Tytön 5-vuotissynttärit

Syyskuu on meidän perheessä synttärikuukausi, kun sekä minä, että tyttö vietetään synttäreitä vain kolmen päivän erolla. Tyttö suhtautuu aina innolla syntymäpäiviensä suunnitteluun ja tänä vuonna teemaksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen flamingot. Jo kahden vuoden iässä hän rakastui flamingoihin kun vierailimme Amsterdamin eläintarhassa. Toisen kerran päästiin ihailemaan flamingoja kevään Floridan matkalla. Flamingo-teemaan yhdistettiin myös tytön toiveesta ananaksia.

Tytön toiveena oli myös saada pinjata synttäreille, niin kuin veljellä oli aiemmin keväällä. Löydettiinkin Juhlmamaailman valikoimasta ihana ananas-pinjata. Pinjata oli kyllä myös 5-vuotiaiden suosikki!

Pinterest on juhlien suunnittelijoiden aarreaitta. Sieltä löytyi mm. idea askarrella cocktaitikuikuista ananaskoristeet donitseille ja sieltä löysin myös tulostettavan tervetuloa-kyltin ja flamingo värityskuvat.

Ohjelmanumerona synttäreillä oli lahjojen jako pullon pyörityksellä, pinjata, värityskuvat ja onginta. Lisäksi lasten keksimiä leikkejä ja tanssia. Syömässä pöydässä käytiin myös muutamaan otteeseen. Tarjottavat sai myös tyttö valita juhliin. Toiveena oli kakku, sipsit, karkit, donitsit, cocktail-tikkuissa tarjottavat nakit, kurkut ja viinirypäleet, prinsessakeksit ja vohveleista tehdyt taikasauvat. Syötävät meni ennätyksellisen hyvin ja cocktailtikkuja tehtiin lisääkin. Kakku oli perinteinen mansikka-kermakakku, jonka päällystin vaaleanpunaisella kermalla ja kakkuun tein vaaleanpunaisia ja valkoisia eri muotoisia marenkikoristeita jotka koristelin vielä nonparelleilla ja muilla sokerikoristeilla. Kakun teema tuntuikin tänä vuonna olevan: more is more😄

Juhlat oli kyllä kaikin puolin onnistuneet ja tyttö oli innoissaan kun kaikki kutsutut kaverit yhtä lukuunottamatta pääsivät juhlimaan. Kaverisynttäreiden perään juhlistettiin vielä meidän 5-vuotiasta pienellä aikuis- ja serkkuporukalla. Tällöin lisäsin pöytään vielä mutakakun kermalla ja mansikoilla ja meidän salamia ja oliiveja rakastavan tytön toiveesta suolaisena tarjottavana oli tapaksia. Saa nähdä mitä taas ensi vuoden juhliin keksitään😊

Ideoita lasten synttäreille osa 2

Edelleen top5 luetuimmissa postauksissa on postaukseni lasten synttäreistä. Niinpä ajattelin jatkaa samalla teemalla toisenkin postauksen, koska juuri toukokuussa juhlittiin pojan 9-vuotissynttäreitä. Tällä kertaa pojalla oli kaksi toivetta synttäreille: mokkapaloja ja pinjata. Nämä oli onneksi helposti toteutettavissa😄

Tarjottavissa pääsin siis helpoimman kautta, koska leivoin ainoastaan mokkapalat ja sipsit, karkit, limut ja mehut poika valitsi kaupasta.

Ohjelmanumerona pinjata oli loistava. Tyttö haluaa nyt myös omille synttäreilleen pinjatan 😀 Ostin jalkapallopinjatan ja täytin sen minikarkkipusseilla, minisuklaapatukoilla ja jalkapallopomppupalloilla. Vuorotellen silmät sidottiin ja he saivat lyödä pinjataa kepillä. Tässä täytyy vain pitää huoli, ettei kukaan mene eteen! Lopulta pinjataan tuli reikiä, josta lahjoja tuli ulos ja lopulta koko pinjata tippui alas ja pojat rikkoivat sen niin että kaikki lahjat tulivat lattialle. Olin varannut kaikille pienet paperipussit, joihin he saivat kerätä karkit.

Lisäksi ohjelmana oli Pokemon-bingo. Viime vuonna pojan synttäreillä oli Emoji-bingo josta kaikki tykkäsivät joten poika halusi tänäkin vuonna bingon. Pinterestistä löytyy vaikka mitä erilaisia bingo-pohjia ja muutakin juhlaohjelmaa tulostettavaksi. Mukit, pomppupallot ja osan ilmapalloista ostin Flying Tigerista, lautaset, pinjatan ja jalkapalloilmapallot Juhlamaailmasta. Kaikki muu meiltä löytyikin jo kotoa.

Seuraavaksi onkin sitten syksyllä tytön synttärit, joita hän odottaa jo nyt kovasti😄

Yksisarvissynttärit

Listailin toukokuussa ideoita lasten synttäreille. Ja vaikka se poikkeaakin täysin blogin aiheesta, oli pakko jälleen palata aiheeseen, koska viime viikolla meidän perheessä juhlittiin sekä minun, että tytön synttäreitä. Tyttö sai tänä vuonna viettää ensimmäisiä kaverisynttäreitä ja teemaksi valikoitui tytön toiveen mukaisesti yksisarvinen (alunperin toiveena oli leppäkerttu, mutta se vaihtui kesän aikana) . Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja pidettiin kaverisynttärit ja sukulaissynttärit samana päivänä.

