Surfing Lombok

Lombokin etelärannat ovat tunnettuja hyvistä surffiaalloista sekä alottelijoille että hiuman kokeneimmillekin aaltoratsastajille. Rantoja ja surffispotteja on useita ja välimatkat niiden välillä ovat pitkiä. Jokainen kunnon seikkailija hankkii siis alleen surffilautarackilla varustetun mopon sopuhintaan yhdestä Lombokin Kutan puljuista ja pamauttelee rannalta toiselle kiemurtelevia teitä ja mäkiä ristiin rastiin viilettäen.

surflombokmap

Tapasimme Kutalla ollessamme itävaltalaisen pariskunnan, joiden kanssa tuli kierreltyä surffirantoja (pojat aalloilla ja tytöt rannalla) ja iltaisin juotua jääkylmää Bintangia, pullo jos viideskin. Surffikausi on parhaimmillaan huhtikuusta lokakuuhun, joten viimeisiä vietiin.

Yksi Lombokin suosituimmista aalloista nimeltä Gerupuk tuli checkattua veneellä käsin. Harmikseni en päättänyt itse kokeilla surffausta, sillä kyseisenä päivänä aallot näyttivät kovin pieniltä ja helpoilta. Sain siis valokuvaajan roolin saamatta yhtään kunnon surffikuvaa, hehe!

Line-upissa oli muutama muukin.

Muita suosittuja ja haastavampia aaltoja ovat Ekas, Sengigi, Mawi ja Desert Point, joita en edes käynyt katsastamassa. Keskityin itse oluen maisteluun ja vasta-alkajien aaltoihin Belongasissa.

Sain bikinit täyteen hiekkaa ja nieltyä litran suolavettä, mutta ne aallot jäivät tällä kertaa muille. Jopa ne pienet valkoiset vaahdot. Harjoitus tekee mestarin, sanotaan.

Rescue Diver -kurssi Lombokilla

Jo aikoinaan, kun Juhan kanssa erottiin, sovimme, että suoritamme pelastussukeltajan kurssin yhdessä, kun syksyn reissu koittaa. Muuten menisimme molemmat omia menojamme. Varasimme siis lennot jo aikaisin keväällä ja ero tuli kesällä. Niinpä lensin Komodoilta Lombokille ja Juha tuli mopolla hakemaan minut lentokentältä. Mietin pitkään, että kannattaako tämä nyt ollenkaan: pitäisikö vaan mennä omia menojaan ja suorittaa kurssi muualla. Mutta sovittu mikä sovittu, ja niinpä aloitimme sen Lombokin Kutalla sukelluskeskus Seafrogin kanssa.

Kurssi itsessään ei ollut mikään haastava, vaikka olin kuullut monilta sen olevan hankalin kurssi kaikista. Kurssin pituus on sukelluskeskuksesta riippuen 3-4 päivää. Ennen aloitusta saimme videopätkiä ja muutaman kirjan opiskeltavaksi ja myöskin tietokyselyjä jokaisesta osiosta, jotka tuli täyttää aina ennen seuraavan päivän osioita. Käytännössä opiskelu meni niin, että minä luin ja katsoin videot, täytin kysymykset ja Juha tyytyväisenä kopioi kaiken aamupalalla ennen kuin menimme sukelluskeskukselle.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli ensiapukoulutus, jonka pitäjä oli vielä enemmän ulapalla kuin me. Sukelluspuljun omistaja oli kaatunut ja lyönyt päänsä, joten saimme yhdysvaltalaisen jätkän tuuraamaan häntä. Eihän tää kaveri osannut sanoa juuta eikä jaata kysymyksiimme eikä muutenkaan ollut kaikki Muumit samassa laaksossa. Seuraavana päivänä meidät työnnettiin uima-altaaseen harjoittelemaan erilaisia pelastusotteita ja -työntöjä. Se oli yllättävän kivaa, vaikkakaan en oppinut mitään uutta. Iltapäivällä menimme avoveteen harjoittelemaan vedenalaista suunnistusta kompassilla ja erilaisia etsintäkuvioita. Tämä ko. kouluttaja ei osannut hommaansa lainkaan, joten sukellukset olivat enemmänkin vain hupisukelluksia. Vesi oli kylmää Lombokilla ja näkyvyys heikompaa kuin Komodoilla, mutta pinnan alla on silti aina kivaa.

