Queensland -vihdoin

Queensland -Sunshine (and cancer) State!

Auringonpalvontaa parhaimmillaan! Lämpömittarit ja syöpätilastot senkun paukkuvat. Queenslandin ihosyöpäluvut ovat Autralian- ja itseasiassa koko maailman- synkimmät.

Tiesitkö, että kahdelle kolmesta australialaisesta todetaan ihosyöpä ennen 70 vuoden ikää? Ihosyövän osuus kaikista syövistä on huikeat 80% ja Australiassa hoidetaan joka vuosi 434 ooo ihosyöpäpotilasta (ei melanooma) eli yli tuhat potilasta päivittäin. Melanooma on ihosyövistä se vaarallisin ja sitä diagnosoidaan Ausseissa yli 10 000 ja siihen kuolee 1200 ihmistä joka vuosi.

Tilastoista viis, sillä suojakertoimet on keksitty.

Rantabulevardeja, palmuja, merituuli… Ainut vain, että meressä ei voinut uida meduusojen takia. Eikä se vesi ollut kyllä yhtään niin kirkasta kuin länsirannikolla. Mut hei, eipähän ollut enää kärpäsiä! Ulkona pystyi siis olemaan myös päivällä, jippikajei. Ja yksi pientä suurempi seikka oli myös hintataso; idässä oli meinaan huomattavasti halvempaa kuin lännessä. Ja nyt siis puhun normaalia reppureissaajaa koskevista asioista eli ruokakaupasta, jätskikiskoista, viinakaupoista, kahviloista ja hostellien hinnoista. En mistään yksityislentokoneista tai penthouseista.

Townsville oli ensimmäinen paikka Queenslandissa, jossa tuli meri vastaan. Asukasluvultaan Turun kokoinen kaupunki sijaitsee siinä abouttiarallaa puolessa välissä Great Barrier Reefiä ja tunnetaan ikuisesta auringostaan. Siellä sataa vain murto-osa siihen mitä tropiikissa yleensä: vain noin kuukauden verran vuodessa. Tekeminen sijoittuu meren lähelle ja rannalta löytyy niin keinotekoisia lagooneja ja maauimaloita kuin urheilukenttiä ja rantaravintoloitakin. Äidit joogaavat samalla kun pikkuiset Kaapo Eveliinat rakentavat hiekkalinnoja. Lapsiperheen idylliä – sitä sellaista, jota näkee vain elokuvissa ja Meidän perhe -lehden kansikuvissa. Sellaista, josta minulla ei ole harmainta aavistustakaan (ainakaan vielä).

Me keskityimme Juhan kanssa siihen, mistä olimme jo kerryttäneet kokemusta kuukauden päivät. Pystytimme leirin Townsvillestä jonkin matkaa pohjoiseen, aivan meren tuntumaan. Telttojen kasailu ei ollut sallittua, mutta mepä nukuimmekin jo kodiksemme luokiteltavassa Holden Commodoressamme. Mikäs sen mukavampaa kuin avata takaluukku ja pulahtaa pehmoiselle Ikean patjalle vällyjen väliin. Ilmastointikin oli omasta takaa; merituuli ylettyi hyvin auki olevasta takakontista hivelemään poskia. Meillähän oli käytössä sellainen jättihyttysverkko, jonka kääräisimme takaluukun ympärille aina yöksi. Piti itikat ja muut eläinkuntaan luokiteltavat loitolla. Toimi kuin junan vessa -paitsi sateella.

Mutta eihän Australiassa voi sataa? Vai voiko? Onko joku joskus nähnyt kuvan Australiasta, jossa ei olisi auringonpaistetta, kenguruita ja täydellistä hiekkarantaa?

En minä ainakaan!

Townsvillesta otimme suunnaksi pohjoisen ja Cairnsin turistikaupungin, joka on monelle reppureissaajalle ja Samsonite-turistille portti Great Barrier Reefille. Vain muutaman sadan kilometrin ajomatkan jälkeen taivas repesi. Hyvästi, hyväntuulinen Heidi. Kestihän sitä hymyilyä jo turhan monta päivää. Ensimmäistä kertaa sitten Perthiin saapumisen oli kaivettava pitkät hihat rinkan pohjalta. Kylmää. Ja kurjaa.

Ei siinä auttanut itku- eikä potkuraivarit vaan jotain tekemistä oli keksittävä. Autossakaan ei voinut pitää sadetta, kun happi loppui; sateenvarjoviritykset ikkunoiden ylle eivät toimineet. Mutta uimaan oli mentävä sateellakin -tai ainakin toisen meistä. Tyydyin kyykkimään kivillä ja tärisemään. Tämäkö on nyt sitä kaunista ja kuumaa tropiikkia? Missä ihmeessä on se kuuluisa kestosauna ja -aurinko? Heidin tropiikissa ei sada. Piste.

Cairns, tuo backpacker -mekka, sukeltajan portti Great Barrier Reefille, auringonottajan pelastus, ravintoloiden ja baarien helvetti ja pussikaljottelijoiden villilänsi. Kuinka saimmekaan sinusta upean kuvan jo heti kättelyyn. Päätit sitten näyttää meille harmaan puolesi ja itkit niskaan oikein toden teolla. Jokaisessa esitteessä ja turisti infossa, mitä Cairnsistä on saatavilla, on täydellisen aurinkoinen otos lagoonista, jossa vesi ja taivas ottavat mittaa sinisen sävyn herruudesta. Omat kokemuksemme samaisesta lagoonista kamppailevat hieman eri sarjassa:

Cairnsin venesataman jahdit näyttäisivät hieman paremmilta toisissa olosuhteissa. Ei näkynyt kansipoikia yläpelti paljaana hinkaamassa veneitä puhtaaksi auringonsäteiden osuessa täydellisiin pyykkilautoihin. Harmi.

Sadetta jatkui monta päivää ja meidänkin oli pakko jättää auto tienposkeen ja siirtyä hostelliin kuivattelemaan. Auto alkoi jo muistuttaa akvaariota, vaatteet eivät kuivuneet kuin päällä ja haju auton sisällä lähenteli luokkaa ”kosteusvaurio -saastuttaa keuhkot ja aiheuttaa elinikäisiä tauteja ja traumoja”. Merellä kävi aikamoinen myräkkä eikä GBR:lle ollut mitään asiaa ennen kuin tuuli laantuu. Cairns Dive Center CDC kertoi meille saman tiedon, minkä pystyimme itsekin päättelemään: aallot olivat liian suuria ja näkyvyys pinnan alla olematon. Viikon kuluttua saattaisi onnistaa. Siinä sitä sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin.

Meitä lykästi sentään yhdessä asiassa, sillä Malukuilla Indonesiassa tapaamamme vanhempi herra nimeltä Colin kutsui meidät luokseen. Auton nokka vaihtoi suunnan takaisin etelään kohti Innisfailin kylää. Caravella Backpackers -hostellissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta ei se hyvää seuraa ja isoa omakotitaloa voittanut. Olikin jo Colinia vähän ikävä.

Soronoo, sade! Palataan asiaan, kun tajuat poistua pelipaikalta. (Nooh… Satoihan se Innisfailissakin, mutta ainakin oli katto pään päällä ja telkkarin kaukosäädin kädessä…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *