Kuva: Blogikoulu
Blogikoulu

Näin lähestyt potentiaalista yhteistyökumppania ammattimaisesti ja hankit blogiyhteistöitä – lue vinkit!

Blogiyhteistöissä on bloggaajan omalla aktiivisuudella merkittävä rooli. Näillä vinkeillä hankit yhteistyöt ammattimaisesti!

Bloggaajan oma aktiivisuus on tärkeässä roolissa

Merkittävä osa blogi- ja vaikuttajayhteistöistä syntyy, kun vaikuttaja itse ottaa yhteyttä yritykseen ja ehdottaa yhteistyötä. Blogimaailmassa on yleistä, että bloggaajan oma aktiivisuus on merkittävässä roolissa yhteistöiden syntymisessä, erityisesti mitä pienempi ja tuoreempi blogi on kyseessä.

Suuri osa yhteistyöehdotuksista kulkee ainakin jossain kohtaa sähköpostitse bloggaajan ja yrityksen välillä, joten tämä artikkeli keskittyy tärkeimpiin asioihin liittyen yhteystyökumppaniin lähestymiseen sähköpostitse.

Harvaa suomalaista bloggaajaa tullaan kotoa hakemaan. Tunnetuimmat nimet saavat Suomessa suurimman osan yhteistyöehdotuksista suoraan yrityksiltä tai pr-toimistoilta, mutta tämä joukko on melko pieni. Yleisempää on, että bloggaaja tai muu vaikuttaja on itse aktiivinen yhteistöiden hankinnassa.

Olen kirjoittanut London and beyond -blogia vuodesta 2014, ja tällä hetkellä osa tuloistani tulee blogiyhteistöiden kautta. Niiden määrä vaihtelee myös kuukausittain. Saan tarjouksia yrityksiltä, ja olen heihin yhteydessä myös itse. Noin 40% yrityksistä on minuun yhteydessä, loput yhteistyöt syntyvät omasta aloitteestani.

Ensivaikutelmalla on suuri merkitys

Sähköpostitse lähetettävään yhteistyöehdotukseen pätevät myös CV:n teossa käytetyt neuvot: kerro oleelliset asiat tiiviisti niin että vastaanottaja jaksaa ne lukea siltä istumalta. Siksi ehdotusta lähettäessä kannattaa asettua hetkeksi lukijan asemaan: tiivistä, käytä ajatusviivoja tarpeen tullen ja muista rivivälit sekä oikeinkirjoitus.

Osa bloggaajista tekee yhteistyökumppanille tarjouksen erillisenä pdf-tiedostona. Itse kuitenkin koen, että jo ensi silmäyksellä olisi hyvä käydä ilmi mitä tarjotaan, ilman tarvetta avata erillinen liite. Ihanteellista sanamäärää on todella vaikea antaa, mutta pyrin pitämään itse yhteistyöehdotuksen 150 sanan tuntumassa.

Esittele alussa itsesi ja blogi lyhyesti, ja sitten siirry suoraan yhteistyöehdotukseen. Mainitse myös, mikäli olet tavannut viestin vastaanottajan aiemmin tai ollut hänen kanssaan muuten yhteydessä. Monien pr-ammattilaisten ja markkinointivastaavien kautta kulkee niin paljon yhteydenottoja, että nimet eivät aina jää mieleen.

Tarjoa aina valmis kokonaisuus

Kun lähestyt yhteistyökumppania, tarjoa aina valmiiksi pureskeltu kokonaisuus: tarjoukseen on näin helpompi tarttua. Valmiin kokonaisuuden esittäminen on tärkeä osa ammattimaista lähestymistapaa, sillä se antaa kuvan että bloggaaja tietää mikä blogissa toimii.

Sisällytä yhteistyöehdotukseen ainakin seuraavat asiat: mitä tarjoat, miten lähestyt aihetta ja missä kanavissa. Mainitse myös hinta. On hyvä myös kertoa parilla lauseella, mitä yritys yhteistyöstä hyötyy ja miksi yhteistyö kanssasi kannattaa. Omia vahvuuksia kannattaa tuoda esille. Kokonaisuus voi muuttua myöhemmin, mutta valmiista paketista on aina helpompi lähteä liikkeelle.

Bloggaajalle tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että yhteistyökumppanille esitellään blogipostauksen idea ja näkökulma perusteluineen siitä, miksi idea on toimiva. Voit myös lisätä linkin tai kaksi aiemmista onnistuneista yhteistöistä – näistä saa käsityksen sisällön lisäksi myös visuaalisesta otteestasi. Mainitse myös, kuuluuko pakettiin näkyvyys esimerkiksi Instagramissa.

Blogin mediakortti kertoo blogista oleellisen – lisää se liitteeksi

Vaikka blogi ja bloggaaja on hyvä esitella heti yhteydenoton alussa lyhyesti, kannattaa tärkeimmät tiedot ja tilastot kerätä erikseen mediakorttiin ja lisätä se sähköpostin liitteeksi. Näin teet itse sähköpostista lyhyemmän ja selkeämmän.

Blogin mediakortti on ollut usein esillä blogikoulussa, ja se on yksi blogiyhteistyön syntymisen kannalta tärkeimmistä asioista. Siihen kannattaa panostaa, ja tilastojen tarjoaminen on aina ammattimaisen bloggaajan merkki, niin ennen yhteistyötä kuin sen jälkeenkin.

Lue lisää mediakortista: Blogin mediakortti on avain yhteistöihin – näin teet mieleenpainuvan esittelyn

Sähköpostin allekirjoitus

Sähköpostin allekirjoituskenttä on mainio tilaisuus tuoda omia kanaviasi esille ja antaa viimeistelty kuvan. Olen listannut omaan allekirjoitukseeni yhteystietojeni ja somekanavieni lisäksi myös muutaman rivin lauseen siitä, mitä blogini tarjoaa ja mitkä sen teemat ovat. Näiden lisäksi olen maininnut myös tunnetuimmat yhteistyökumppanini.

Allekirjoitus on pieni mutta tärkeä yksityiskohta, josta sähköpostin vastaanottajan on helppo siirtyä tutkimaan esimerkiksi Instagram-tiliäsi.

Älä ujostele puhelimessa puhumista

Älä ujostele puhelimessa puhumista. Kun yhteistyöehdotus on lähetetty, voit ihan hyvin soittaa ja tiedustella ystävällisesti onko viesti mahtanut tulla perille. Muista kuitenkin, että muutaman päivän tai viikonkin vastausviive on normaali.

Sähköposti on siitä hyvä, että keskustelusta jää aina jälki ja yksityiskohtiin on helppo palata. Lyhytkin puhelu on kuitenkin aina persoonallisempi kuin sähköposti, ja jättää henkilökohtaisemman mielikuvan.

Menestyksekkäitä yhteistöitä!

Päivitetty: 31.5.2018

Tämän artikkelin kirjoittaja on Rantapallon vieraileva asiantuntija. Kaikki mielipiteet ovat kirjoittajan omia ja eivät välttämättä edusta Rantapallon näkemystä. Vierailevat kirjoittajat ovat matkailun erikoisalojen tai eri matkakohteiden asiantuntijoita, jotka kirjoittavat säännöllisesti sivustollemme asiantuntijasisältöä omista aihepiireistään.

Haluatko Rantapallon asiantuntijaksi? Ota yhteyttä!

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (No Ratings Yet)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia