Päivä meidän kanssa Marbellassa

Perjantaina aamupäivällä ajelimme vuokra-autolla kohti Puerto Banusta, jossa jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään kohti rantaa ja Puerto Banuksen satamaa. Satama-alue oli nopeasti kävelty läpi pojan bongaillessa toinen toistaan hienompia autoja. Nälän iskiessä, päätimme lähteä hieman kauemmaksi etsimään lounasta. Löysin netistä ihanan lounaspaikan nimeltään Dezentral, joka oli vain lyhyen automatkan päässä. Siellä nautittiin lounasta ja kahviteltiin herkullisten kakkujen kera.

Vatsat täynnä suuntasimme kohti Marbellan vanhaa kaupunkia, jätimme auton parkkihalliin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Marbellan vanha kaupunki on ihana! Pieniä kauniita kujia toinen toisensa perään ja muutenkin koko alue oli niin tunnelmallinen. Kiertelimme kujia, poikkesimme muutamaan putiikkiin ja lapsille maistui vielä jäätelöt. Siitä jatkoimme puistoalueelle, jossa oli lapsille mm. karuselli. Puistosta lähdimme kävelemään parkkihallia kohti ja paluumatkalle asunnollemme La Colinaan.

Marbellan vanhakaupunki hurmasi ja myös ranta Marbellassa vaikutti ihanalta hellepäivän viettoon. Marbellaan palataan varmasti vielä💛

On ihana selata näitä aurinkoisia kuvia ja palata Espanjan maisemiin täältä lokakuisen syksyisestä Suomesta käsin. Ajattelin tehdä vielä ensi viikolla yhden postauksen Espanjan matkaan liittyen ja koota siihen meidän suosikit matkalta.

Aurinkoa syyspäiviin🌻

Kaunis, kauniimpi, Ronda!

Kun mietimme päiväretkikohdetta Espanjassa tuli Ronda vastaan aina ykkösvaihtoehtona. Luin kuitenkin kertomuksia hurjasta ajomatkasta Rondaan vuoristoteitä pitkin ja mietin, että meiltä taitaa jäädä kyllä Ronda näkemättä, koska korkeat paikat ja kiemurtelevat vuoristotiet eivät ole omia suosikkejani. Mieheni kuitenkin halusi ehdottomasti Rondaan ja myös asunnon vuokraaja sanoi, että meidän täytyy ehdottomasti siellä käydä ja hän kertoi myös että ajoreitti sinne on helppo. Niimpä otimme sunnuntaina vuokra-automme alle ja lähdimme ajelemaan kohti Rondaa.

Tie oli äärettömän hyvä koko matkan ajan ja miestä jopa vähän harmitti kun ei päässyt ajelemaan tällä kertaa kunnon serpentiiniteitä😄 Katsoin meille googlen kartasta nopeimman reitin asunnoltamme Rondaan ja tiet joita ajoimme olivat erinomaisessa kunnossa ja liikenne sujui soljuvasti. Matka aikaa La Colinan asunnoltamme Rondaan oli noin puolitoista tuntia eikä reitille osunut tietulliakaan. Matkalla ripotteli hieman vettä, mutta Rondaan saapuessa saimme nauttia jo aurinkoisesta säästä. Ensimmäisenä jätimme auton parkkialueelle ja lähdimme kävelemään kohti Puente Nuevoa. Maisemat olivat upeat!

Koska olimme Rondassa sunnuntaina, olivat monet ravintolat kiinni. Kiertelimme aikamme kaupungissa ja lopulta päädyimme Bodega San Franciscoon. Emme ehkä nimen perusteella olisi uskaltautuneet kyseiseen paikkaan menemään, mutta se oli aukion ainoa ravintola joka oli täynnä espanjalaisia, joten menimme kysymään pöytää. Hetken odottelun jälkeen saimme pöydän ja pääsimme nauttimaan ihanista tapaksista. Paikka sijaitsi aukiolla, jossa oli useita ravintoloita ja lasten leikkipaikka ja voin todella suositella sitä mikäli haluat hetkeksi istahtaa nauttimaan tapaksista ja Rondasta.