Ilmapallot ja kattaustarvikkeet tilasin ensimmäistä kertaa Synttärikuninkaasta, jossa oli vaikka mitä teemaan sopivia ihania tuotteita ja ne tulivat nopeasti postiin. Tytön kanssa askartelimme koristeviirin, Tervetuloa-kyltin oveen ja hamahelmistä tehdyt yksisarviskorut vieraille.

Tarjoiluna kaverisynttäreillä oli tytön lemppareita, eli vesimeloni-rypäle- ja nakki-kurkkucocktailtikkuja, keksejä, vaahtokarkkeja, sipsejä ja yksisarviskakku. Kakun väsäsin itse äidin kanssa yhteistyössä, joten se on hyvin kotikutoinen, mutta tyttö ja muut lapset olivat onneksi innoissaan ja se maistui erinomaiselta. Kaverisynttäreiden jälkeen saatiin vielä sukulaisia ja muutama kaveri juhlimaan ja silloin lisättiin pöytään vielä pestopastasalaatti, pihan juureksista tehty salaatti, focacciaa ja makeana lisänä tällä reseptillä tehtyjä valkosuklaa-punaviinimarjapaloja. 

Ohjelmanumerona oli kaverisynttäreillä perinteisen aasinhännän kiinnityksen tyylinen yksisarvisen sarven kiinnitys sekä onginta. Ongintapusseihin laitoin pienet yksisarvispalapelit, yksisarvistarroja ja karkkikaulakorut.

Juhlat oli kyllä erittäin onnistuneet ja tyttö oli niin onnellinen juhlapäivän jälkeen. Nyt kysely: montako päivää synttäreihin on, on vaihtunut jälleen ja uusin kysymys on: montako päivää on Italian matkaan 😀 Onneksi siihen on niin lyhyt aika, että kohta päästään laskemaan päiviä jo yhden käden sormilla 🙂

Rentouttavaa viikonloppua?

Ideoita lasten synttäreille

Vaikka blogini matkailuun keskittyykin, ajattelin että miksi en voisi välillä jakaa jotain myös täysin aiheen vierestä? 😀

Kuukausi sitten nimittäin löysin itseni jälleen kuumeisesti googlailemasta ideoita pojan synttäreille. Rakastan järjestää juhlia, miettiä koristeita ja leipoa. Välillä ideat vaan meinaa loppua, joten ajattelin kerätä tähän ideoita pojan viimeisimmistä synttäreistä joista ehkä on jollekkin apua 🙂

Olen järjestänyt aiempina vuosina mm. merirosvo-, Minecraft- ja Pokemon synttärit. Tällä kertaa poika ei halunnut mitään teemaa synttäreille, vaan hänen ainoa toiveensa oli, että tarjolla olisi hänen herkkuaan: donitseja. Tottakai toive toteutettiin ja tarjoilussa mentiin tällä kertaa muutenkin helpoimman kautta. Donitseista kootun ”kakun” lisäksi tarjolla oli sipsejä, popcornia, suolatikkuja, viinirypäleitä, kurkkutikkuja ja karkkia.

Synttärit vietettiin koulun liikuntasalissa, joten lapset viihtyivät hyvin trampoliinilla ja ilmapalloja heittelemässä. Varsinaiseksi ohjelmanumeroksi tulostin netistä emoji-bingon ja lopuksi pyysin lapsia poksauttelemaan kaikki ilmapallot, joista yhden sisään olin piilottanut lapun ja sen löytäjä sai pienen palkinnon.

Edellisenä vuonna teemana oli Pokemon. Tuolloin synttärit olivat kotona ja ohjelmanumerona oli tekemäni Pokemonien etsiminen, josta kaikki saivat Pokemon kouluttaja-diblomit. Pöydän päätähtenä toimi tekemäni pokepallokakku kermasta ja mansikoista.

Kaksi vuotta sitten teemana oli Minecraft. Tuolloin tarjoilupöytä koostui pelin teemaan sopivista tarjottavista, kuten porkkanoista, ”kullasta” ja kekseistä. Ohjelmanumerona oli Mineraft kakkuun laitettavien aineiden löytäminen. Olin siis tulostanut paperille kuvina Minecraft kakkuun tulevia ainesosia ja piilottanut ne ympäri taloa. Lasten tuli yhdessä löytää kaikki ainekset ja teipata ne seinälle kakkukuvan päälle.

Minulla on kokemusta siis vain pojan kaverisynttäreistä, mutta tytön täyttäessä syksyllä 4 vuotta, ilmoitti hän haluavansa leppäkerttusynttärit, joihin saa kutsua omia kavereita. Seuraavaksi sitten tyttömäisemmät juhlat tiedossa 🙂

PS. Tiger kauppa on pelastus lasten juhlien järjestäjälle, koska sieltä löytyy lähes kaikki ilmapalloista ja mukeista pilleihin ja muihin koristeisiin kohtuu hintaan 🙂

edit: Lisää ideoita lasten synttäreille uudemmista postauksistaTäällä ja Täällä 🙂