Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

nojatuolimatka

Nojatuolimatka: Thaimaa, Bangkok. Osa 2

Aamu valkeni Bangkokissa.

Tänään olisi vuorossa ainakin Sky bar eli auringonlaskun ihailua kattoterassilla 63 kerroksessa, jokin monista isoista kauppakeskuksista ja thaimaalainen hieronta.

 

Aamiaiselle ja sitten hotellihuoneeseen ja jalkaan haaremihousut, toppi, sandaalit ja molemmat opaskirjat mukaan laukkuun.

Kävelin vähän matkaa katua pitkin. Päätin ottaa kuitenkin tuktukin alleni.

Hurautin eteenpäin katua ja itseasiassa vailla varsinaista päämäärää. Sitten näin pari ulkokirpputoria ja päätin jäädä kyydistä. Jotenkin aina kummasti bongasin noita kirpputoreja matkallani 😉 Maksettuani matkasta lähdin katsastamaan kirpputorien tarjonnan. Paljon kaikenlaista vaatteita, koruja, esineitä. Löysin pienen sormusrasian. Sydämenmuotoisen, jonka sisällä pari sormusta. Toisessa ruusu ja toinen aika tavallinen.

Kiertelin kirpputorit ja jatkoin matkaa ja kävelin eteenpäin katua. En muista kuinka kauan olin kävellyt, mutta eteeni tuli taas kirpputorimyyjäiset. Nyt oltiin nurmikolle ja tienvarrelle levitetty liinoja, joiden päällä tavarat olivat. Oli tauluja, käsitöitä. Kaikenlaista. Vähän tuli myös mieleen sikäläinen rompetori, kun jotkut pisteet kauppasivat varaosia ja jossain viltinpäällä oli vanhoja ovenkahvoja.

En löytänyt niistä mitään mieluista itselleni. Vaikka niitä olikin kyllä mielenkiintoista katsella ja tutkia.

Kierreltyäni kirpputoreja päädyin parin tunnin jälkeen sikäläiseen kahvilaan. Kahvilan edessä oli shrine eli pieni pyhäkkö, jonne ihmiset olivat vieneet banaania, suitsukkeita sekä kookosjuomaa. Kahvilaan sisään astuessani tuli heti rentouttava tunne. Pääsi hetkeksi pois Bangkokin katujen melusta ja ihmisvilinästä. Sisällä tuoksui erikoiskahvit ja taustalla soi rentoa jazzahtavaa lounge -musiikkia. Tilasin erikoiskahvini ja menin yläkertaan istumaan. Myös tämäkin kahvila oli tupaten täynnä. Enimmäkseen opiskelijoita, jotka tekivät tehtäviään. Mietin samalla kun join kahviani, että minun täytyy ostaa jostain tällainen jazz lounge  cd-levy. Sellaisen myös löysinkin, mutta en muista mistä sen ostin. Freedom Bossa, Freedom Orchestra on sen cd:n nimi. Cd sisältää tunnettuja kappaleita cover -versioina Freedom Bossa -tyyliin. Sopivan rentoa kahvittelumusiikkia.

Mietin kahvilassa myös, että haluan hierontaan. Niinpä kahvihetken jälkeen lähdin etsimään hierontapaikkaa. Löysin sellaisen siistinnäköisen hierontapaikan. Sisälle astuessani se oli siisti ja vähän kuin spa. Olipa rentouttavaa päästä hierottavaksi. Minulla oli aina tapana käydä hieronnassa vapaapäivilläni Thaimaassa. Nyt täällä Suomessa en ole käynyt montaakaan kertaa. Jotenkin siellä he osasivat hommansa niin hyvin ja oli vielä halpaakin.

Tämän toisen päivän matkasuunnitelmissa oli myös lähteä matkustamaan Sky trainilla, ihan vain kokemuksen takia. Haluaisin matkustaa edes kerran elämässäni Sky trainilla. Tahdoin myös kokea sikäläisen ison kauppakeskuksen, ja illalla oli pakko päästä katsomaan auringonlaskua pilvenpiirtäjälle.

 

 

Kahvittelun  jälkeen otin taksin ja kerroin haluavani Sky trainille. Osoitin taas osoitetta ja näytin sormella korkealle ylös, jossa Sky train meni. ”Aaahaa” sanoi mies ja niin taksi lähti taas matkaan.