Meitin sukellusvene

Kolmantena ja viimeisenä aamuna reenasimme ensin pelastusjuttuja vedessä, sekä pinnalla että pinnan päällä, jonka jälkeen oli viimeisen vesitestimme aika. Skenaariossa sukeltaja oli kadonnut. Hänet piti ensin etsiä vedestä, sen jälkeen palauttaa pinnalle, jonka jälkeen vetää veneeseen antaen tekohengitystä samalla. Ei kuulosta kovinkaan vaikealta eikä kyseiset taidot itsessään hankalia olekaan, mutta itse pelastin minua paljon isompikokoisen Juhan ja merenkäynti oli aika rankkaa. Olin aivan loppu, kun pääsin veneeseen. Niin siis kerrottakoon, että en elvyttänyt Juhaa oikeasti (vaikka tuskin hän olisi pistänyt pahakseen. Miehet.). Yhteistyö Juhan kanssa oli yllättävän helppoa noin muuten. Emme tapelleet juuri lainkaan.

 

Loppukokeen läpäisimme molemmat heittämällä. Kysymyksiä taisi olla ensiapu- ja sukelluspelastusosioissa molemmissa nelisenkymmentä ja virheitä koko kokeessa ehkäpä 2, jotka nekin kielimuurista johtuvia. Hyvä me!

Elikkästä onnitteluja uusille Rescue Divereille, itselleni ja Juhalle!

Ps. Nyt kirjoitus hetkellä voit kutsuu mua Dive Masterix!

Reissua pukkaa

Nyt on lennot ostettu ja suuntana Indonesia -taas kerran. 46 päivää sukellusta ja surffausta starttaa syyskuussa. Can’t wait! Juhan minulle joululahjaksi ostama Suunnon D6i -sukellustietokone odottaa edelleen korkkaamattomana pakkauksessaan, joten silloin sitten viimeistään se pääsee neitsytmatkalleen (jollei jo Suomen kesässä tule sukellettua, tarkoitus olisi).

Tällä reissulla on tiedossa ainakin Lombok, joka on jostain syystä jäänyt aiemmin vain läpikulkusaareksi. Tai ollaan me reilu viikko vietetty Gili -saarilla, jos ne tahtoo Lombokiksi mieltää. Suoritin siellä muutaman vuosi takaperin sukelluskorttini liikkeessä nimeltä Big Bubble Dive.

Yksi Lombokin parhaita puolia on sen ympärivuotinen hyvä surffi. Kokemuksen ääni puhuu, kun väitän, että minun pitäisi jättää se laji niille, jotka sen osaa, mutta enköhän minäkin itseni taas löydä pärskyistä räpiköimästä. Ainakin viime reissun surffit Sumatralla oli yhtä pesurummussa pyörimistä.

Juha on puhunut Sumbasta jo siitä asti, kun olimme ekan kerran yhdessä Aasiassa. Tahtoisimme käväistä Sumballa surffaamassa, sikäli mikäli aaltoja on vielä syys-lokakuussa. Sen pitäisi olla surffikauden ihan loppua eli saa nähdä.

Kävin eilen ostamassa Haglöfsin 50 litraisen urheilukassin, jonka saa muunnettua myös repuksi. Kassi on juuri sopivan kokoinen koneen matkustamoon otettavaksi. Tämä tulee olemaan ensimmäinen reissu, joka tehdään pelkillä käsimatkatavaroilla. Saa nähdä, että miten onnistun. Hyvä suunnittelu on valttia: turhat putelot, läppäri ja minihameet saavat jäädä kotiin.

Sellaista siis! Taas on jotain mitä odottaa. Ja mitä remonttiin tulee: hiljaa hyvä tulee, mutta paljon on vielä tehtävää…