Aamu valkeni Bangkokissa.

Tänään olisi vuorossa ainakin Sky bar eli auringonlaskun ihailua kattoterassilla 63 kerroksessa, jokin monista isoista kauppakeskuksista ja thaimaalainen hieronta.

 

Aamiaiselle ja sitten hotellihuoneeseen ja jalkaan haaremihousut, toppi, sandaalit ja molemmat opaskirjat mukaan laukkuun.

Kävelin vähän matkaa katua pitkin. Päätin ottaa kuitenkin tuktukin alleni.

Hurautin eteenpäin katua ja itseasiassa vailla varsinaista päämäärää. Sitten näin pari ulkokirpputoria ja päätin jäädä kyydistä. Jotenkin aina kummasti bongasin noita kirpputoreja matkallani 😉 Maksettuani matkasta lähdin katsastamaan kirpputorien tarjonnan. Paljon kaikenlaista vaatteita, koruja, esineitä. Löysin pienen sormusrasian. Sydämenmuotoisen, jonka sisällä pari sormusta. Toisessa ruusu ja toinen aika tavallinen.

Kiertelin kirpputorit ja jatkoin matkaa ja kävelin eteenpäin katua. En muista kuinka kauan olin kävellyt, mutta eteeni tuli taas kirpputorimyyjäiset. Nyt oltiin nurmikolle ja tienvarrelle levitetty liinoja, joiden päällä tavarat olivat. Oli tauluja, käsitöitä. Kaikenlaista. Vähän tuli myös mieleen sikäläinen rompetori, kun jotkut pisteet kauppasivat varaosia ja jossain viltinpäällä oli vanhoja ovenkahvoja.

En löytänyt niistä mitään mieluista itselleni. Vaikka niitä olikin kyllä mielenkiintoista katsella ja tutkia.

Kierreltyäni kirpputoreja päädyin parin tunnin jälkeen sikäläiseen kahvilaan. Kahvilan edessä oli shrine eli pieni pyhäkkö, jonne ihmiset olivat vieneet banaania, suitsukkeita sekä kookosjuomaa. Kahvilaan sisään astuessani tuli heti rentouttava tunne. Pääsi hetkeksi pois Bangkokin katujen melusta ja ihmisvilinästä. Sisällä tuoksui erikoiskahvit ja taustalla soi rentoa jazzahtavaa lounge -musiikkia. Tilasin erikoiskahvini ja menin yläkertaan istumaan. Myös tämäkin kahvila oli tupaten täynnä. Enimmäkseen opiskelijoita, jotka tekivät tehtäviään. Mietin samalla kun join kahviani, että minun täytyy ostaa jostain tällainen jazz lounge  cd-levy. Sellaisen myös löysinkin, mutta en muista mistä sen ostin. Freedom Bossa, Freedom Orchestra on sen cd:n nimi. Cd sisältää tunnettuja kappaleita cover -versioina Freedom Bossa -tyyliin. Sopivan rentoa kahvittelumusiikkia.

Mietin kahvilassa myös, että haluan hierontaan. Niinpä kahvihetken jälkeen lähdin etsimään hierontapaikkaa. Löysin sellaisen siistinnäköisen hierontapaikan. Sisälle astuessani se oli siisti ja vähän kuin spa. Olipa rentouttavaa päästä hierottavaksi. Minulla oli aina tapana käydä hieronnassa vapaapäivilläni Thaimaassa. Nyt täällä Suomessa en ole käynyt montaakaan kertaa. Jotenkin siellä he osasivat hommansa niin hyvin ja oli vielä halpaakin.

Tämän toisen päivän matkasuunnitelmissa oli myös lähteä matkustamaan Sky trainilla, ihan vain kokemuksen takia. Haluaisin matkustaa edes kerran elämässäni Sky trainilla. Tahdoin myös kokea sikäläisen ison kauppakeskuksen, ja illalla oli pakko päästä katsomaan auringonlaskua pilvenpiirtäjälle.

 

 

Kahvittelun  jälkeen otin taksin ja kerroin haluavani Sky trainille. Osoitin taas osoitetta ja näytin sormella korkealle ylös, jossa Sky train meni. ”Aaahaa” sanoi mies ja niin taksi lähti taas matkaan.

Tähän asti siis taksimatkat olivat olleet ihan normaaleja, mitä nyt pientä sättäystä kielimuurin takia, mutta siis kaikin puolin taksi oli toistaiseksi ollut hyvä menopeli. Noh, tämä taksikuski alkoikin heti puhua pulputtamaan englanniksi, kun muilla kerroilla on kuskit olleet ihan hiljaa. Kyseli mistä olen kotoisin ja että olenko syönyt aamiaisen jo. Sanoin, että olen juu. Siihen tämä mies kertoi, että hän tietää todella hyvän aamiaispaikan tässä lähellä. Vienkö sinne. Toistin vain, että Sky train. Take me to the Sky train, please. Noh, kuski ajoi ja ajoi ja aloin miettimään, että ei tässä matkassa nyt näin kauaa pitäisi kestää. Taksimittari oli kyllä päällä ja hinta sovittu, mutta jotenkin epäilin koko juttua. Sky train -asemahan oli tuossa ihan lähellä, tosin nyt jo vähän kauempana. Yhtäkkiä kuski ajoi jonkun timanttikoruliikkeen pihalle. Sanoin, että eei eei, ”Noo noo, I’m not gonna go there. Sky train, sky train.” Kuski intti, että minun täytyy käydä sisällä. No kävin ihan hemputin nopeasti ja en tietenkään ostanut mitään. Sitten autossa tuohtuneena kipakasti toistin, että nyt sinne sky trainille, niinkuin olis jo! Sitten kuski: ”okei okei”… aloimme lähestyä sky trainia. Kunnes taas tämä taksikuski oli, että tiedätkö Serena ja Venus Williamsia? Niitä tennistähtiä.