Tähän asti siis taksimatkat olivat olleet ihan normaaleja, mitä nyt pientä sättäystä kielimuurin takia, mutta siis kaikin puolin taksi oli toistaiseksi ollut hyvä menopeli. Noh, tämä taksikuski alkoikin heti puhua pulputtamaan englanniksi, kun muilla kerroilla on kuskit olleet ihan hiljaa. Kyseli mistä olen kotoisin ja että olenko syönyt aamiaisen jo. Sanoin, että olen juu. Siihen tämä mies kertoi, että hän tietää todella hyvän aamiaispaikan tässä lähellä. Vienkö sinne. Toistin vain, että Sky train. Take me to the Sky train, please. Noh, kuski ajoi ja ajoi ja aloin miettimään, että ei tässä matkassa nyt näin kauaa pitäisi kestää. Taksimittari oli kyllä päällä ja hinta sovittu, mutta jotenkin epäilin koko juttua. Sky train -asemahan oli tuossa ihan lähellä, tosin nyt jo vähän kauempana. Yhtäkkiä kuski ajoi jonkun timanttikoruliikkeen pihalle. Sanoin, että eei eei, ”Noo noo, I’m not gonna go there. Sky train, sky train.” Kuski intti, että minun täytyy käydä sisällä. No kävin ihan hemputin nopeasti ja en tietenkään ostanut mitään. Sitten autossa tuohtuneena kipakasti toistin, että nyt sinne sky trainille, niinkuin olis jo! Sitten kuski: ”okei okei”… aloimme lähestyä sky trainia. Kunnes taas tämä taksikuski oli, että tiedätkö Serena ja Venus Williamsia? Niitä tennistähtiä.

Siellä ylhäällä se Sky train puksuttaa. Näin lähelle pääsin.

 

Vastasin taksikuskille, että yes, so? No hän ehdotti, että veisi minut urheiluliikkeeseen, kun kerta tiedän tenniksestä. Siinä vaiheessa katsoin, että selvä homma tämä taksikyyti oli tässä. Oli päästävä nopeasti pois, muuten hän vie minut taas jonnekin muualle muttei sinne, minne halusin. Olimme juuri liikennevaloissa ja pysähtyneenä. Avasin yhtäkkiä auton oven ja lähdin autosta juosten kohti isoa kauppakeskusta. Sinne jäi nuolemaan näppejään. En ole ennen moista tehnyt, mutta niin vain päätin lähteä, koska kuski oli vienyt aikaani melkein tunnin, kun oli kierrellyt ties missä ja Sky train oli aivan lähellä kokoajan.

Äkkiä kipitin sisälle isoon ostoskeskukseen, CentralWorld oli kauppakeskuksen nimi ja olin liukuportaissa.  Jumankekka, että oli muuten iso shopping mall. Monta kerrosta, en edes muista tarkalleen, kuinka monta. Eikä ihme, sillä  Tripadvisor.com kertoo: ”CentralWorld is the largest lifestyle shopping complex in Southeast Asia”. Siellä sitten vierähti mukavasti tunti, jos toinenkin. Kävin myös kahvilla ja samalla otin jotain purtavaa. Tutkailin ostoksiani ennen kuin lähdin: Loppuen lopuksi olin ostanut ainakin yhden sormuksen, jossa kruunu. Se on edelleen tallessa. Ostin myös mekon.

Central World

Kun sain kahviteltua ja syötyä, päätin lähteä takaisin hotellille. Taksihurjastelun ja ostoskeskuksen hulinan jälkeen kello alkoikin jo olla sen verran, että oli aika lähteä metsästämään taksi päästäkseni hotellille ja hyvissä ajoin ihastelemaan auringonlaskua kattoterassille.

Hotellilla kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet. Nyt oli koko matkan kohokohdan aika ja kerran elämässä hetki. Lähden taksilla kohti yhtä Bangkokin monista pilvenpiirtäjistä. Elämäni ensimmäinen vierailu pilvenpiirtäjässä (ja tähän mennessä ainoa pilvenpiirtäjäkokemus, toista odotellessa).

Joten vaihdoin vaatteet hieman juhlavampaan asuun. Korkokengätkin tuli matkaan mukaan 😊

Taksilla hurautin kätevästi pilvenpiirtäjälle.

