihin perustuu toi kalojen kuivaus – tai lähinnä se, että ne ei pilaannu prosessin aikana?

 

market2

Kuivattuja pikkukaloja

 

market

 

market1

 

Loppupäivästä suunnattiin Indeain pagodalle, josta maksettiin se 5 000 kyattia enemmän kuin tavallisesta veneretkestä. Hinta perustuu varmaan pitkälti siihen, että sinne oli suhteellisen pitkä matka. Parasta pagodassa oli ehdottomastti matkustaminen sinne, sillä kuljettiin pitkän matkaa jokea, joka oli osittain paikallisten asuttama. Siellä he (ja jonkinsortin vesipuhvelit, lehmät – mitkä lie) kylpivät joessa, miehet poikineen kalasti ja naiset pesivät pyykkiä. Mietiskeltiin matkan aikana myös sitä, että tässä saatiin oma Amazon-joki seikkailu, jos vähän käytti mielikuvitusta.

Itse pagoda oli myös tosi kaunis, sillä se koostui yli tuhannesta stupasta – osa oli kullattuja myös. Saavuttaessa pagodalle pitää maksaa 400 kyattia eli alle viisikymmentä senttiä siitä, jos meinaat ottaa valokuvia. Tämä oli hupaisaa meistä, sillä tuntuu, että Myanmarissa turisti joutuu maksamaan kaikesta. Myös saavuttaessa Inle-järvelle ja sen lähialueille turisti joutuu maksamaan kymmenen dollaria – pääsymaksu neljä vuotta sitten oli viisi dollaria. Näin ne hinnat vain nousee täällä. No mutta sentit sinne tänne, kannattaa maksaa se 400 kyattia, sillä pagoda on tosi valokuvauksellinen!

 

stupa-inle

 

inlejärvi4

 

Paluumatkalla takaisin Nyaung Swehen ihasteltiin vielä auringonlaskua, joka oli tosi kaunis! Mulla jäi tosi hyvä fiilis koko paikasta ja suosittelenkin lämpimästi matkustamaan Inle-järvelle, jos Myanmariin on suuntaamassa. Aluksi meissä muodostui pientä huvitusta, että matkattiin tänne Inle-järvelle asti ”vain” tuijottelemaan hassusti kalastavia miehiä – mutta oli se sen arvioinen! Voisko Inle-järveä kuvata parhaiten se, että se on aivan kuin Aasian Venetsia?

 

sunset-inlejärvi

 

inlejärvi3

 

inlejärvi6

 

Ainiin, melkein pääsi unohtumaan! Oon tässä kehuskellut, miten otan aina ennen reissua kaikesta selvää ja haluan tietää kaikesta kaiken. No meillähän kävi pieni suunnitteluvirhe Tachileikissä, kun ylitettiin Thaimaasta raja Myanmarin puolelle. Oltiin siis ajateltu, että suunnataan täältä vielä saman päivän aikana yöbussilla Inle-järveä kohti. Meille ilmeni hyvin nopeasti Tachileikissä, että täältä ei turisti tule pääsemään maateitse minnekkään. Ei siis minnekkään. Siinä muutamat kirosanat, sillä meidän viisumi on vain single entry ja aloin tuskissani miettimään, että toivottavasti täällä on edes lentokenttä. Onneksi oli ja onneksi lennot sai suoraan Hehon lentokentälle, josta oli 45 minuuttin taksimatka Inlelle ja onneksi lennot eivät olleet kauhean kalliit – noin 100 euroa per naama.

Tämä samainen ongelma on aiheuttanut meille lisää päänvaivaa, sillä meidän oli tarkoitus matkustaa Baganista Ngabali Beachille bussilla. Ilmeni, että Ngapalille matkustaessa meidän pitäisi kiertää Yangonin kautta eli aivan jeesuspitkä kierto olisi edessä. Vaikka niin kuin tässäkin tilanteessa, Baganista menee suora tie Ngapali Beachille – ei turisteille periaatteella. Näinpä taas tänään lennettiin tänne Ngapali Beachille. Täällähän siis kadut on pullollaan lentotoimistoja ja suositellaan ostamaan lennot niistä, ei netistä. Me ei aluksi uskottu tähän, vaan yritettiin omatoimisesti ostaa lennot KBZ:n nettisivuilta – eikä onnistunut. Eikun lentotoimistoon ja saatiin kouraan käsinkirjoitettu lentolippu, tuun niin säästää nää lentoliput mun arkistojen aarteisiin! Miettikää, käsinkirjoitetu lentolippu vuonna 2016 – kyllä.

Aikamonen matkanjohtaja minä. Mitä opimme tästä? Älä luota sinisilmäisesti Google Mapsin reittiohjeisiin, sillä ei turistit välttämättä pääse niistä. Ensi kerralla, selvitä lisää asioita ja syvemmin. Onks teille sattunut erityisiä matka faileja? Kertokaa, haluan kuulla niitä mielelläni lisää ja siitä, miten ratkaisitte asian. Turhauttaa edelleenkin oma typeryys, mutta ei voi mitään. Näitä sattuu.

 

Veera


AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA-blogiani voit seurata Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Blogipolun  tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Emilia 22.12.2016 at 22:39

    Eikä miten harmillinen keissi toi rajanylitys! Onneksi löytyi lentokenttä :O Näitä haisevia minikaloja mäkin ihmettelin Gambiassa! Muistan epäilleeni, että ne ei ookaan kuivattuja vaan oikeesti vaan mennyt aikaa sitten pilalle siinä auringon paahteessa..

    • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 23.12.2016 at 13:51

      Joo vähän oli harmillinen, onneksi saatiin suht helposti suunnitelma b kehiin. No mä mietin samaa vaihtoehtoa, mutta täällä Ngapalilla on ihan jäätäviä kuolleiden kalojen kuivausalueita ni aika ammattilaistoiminnalta näyttää 😀

    Leave a Reply