Arvonnan tulos: Laos

Maanantaina otimme suunnaksi Laosin pääkaupungin Vientianen. Määränpää ei ollut meille itsestään selvä vaan päädyimme tähän noppaa heittämällä. Vaihtoehtoja oli useita: Laos, Myanmar, Bali, Sumba, Filippiinit… Ja tässä sitä ollaan. Tiina liittyi seuraamme Kuala Lumpurissa ja Vientianen ilmatilan rikoimme yhteisvoimin. Ei kovin voimakkain voimin tosin. Olimme kaikki hieman huonona, kellä vatsa väänsi ja kellä muuten vain heikko happi.

Visa On Arrival -jonossa tajusin passikuvan unohtuneen rinkkaan, mutta eipä sillä näköjään ollut mitään väliä. Kysyin joltain työntekijältä neovua asiaan ja hän sanoi, että minun tulee vain maksaa 1$ enemmän viisumista. Dollareita olisi kannattanut olla mukana, sillä viisumin hinta oli 35$ ja euroina maksettuna vain merkki vaihtui. Kohtalaisen huono kurssi siis. Eipä löytynyt dollareita saatika paikallisia kippejä, ei.  Mutta onneksi automaatilla käynti hoitui, joten saimme VOA:t maksettua.

Ekan Vientiane -päivän ohjelma oli ihan vain kiertää pikkaisen kaupunkia ja syödä jotain herkkua paikallista safkaa. Mission completed. Bongattiin keskustasta Scandinavian Bakery, josta sai nuuskan lisäksi joulupipareita, nom nom! Pikkujoulun viettoa luvassa siis seuraavissa postauksissa.

 

 

 

 

 

Sekaisin Kullista

Kuala Lumpur. Tuo monien reissujemme välietappi toimi taas kuin viiden tähden megaparantola. Acehin jälkeen oli ihana syödä taas kunnolla ja terveellistä ruokaa. En muista koska olisin nauttinut salaatista yhtä paljon. Tai myslistä. Tai siitä, että voi lähteä juoksemaan puistoon ilman tööttäilyjä ja ihmisten huuteluita. Tai siitä, että jopa sadepäivinä on tekemistä. Tai kuinka Kullissa on puisto täynnä pelkästään mun lempparikukkia, orkideoja. Pieniä asioita, joista juuri sillä hetkellä nautin. Kun taas sivistystä on kestänyt tarpeeksi, tahdon takaisin keskelle-ei-mitään. Vali vali ja koskaan ei ole hyvä, hehe! Kun on kurjaa, tahtoo luksusta ja kun on liian hyvää, tahtoo paluuta luonnon helmaan.

Päivä toisensa jälkeen vain kului ja lopulta vietimme Kullissa lähes kaksi viikkoa! Huikea suoritus. Neljänä päivänä meillä oli huippuhyvä hotelli ja naatimme superista allaosastosta, huoneen näkymästä, huonepalvelusta ja kuntoiltiin hotellin punttisalilla. Muuten olimme samassa kiinalaisessa hotlassa KL Sentralin aseman vieressä. Lintupuisto ja akvaario tuli katsastettua. Ensimmäistä suosittelen lämpimästi, jos Kulliin aikoo. Pistelen siitä erikseen vielä kuvia, joita tuli yhteensä napattua sellaiset 600… Kröhöm…

Vanha duunikaverini on vaihdossa Balilla ja päätti lähteä tekemään visa runia. Tiina liittyi meidän seuraan Kulliin pariksi päiväksi. Ekana iltana niistä vedimme pyllyt olalle China Townissa. Seuraava päivä elikkästä sunnuntai oli siis kohtalaisen vaisua käyntiä kansallismuseossa ja shoppailua KLCC:ssä. Maanantaiaamuna minä ja Tiina olimme kärsineet krapulamme, mutta mun toinen puoliskoni päätti potea pahaa oloaan Laosin lennolla. Way to go, Juha!

Kullista en tarinoi sen enempää. Pää pyörällä ja kukkaro astetta tyhjempänä jatkoimme etiäpäin Vientianeen. Kettu kuittaa juuri tällä hetkellä hieronnasta tulleena Vang Viengistä, bäkbäkkereiden EX-mekasta.

 

Rakas päiväkirja -herätä minut painajaisesta, osa 2

Maanantai 12.11.2012

03:30

Luca nukkuu laivan kannella ihan vain siksi, ettemme vain missaa venettä. Hän tulee herättämään meidät. Olen jo valmiiksi hereillä, ollut koko yön. Vene on valmiina lähtemään. Vihdoin. Kello lyö viisi. Peräköysi irroitetaan. Helpotus ja leveä sisäinen hymy.