Siellä ylhäällä se Sky train puksuttaa. Näin lähelle pääsin.

 

Vastasin taksikuskille, että yes, so? No hän ehdotti, että veisi minut urheiluliikkeeseen, kun kerta tiedän tenniksestä. Siinä vaiheessa katsoin, että selvä homma tämä taksikyyti oli tässä. Oli päästävä nopeasti pois, muuten hän vie minut taas jonnekin muualle muttei sinne, minne halusin. Olimme juuri liikennevaloissa ja pysähtyneenä. Avasin yhtäkkiä auton oven ja lähdin autosta juosten kohti isoa kauppakeskusta. Sinne jäi nuolemaan näppejään. En ole ennen moista tehnyt, mutta niin vain päätin lähteä, koska kuski oli vienyt aikaani melkein tunnin, kun oli kierrellyt ties missä ja Sky train oli aivan lähellä kokoajan.

Äkkiä kipitin sisälle isoon ostoskeskukseen, CentralWorld oli kauppakeskuksen nimi ja olin liukuportaissa.  Jumankekka, että oli muuten iso shopping mall. Monta kerrosta, en edes muista tarkalleen, kuinka monta. Eikä ihme, sillä  Tripadvisor.com kertoo: ”CentralWorld is the largest lifestyle shopping complex in Southeast Asia”. Siellä sitten vierähti mukavasti tunti, jos toinenkin. Kävin myös kahvilla ja samalla otin jotain purtavaa. Tutkailin ostoksiani ennen kuin lähdin: Loppuen lopuksi olin ostanut ainakin yhden sormuksen, jossa kruunu. Se on edelleen tallessa. Ostin myös mekon.

Central World

Kun sain kahviteltua ja syötyä, päätin lähteä takaisin hotellille. Taksihurjastelun ja ostoskeskuksen hulinan jälkeen kello alkoikin jo olla sen verran, että oli aika lähteä metsästämään taksi päästäkseni hotellille ja hyvissä ajoin ihastelemaan auringonlaskua kattoterassille.

Hotellilla kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet. Nyt oli koko matkan kohokohdan aika ja kerran elämässä hetki. Lähden taksilla kohti yhtä Bangkokin monista pilvenpiirtäjistä. Elämäni ensimmäinen vierailu pilvenpiirtäjässä (ja tähän mennessä ainoa pilvenpiirtäjäkokemus, toista odotellessa).

Joten vaihdoin vaatteet hieman juhlavampaan asuun. Korkokengätkin tuli matkaan mukaan 😊

Taksilla hurautin kätevästi pilvenpiirtäjälle.

Taxien värit olivat kyllä kivoja 🙂

Kyseessä siis Lebua State Tower. Nyt en muista otettiinko siinä ovella maksu. Mutta kuitenkin kipitin sitten siitä suoraan hissille, jonka portieeri minulle tuli näyttämään, kun sanoin, että Sky bar. Hissiin mentyäni portieeri painoi hissin kerrosnumeroa 63. Hieman piti silmiä hierasta, kun näin sen hissinappuloiden määrän edessäni. Matka ylös kestikin jonkin aikaa. Sitten kun sieltä hissistä pääsin pois, niin muistaakseni melkein heti tuli näkyviin ravintola ja näköalatasanne. Suunnistin isoa lasi-ikkunaa ja lasiovea kohti. Siellä ovella oli taas smokkipukuun pukeutunut portieeri, joka avasi minulle oven.

Meinasin pyörtyä. Itkukin hieman tuli. No silmäkulmat kostuivat. Olin niin haltioissani. Mitkä maisemat. Mikä tunnelma. Miten fiiniä. Ihan kuin suoraan elokuvasta. Vain vuotta myöhemmin eli vuonna 2011 julkaistiinkin jatko-osa elokuvalle The Hangover ja osa tämän elokuvan kohtauksista on kuvattu juuri tässä samassa paikassa ja mahdollisesti jopa samana vuonna, kun itsekin olin tuolla käymässä.

 

 

Miten tulikaan niin nostalginen olo, kun näin sen elokuvan 😀

Kävelin näköalatasannetta ja ihastelin maisemia. Jäin ihastelemaan maisemia sohvilla katetulle näköalapaikalle ja tilasin itselleni drinkin. Tässä sitä ollaan, 63. kerroksessa, Lebua State Tower, Sky Bar, Bangkokin yllä siemailemassa mansikka-margaritaa, voin kertoa, että kyllä kelpas.

