Kaunis, kauniimpi, Ronda!

Kun mietimme päiväretkikohdetta Espanjassa tuli Ronda vastaan aina ykkösvaihtoehtona. Luin kuitenkin kertomuksia hurjasta ajomatkasta Rondaan vuoristoteitä pitkin ja mietin, että meiltä taitaa jäädä kyllä Ronda näkemättä, koska korkeat paikat ja kiemurtelevat vuoristotiet eivät ole omia suosikkejani. Mieheni kuitenkin halusi ehdottomasti Rondaan ja myös asunnon vuokraaja sanoi, että meidän täytyy ehdottomasti siellä käydä ja hän kertoi myös että ajoreitti sinne on helppo. Niimpä otimme sunnuntaina vuokra-automme alle ja lähdimme ajelemaan kohti Rondaa.

Tie oli äärettömän hyvä koko matkan ajan ja miestä jopa vähän harmitti kun ei päässyt ajelemaan tällä kertaa kunnon serpentiiniteitä😄 Katsoin meille googlen kartasta nopeimman reitin asunnoltamme Rondaan ja tiet joita ajoimme olivat erinomaisessa kunnossa ja liikenne sujui soljuvasti. Matka aikaa La Colinan asunnoltamme Rondaan oli noin puolitoista tuntia eikä reitille osunut tietulliakaan. Matkalla ripotteli hieman vettä, mutta Rondaan saapuessa saimme nauttia jo aurinkoisesta säästä. Ensimmäisenä jätimme auton parkkialueelle ja lähdimme kävelemään kohti Puente Nuevoa. Maisemat olivat upeat!

Koska olimme Rondassa sunnuntaina, olivat monet ravintolat kiinni. Kiertelimme aikamme kaupungissa ja lopulta päädyimme Bodega San Franciscoon. Emme ehkä nimen perusteella olisi uskaltautuneet kyseiseen paikkaan menemään, mutta se oli aukion ainoa ravintola joka oli täynnä espanjalaisia, joten menimme kysymään pöytää. Hetken odottelun jälkeen saimme pöydän ja pääsimme nauttimaan ihanista tapaksista. Paikka sijaitsi aukiolla, jossa oli useita ravintoloita ja lasten leikkipaikka ja voin todella suositella sitä mikäli haluat hetkeksi istahtaa nauttimaan tapaksista ja Rondasta.

Rondan vanhoilla kujilla kului koko päivä ja maisemat hurmasivat kyllä meidät kaikki. Olisi joskus ihanaa tulla Rondaan muutamaksi yöksi ja nähdä maisemat myös auringon noustessa ja laskiessa💛

Oletko sinä käynyt Rondassa tai löytyykö se matkahaavelistalla?

2 vastausta artikkeliin ”Kaunis, kauniimpi, Ronda!

  1. Ronda on vielä käymättä ja kuuluu todella matkahaaveisiin. Matka Malagaan ja siitä sitten tutkailemaan muutamaa paikkaa kuuluu tällä hetkellä haaveisiin jotka sijoittuvat listalla aika korkealle. Matkan helppouskaan ei ole ollenkaan pahitteeksi

    • Kuulostaa ihanalta😍 muistaakseni sinä mainitsitkin Rondasta, kun ensimmäisen kerran kirjoittelin meidän Espanjan matkasta😊 Ronda oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen ja seuraavalla kerralla myös haluan siellä yöpyäkkin😊 Malagaan löytyy usein hyvän hintaisia lentoja, joten eikun matkaa varailemaan😉😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *