Pala Eurooppaa keskellä Aasiaa

Vang Viengistä napattiin bussi kohti UNESCON listan mukaan Aasian kauneinta kaupunkia ja maailmanperintökohdetta, Luang Prabangia. Luulin Vientianen jo olevan kovin ei-aasialainen kaupunki, mutta bussista ulos astuessani edessäni oli pieni eurooppalainen idylli sekoitettuna kymmeniin temppeleihin ja satoihin oranssikaapuisiin munkkeihin. Laos on kommunistinen maa ja ehkäpä köyhin, jossa olen ikinä käynyt. Näistä seikoista oli näkyvissä vain muutama vasaralippu ja Mighty Mekongin virrassa kalastelevat pienet lapset.

Laos oli ennen toista maailmansotaa Ranskan siirtomaa, minkä ansiosta Luang Prabangin katukuvassa voi nähdä pienen ja vähän suuremmankin palan ranskalaista elämänmenoa. Japani miehitti Ranskan hallitseman Indokiinan ja Laosista tuli autonominen 1945. Hiljaista menoa ei kuitenkaan kestänyt kuin vuosi, sillä 1946 Ranska miehitti maan uudestaan ja aloitti ensimmäisen Indokiinan sodan Vietnamia vastaan. Ranskan hävittyä sodan kahdeksan vuotta myöhemmin Indokiinan maiden itsenäisyys tunnustettiin. Syntyi neljä uutta valtiota: Laos, Cambodia, Pohjois- ja Etelä-Vietnam. Kuten Suomessa ja monessa muussakin maassa, myös Laosissa itsenäisyyden jälkeen kansan keskuudessa edelleen kipinöi. Seurasi sisällissota, perinteitä kunnioittavan hmong -heimon Royal Lao, joka sai tukea ranskalaisilta ja yhdysvaltalaisilta vs. kommunistinen Panthet Lao. Vaikka kamppailut ovat rauhoittuneet viimeisten vuosikymmenien saatossa, vielä vuonna 2004 julkaistiin video jossa 40 Laosin sotilasta murhasi viisi aseetonta hmong-lasta. Tytöt raiskattiin ennen heidän kuolemaansa.

Laosin historiaan nyt hieman paremmin perehtyneenä (olen lukenut netistä lähes kaiken suomenkielisen matskun, mitä vain voi löytää) kerron myös, että Luang Prabang oli myös kunkun asuinpaikka aina vuoteen 1975, jolloin kommunistinen Panthet Lao -liike otti vallan päättäen kuuden vuosisadan pituisen monarkian ja Lao PDR (People’s Democratic Repuplic) perustettiin. Monarkiasta muistuttaa kunkun vanha palatsi Luang Prabangin ytimessä, joka vuoden 1975 tapahtumien takia muutettiin museoksi. Palatsialueella on myös upea, vihreänä kimmeltävä temppeli ja muutama vanha kunkun kärry, esim. pari ”vaatimatonta” Lincoln Continentalia 50- ja 60-luvulta. Lahja USA:lta. Kuinka ironista.

Luang Prabang yhdellä sanalla kuvattuna: kaunis. Muita adjektiiveja voisi olla vaikkapa ranskalainen, sivistynyt, rauhallinen, rento, herkullinen, tanniininen… Tarkoituksena oli viettää kaupungissa muutama päivä, mutta toisin kävi. Vaikka kaupunki on suhteellisen pieni ja käveltävissä läpi yhdessä päivässä, sinne on aivan liian helppoa jämähtää. Keskellä kaupunkia kohoaa Phou Si -kukkula, josta on upea näkymä alas Mekongille ja toiselle Luang Prabangia jakavalle joelle, Nam Khamille. Liikunnan harrastaminen on näköjään jäänyt aivan liian vähälle, sillä ylös päästyäni jalkani olivat makaronia ja seuraavana päivänä pohkeet kohtalaisen jumissa (pakko lähteä lenkille, tehdä punnerruksia ja vatsoja -NYT). Joka päivä auringon laskun aikaan (eli siinä viiden pintaan) pääkadulle kohoaa monta sataa metriä pitkä Night Market, jossa paikalliset myyvät käsitöitään. Olisin voinut ostaa vaikka mitä, mutta ylimääräistä kun ei viitsi rinkassa kantaa. Muutaman päivän jälkeen basaari alkoi pikkuhiljaa ärsyttää, kun tie ytimeen ja parhaimpiin ravintoloihin kulki sen läpi ja kiertäminen tuplasi matkan. Onpa meilläkin ongelmat.