Rondan vanhoilla kujilla kului koko päivä ja maisemat hurmasivat kyllä meidät kaikki. Olisi joskus ihanaa tulla Rondaan muutamaksi yöksi ja nähdä maisemat myös auringon noustessa ja laskiessa💛

Oletko sinä käynyt Rondassa tai löytyykö se matkahaavelistalla?

Laivamatkat Tallinnaan lasten kanssa – Megastar & Europa

Meidän lapset rakastaa laivamatkoja, niin kuin olen tainnut muutaman kerran aikaisemminkin jo mainita😄 Valitsin kesän Tallinnan menomatkalle nopean ja uudehkon Megastarin ja paluumatkalle hitaan, mutta kesällä isommilla leikkitiloilla varustellun Europan.

Megastar oli todella viihtyisä ja siisti laiva. Leikkitila ei mikään valtava ollut, mutta hyvin lapset mahtuivat siellä leikkimään. Ehdottomasti plussaa leikkitilan vieressä olevista pöydistä, joista pystyi ruudusta seuraamaan leikkitilan menoa sekä kasvomaalauksesta👌

Ruokailemassa käytiin lasten toiveesta laivan Burger Kingissä ja loppumatka menikin kierrellessä laivan suuressa kaupassa.

Paluumatkan Europa olikin huomattavasti vanhempi laiva, mutta sekin oli oikein siisti ja viihtyisä. Lapsille oli kesäloman kunniaksi Lottemaa-leikkitilan lisäksi toinen leikkitila laivan kokoustiloissa, josta löytyi mm. pomppulinna. Plussaa leikkitilassa olevista potkupyöristä ja mopoista sekä muumin vierailusta, joka ilahdutti etenkin tyttöä😊

Paluumatkalla valittiin ravintolaksi Tavolata, joka on tuttu myös Tukholman reitin laivoilta.

Molempia laivoja voin suositella lämpimästi! Oma suosikkini oli kuitenkin nopea ja uusi Megastar, mutta lasten nauttiessa nimenomaan siitä laivamatkasta, on Europa myös hyvä vaihtoehto.

Lisätietoja laivoista ja aikatauluista Tallinkin nettisivuilta.

Onko sinulla suosikkilaivaa Tallinnaan matkatessa? 🛳️

Päivä kuvina-Miami Beach

Huh, miten hurjaa vauhtia aika menee! Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut paljon kaikkea mukavaa ja työlästäkin. Ihanaa kuitenkin on, että ensimmäisen vuoden opinnot on takana ja koulusta alkoi kesäloma! Olen kyllä edelleen niin tyytyväinen, että päätin vielä aloittaa opiskelut, mutta täytyy kyllä myöntää, että on ihanaa olla pari kuukautta koulutöistä vapaalla😊 Eilen oli myös tytön päiväkodin kevätjuhla ja perjantaina on pojan kevätjuhla ja viimeinen koulupäivä. Siitä alkaakin lasten 10 viikon kesäloma. Nyt vaan toivotaan yhtä lämmintä kesää kuin viime vuonna☀️

Vaikka Floridan matkasta tuntuukin olevan jo ikuisuus, olisi vieläkin Floridan kuvia jakamatta ja ajattelin tähän kerätä kuvia päivästämme Miami Beachillä. Eräs lauantai ajoimme ensin Miamiin, jossa mies kävi kamerakaupassa ja siitä jatkoimme matkaa Miami Beachille. Miami Beach oli ihana ja siellä olisi ollut mukavaa viettää enemmänkin aikaa. Meidän lauantai siellä kului rennosti kävellen ja kierrellen, leikkipuistossa ja rannalla sekä herkuttelemalla ihanassa kahvilassa. Kuvathan kertovat tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä meidän päivää kuvina😊