Taxien värit olivat kyllä kivoja 🙂

Kyseessä siis Lebua State Tower. Nyt en muista otettiinko siinä ovella maksu. Mutta kuitenkin kipitin sitten siitä suoraan hissille, jonka portieeri minulle tuli näyttämään, kun sanoin, että Sky bar. Hissiin mentyäni portieeri painoi hissin kerrosnumeroa 63. Hieman piti silmiä hierasta, kun näin sen hissinappuloiden määrän edessäni. Matka ylös kestikin jonkin aikaa. Sitten kun sieltä hissistä pääsin pois, niin muistaakseni melkein heti tuli näkyviin ravintola ja näköalatasanne. Suunnistin isoa lasi-ikkunaa ja lasiovea kohti. Siellä ovella oli taas smokkipukuun pukeutunut portieeri, joka avasi minulle oven.

Meinasin pyörtyä. Itkukin hieman tuli. No silmäkulmat kostuivat. Olin niin haltioissani. Mitkä maisemat. Mikä tunnelma. Miten fiiniä. Ihan kuin suoraan elokuvasta. Vain vuotta myöhemmin eli vuonna 2011 julkaistiinkin jatko-osa elokuvalle The Hangover ja osa tämän elokuvan kohtauksista on kuvattu juuri tässä samassa paikassa ja mahdollisesti jopa samana vuonna, kun itsekin olin tuolla käymässä.

 

 

Miten tulikaan niin nostalginen olo, kun näin sen elokuvan 😀

Kävelin näköalatasannetta ja ihastelin maisemia. Jäin ihastelemaan maisemia sohvilla katetulle näköalapaikalle ja tilasin itselleni drinkin. Tässä sitä ollaan, 63. kerroksessa, Lebua State Tower, Sky Bar, Bangkokin yllä siemailemassa mansikka-margaritaa, voin kertoa, että kyllä kelpas.

”Sky bar, jota pidetään yhtenä maailman korkeimmista kattobaareista, tarjoaa upeat näkymät Bangkokin horisonttiin”.  -International Traveller – For Modern Explorers

 

 

Saavuin tuonne kattobaariin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Halusin nähdä auringonlaskun kokonaisuudessaan alusta asti ja siihen saakka, kunnes kaupungin valot syttyvät.

Aivan mahtava paikka. Tilasin vielä yhden juoman pyöreänmuotoisesta baaritiskistä. Nyt oli ihmisiäkin jo jonkin verran ja puheen sorina täytti koko paikan. Mutta kyllä sinne hyvin yksi tyttönen mahtui. Miten mahtavat näköalat yölliseen Bangkokiin. Miten pieneltä kaikki muut alla näyttivät. Lasinen suojakaide oli välissä ja kun katsoi alas, alkoi vähän huipata päästä. Päädyinkin katselemaan hieman edemmäs horisonttiin.

 

Se tunne, kun olet itse osannut löytää tämän paikan ja nyt ihan itse täällä ylhäällä olin. Toisaalta oli kivaa, kun sain aivan rauhassa katsella maisemia ja ajatella rauhassa kaikkea. Fiilistellä oikein kunnolla. Ei ollut kiire minnekään. Sain itse päättää, koska lähtisin takaisin hotellille.

Toisaalta taas tuli tunne, että vitsit kun olisi hyvä ystävä tässä, niin saisi jakaa tämän hänen kanssaan ja räpsittäisiin kuvia toisistamme jne. Ehdin myös ajatella, että vitsit tänne haluan tuoda sitten sen tulevan miehenikin.

Nautin silti täysin rinnoin.

Olin saapunut tuonne kattoterassille ennen viittä. Kun lähdin, oli jo pimeää ja kaupungin valot olivat jo syttyneet.

Lähdin takaisin hotellille.  Taksiin päästyäni huokaisin, olin onnellinen.

Hotellilla vaihdoin vaatteet ja lähdin syömään. Söin taas hotellilla kiinalaista ruokaa. Ihan hyvää muistaakseni oli.

Seuraavana aamuna olikin lähtö takaisin bussilla Phuketiin.

Kävin vessassa juuri ennen bussiin nousua.

Muistaakseni lähdettiin matkaan aamuyöstä. Olisiko ollut viiden aikaan. Laitoin bussissa villasukat jalkaan ja sydänviltin päälleni. Reppu oli jalkojeni alla viereisessä istumapaikassa. Olin siis poikittain istumassa jalat repun päällä viereisessä istumapaikassa. Nukahdin. Heräsin, kun bussi pysähtyi ja otti kyytiin ihmisiä. Muistaakseni nukuin melkein koko matkan. Heräsin. Tiekylteissä joissain luki Phang Nga. Tiesin, että ollaan voiton puolella. Lähellä Phuketia. Mutta ei tarpeeksi lähellä, ottaen huomioon, että rakko alkoi oireilla.