Lukuisat kahvilat, vanhat kolonialaiset rakennukset, Mekongin jokirantaravintolat -kaupunkiin on vain niin helppo tykästyä. Pienen takapakin meidän Luang Prabang -nautiskeluun teki kuitenkin ihananainen Lariam. Mulla ei ole ollut mitään oireita, mutta Juha sai malarialääkityksestään aikalailla sivuvaikutuksia aina huonoon oloon, väsymykseen ja agressiivisuuteen asti. Oli todella vaikeaa sopeutua tilanteeseen, että toista ei yksinkertaisesti saa lähtemään minnekään tai tekemään juuri mitään ja kaikki kiukututtaa. Teki mieli sanoa, että ”jää sä tänne synkistelemään; mä lähden Tiinan kanssa Balille”. Ihan niin kamala en ollut, ja kun Juha lopetti sen Lariaminin paskan, niin alkoi taas mieliala kohota ja palautua ennalleen. Parempi vaihtaa hyttysmyrkkyyn ja pitkiin hihoihin. Kummallista kamaa. Huh huh.

Luang Prabang on kuuluisa joka aamuisesta satapäisestä munkkikulkueesta, jossa paikalliset jakavat almuja, pääasiassa ruokaa, munkeille heidän pitkää uskonnollista päiväänsä varten. Luin jonkin verran juttuja netistä, että kuinka turistit ovat pilanneet tämän rituaalin eivätkä kunnioita lainkaan vanhaa traditiota vaan änkevät liian lähellä ja räpsivät lähikuvia munkkien kasvoista minkä kerkiävät. Iljettävää. Siinä yksi syy, miksi en itse mennyt moottoriperäni kanssa katsomaan tuota tapahtumaa. Toisena syynä tietty aamu-unisuuteni. En vain millään saanut itseäni ylös klo 05:30.

Temppeleitä kävin ihmettelemässä ja myöskin kuvailemassa jonkin verran. Juhan istutin suosiolla terassille juomaan Beer Lao’a. Uskonto ja kulttuuri kun eivät ole hänen mielialueitaan. Yritin olla kamerani kanssa mahdollisimman kunnioittava, joten kovin kummoisia otoksia en saanut. Eräs japanialainen Nikon-turisti änki Luang Prabangin tunnetuimpaan temppeliin, Wat Xieng Thong, sisälle auringonlaskun aikaan, kun munkeilla oli meneillään rukoushetki. Hävetti hänen puolesta. Joku raja. Mä vaihdoin pitempään putkeen ja pysyin kunnioittavan kaukana.

Käväistiin yhtenä päivänä Luang Prabangin lähialueiden suosituimmat nähtävyydet läpi. Hypättiin Mekong-risteilijään ja seilattiin muutama tunti ylävirtaan katsomaan Pak Ou -luolaa, jossa on satoja pienempi ja vähän isompiakin buddhapatsaita. Luolia on kaksi, jotka molemmat ovat itsessään aika pieniä ja mitään sanomattomia. Onneksi pysähdyimme matkalla viskikylään maistelemaan laolaisten omia tislailutuotoksia.

Käytiin myös näyttävällä Kuang Si -vesiputouksella vähän uiskentelemassa. Vesi oli ihan hullun kylmää eikä ari enää tahtonut paistaa. Allasmuodostumia oli toinen toisensa jälkeen ja suurin putous ylhäällä oli tosiaan aika suuri, 60m putous.

Se Luang Prabangista. Olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta viisumiaika on ikävä kyllä rajallinen. Seuraavana Phonsavan -niminen kaupunki  ja Wikipediaa lainatakseni ”ruukkujen tasanko”. Adios!