Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

lappi

Turistioppaana Lapissa

Minkälaista on turistioppaan työ Lapissa?

Asiakaspalvelun parissa toimivat työntekijät ovat monestakin syystä tärkeä osa koko Lapin matkailun selkärankaa. Isoa roolia etenkin ulkomaisten turistien kanssa onnistumisessa näyttelevät turisti- ja eräoppaat, jotka painavat usein pitkääkin päivää positiivisten asiakaskokemusten luomisen parissa.

Maailman mukavin työ?

Oppaana toimiminen on oivallinen vaihtoehto etenkin sellaiselle ihmiselle, joka viihtyy luonnon ja ihmisten keskellä. Mikäli luontoliikunnan harrastaminen kuuluu olennaisena osana myös vapaa-ajanviettoon, on perusteltua sanoa, että oppaana työskenteleminen ei usein edes tunnu työnteolta. Harrastamisen lomassa pääsee vaan opastamaan samalla myös muita ihmisiä, joille kyseiset aktiviteetit, maisemat, ym. eivät ole yhtä tuttuja asioita.

Erilaisten elämysten kokeminen onkin yksi parhaista osista oppaan työssä. On suorastaan mahtavaa nähdä, miten aivan erilaisista elinympäristöistä ja kulttuureista tulevat ihmiset nauttivat täysin rinnoin sellaisista asioista, jotka ovat meille Lapin asukeille jopa itsestäänselvyyksiä. Myös erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen sujuu opastuksien lomassa automaattisesti.

Työn vastuullisuus

Vaikka oppaana toimiessa työnteko on pääasiallisesti erittäin hauskaa, sisältyy työhön myös suuri vastuu. Etenkin pimeään aikaan järjestettävillä safareilla saa olla todella tarkkana, että haavereita ei pääse tapahtumaan. Pimeään metsään on nimittäin helppo eksyä, vaikka metsässä olisikin paljon olemassaolevia jälkiä ja kyllä kelkallakin on mahdollista ajaa ulos reitiltä, etenkin jos kokematon kuljettaja intoutuu kokeilemaan kelkan tehoja.

Tutustu pidempään versioon tekstistä

Omalta domainiltamme löydät nyt kattavamman version oppaana toimimisesta Lapin matkailussa. Tekstiin voit tutustua tämän linkin kautta.

Harrasta luontoliikuntaa Ranuan hiihtoladuilla

Ranuan hiihtoladut Oravissa

Hiihtoladut Ranuan Oravissa muistuttavat usein junanraiteita

Ranuan hiihtoladut kutsuvat sinut kuntoilemaan luonnon keskelle

Maastohiihto on etenkin näin harvinaisen kylmänä ja muutenkin poikkeuksellisena talvena noussut todella kovaan suosioon. Monissa paikoin suksille ja monoille on kysyntää nyt jopa enemmän kuin tuotteita on tarjolla. Mutta mihin päin auton nokka kannattaa suunnata, jos haluaa hiihtää luonnon keskellä ja omassa rauhassa? No Ranuallepa tietenkin. Tässä tekstissä esittelemmekin hieman meidän upeita hiihtolatujamme. Kattavampaan versioon tästä tekstistä voit tutustua omalla domainillamme.

Oravin ladut

Oravista löytyy reittejä, jotka soveltuvat kaikentasoisille hiihtäjille. Eri pituisia hiihtolenkkejä onkin tarjolla yhdestä kilometristä aina kymmenen kilometrin lenkkiin saakka. Myös pidemmän laturetket onnistuvat, sillä Oravista lähtee erillinen, n. 3km pituinen yhdyslatu Ranuan Eläinpuistolle. Tämä yhdyslatu yhdistää yhteen Eläinpuiston luontopolun yhteydessä olevat hiihtoladut.

Ranuan Eläinpuiston luontopolun ladut

Ranuan Eläinpuiston luontopolkua kiertää noin 3.5 kilometrin pituinen latu, jossa on mahdollista hiihtää sekä perinteisellä että luistelutyylillä. Huomioimisen arvoista luontopolun laduilla on myös se, että matkan varrelta löytyy sekä laavu että kota, joissa on mahdollista tehdä tulet hiihtolenkin yhteydessä. Tällä lenkillä myös koiran kanssa hiihtäminen on sallittua.

