Matkailuvuosi 2019

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi on aika käydä läpi tämän vuoden matkat. Voit ensin kurkata mitä matkahaaveita kirjoittelin ylös helmikuussa: Matkahaaveita tälle vuodelle.

Tammi-Huhtikuu

Tammikuussa vietettiin yhden yön Helsinki staycation peruuntuneen Barcelonan matkan tilalla. Syötiin pitkän kaavan mukaan ja käytiin elokuvissa. Helmikuussa ei päästy hoploppia kauemmaksi ja kuun loppu kuluikin influenssan kourissa.

Maaliskuussa lähdin lasten kanssa nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä mummolaan ja 23.3. lähdettiin meidän perheen ensimmäiselle Amerikan matkalle Floridaan.

Vajaa kaksi viikkoa vietettiin Floridassa mm. Pompano Beachillä ja Miami Beachillä. Norwegian oli tehnyt paluulentoon aikataulunmuutoksen ja lyhyt vaihto Kööpenhaminassa venyi puolen päivän mittaiseksi. Niinpä käytettiin aika hyväksi ja nähtiin pikaisesti Kööpenhaminakin.

Touko-Elokuu

Toukokuussa lähdettiin mökille juhlimaan siskon ja pojan yhteisiä synttäreitä. Sää oli upea ja lapset uskaltautuivat uimaankin.

Kesäkuun alussa vietin yhden yön staycationin Helsingissä ystävän kanssa. Ennen juhannusta lähdettiin nauttimaan äidin ja lasten kanssa kesäisestä Tallinnasta ja juhannus vietettiinkin mökillä.

Heinäkuussa oli kummipojan rippijuhlat ja yövyttiin tällä pikareissulla yksi yön Jyväskylässä.Heinäkuussa vietettiin myös kesäpäiviä mökillä.

Ennen koulujen alkua elokuussa vietettiin päivä serkusten kanssa Linnanmäellä, mutta muuten elokussa oltiinkin kotosalla ja harjoiteltiin arkeen paluuta lasten pitkän loman jälkeen.

Syys-Joulukuu

Syyskuussa tuo arjen rutiini jo rikkoutui, kun matkattiin ensimmäistä kertaa Espanjaan. Yövyttiin Malagassa ja Torremolinoksen alueella. Tehtiin myös päiväretki Rondaan. Espnajassa saatiin yhdistettyä loistavasti kaupunki-ja rantaloma.

Lokakuussa lähdettiin käymään Tukholman risteilyllä, joka oli muutoin todella hauska reissu, mutta minua vaivasi lähes koko matkan hammassärky. Hammas kuitenkin saatiin kuntoon, joten loppu hyvin, kaikki hyvin ja samalla ylitin itseni ja hammaslääkäripelon lokakuussa.

Marraskuussa yövyin kaksi kertaa Helsingissä. Ensin yhden yön miehen kanssa kuun alussa ja toisen kerran kuun lopussa ystävän kanssa pikkujoulujen merkeissä. Marraskuussa olin myös toisen ystävän kanssa pidennetyn viikonlopun Milanossa.

Joulukuussa teinkin jotain aivan uutta ja jouluihmisenä toteutin 24 luukun ajan joulukalenteria. En ollut tehnyt mitään valmiiksi, vaan tein joka päivä uuden luukun sillä hetkellä mieleen tulleesta asiasta.

Joululahjaksi ostin miehelle 2 yön Tallinnan matkan ja hänen yllätykseksi lapset jäivät jatkamaan joululomaa mummolaan ja me suunnattiin kohti Tallinnaa herkuttelemaan ja rentoutumaan. Tallinnasta tulee lisää juttua tällä tai ensi viikolla😊

Sellainen oli vuosi 2019. Monta mökkireissua, ennätysmäärä Helsinki-yöpymisiä ja vuosien tauon jälkeen jopa kaksi Tallinnan matkaa. Kohteista vanhoja tuttuja oli ainoastaan Tallinna ja Tukholma ja uusina Florida, Espanja ja Milano (sekä Kööpenhaminan pikapyrähdys). Vuodelle 2020 ei ole vielä yhtään matkaa varattuna, mutta toivotaan että silloinkin päästään toteuttamaan yhtä ihania reissuja!

Onnellista uutta vuotta 2020 kaikille🥂💖🎇

Luukku 24

Aattoaamuna herättiin tuttuun joulukinkun tuoksuun. Kuusi on koristeltu, lahjat paketoitu ja ruuat valmisteltu. On aika rentoutua ja nauttia joulusta🎄

Meidän aaton perinteisiin kuuluu joulupuuro, haudoilla käynti, jouluruokailu ja joulupukin vierailu. Lapsilla oli myös toiveissa tänään hiihtää ja illalla herkutellaan lisää juustoilla, pipareilla ja konvehdeilla.

Lämmin kiitos kaikille joulukalenteria lukeneille ja rauhallista joulua💖☃️🎄🎅🏼

Luukku 23

Aaton aattoon herättiin tänään mummolan lumisista maisemista. Viimeiset (ainakin toivottavasti) ruokaostokset käytiin tekemässä, mies aloitti kalkkunan valmistelut ja laitettiin uuniin myös ensimmäistä kertaa itse tehdyt saaristolaisleivät. Luin, että ne olisi hyvä tehdä jo 2-3 päivää etukäteen, mutta toivotaan, että niistä tulee hyviä😄

Lapset pääsivät tänään myös hiihtämään, ja illalla on vielä luvassa mummolan kuusen koristelu😊

Leppoisaa aaton aattoa, toivottavasti kaikki pääsevät pian rauhoittumaan joulun viettoon✨

Luukku 22

Jouluruuan jälkeen jäädyke on loistava ja helppo jälkiruoka. Sen voi tehdä myös pakastimeen hyvissä ajoin, viimeistään kuitenkin edellisenä päivänä. Me ollaan tehty sekä piparijäädykettä, että puolukkajäädykettä ja ne molemmat sopii loistavasti joulupöytään.

Jäädykkeen lisäksi joulun jälkiruokapöydästä löytyy tietenkin konvehteja, pipareita, torttuja, juustoja ja glögiä🎄