Kylläpäs kesä on vierinyt eteenpäin (tänäkin vuonna) hurjaa vauhtia ja heinäkuun loppu alkaa jo häämöttää. Itsellä tässä kuussa on töitä riittänyt enemmän kuin muina kuukausina, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. Nyt, kun miehellä ja minulla on yhteiset vapaat (kokonaiset 4 päivää 😀 ) olen itse tietenkin kipeänä ja niin jäi myös meidän Tallinnan matkakin tekemättä. Toivottavasti kuitenkin huomenna pääsemme viettämään Helsinki-päivää koko porukalla, ennen kuin miehen äiti ensi viikolla palaa Egyptiin.

Kuulumisista matkakuulumisiin 🙂 Lokakuun Italian matkaan tuntuu olevan vielä pieni ikuisuus, joten katselin mahdollisia matkoja elokuulle. Mitään sopivaa ei ole vain tuntunut osuvan kohdalle, vaan aina on jotain estettä. Elokuussa mies lähtee myös yksin viikoksi Egyptiin. Kyseessä on perheeseen liittyvä matka, jonka ajankohtaa ei voi muuttaa. Niin mielellään, kun oltaisiin koko perhe lähdetty mukaan, ei se vain ole miltään kantilta järkevää elokuun kuumuudessa ja matkan tarkoituksen vuoksi. Kun miehen matka tuli tietoon, rekrytoin heti mummun ja vaarin lastenhoitajiksi kyseiseksi viikoksi. Vanhemmat vievät siis maanantaina lapset mukanaan mummolaan, tiistaina mies lentää Egyptiin ja lauantaina lähden lasten ja vanhempieni luokse mökille.

Tuolla viikolla minulle jää siis kaksi päivää yksin. No, siitä se ajatus sitten lähti. Pieni googlailu ja löysin hyvän tarjouksen Tukholman lentoihin. Yksi yö Tukholmassa aivan yksin ja saisin tehdä vain niitä asioita mitä itse haluan. Ajatus alkoi kuulostaa jo liian houkuttelevalta. Ei muuta kun lennot varaukseen ja hotellia etsimään. Ja yks kaks, minulla oli varattuna ensimmäinen matka, jonne lähden aivan yksin. Tiedän, ettei yhden yön Tukholman matka yksin kuulosta kovinkaan ihmeelliseltä, mutta minulle se on.

Täytän tänä vuonna 32 vuotta enkä ole koskaan ollut yksin matkalla. En tiedä, onko se outoa? Olen asunut mieheni kanssa yhdessä 19-vuotiaasta saakka, enkä ole koskaan kaivannut yksin matkustamista. Oikeastaan, se ei ole koskaan tullut edes mieleeni. Jotenkin matkalle lähteminen yksin on tuntunut jo ajatuksena vieraalta ja. Ehkä se johtuu juurikin siitä, että olen vaimo ja äiti ja lasten ja miehen kanssa matkailu on ihan parasta. Ihailen ja jollain lailla kadehdinkin maailmalla yksin seikkailevia, mutta toisaalta en ole koskaan nähnyt itseäni sellaisena. Maailmalla kylläkin, mutta jonkun kanssa. Nyt kuitenkin, kun tällainen mahdollisuus tuli eteen, ilman muuta tartuin tilaisuuteen 🙂

Kenen kanssa sinä matkustat? Olenko ainoa, joka ei ole koskaan matkustanut yksin?