Kuva: iStockphoto
Tokio, Japani

Miksi Tokioon kannattaa matkustaa juuri nyt?

Tokion valtavia pilvenpiirtäjiä, tuhansia seinänkokoisia valomainoksia ja tulevia muotitrendejä pääsee ihastelemaan nyt edullisemmin ja vaivattomammin kuin ehkä koskaan aiemmin.

Suomesta erinomaiset yhteydet Tokioon

Japani on erinomainen matkakohde juuri nyt, sillä Tokion lentohinnat hätyyttelevät jo pohjalukemia ja suorien lentojen tarjonta on erinomainen.

Etenkin Suomen koon huomioiden suorien lentojen tarjonta Tokioon on varsin kiitettävä. Helsingistä pääsee Tokioon kahdella päivittäisellä lennolla. Edullisten lentojen lisäksi Tokioon matkaavaan lompakko kiittää suotuisasta valuuttakurssista. Majoitukseen ja liikkumiseen kuluu nyt aiempaa vähemmän jenejä.

Ostoksia ja mielikuvituksellisia herkkuja

Tokio on tällä hetkellä shoppailijan paratiisi, sillä tuotteita on paljon ja valikoima on suurempi kuin suomessa. Tokiosta ei ostettava lopu kesken ja vain mielikuvitus on rajana. Tokiosta voit löytää maailman hassuimpia tuotteita, joista et ole ennen kuullut tai edes kuvitellut tarvitsevasi.

Oletko kuullut esimerkiksi Bilk-juomasta? Kyse on maidon ja kaljan yhdistelmästä. Entä pekoninmakuisesta hammastahnasta tai kännykästä, joka varoittaa pahanhajuisesta hengityksestä? Lukuisista katujen juoma-automaateista voi ostaa erilaisia juomia, kuten kauneusjuomana tunnettua kollageenia sisältäviä juomia. Sekä tietysti aitoa vihreää teetä.

Tokion-matkaan liitty vahvasti myös ruoka ja yöelämä. Tokio niittääkin mainetta maailman uutena ruokapääkaupunkina ja Tokion ei ole mitään ilman sushia tai esimerkiksi vihreän teen makuista jäätelöä. Usko tai älä, mutta Tokiosta löytää myös ruisleipää ja Lapin Kultaa, mistäs muualtakaan kuin Muumi-kahvilasta.

Erityisesti mieleen jäävät erikoiset teemaravintolat ja -kahvilat. Tarjolla on kissakahviloita, ninjaravintoloita ja vankilakahviloita muutamia mainitakseni. Tokion yöelämä on maailmankuulu klubeineen ja baareineen, joissa kohtaavat kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset ihmiset sulassa sovussa.

Karaokea ei myöskään kannata unohtaa ja suomalainen pyydetäänkin erittäin helposti mukaan laulamaan karaokepaikoissa eri seurueisiin.

Tokio on turvallinen ja Japanissa kaikki toimii

Tokioon on mukava eksyä metrolippu taskussa. Vaeltelu väkimassan mukana on sinänsä jo kokemus. Joka kulman takaa löytyy aina uutta ihmeteltävää maailman suurimmasta kalatorista maailman korkeimpaan torniin.

Tokiossa asuu yli 12 miljoonaa ihmistä, mutta silti esimerkiksi taskuvarkaudet ovat harvinaisia ja kadulla voi öisinkin liikkua huoletta.

Miljoonat ihmiset käyttävät Tokion julkista liikennettä päivittäin ja ihmismassat soljuvat sujuvasti siisteissä jonoissa rautatieasemien läpi. Pahimpaan ruuhka-aikaan metroasemilla valkoisin hansikkain varustetut henkilöt huolehtivat matkustajien sisään työntämisestä metroihin. Kenellekään ei varmasti jää ruuhka-aika kokemuksen jälkeen epäselväksi, mikä ero on täydellä ja tupaten täydellä metrolla.

Tokion vahvuus matkakohteena on erilainen ja omintakeinen kulttuuri, aidosti ystävällisine ihmisineen. Japanin järjestelmälliseen kulttuuriin kuuluvat kevyet kumarrukset ja toisten ihmisten huomioonottaminen. Tämä yhdistettynä turvallisuuteen ja silmiinpistävään siisteyteen tekee Tokiosta miellyttävän paikan matkustaa.

Matkustajien tyytyväisyys kaikissa ikäryhmissä Japaniin matkakohteena on erittäin korkea ja se selittää, miksi Japaniin halutaan matkustaa yhä uudelleen ja uudelleen.

>> Lue lisää matkoista Japaniin

Päivitetty: 15.10.2014

Tämän artikkelin kirjoittaja on Rantapallon vieraileva asiantuntija. Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajan omia ja eivät välttämättä edusta Rantapallon näkemystä. Vierailevat kirjoittajat ovat matkailun erikoisalojen tai eri matkakohteiden asiantuntijoita, jotka kirjoittavat säännöllisesti sivustollemme asiantuntijasisältöä omista aihepiireistään.

Haluatko Rantapallon asiantuntijaksi? Ota yhteyttä!

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (5 votes, average: 4,80 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia