Äkkilähtö varattu!

Me ei olla koskaan aikaisemmin lähdetty varsinaisella äkkilähdöllä mihinkään, mutta nyt varattiin tiistaina lennot, eilen hotelli ja lähtö on sunnuntaina! Miehellä on ensi viikko lomaa ja sain itse järjestettyä maanantaista torstaihin vapaaksi, joten katselin huvikseni eri kohteita mihin voitaisiin 2-4 yöksi lähteä. Norwegianilla oli vielä lentotarjoukset voimassa tiistaihin saakka ja kohde vaihtoehtoina meillä oli Tukholma, Kööpenhamina, Lontoo ja Nizza.

Loppujen lopuksi varattiin lennot Nizzaan😍Aluksi mietittiin halutaanko nyt talvella lähteä sinne, koska alunperin oli tarkoitus viettää kesällä viikko tai kaksi Etelä-Ranskassa, mutta kuitenkin Ranska houkutteli kaikista eniten, eikä vähiten sään puolesta. Muihin mietittyihin kohteisiin luvattiin vesisateita ja alle 10 asteen lämpötiloja ja Nizzaan säätiedote lupailee noin 15 astetta. Päästään siis nauttimaan jo hieman lämpimämmästä säästä ja toivottavasti aurinkokin näyttäytyy matkan aikana🌞

Kaikki Nizza-vinkit on lämpimästi tervetulleita💛

Ps. Instagramin puolelle päivittelen matkakuvia paikan päältä: @sanna_ap 🌸

Matkamessut ja matkahaaveita

Matkamessuilla matkakuume kasvaa aina yhdessä matkahaavelistan kanssa. Tälle vuodelle ei ole varattuna vielä yhtään matkaa, mutta haaveita on toki senkin edestä. Kaikki ei varmasti tule ajan ja rahan puolesta toteutumaan, mutta haaveillahan saa aina 😍

Keväällä haluaisin käydä Pariisissa ja Lontoossa ehkäpä niin, että yhdistäisin molemmat kaupungit samaan lomaan. Kesällä taas haluaisin lomailla Kreetalla ja Etelä-Ranskassa. Viimeisimmästä Kreetan matkasta on jo muutama vuosi, joten olisi ihanaa viettää 1-2 viikkoa rentoutuen auringossa tutuissa maisemissa. Etelä-Ranskassa taas haluaisin nähdä Nizzan ja sen läheisyydessä olevia pienempiä kyliä.

Syksyllä sitten haluaisin toteuttaa Kalifornian matkan. Viime vuoden Floridan matka nostatti jenkki kuumeen, joten nyt olisi länsirannikon vuoro. Los Angeles on ollut haavekohteeni aina Beverly Hills 90210:sta lähtien.

Näiden lisäksi toivottavasti ehditään piipahtamaan myös Tallinnassa ja Tukholmassa sekä Dubaissa vierailemassa miehen siskojen luona😊

Mitä matkahaaveita sinulla on tälle vuodelle? 🗺️

5 x herkuttelijan Tallinna

Joulun jälkeen vietettiin miehen kanssa kaksi yötä Tallinnassa. Ruokaa rakastavina matka keskittyi paljon hyvän ruuan ympärille ja siihen Tallinna onkin loistava kohde. Me onnistuttiin välttämään täysin huonot ruokakokemukset ja löydettiin matkan aikana  useampia suosikkeja. Tämä postaus on pyhitetty niille😍

1. Ravintola Ö

Tämä oli ainoa pöytävaraus, jonka tein jo etukäteen ennen matkaa. Ö on edustanut Tallinnan ravintola parhaimmistoa jo useamman vuoden ajan, joten halusin ehdottomasti päästä sen testaamaan. Kokemus oli kaikin puolin onnistunut! Palvelu oli osaavaa ja ystävällistä ja ruoka herkullista. Täällä voit valita kahdesta eri valmiista menusta, joista me valittiin lyhyempi, mutta lähdettiin kuitenkin vatsat aivan täynnä hotellia kohti.

http://restoran-o.ee/en/

2. Kakskokka

Kakskokka on ravintola Ö:n sisarravintola ja sijaitsee ihan sen naapurissa. Tänne varattiin pöytä sunnuntaina ja saatiin samaksi illaksi pöytävaraus tehtyä. Haluttiin Ö:n perusteella testata myös Kakskokka ja täälläkin palvelu oli erinomaista ja ruoka maistuvaa. Tunnelmaltaan Kakskokka on huomattavasti Ö:tä rennompi. Täällä valittiin itse annokset listalta, mutta valmis menukin oli saatavilla. Itse valitsin kaksi alkuruokaa, enkä ollenkaan pääruokaa, mutta alkuruuat oli niin suuria ettei nälkä kyllä jäänyt ollenkaan. Suosittelen erityisesti alemmassa kuvassakin näkyvää alkuruokalistan kukkakaaliannosta! Jälkiruoka jaettiin, mutta kauniista ulkomuodosta huolimatta se jätti hieman toivomisen varaa.

http://kakskokka.ee/en/

3. Kahvila RØST

Rottermannin kaupunginosassa sijaitsee ihana kahvila RØST, jossa käytiin parikin kertaa. Mies on tarkka kahvistaan ja täällä kahvi oli kuulemma erinomaista. Syötiin myös voileivät ja maistettiin pullaa sekä pieniä sitruuna-vadelmapiiraita ja kaikki näistä vei kielen mennessään😋

rost.ee

4. Baojaam

Käytiin sunnuntaina kävelyllä Balti Jaam Turgissa. Sieltä bongattiin sattumalta Bao-paikka, jossa lihat paistettiin green eggissä ja jo sen perusteella istahdettiin siihen lounaalle. Otettiin täytteeksi kana ja naudanliha ja ne olivat niin herkullisia! Käy ehdottomasti maistamassa, jos vierailet kauppahallissa.

https://www.facebook.com/baojaam

5. Trühvel

Mies jutteli kahvista RØSTin henkilökunnan kanssa ja he suosittelivat käymään ravintola Trühvelissa, jossa toimii samalla kahvipaahtimo Brick. Maanantaina suunnattiinkin huoneen luovutuksen jälkeen jälleen Telliskiven alueelle, kierrettiin kauppoja ja mentiin Trühveliin lounaalle ja mies osti mukaan myös kahvipapuja. Lounas oli maittava, palvelu aivan mielettömän ystävällistä ja kahvikin kuulemma loistavaa (minähän en juo kahvia, mitä katsottiin täällä hieman kieroon😄). Tänne kaikki kahvin rakastajat ja myöskin hyvää ruokaa kaipaat Telliskiven alueella.

https://truhvel.ee/

Viime vuonna matkustettiin Tallinnaan kaksi kertaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti päästään tänäkin vuonna siellä vierailemaan❤️

Mikä on sinun suosikki ruokapaikka Tallinnassa?