”Sky bar, jota pidetään yhtenä maailman korkeimmista kattobaareista, tarjoaa upeat näkymät Bangkokin horisonttiin”.  -International Traveller – For Modern Explorers

 

 

Saavuin tuonne kattobaariin hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Halusin nähdä auringonlaskun kokonaisuudessaan alusta asti ja siihen saakka, kunnes kaupungin valot syttyvät.

Aivan mahtava paikka. Tilasin vielä yhden juoman pyöreänmuotoisesta baaritiskistä. Nyt oli ihmisiäkin jo jonkin verran ja puheen sorina täytti koko paikan. Mutta kyllä sinne hyvin yksi tyttönen mahtui. Miten mahtavat näköalat yölliseen Bangkokiin. Miten pieneltä kaikki muut alla näyttivät. Lasinen suojakaide oli välissä ja kun katsoi alas, alkoi vähän huipata päästä. Päädyinkin katselemaan hieman edemmäs horisonttiin.

 

Se tunne, kun olet itse osannut löytää tämän paikan ja nyt ihan itse täällä ylhäällä olin. Toisaalta oli kivaa, kun sain aivan rauhassa katsella maisemia ja ajatella rauhassa kaikkea. Fiilistellä oikein kunnolla. Ei ollut kiire minnekään. Sain itse päättää, koska lähtisin takaisin hotellille.

Toisaalta taas tuli tunne, että vitsit kun olisi hyvä ystävä tässä, niin saisi jakaa tämän hänen kanssaan ja räpsittäisiin kuvia toisistamme jne. Ehdin myös ajatella, että vitsit tänne haluan tuoda sitten sen tulevan miehenikin.

Nautin silti täysin rinnoin.

Olin saapunut tuonne kattoterassille ennen viittä. Kun lähdin, oli jo pimeää ja kaupungin valot olivat jo syttyneet.

Lähdin takaisin hotellille.  Taksiin päästyäni huokaisin, olin onnellinen.

Hotellilla vaihdoin vaatteet ja lähdin syömään. Söin taas hotellilla kiinalaista ruokaa. Ihan hyvää muistaakseni oli.

Seuraavana aamuna olikin lähtö takaisin bussilla Phuketiin.

Kävin vessassa juuri ennen bussiin nousua.

Muistaakseni lähdettiin matkaan aamuyöstä. Olisiko ollut viiden aikaan. Laitoin bussissa villasukat jalkaan ja sydänviltin päälleni. Reppu oli jalkojeni alla viereisessä istumapaikassa. Olin siis poikittain istumassa jalat repun päällä viereisessä istumapaikassa. Nukahdin. Heräsin, kun bussi pysähtyi ja otti kyytiin ihmisiä. Muistaakseni nukuin melkein koko matkan. Heräsin. Tiekylteissä joissain luki Phang Nga. Tiesin, että ollaan voiton puolella. Lähellä Phuketia. Mutta ei tarpeeksi lähellä, ottaen huomioon, että rakko alkoi oireilla.

En tiedä miten, mutta pystyin pidättelemään n. 1 tunnin. Se oli kyllä täyttä kärsimystä koko se loppuaika. Jokainen töyssy ja jokainen yskäisy. Pahinta oli se tunne, kun vihdoin saavuttiin perille. Phuketissa oltiin. Piti nousta. Olisin halunnut rynnätä heti vessaan. Mutta pysähdyttiin johonkin huoltoasemalle, missä oli tankkausasema, mutta ei myymälää. Ei mitään minne voisi mennä. Sitten huomasin toisella puolella tietä jonkun pienen talon, jossa oli kyltti Hair Salong. Kirjaimellisesti juoksin sinne reppuineni.

”SAWADIKAAA!” kailotin tuskaisena ovelta, kun astuin sisään. Esitin asiani niin, että laitoin jalat ristiin ja kädet niille paikoille ja sanoin että ”have to peeee” Onneksi tämä nainen ymmärsi ja hieman huvittuneena sanoi ”yes, come!” ohjasi minut äkkiä heidän takahuoneeseensa. Lattiassa oli aukko, jonne voi tehdä tarpeensa. Olin taivaassa! Ei haitannut yhtään, että piti kyykätä lattialla olevaan aukkoon. Tuntui kuin olisin ollut taivaassa 😀

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Olipa mielenkiintoista ja ihanaa muistella Bangkokin reissua. Kaikkia kohtia ihan tarkalleen en muistini syövereistä kuitenkaan löytänyt, mutta pääasiat muistin kuitenkin, eli mitä nähtävyyksiä näin.

Tämä olikin mainio tapa kirjoittaa muistelmat ylös, kun en ollut pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa tai muistikirjaa tuolta ajalta. Onneksi suurin osa oli muistissa vielä ja nyt ne ainakin pysyvät muistissa, kun on tehnyt niistä Nojatuolimatkakertomuksen.