En tiedä miten, mutta pystyin pidättelemään n. 1 tunnin. Se oli kyllä täyttä kärsimystä koko se loppuaika. Jokainen töyssy ja jokainen yskäisy. Pahinta oli se tunne, kun vihdoin saavuttiin perille. Phuketissa oltiin. Piti nousta. Olisin halunnut rynnätä heti vessaan. Mutta pysähdyttiin johonkin huoltoasemalle, missä oli tankkausasema, mutta ei myymälää. Ei mitään minne voisi mennä. Sitten huomasin toisella puolella tietä jonkun pienen talon, jossa oli kyltti Hair Salong. Kirjaimellisesti juoksin sinne reppuineni.

”SAWADIKAAA!” kailotin tuskaisena ovelta, kun astuin sisään. Esitin asiani niin, että laitoin jalat ristiin ja kädet niille paikoille ja sanoin että ”have to peeee” Onneksi tämä nainen ymmärsi ja hieman huvittuneena sanoi ”yes, come!” ohjasi minut äkkiä heidän takahuoneeseensa. Lattiassa oli aukko, jonne voi tehdä tarpeensa. Olin taivaassa! Ei haitannut yhtään, että piti kyykätä lattialla olevaan aukkoon. Tuntui kuin olisin ollut taivaassa 😀

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Olipa mielenkiintoista ja ihanaa muistella Bangkokin reissua. Kaikkia kohtia ihan tarkalleen en muistini syövereistä kuitenkaan löytänyt, mutta pääasiat muistin kuitenkin, eli mitä nähtävyyksiä näin.

Tämä olikin mainio tapa kirjoittaa muistelmat ylös, kun en ollut pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa tai muistikirjaa tuolta ajalta. Onneksi suurin osa oli muistissa vielä ja nyt ne ainakin pysyvät muistissa, kun on tehnyt niistä Nojatuolimatkakertomuksen.

Nojatuolimatka: Thaimaa, Bangkok. osa 1

Vielä kun on vähän matkaa kesään niin on mukava muistella lämpimiä kohteita, joissa on käynyt. Nojatuolimatkat ovat parhaimpia näinä aikoina.

Aloin muistelemaan entistä työpaikkaani ja kohdemaatani Thaimaata. Siellä vietin 6kk vuosien 2009- 2010 vaihteessa ja joulukin vierähti palmujen alla, kotoa saamastani joululahjapaketista maistelin piparkakkua palmun alla.

Tuli sitä vietettyä myös lomaa Thaimaassa. Kun viimein 2 viikon loma koitti, niin olin jo kauan sitten päättänyt, että vietän sen Thaimaata kierrellen. Miksi lähteä Suomeen, kun on näin kaukana Suomesta ja voisi matkustaa esimerkiksi Bangkokiin.

 

Niinpä minä päätin tehdä hyvissä ajoin edes jonkinlaisen suunnitelman, mitä tuo lomani voisi sisältää. Päätin, että nyt kun olin Thaimaassa niin pitäähän sitä käydä tutustumassa pääkaupunkiin. Bangkok oli siis suuntana.

Asuin tuolloin Patong Roadin lähettyvillä Baramee Hip Hotel- nimisessä hotellissa. Päätin, että lähden matkaan bussilla Patongista, joten varasin bussimatkan ja päätin, että perillä Bangkokissa otan taksin ja näytän taxikuskille hostellin osoitetta, johon haluan mennä. Paluumatka tapahtuisi myös bussissa istuen.

Vihdoin koitti lomani ensimmäinen päivä ja pakkasin reppuun muistini mukaan: villasukat (yöllä voi olla kylmä bussissa), Lonely Planet Thailand kirjanen, Paremmat juhlavammat vaatteet ja kengät (menossa pilvenpiirtäjälle), vara vaihtovaatteet, laastarit jne. Niin ja minun rakas sydänvilttini tietenkin matkasi repussa mukana.

Lähdin reppuselässä kohti tuota bussilaituria. Varattuani bussilipun minulle oli annettu myös lippu, jossa luki paikkanumero bussissa. Se oli 62. Odotin bussia muutaman muun paikallisen kanssa. Bussimatka Phuketista Bangkokiin kestää n. 11-12 tuntia. Toivoin, ettei bussi olisi kauhean täynnä.