08:15

Manner häämöttää jo. Enää puolisen tuntia. Tai sitten ei. Kuulemme kovan äänen ja moottori sammuu. Murphy’s law. Konerikko menee jo niin totaalisen yli, että itkukohtaukseni vaihtuu räkänauruun. Ei näin vain voi käydä! Odotamme tunnin verran hinaajaa. Mainingit ovat liian isot veneen hinaukseen. Köysi löystyy ja kiristyy taas äkisti. Vetoveneestä hajoaa takaosa, jossa köysi on kiinni. Meri on täynnä laudan kappaleita. Hinaaja jättää meidät oman onnemme nojaan. Shit. Ja muutkin kirosanat.

13:00

Toisen hinaajan ja pienemmän veneen jälkeen pääsemme vihdoin koskettamaan äitimaata. Ranskalainen on järjestänyt meille kyydin Medaniin. Löydämme auton, mutta kuulemme tiellä odottavasta tulvasta. Lisää vettä tiedossa. Emme näköjään pääse siitä eroon edes mantereella.

00:30

Kolautan pääni tyynyyn. Medanissa. Vihdoin. Matkaan meni 40 tuntia. Ei paha. Nyt maittaa uni. Ja suihku.

Rakas päiväkirja -herätä minut painajaisesta, osa 1

Sunnuntai 11.11.2012

7:45

Mikä helvetti siellä ulkona huutelee. Eikö siellä tajuta, että täällä vielä nukutaan.

Raotan silmiäni. On jo valoisaa. Luca huutaa toistamiseen hyvät huomenet. On aika herätä, pakata loput kamat mitä ei eilen illalla jaksanut, juoda kuppi kahvia ja hypätä veneeseen. Takaisin mantereelle. Ihanaa päästä jo pois täältä. Syödä jotain kunnollista.

9:00

Sataa. Palambakin keittiössä ei ole taaskaan mitään syötävää. Eilen aamulla söimme yhdet ainoat keitetyt kananmunat. Kiitti muroista. Pyydän kuumaa vettä ja sekoitan joukkoon omaa Nescafeani. Erwinin pitäisi tulla näillä minuuteilla hakemaan meitä, Lucaa ja saksalaispariskuntaa. Hän lupasi heittää meidät suoraan mantereelle, Singkiliin hintaan 100€. Paljon rahaa, mutta onneksi meitä on monta maksajaa. Kahdestaan ei olisi toivoakaan.

10:30

Ketään ei näy, koska sade. Olen puhunut Erwinin kanssa puhelimessa jo moneen otteeseen, hinta on noussut, määränpää on vaihtunut Singkilistä Balaihin ja vieläkään ei tietoa onko joku tulossa hakemaan meitä vai ei. Erwin pisti jonkun toisen asialle, mutta kalliimpaan hintaan, koska sade. Hintakamppailu, puhelinralli. Aina löytyy joku seikka, josta voi kiskoa lisää rahaa. Luca turhautuu; perhe odottaa isukkia kotiin. Minä turhaudun; lento Kuala Lumpuriin ei odota.

15:00

Odotamme jo kolmatta tuntia Balain kylässä paikallisen veneen lähtöä. Erwin ei heittänyt meitä mantereelle, koska sade. Pääsimme sentään pois Palambakilta, joten nyt vain sormet ristiin, että tämä paikallinen vene lähtee edes joskus tämän vuorokauden puolella. Kokemuksemme näistä veneistä ei vain ole kovinkaan vakuuttavia. En millään tahtoisi nyt purskahtaa itkuun. Muutenkin on kurjaa ja märkää. Luca kysyy jo varmaan sadatta kertaa kapteenilta väliaikatietoja. Vastaus on tähän asti ollut aina sama: ihan pian mennään. Odotamme vain nousuvettä. Viimeisellä kerralla saimme eri vastauksen: lähtö peruttu. Uusi yritys yöllä klo 03. Itkisin, jos kehtaisin.

Meille näytetään huone, jossa voimme viettää alkuyön. Rakennus on ollut hotelli ennen vuoden 2005 maanjäristystä, joka tuhosi koko Balain kylän. Siitä voi hieman päätellä huoneen tasoa. Lakanat taitavat olla samalta vuodelta. Asbestikatto.

16:30

Nälkä. Aamukahvi ei täyttänyt mahaa. Nyt kelpaa jopa Mie Goreng. Istumme kuusi ihmistä katukeittiössä. Minä ja Juha, Luca, saksalaiset ja eräs ranskalainen mies. Odotamme seuraavaa yötä ja veneen lähtöä. Kulutamme aikaa, kävelemme pitkin Balain kylää. Syömme toistamiseen. Näemme puolitoistametrisen Banded Seasnaken rantavedessä. Purema olisi yhtä kuin Game Over.

23:00

Ei tule uni, ei. Yritämme nukkua Juhan kanssa samassa 80cm sängyssä, jonka patja on sama kuin nukkuisi betonilattialla. Luca nukkuu veneessä ihan vain siksi, ettei se vain lähde ilman meitä. Vielä muutama tunti tätä tuskaa ja lähdemme mantereelle. Jaksaa, jaksaa. Painaa, painaa. Tai muuten etsin sen myrkyllisen käärmeen taas käsiini.