Ranuanjärven hiihtolatu

Ranuanjärveä on kiertänyt jo monien vuosien ajan perinteisen hiihtolatu, jonka pituus on yhteensä noin 16 kilometrin mittainen. Huomioitavaa Ranuanjärven ladussa on se, että latu ajetaan Oravin ja Eläinpuiston laduista poiketen täysin talkoovoimin. Ranuanjärven ladun osalta ei olekaan takeita sille, että huoltopuoli toimisi aivan yhtä säännöllisesti kuin Ranuan kunnan huoltamilla laduilla. Ranuanjärven hiihtoladun viereltä löytyy myöskin laavu, jolla tulistelu on mahdollista ympärivuotisesti.

Tutustu latukarttoihin

Ranuan latukarttoihin on mahdollista tutustua Ranuan kunnan nettisivuilla. Ajankohtaisiin ylläpitotietoihin voit puolestaan tutustua Infogiksen karttapalvelusta.

 

10 vinkkiä revontulten kuvaamiseen

10 vinkkiä revontulten kuvaamiseen talvella

Vaikka revontulet ovatkin etenkin Pohjoisen napapiirin tuntumassa varsin yleinen ilmiö, on revontulien kuvaaminen ehdottomasti mukana monien suomalaistenkin valokuvauksen harrastajien ja miksipä ei myös ammattilaisten ”bucket listillä”. Tässä blogitekstissä annamme teille kymmenen vinkkiä revontulten kuvaamiseen Lapissa talviaikaan.  Pidemmän ja kattavamman version tästä tekstistä voit lukea omien nettisivujemme blogiosiossamme. Tekstistä on myös olemassa englanninkielinen versio.

Milloin revontulia on mahdollista nähdä?

Revontulikausi alkaa Lapissa noin elokuun puolivälissä ja se kestää aina huhtikuun alkuun saakka. Parhaat ajankohdat revontulien näkemiselle ovat syys- ja kevätpäiväntasauksien tienoilla, mikä tarkoittaa sitä, että parhaat hetket taivaan tulten havainnoimiselle ja kuvaamiselle ajoittuvat keväthangille sekä syysvaelluksille.

Kymmenen vinkkiämme revontulten kuvaamiseen

  1. Käytä ulkoista palvelua aurinkosään aktiivisuuden tutkimiseen. Tällaisia palveluita löytyy mm. ilmatieteenlaitokselta. Toinen kätevä vinkki on suunnata revontulikyttääjien Facebook-ryhmään, jossa revontulikuvaamisen harrastajat jakavat sekä vinkkejä että ajankohtaisia avaruussäätilanteita.
  2. Kameran asetukset kannattaa opetella ja asettaa kohdilleen jo ennen kuvaamaan lähtöä. Esimerkiksi linssin tarkennuksen voi tehdä valoisaan aikaan johonkin tiettyyn kiintopisteeseen.
  3. Mukaan kannattaa valita kunnon kuvausvarusteet. Minimivaatimukset revontulten kuvaamiset ovat laadukas kolmijalka (tripod), hyvärunkoinen kamera (myös nykyaikaisilla älypuhelimilla saa vähintäänkin kohtuullista kuvamateriaalia) ja laajakulmainen sekä valovoimainen linssi.
  4. Hyvälaatuinen otsalamppu on tärkeä apuväline pimeässä liikuttaessa. Pukeutumiseen kannattaa lisäksi panostaa, sillä revontulia saattaa joskus joutua odottamaan pitkänkin aikaa.
  5. Kuvauspaikat kannattaa etsiä jo valoisaan aikaan. Hyviä paikkoja revontulten kuvaamiseen ovat avoimet maastot, kuten vaikka järven jää tai suoalue. Kuvauspaikaksi kannattaa valita myös sellainen kohta, jossa valosaastetta on mahdollisimman vähän. Kameran linssi kannattaa puolestaan suunnata pohjoiselle taivaalle.
  6. Käytä joko kameran itselaukaisuominaisuutta tai erillistä kaukolaukaisinta. Oman käden vakauteen ei kannata ainakaan liiaksi luottaa, sillä suljinajat revontulien kuvaamisessa ovat yleensä aina useiden sekuntien (usein jopa yli 10 sekunnin) pituisia.
  7. Muista, että kameran linssi näkee paremmin kuin oma silmämme. Joskus revontulia ei edes erota paljaalla silmällä. Näissäkin tilanteissa kannattaa kokeilla edes muutaman otoksen verran ja yllättyä jälkikäteen positiivisesti kotona kuvia tarkastellessa.
  8. Revontulten kuvaamisessa kannattaa uskalla kokeilla erilaisia asioita. Kameran asetuksilla kannattaa ”leikkiä” ja kuvia kannattaa myös muokata jälkikäteen. Mikäli kuvien editointi ja sen opettelu kiinnostavat, kannattaa kuvat ehdottomasti ottaa RAW-, eli raakaversioina, jolloin editointiin on tarjolla paljon enemmän variaatiota.
  9. Kuvausreissu on hyvä yhdistää myös hyötyliikuntaan. Kuvauspaikalle on mukava liikkua esimerkiksi lumikenkäillen tai metsäsuksilla hiihtäen.
  10. Ympäröivää luontoa ja siitä nauttimista ei myöskään kannata unohtaa. Reissulle kannattaa siis varata mukaan tulentekovälineet, lämmintä juotavaa ja jotain syötävää, jolloin välillä pitkäksikin venyvät odotusajat kuluvat mukavasti.

