Vang Vieng – entinen reppureissaajien huvipuisto

Oli Laosiin tultua vähän tyhmä olo. En ollut ottanut juurikaan selvää koko maasta. Tiesin vain backpackereiden huumehelvetin, jossa porukka lilluu känni- ja sienipäissään joessa ja tappaa itsensa hyppimällä kiviin. Vang Vieng on tämä kylä nimeltään. Pienen nettisurffailun jälkeen olin astetta fiksumpi ja ruksasin Laosin karttaan paikat, jotka tahdon nähdä: maailmanperintökohde Luang Prabang Vientianesta 400km pohjoiseen, Plain of Jars keski-Laosissa, perinteisten lao-heimojen Tad Lo etelämpänä ja 4000 Islands vielä etelämpänä Cambodian rajalla. Näiden neljän paikan kiertämiseen menee jo leijonanosa viisumin 30 päivästä (puhumattakaan kulkuneuvoissa istumisesta), joten jääköön lista lyhyeksi. Muutoksia tulee aina, vaikkei niitä suunnittelisikaan.

Näissä kuvissa käsitykseni Vang Viengin aikuisten leikkipuistosta. Lao Whiskeyä juodaan ämpäreistä ja ei kun liaanilla jokeen. Päädyimme kuitenkin piipahtamaan siellä muutamasta syystä:

Ensinnäkin: Tiinan aika Laosissa oli kovin rajallinen, vain viikko, joten kovin paljoa ei viitsi tuhlata aikaa bussissa istumiseen. VV on näppärän kolmen tunnin päässä Vientianesta.

Toiseksi: nettisurffailu kertoi meille, että Vang Viengissä on suljettu 24 ravintolaa ja kaikki hyppytornit ja liaanit. Paikka saattaisi siis olla jokseenkin rauhallisempi kuin aikaisemmissa kuvissa. The Guardianin mukaan pelkästään viime vuonna VV:ssä kuoli vähintään 27 turistia (lukema Vang Viengin sairaalasta, kuolleita voi siis olla enemmän). Suurin osa hukkui tubeiltuaan kännissä tai hypättyään pää edellä kiviin. Tuollaisella meiningillä ei ihmekään, että hallitus on puuttunut peliin. Baareja on tosin yritetty sulkea aikaisemminkin, mutta tuloksetta. Baarit vain maksoivat saamansa sakot ja avasivat ovensa uudestaan. Tällä kertaa niitä on kuulemma pistetty jopa maan tasalle.

Kolmanneksi: hintataso on edullinen ja tubeilun lisäksi Vang Viengissä voi harrastaa monen montaa eri aktiviteettia aina melonnasta kalliokiipeilyyn. Sinne siis ja hiki virtaamaan.

Kauhutarinat humalaisista tubeilijoista eivät vakuuttaneet meitä, joten totesimme lähes yhteen ääneen, että jos mesta on edelleen aivan kamala, niin jatkamme pohjoiseen Luang Prabangiin jo samana iltana. Mieli kuitenkin muuttui saavuttuamme joenvarsikylään. Missä ovat kaikki öykkäröitsijät? Ei kääliöitä. Ei melua ja möykkää. Kourallinen ihmisiä. Lapsiperhe! Virtaava joki ja sen toisella puolella näyttäviä kalliomuodostelmia. Varsin mieluisaa. Saatamme jopa viihtyä. Vähäiset baarit, jotka vielä ovat toiminnassa, sulkevat ovensa puolilta öin. Yöunet siis taattu. Mojitokin maistuu hyvälle, vaikka onkin blenderissä pyöräytetty. Lao Lao-viskiin en koske, vaikka maksaakin euron litralta.

Perjantai oli meidän aktiivipäivä. Auto tiputti meidät yläjuoksulle perinteiseen laolaiseen kylään, jossa kävimme ensin tubeilemassa 500m sisälle luolaan otsalampuilla ja viiletimme sen jälkeen 8km Nam Song -jokea alas takaisin Vang Viengiin. Muutama eka päivä meni ihan vain pyöriessä kylillä emmekä olleet vieläkään käyneet tubeilemassa joessa, joten odotin suuresti näkeväni kaikki kuuluisat jokivarsibaarit, flying foxit, liaanit, hyppytornit ja muut härpäkkeet. Olin kuullut, että niitä on pistetty maan tasalle, mutta en siltikään voinut uskoa silmiäni, kun meloimme ohi. Joen varrella ei ollut MITÄÄN jäljellä. Baarien kohdalla roskalavat, hyppytornien paikalla muutama lauta. Kovin tyhjää. Niin siinä sitten oli käynyt: kaikki oli kuuin olikin maan tasalla. Jotenkin kävi sääliksi, mutta toisaalta: jos kuolemia kerran oli sesongilla lähes viikottain, ratkaisu ei voinut olla muu kuin oikea. Ristiriitaiset fiilikset.

Kajaakilla melominen oli huippukivaa, vaikka virta ei ollutkaan kovin voimakas. Vesi oli laskenut muutamassa päivässä metrin verran ja virtaus kadonnut sen myötä. Viime vuoden reissulla Bukit Lawangilla, Sumatralla, kävimme tubeilemassa kovavirtaisessa Bohorokin joessa. Sitä menoa ja meininkiä ei ollut Vang Viengissä tiedossa, joten päätimme jättää tubeilun kokonaan väliin. Aina sitä voisi vain lillua alajuoksuun, mutta kuinka tylsää se sitten on.

Tiina oli kova luu ja lähti kalliokiipeilemään lauantaina, kun me puolestaan tyydyimme pitkään kävelyyn peltojen ja purojen halki. Emme Juhan kanssa ole aikaisemmin kiipeilleet kuin seiniä työpaikan liikuntapäivänä Salmisaaressa, joten tuli pupu pöksyyn. Mitä jos jotain käy? Jos vaikka loukkaa itsensä? Eihän haava parane täällä kuumuudessa ikuna.

Tiina oli jututtanut jotain paikallista Vang Viengin nykytilanteesta ja sai tietää muutamia mielenkiintoisia faktoja. Turistit, jotka ennen kävivät olivat tietynlaisia. He vuokrasivat tubet, pistivät rahansa vain kaljaan ja whiskey bucketteihin, söivät halpaa safkaa katukojuista, yöpyivät mahdollisimman halvalla eivätkä tehneet muita aktiviteetteja kuin tubeilua. Minulla on päässäni heti sellainen parikymppinen känninen britti. Nyt turisteja on vähemmän, mutta he ovat täysin erilaisia. Nyt käydään kiipeilemässä, melomassa kajaakeilla, luolissa, tutustumassa lähikyliin, nautitaan hieronnasta, syödään paremmissa ravintoloissa ja nukutaan astetta mukavammissa hotelleissa ja Guest Houseissa. Muutos ei siis ole paikallisille pahaksi edes taloudellisesti. Oli todella helpottavaa kuulla nuo asiat, koska olin itse täysin varma Vang Viengin tuhosta. Toisaalta, jos mietin omalle kohdalleni, entisessä Vang Viengissä olisin viipynyt ehkä päivän, nyt jäimme viideksi. Kylään olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta oli kuitenkin aika jatkaa matkaa -minä ja Juha Luang Prabangiin, Tiina takaisin Indonesiaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *