Monthly Archives

Blogissani on ollut hieman hiljaista. Tässä syy

 

Jo pitemmän aikaan on ollut aikomus istua alas ja kirjoittaa tänne uutta artikkelia.

Aikaa vain ei ole ollut tarpeeksi, sillä syksyllä tapahtui se mistä olen haaveillut tässä jo pitemmän aikaan ja siitä jo kirjoittelinkin tuonne ensimmäiseen postaukseeni, jossa kerron hieman itsestäni.

Haaveenani on siis ollut jo pitemmän aikaan siirtyä jälleen matkailun opiskelujen pariin. Olen opiskellut aikaisemminkin matkailua. Matkavirkailijan ja ulkomaan matkaoppaan todistukset ovat tallessa, mutta haluan kouluttaa itseäni lisää matkailualalla. Haluan tulla matkailun ammattilaiseksi ja ehkä vielä matkustaa työkseni ulkomailla. Tavoitteena siintää työ matkailualan johtotehtävissä.

Tämä toiveeni kuultiin ja siihen vastattiin ja alku syksystä sain tiedon, että minut on valittu opiskelemaan Satakunnan ammattikorkeakoulun ( SAMK) englanninkieliseen tutkintoon nimeltä International Tourism Management.

Olen niin innoissani opinnoista! Meidän luokkamme koostuu monesta eri kansalaisuudesta. Opiskelijoita on esim. Sri Lankasta, Intiasta, Vietnamista, Sierra Leonesta. Ihanaa tutustua erilaisen kulttuurin omaaviin ihmisiin ja kuulla heidän elämästään omassa maassaan. Vaihto-opiskelijoita on mukana joillakin tietyillä kursseilla ja he ovat kotoisin Ranskasta, Espanjasta ja Kiinasta.

 

Voi kyllä, olen ehtinyt kerätä jopa 3 haalarinmerkkiä! 😀 Vielä pitäisi ehtiä ompelemaan ne (pinkkiin) haalariin 🙂

Lisäisin vielä, että kuulun siis restonomeihin, vaikka opiskelen englanninkielisellä linjalla.

Koitan jossain vaiheessa saada aikaiseksi tänne uuden artikkelin. Sillä haluan ehtiä pitämään tätä blogia yllä. Kunhan koulu kiireiltä ehdin.

Aion kyllä lähteä työharjoitteluun ulkomaille, kun sen aika on. Tulen sitten tänne kertoilemaan kokemuksistani. Kiinnostaa tuo kestävä ja vastuullinen matkailu aiheena. Jotain siihen liittyvää kun pääsisi harjoittelussa tekemään ja ulkomailla.

Vielä en tiedä olenko menossa vaihtoon. Kiinnostaisi tuo Universidad de Valencia. Täytyy hieman miettiä. Ainakin työharjoitteluun ulkomaille olen menossa.

Tässä jo lueskelin koulun kirjastosta haalimaani kirjaa The business of Tourism, niin mielenkiintoista, että luen ihan omasta halustani syyslomalla koulukirjoja. Ei siis ollut pakko lukea, mutta halusin kun kiinnostaa 🙂

Tässä siis lyhkäisyydessään miksi en ole kirjoitellut tänne lähiaikoina. Nyt menen lukemaan hieman lisää aiheesta Sustainable tourism. Joka on muuten erittäin tärkeä aihe.