Minkälaisilla kameran asetuksilla ja välineillä liikenteeseen?

  • Suljinaika: 15 sekuntia
  • Linssin aukon suuruus: mahdollisimman iso, mieluiten f/1.4-2.8
  • Linssin polttoväli: mahdollisimman pieni (esim. 8 -18mm), koska laajakuvainen linssi on parempi maisemien kuvaamiseen.
  • ISO-herkkyys: 1600-4000 (joskus voi olla pienempikin)
  • Tarkennus: käytä joko manuaalista tarkennusta tiettyyn kiintopisteeseen (esimerkiksi hyvin näkyvä tähti tai jokin maamerkki) tai aseta tarkennus äärettömään (∞).
  • Käytä itse- tai kaukolaukaisinta sekä tukevaa jalustaa.

Esittelyssä AuroraHutien ominaisuudet ja mahdollisuudet

AuroraHut lasi-igluveneiden ominaisuudet ja mahdollisuudet

Talvella pilkkikoppi ja revontulikota, kesällä järvellä moottorilla ajettava igluvene… AuroraHutiemme ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin liittyvät kysymykset ovat meille varsin yleisiä. Tässä tekstissä käymmekin läpi näitä asioita varsin kattavasti. Vielä pidemmän ja kattavamman AuroraHut-esittelyn löydät omalta päädomainiltamme.

Missä kaikkialle voit yöpyä AuroraHutissa?

Suomen puolella AuroraHuteissa on mahdollista yöpyä Ranuan lisäksi esimerkiksi Oulussa, Saariselällä, Helsingin saaristossa, Aurajoen rannalla Turussa, Kajaanin Oulujärvellä, Ivalossa, Kouvolassa, Kymijoella Kotkassa, Kuopion Kallavedellä, Kuusamon erämaassa, Savonlinnan läheisyydessä Kerimäellä, Pielisellä Kolin kansallispuistossa, Kalajoella, Sotkamon Vuokatissa, Nuorgamissa, Rovaniemellä, Pyhäjärven lähistöllä Pyhä-Luostolla, Kittilässä sekä Sallassa.

Ulkomailta AuroraHuteja löytyy ainakin Norjan puolelta Senjalta, Ruotsin Kiirunasta sekä myöskin Ruotsin puolella sijaitsevalta Poikkijärveltä.

Kirjaudu sisään ilman ihmiskontaktia

Sisäänkirjautuminen AuroraHutiin tapahtuu iglun ovessa olevan paneelin avulla. Koska kyseessä on sisäänpääsykoodilla tapahtuva sisäänkirjautuminen, on asiakkaan mahdollista kirjautua sisään igluun myös täysin ilman ihmiskontaktia. Sisäänpääsykoodin voi nimittäin tilata varaamisen jälkeen joko sähköpostiin tai tekstiviestillä.

Iglujen sisätilat

Iglun sisään astuessa majoittujaa tervehtii heti sisäänkäynnin oikealla puolella paneeli, josta vieras voi muunmuassa säätää iglun sisätilojen lämpötilaa, ilmastointia, sekä sisä- ja ulkovalaistusta. Ohjauspaneeli näyttää lisäksi ulkolämpötilan.