Bussi tuli. Bussissa oli paljon sikäläisiä matkustajia, suurin osa. Vain pari kolme minun lisäksi oli ulkomaalaisia. Hieman voin sanoa, että jännitti. Noh, luin jännittyneenä bussilippuani ja koitin etsiä katseellani paikkanumeroita ylhäältä, en nähnyt, etsin paikkanumeroita katseellani alhaalta, ei löytynyt.

Bussi oli ihan täynnä. En vieläkään ollut löytänyt paikkanumeroani. Kysyin yhdeltä paikalliselta, tai näytin lippuani ja kysyin, että number ja osoitin istuinpaikkaa. Hän pyöritti päätään. Olin, että mitä eikö hän ymmärtänyt mitä tarkoitin. Löysin sentään numerot ylhäältä, mutta kun laskin numeroita ja kävelin eteenpäin, niin numerot loppuivat numeroon 61. No tottakai 😀 kuinkas muutenkaan. Näytin eräälle miehelle lippuani ja hän osasi englantia ja hän kohautti olkapäitään ja naurahti että ei voi mitään. Osoitti yhtä paikkaa, joka oli vapaana ja istuin siihen ja siitä sitten koko matkan toivoin, ettei kukaan tule siihen paikalle. No ei tullut. Ehkä se sitten oli minun paikkani.

Koko matka meni siihen, kun vahdin reppuani kuin leijonaemo poikastaan. Torkahtelin, kun en millään pystynyt enää pitämään silmiäni auki. Peppuni oli aivan puuduksissa n 11 tunnin matkan jälkeen. Vihdoin alkoi näkymään kaupunginvaloja ja korkeita rakennuksia. Jes!

Bussi pysähtyi ja hetken päästä olin jo ulkona bussista. Edessäni oli pitkä jono taxeja ja nappasin niistä yhden. Ennen kuin istuin taxiin näytin taxikuskille osoitteen, johon halusin mennä. Reppureissaajien suosimalle Khaosan Roadille, kiitos, kapunkhaa. Taxikuski mietti hetken ja lähti liikkeelle. Hän vei minut kuitenkin hotelliin nimeltään Royal Rattanakosin Hotel. Olin, että aha, okei, päätin ettei tuon taksikuskin kanssa kannata enempää matkustaa, ties mihin joutuu vielä ja hän ei selvästikään ymmärtänyt mitä koitin sanoa, vaikka osoitin osoitetta sormellani. No maksoin taksista ja se lähti. Päätin vielä koittaa, että josko pääsisin sinne reppureissaajien paikkaan. Olisi yöpymiseltä tullut huomattavasti halvemmaksi. Kysyin tämän hotellin respasta englanniksi voinko soittaa ja näytin tuota reppureissaajien paikan puhelinnumeroa. Ystävällinen hotellivirkailija antoi minun soittaa ja niinpä kello 2.00 aamuyöllä koitin soitella hotellin takahuoneessa yösijan perään. Puhelin hälytti, mutta tovin odoteltuani ja kun kukaan ei vastannut päätin antaa periksi.  No eipä auttanut muu kuin tässä tapauksessa jäädä tähän nykyiseen hotelliin. Olin aivan poikki, halusin vain nukkumaan ja äkkiä. Eikä tämä nykyinen hotelli, mihin taksikuski oli minut jostain syystä vienyt ollutkaan niin kamala, vaikka ensin hieman epäilin, kun oli sellainen vanhanaikainen. Eikä hintakaan ollut paha, 1300 bathia eli n. 35e yöltä.  Pelkään hieman vanhanaikaisia hotelleja ja linnoja jne. Tämä ei ollut mikään nykyaikainen hotelli tosiaankaan. Kaupunkihotelli ja vanha sellainen. No, enhän minä kuitenkaan viettäisi aikaani hotellissa tai hotellihuoneessani vaan olisin liikkeellä koko päivän. Hotelli olisi vain nukkumista ja suihkua varten.

