Matkahaaveita tälle vuodelle

En kyllä ajatellut blogia aloittaessani, että postaustahti tulisi olemaan näin harva. Toisaalta lupasin myös itselleni, etten ota blogista stressiä, vaan tekisin sitä siihen tahtiin kun hyvältä tuntuu. Tarkoituksena stressaamisen sijaan kirjoittaa asioista, jotka on itselleni mieluisia.

Kuten instagram-tiliäni seuraavat ovat varmaan huomanneet, ei tämä vuosi ole ollut kovinkaan helppo itselleni. Näin myös kaikki matkailuun liittyvät aiheet ei ole olleet päällimmäisenä mielessä. Tammikuulle varattu matka Barcelonaan jouduttiin perumaan sairastumisen vuoksi ja muutenkin alku vuotta on varjostanut läheisen sairastuminen. Tammikuu ei koskaan ole ollut oma lempikuukauteni ja tänä vuonna se vaan entisestään korostui. Onneksi tammikuu on jätetty jo aikoja sitten taakse ja nokka on vahvasti kohti kevättä.

Tällä viikolla on ollut lasten hiihtoloma, mutta me vanhemmat on vuoroteltu töissä, joten lomaa on vietetty ihan vaan kotosalla. Lapset saivat valita mitä haluaisivat tehdä ja niin ollaankin käyty mm. Flamingon Naurusaaressa ja uimahallissa sekä leivottu keksejä. Täytyy kuitenkin myöntää, että matkat on olleet entistä vahvemmin mielessä, mitä pidemmälle vuosi on mennyt ja mitä kauemmin viimeisimmästä matkasta on kulunut aikaa. Mikäpä siis parempi aihe kirjoitella, kuin haaveilla tulevista matkoista. Katsotaan sitten vuoden lopussa miltä matkavuosi todellisuudessa on näyttänyt😊

Florida

Tämä matka ehdittiin varata vuoden alussa ja ensi kuun lopussa suuntaamme perheen kesken melkein kahdeksi viikoksi Floridaan. Tätä matkaa on odottanut niin vanhemmat, kuin lapsetkin. Viimeisin yhteinen matkamme suuntautui lokakuussa Sisiliaan.

Matka yksin: Tallinna

Viime vuonna matkustin ensimmäistä kertaa yksin Tukholmaan. Tänä vuonna haluan ehdottomasti taas matkalle yksin ja ajattelinkin kohteeksi toista naapuria, eli Tallinnaa. Hyvä ruoka ja spa houkuttelisivat!

Kreikka

Meidän perhe on vannoutunut Kreetan kannattaja ja kävimme useana vuonna peräkkäin Kreetalla. Viime vuonna Kreetan matka jäi väliin, joten haaveena olisi päästä loppu kesästä tai syksyllä joko Kreetalle tai Kreikan johonkin muulle saarelle. Olisiko suosituksia?

Matka ystävän kanssa

Viime vuonna olin ystäväni kanssa Las Vegasissa. Tänä vuonna mitään ei ole vielä varattuna, mutta syksylle olisi ihanaa varata matka hänen kanssaan taas johonkin. Olen myös toisen ystävän kanssa haaveillut pitkään Madridin matkasta, joten sekin olisi mahtavaa päästä vihdoinkin toteuttamaan.

Matka miehen kanssa: Budapest

Tammikuinen matka miehen kanssa tosiaan valitettavasti peruuntui, joten josko saisimme yhteisen matkan järjestettyä loppuvuodeksi. Olisi ihanaa päästä yhdessä näkemään Budapest jouluvalaistuksessaan.

Tukholman risteily

Lasten ainainen suosikki. Harri Hylje laiva on kovasti kysytty vai josko vihdoin kokeilisimme matkustaa tänä vuonna Tukholmaan laivakissa Ville Vikingin kanssa?

Tekipä hyvää kirjoittaa ja listata haaveita ylös (t. oman elämänsä Monica Geller🙈)

Millaisia matkahaaveita sinulla on?🗺️

(Kuvituksena viime vuoden Sisilian matkan kuvia)

4 vastausta artikkeliin ”Matkahaaveita tälle vuodelle

  1. Ihania monimuotoisia matkahaaveita niin perheen, miehen, ystävän kanssa kuin myös tuo ihana määmatkasuunnitelma. Toivottavasti todella pääsette miehen kanssa tällä kertaa matkaan. Ja kohtahan tuo ensimmäinen matka jo koittaakin.
    Itsellä myös vienyt tämä helmikuu mennessään ja en ole paljon ehtinyt lukemaan saatikka kirjoittamaan omaa blogia. Toivotaan tulevien matkojen inspiroiman niin että sitä aikaakin vaan sitten löytyy 😉

    • Kiitos❤️ joo, eiköhän tekstiä ala taas syntyä kun saadaan molemmat uutta materiaalia uusista matkoista☺️

    • Mahtavaa, kiva kuulla Jossu😊toivottavasti päästään tänä vuonna Budapest näkemään ja kokemaan☺️

Vastaa käyttäjälle auringonpaistetta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *