No niin, ensimmäinen matka yksin on takanapäin. Lähdin matkaan torstai aamulla kello yhdeksän ja palasin kotiin perjantai iltapäivällä puoli neljä. Lyhyt, mutta tehokas matka siis kyseessä? Ehdin kuitenkin kierrellä kaupungilla, nukkua päiväunet, syödä erinomaista ruokaa ja tehdä pieniä ostoksia. Mitäpä muuta sitä kaipaakaan?
Kun saavuin Tukholmaan klo 9 aamulla, otin Arlandan lentokentältä bussin keskustaan. Ostin lentokentän automaatista jo valmiiksi meno-paluulipun, jonka hinta oli 215 kruunua. Myöhemmin huomasin, että lipun olisi saanut vielä edullisemmin netistä (198 kruunua). Bussi oli todella kätevä ja matka-aika oli noin 45 minuuttia. Asemalta kävelin noin 15 minuuttia Östermalmilla sijaitsevaan hotelliin.
Hotelliksi valikoitui Elite Hotel Stockholm Plaza. Tämän valitsin puhtaasti hinnan ja sijainnin vuoksi. Huone oli pieni, mutta todella suloinen ja riittävä yhden henkilön majoitukseen. Palvelu oli ystävällistä ja sijainti oli mitä parhain. Ainoana pienenä miinuksena oli aamiainen. Aamiaistila oli melko pimeä, eikä aamiainen oikein säväyttänyt miltään osin. Vatsan sai kuitenkin täyteen ja ekstrana aamiaiselta löytyi vohvelikone, jolla sai itse tehdä vohveleita. Kokonaisuudessaan hotelli oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja majoittuisin siellä mielellään uudestaankin.
Hotellin kanssa samalla kadulla sijaitsi Phil’s Burger, jossa kävin lounaalla. Ruoka oli erinomaista ja halloumiburgeri vei kielen menneessään. Lounaalla hampurilaisen hintaan kuului myös ranskalaiset ja coleslaw.
Östermalmin alue on kaunis, täynnä ihania liikkeitä ja vietinkin aikani melko pitkälle tuolla alueella. Kiertelin rauhassa lempparikaupoissa, joita Suomessa ei ole, kuten Zara Home, Sephora, River Island ja Lagerhaus.
Iltapäivällä menin hotellille lepäämään ja nukahdinkin melkein kahden tunnin päiväunille. Minun oli tarkoitus syödä illalla ihanassa Hawaii Pokessa, mutta sen ovia juuri suljettiin, kun saavuin sinne vähän ennen puolta kahdeksaa. Useat kaupat sulkivat ovensa myös jo klo 19. Kun poke-kulho ei tällä kertaa onnistunutkaan, suuntasin Wiener Cafeeseen. Hotellin sänky houkutteli (taas!) sen verran paljon, että otin vuohenjuustosalaatin ja pullan mukaani ja suuntasin hotellille syömään. Salaatti oli erittäin hyvä ja tuonne kahvilaan suuntaan varmasti uudemmankin kerran. Heillä oli myös ihana terassi, joka olikin melkein täynnä.
Tukholma on upea kaupunki ja matkani oli erittäin onnistunut. Varmasti lähden uudemmankin kerran yksin matkaan, ainakin samantyyppiselle yhden tai kahden yön kaupunkilomalle 🙂
Ihana ja rento oma loma sinulla takana. Ihan tuon auringonpaisteen läsnäolon tuntee olleen mukana matkallasi ☀️☀️☀️
Voi kiitos Piyaa? Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle?
Ihanaa viikkoa myös sinulle ?
Tukholma on ihan lempikaupunkejani. Lento sinne on lyhyt ja jos menee Arlanda Expressillä ja ottaa hotellin läheltä Central stationia niin ei me matkoihin kovinkaan paljon aikaa. IHania kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. Ja Vetekattenin ihanaa pullaa on aina pakko saada, vaikken kotona pullaa syökään.
Joo, Tukholma on kyllä super ihana kaupunki <3