Huone oli kyllä ihan justiinsa passeli tällaiselle yksinmatkaajalle. Kaikki tarvittava löytyi, sänky, suihku, vessa ja jopa hiustenkuivaaja. Jännitti kyllä hieman nukahtaa hotellissa, olin yksin. Tarkistin oven (laitoin turvaketjun kiinni), sängyn alta, kaapit ja suihkut ennen kuin kömmin peiton alle. Hieman aamulla ihmetytti, kun ei muita asiakkaita näkynyt. Menin aamiaiselle hotellin aulassa olevaan isoon juhlasalia muistuttavaan tilaan. Ihan kuin olisin kiinalaisessa syömässä. Kullattuja pöytien ja tuolien jalkoja ja punaista väriä joka paikassa. Raskaat punaiset samettiverhot peittivät kirkkaan auringon, joka jo sarasti verhojen lomasta. Täällähän ne kaikki hotellin asiakkaat olivatkin. Onneksi sali oli niin iso, että kyllä sinne yksi naikkonen vielä mahtui.

Aamupalan jälkeen hotellihuoneeseen ja pikkulaukku mukaan ja opaskirja sekä kamera ja rahat. Muut arvotavarat jätin hotellihuoneen turvalokeroon. Onneksi sellainenkin hotellihuoneesta löytyi.

Sitten tutkimaan kaupunkia!

Otin mukaani tosiaan Lonely Planetin Thaimaa- kirjan ja sikäläisen Bangkok City Guide-lehtisen. Olin päättänyt, että ensimmäisenä päivänä katsastan Chinatownin ja haluan nähdä kattoterassilta, kuinka aurinko laskee joen ylle. Tämän kattoterassin bongasin tuosta Bangkok City guide- lehtisestä. Nimeltään Eagle Nest rooftopbar.

Nyt täytyy kyllä tunnustaa tähän väliin, että en muista ollenkaan, miten päädyin sinne Chinatowniin. Sitä ennen olin kuitenkin kierrellyt tuktukilla vähän joka paikassa. Loistava menopeli ja paljon luotettavampi kuin taxi. Ainakin omasta kokemuksesta kun puhun.

Kun matkustin yksin, niin oli kyllä todella rentouttavaa, kun sai hetken mielijohteesta, vaikka päättää, että hei nyt mä haluankin nähdä sikäläisen kirpputorin tai markkinat. Kun sattumalta näin sellaisen toisella puolen katua. Sitten vain sanoin tuktuk- kuskille, että pysäytä ja maksoin kyydistä ja lähdin muina naisina kävelemään sikäläisille kirpputoreille. Eikä kukaan sanonut vastaan tai ollut myrtsinä, että kun ei jaksaisi mitään kirpputoreja. Saatoin viettää juuri niin kauan aikaa niissä kirpputoreilla tai ihan missä vaan, eikä kukaan ollut patistelemassa eteenpäin. Tai että aika riitti juuri niihin mitkä nähtävyydet halusinkin nähdä. Olisi pitänyt varmasti tehdä kompromisseja, jos mukana olisi ollut ystävä tai varsinkin silloin, jos mukana olisi ollut mies. No sinkkuna ja yksin lomailemassa olin ja voin sanoa, että nautin täysin rinnoin siitä vapaudesta.

Kiersin pari kirpputoria ja jossain vaiheessa otin luultavammin taas Tuktukin alleni ja näytin osoitetta Bangkok City guide- lehtisestä, että haluan Chinatowniin, kiitos.  Matka ei muistaakseni kovin kauaa kestänyt. Ehkä olin jo ehtinyt vaellella itseni sattumalta Chinatowniin päin.

Tuktuk-kyydillä Chinatowniin.

Tuktukissa oli jonkinlaiset diskovalot. Saavuin siis Chinatowniin diskovalojen loistaessa, mikäs sen parempaa! Mutta voi hyvänen aika miten hienon näköistä Chinatownissa oli! Ihan kuin olisin matkustanut Kiinaan! Joka kadulla oli esillä kiinalaisia matkamuistoja. Oli pienten lasten perinteisiä kiinalaisia asuja, oli tiikereitä, oli heiluttelevia kultaisia kissapatsaita, kiinalaista kirjoitusta joka paikassa.

Seisoin hetken ja ihastelin vain liikennettä ja näkymää monista erivärisistä kylteistä. Kiinalaistyylisiin pukuihin pukeutuneet naiset ohittivat tietä. Näin matkallani paljon erilaisia kojuja, joissa myytiin hedelmiä ja erilaisia ruokapaikkoja. Joissain myytiin linnunpesiä ja joissain hain evää.

Bangkokin Chinatownia sanotaan isoimmaksi Chinatowniksi mitä maailmassa on ja en yhtään ihmettele.