Mukava parisänky ja lasiseinä maisemien ihailuun

Kaikki iglut on varusteltu 140cm leveillä parisängyillä sekä kokonaan lasisella seinällä ja katolla, jotka kattavat puolet iglun seinä- ja kattopinta-alasta. Mukavuutensa lisäksi sängystä löytyy varsin kekseliäs ominaisuus, sillä sivustalla olevasta kahvasta nostamalla patjan alta avautuu matkalaukkutila, joka on erittäin hyvä tilaa säästävä ratkaisu suurille matkatavaroille, jotka muussa tapauksessa veisivät paljon tilaa iglujen sisätiloista.

Sängyn päädystä löytyy puolestaan erillinen paneeli, johon on mahdollista kytkeä Bluetoothilla varusteltu älylaite. Tämä mahdollistaa musiikin kuuntelun iglun sisällä. Paneelista löytyy lisäksi kaksi pientä lukuvaloa.

Sängyn sisustalla on lisäksi avattava pöytä, jonka ansiosta sekä ruokaileminen että etätyöskentely onnistuvat iglun sisätiloissa oikein mukavasti. Etätyötä tukevat lisäksi kaikista igluista löytyvä WiFi-yhteys sekä USB-porttien kautta tarjoutuva kannettavien laitteiden latausmahdollisuus.

Iglun lattiasta löytyy lisäksi kaksi mystistä reikää, joista tämä ylläolevassa kuvassa näkyvä on iglun kylmäkellarin aukko. Kylmäkellari pitää nimensä mukaisesti ruokatarvikkeet viileinä täysin luonnollisella tavalla. Toinen reikä on iglun pilkkiaukko, jonka kautta kalastus onnistuu helposti iglun lämmöstä käsin.

Iglujen sisältä löytyy lisäksi oma pieni kaasuliedellä varusteltu keittiö, jossa on myös käyttövesisäiliö. Igluissa on lisäksi omat kompostoivat WC:nsä. Varsinaiset suihkutilat löytyvät puolestaan majatalomme puolelta, jonne olemme varanneet yhden huoneen erityisesti igluvieraita varten.

Vapaa liikuteltavuus luo loputtomat mahdollisuudet

Normaaleista lasi-igluista poiketen AuroraHut on ympärivuotisesti vapaasti liikuteltava lasi-iglu, joka on myös rekisteröity veneeksi. Pitkälti tästä syystä sekä sulan veden aikaan olemassa olevasta veneominaisuudesta johtuen AuroraHuteista käytetäänkin myös vahvasti markkinointinimeä igluvene.

Sulan veden aikaan, eli pääasiallisesti kesällä ja syksyllä AuroraHut liikkuu paikasta toiseen joko oman sähkömoottorinsa voimin tai vaikkapa veneen vetämänä. Talvella iglua on mahdollista liikutella joko tehokkaalla moottorikelkalla tai esimerkiksi jonkinlaisella telamönkijällä.

Kesäisin AuroraHutit on lisäksi varusteltu omilla puisilla terasseillaan, joissa on myös lepojakkarat ja pienet pöydät. Terassilta käsin iglusta on mahdollista ihailla kauniin kesäisiä maisemia, kalastaa tai hypätä vaikkapa uimaan Ranuanjärven viilentäviin vesiin.

Talvella iglu on mahdollista liikutella haluttuun kohtaan Ranuanjärvellä sekä yön yli majoittumista että vaikkapa revontulten kuvausreissua varten.

AuroraHutien ominaisuudet pähkinänkuoressa

  • 12-kulmainen lasiseinäinen ja -kattoinen neljän vuodenajan iglumajoitus.
  • Ekologinen kahden hengen majoitus, joka on vapaasti siirrettävissä luontoelämysten äärelle.
  • Tehokkaiden tilaratkaisujen ansiosta iglussa on mahdollista majoittua (2 aikuisen lisäksi) myös esimerkiksi 1-2 lapsen kanssa.
  • Näköalatupa, parivuode, keittiö, kompostoiva wc, ruokakellari ja pilkkiaukko lattiassa.
  • Käyttösähkö aurinko- ja biopolttokennoilla, lämmitys uusiutuvalla biodieselillä.
  • Ei tarvetta tavalliselle rakennusluvalle (vene, liikuteltava, alle 10 m2). Ei ylämääräistä kuormaa ympäröivälle luonnolle.
  • Kaikki iglut on varustettu omalla WiFi-yhteydellä sekä USB-porteilla älylaitteiden lataamista varten.

Heräsikö kiinnostus? Igluihimme voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme. Iglumajoituksen varaaminen onnistuu puolestaan verkkokauppamme kautta.

UA-155843827-4