Mies myy Durian hedelmiä

 

 

Täältä löytyy vaikka ja mitä. Kävelin hieman sinne sun tänne ja en oikein tiennyt minne kävellä, mutta tieni vei kuitenkin liikenneympyrän kohdalle, jossa kaunis monumentti nimeltään Odeon Circle. Se on monien teiden risteyskohta. Se tunnetaan porttina Chinatowniin.

 

Eli siitä oli hyvä päättää mihin suuntaan lähtee, jos etsii jotain tiettyä kohdetta. Olin ihan turistina enkä tiennyt mihin niistä risteyksistä pitäisi mennä, että näkee mitäkin, niin kuljeskelin vain johonkin suuntaan. Mikä on mielestäni myös parasta. Kävelee vain rauhassa vailla päämäärää ja yllättäen löytää kaikenlaisia nähtävyyksiä ja ihmettelyn aiheita.

Itse löysin itseni yhtäkkiä markkinoilta. Olin kävellyt Sampeng Lane markkinakadulle. Sampeng Lane Market on Chinatownin paras shoppailu paikka.

 

Tarjolla oli vaikka ja mitä. Kalaa, hedelmiä, kanaa, mausteita. Katu jatkui ja kiemurteli sisätiloihin ja muuttui kujaksi. Kojuja kojujen vieressä, pieniä putiikkeja, hello kitty laukkuja, kiinalaisia perinneasuja lapsille, naisten vaatteita, mausteita, miesten vaatteita. Kyllä siinä pää oli pyörällä, kun sitä kujaa kulki eteenpäin silmät pyöreinä kuin pöllöllä.

 

Jonkin aikaa kuljettuani kujaa pitkin, päätin kääntyä ja lähteä takaisin päin. Kuja tuntui loputtomalta. Tuli nälkä. Katuja kuljettuani ei kyllä tehnyt mieli syödä mitään niistä mitä oli tarjolla: hainevää, linnunpesiä.

Käveltyäni jonkin matkaa eteeni tuli pirtelöä myyvä nainen kojuineen. Ostin banaanipirtelön. Markkinakadun alkupäästä ostin parit possuvartaat. Kysyin ensin englanniksi kun en thaita niin hyvin osaa, että: ”pork?beef? what are these?” ja osoitin vartaita. Mies hymyili vain ja sanoi jotain thaiksi. En ymmärtänyt. Sitten keksin, että esitän sikaa ja aloin röhkiä ja osoitin kysyvästi varrasta 😀 ja mies naureskeli ja nyökytteli päätään ja oli että ”yes, yes”. No oli pakko jotenkin saada tietää mitä syö. Ai että oli hyvät vartaat. Niitä on vieläkin ikävä.

Syötyäni vartaat vaeltelin pois markkinoilta ja lähdin toiseen suuntaan. Ohitin rautakaupan ja siitä tuli ihan mieleen sketsi Uuno rautakauppiaana 😀 Ihan samanlainen rautakauppa sellainen vanha.

Kävin ostamassa vesipullon paikallisesta 7 Eleven kioskista. Sitten tulikin se vaihe, joka on hieman ärsyttävää, kun matkaa yksin. Ei ole sitä toista siinä, joka voisi ottaa sinusta kuvia. Päätin kerätä rohkeuden ja pyytää jotain ohitseni kulkevaa tyyppiä ottamaan minusta kuvan. Ei vitsit ajattelin, kuinka typerää tämä multa nyt olisi. Jokuhan voisi hyvinkin varastaa sen mun kameran. Noniin, hetki koitti ja ehdin jo hieman epäillä, että onko tää nyt kauhean hyvä juttu. Mutta menkööt. Riskin otin ja pyysin erästä nuorta naista (joka näytti hyvin pukeutuneelta), että voisiko hän ottaa kuvan minusta. No hän otti kuvan ja palautti kameran.

 

En ehkä osannut olla oma itseni kuvanottotilanteessa, kun olin suunnitellut juoksevani hänet kiinni. Loppu hyvin kaikki hyvin. Näytän yksijalkaiselta.

Kävelin taas sinne tänne teitä pitkin.

 

Sitten huomasin ison temppelin. Todella kaunis temppeli ja sen edessä paloi suitsukkeita ja kynttilöitä. En mennyt sisään vaan ihastelin temppeliä ulkopuolelta. Tämä oli nimeltään siis Guan Yin Shrine. Yksi Chinatownin värikkäimmistä nähtävyyksistä. Goddess of mercy. Armon jumalattaren pyhäkkö.

 

Sitten tulikin jo aika lähteä metsästämään tuktuk-kyyti, että pääsen hyvissä ajoin ihastelemaan auringonlaskua kattoterassille. Kyseessä siis rento baari, josta kattoterassi näkymät. Eli en ajatellut pukeutua mitenkään ihmeellisemmin vaan suoraan Chinatownista kattoterassin näkyjä ihastelemaan. Varsinkaan, kun ei ollut vielä myöhäinen iltakaan, niin en ajatellut pukeutua parhaimpiini.

Kuten aina ennenkin oli taas hieman vaikeaa löytää yhteistä kieltä taksikuskin kanssa. Näytin kattoterassin osoitetta, joka siis oli thaiksi. Hän nyökytteli ja hyppäsin siis kyytiin. Aurinko alkoi jo pikkuhiljaa laskemaan ja tiesin, että tästä tulisi taas kilpa-ajo auringonlaskun kanssa. Kirjaimellisesti chasing the sunset.

Aloin jo huolestumaan toden teolla, kun periaatteessa tiesin mihin suuntaan pitäisi kääntyä tuosta risteyksestä, kun olin katsonut kartasta, niin tämä kuski vetäiseekin vaan suoraan. Koputin häntä olkapäälle, että” excuse me, look”, ja näytin osoitetta uudelleen. Sitten hän pyöritteli päätään ja yhtäkkiä hän alkoi huutaa toisella puolella ajavalle taksikuskille, kun olimme juuttuneet ruuhkaan. Tällä vieressä olevalla taksikuskilla oli ikkuna auki. Hän varmastikin kysyi missä on tuo osoite. Sitten toinen vastasi tälle minun tuktuk-kuskille. Sitten viittoili jonnekin tämä toinen ja sitten lähdettiin uudestaan matkaan. Ja kuin ihmeenkaupalla tuktuk-kuski löysi paikan ja kiitin ja maksoin ja juoksin portaat ylös tuohon pieneen baariin, jossa tuo Eagle Nest rooftop bar, kattoterassi oli. Aikaa oli vielä kuitenkin hienosti ja tilasin drinkin ja menin lähemmäs terassia. Olin ollut ihan oikeassa pukeutumisasiassa. Rento baari, jossa muutama muu turisti minun lisäksi sandaaleissa. Terassilta avautui aivan huikeat näkymät Chao Phraya River joelle.

Sillä näkyi pieniä veneitä ja vastapäätä näkyi mahtava Wat Arun elin Aamunkoiton temppeli. Wat Arun, on Bangkokin kuuluisin nähtävyys ja kaupungin tunnus.

 

Oli aivan loistava paikka! Mitkä näkymät. Eikä ollut kattoterassi vielä tuohon aikaan ihan tupaten täynnä. Varmasti illalla oli enemmän ihmisiä, kun temppeli loistaa iltavalaistuksessaan ja ravintola aukeaa ja kaikki meno muuttuu hieman fiinimmäksi.

Siemailin siellä drinkkiäni istuessani baarituolilla ja ihailin maisemia. Kyllä sielu siinä lepäsi.

Tämän etapin jälkeen otin taxin hotellille ja vaihdoin vaatteeni.

Kävin syömässä hotellimme ravintolassa, jossa sain kunnon kiinalaista ruokaa lautaselleni. Lihaa osteri-kastikkeessa ja riisiä. Sitten takaisin hotellihuoneeseen.

Olin huomannut Bangkok City guidesta erään jazzbaarin, joka oli jossain aika lähellä hotellia. Päätin kuitenkin ottaa taksin kyseiseen jazzbaariin, sillä en uskaltanut ottaa riskiä ja kävellä iltamyöhällä yksinäisenä naisena pitkin Bangkokin katuja. Pitihän sitä kuitenkin tsekata Bangkokin yöelämä.

Jazzbaari oli todellakin ihan kivenheiton päässä hotellista. Sisällä oli hämyisää ja ihmisiä ei ollut hirveän paljon. Istuin mukavalle sohvalle, jossa oli monta itämaista tyynyä. Tarjoilija tuli ja tilasin oluen ja makutupakan eli shishan eli vesipiipun. Jazzyhtye saapui pienelle lavalle ja hetken viriteltyään he aloittivat jazzin soiton. Miten rentouttavaa. Siinä siemaillessa olutta ja smooth jazzin soidessa elämä hymyili. Sitten jossain vaiheessa otin taas taksin ja hotellille ja ZZZ.

(Jatkuu seuraavassa postauksessa)