Suomen suurin matkablogiyhteisö

Aktiivinen hiihtoloma Ranualla

10 tärppiä aktiiviseen hiihtolomaan Lapissa

Kevättalven hiihtolomaviikot lähestyvät. Tämänkertaisessa blogikirjoituksessamme annammekin kymmenen ideaa aktiiviseen lomanviettoon Ranualla. Kaikki näistä ideoista ovat sekä erittäin helposti toteutettavissa että soveltuvia kaikenikäisille matkailijoille. Voit lukea pidemmän version tekstistä myös omalta domainiltamme.

1. Hiihdä Ranuan hiihtoladuilla

Ranua hiihtoladut

Ranualla maastohiihto on mahdollista monissa eri paikoissa. Aivan kylän keskustasta löytyvät paljon mainetta niittäneet Oravin hiihtoladut, joissa on tarjolla monenlaisia reittejä sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. Myös pidempien hiihtoreissujen toteuttaminen onnistuu helposti, sillä Oravin ladut ovat yhteydessä Ranuan Eläinpuiston luontopolulla oleviin latuihin noin 3km mittaisen yhdysladun muodossa. Reittien varrelta löytyy myös pari paikkaa tulisteltuun, mikä mahdollistaa hiihtoretket myös perheen pienempien kanssa. Koiran kanssa Ranualla on mahdollista hiihtää Eläinpuiston 3,5km latukierroksella.

Ranuanjärveä kiertää puolestaan noin 15 kilometrin mittainen perinteisen hiihtolatu, jota kunnostetaan täysin talkoovoimin. Myös Ranuanjärvellä on mahdollista harrastaa leppoisia hiihtoretkiä sekä tulistella järjen rannalta löytyvällä laavulla.

Talkoovoimin ylläpidettyjä latuja löytyy lisäksi ainakin Impiöstä, Ruonasta ja Simojärveltä.

2. Pilki saalisvarmalla Ranuanjärvellä

Perinteisen tyylin hiihtolatujensa lisäksi Ranuanjärvi on oivallinen kohde myös pilkintää ajatellen. Erittäin saalisvarmana tunnettu ja suurkalojenkin asuinsijaksi tiedetty järvi on erittäin helposti saavutettavissa monestakin eri paikasta. Arctic Guesthouse & Igloosin oman rannan lisäksi järvelle on helppo päästä mm. Ikosenpuistosta, Laivalasta sekä kesällä uimarantana tunnetusta Multilahdesta.

Pääasiallisina saaliskaloina Ranuanjärvellä ovat mm. erilaiset särkikalat, suuriin mittoihin kasvavat ahvenet ja hauet, made sekä erittäin arvostettu siika, joka on kotiutunut järveen viime vuosien aikana vedenlaadun parantumisen myötä.

3. Hyppää hevosreen tai huskyvaljakon kyytiin

Suomenhevosreki- ja huskyajelu ovat elämyksellisiä talviaktiviteetteja, jotka kannattaa ehdottomasti kokea Lapin matkan aikana. Näistä aktiviteeteista hevosrekiajelu soveltuu kaikenikäisille, kun taas huskyjen ohjastaminen vaatii hieman enemmän myös aktiviteettiin osallistuvalta koiravaljakon ohjaajalta.

Ranualla näitä aktiviteetteja on mahdollista päästä kokeilemaan Ranuan Eläinpuiston yhteydessä. Ranuan Hevospalvelut Oy järjestää monenlaisia rekiajeluja eri suuruisille seurueille ja Arctic Borealis Huskiesilta voit puolestaan varata eripituisia valjakkoajeluja kauniissa talvimaisemissa.

4. Kokeile avantouintia Ranuanjärvellä

Avantouintia Ranuanjärvellä

Avantouinti on perinteinen talvinen harrastus Suomessa, jota kuitenkin uskaltavat kokeilla ainoastaan harvat ja valitut. Parhaimmillaan avantouinti on saunomisen yhteydessä, jolloin avantoon pääsee siirtymään hyvin lämmitelleenä ja vilvoittavan uinnin jälkeen avannosta pääsee taas suoraan lämmittelemään.

Arctic Guesthouse & Igloosilla avannossa käyminen onnistuu mitä parhaalla tavalla. Yrityksemme pihapiiristä löytyy nimittäin todella paljon kiitosta vuosikymmenten varrella saanut järvenrantasauna, josta matkaa Ranuanjärvellä sijaitsevaan avantoon on vain noin pari kymmentä metriä. Meillä tämän elämyksen kokeminen onnistuu myöskin varsin helposti.

5. Lumikenkäile talvisen luonnon keskellä

Ranua lumikenkäilyä

Lumikenkäily on loistava tapa tutustua ympäröivään luontoon ja ennen kaikkea talvisen luonnon sellaisiin kohtiin, joihin olisi muuten lähes mahdotonta päästä. Kyseessä on erittäin perinteikäs kuntoilumuoto, jonka haastetasoa on todella helppo säädellä omalla etenemisvauhdilla sekä reittivalinnoilla.

Ranualla lumikenkäilyä on mahdollista harrastaa käytännössä missä tahansa, sillä koskematon luonto on helposti saavutettavissa myös aivan kylämme keskustassa. Suosittuja lumikenkäilymaastoja löytyy mm. Ranuan Eläinpuiston sekä Ranuanjärven luontopolun yhteydestä.

6. Moottorikelkkaile Ranuan kelkkareiteillä

Talvinen maisema Ranuan ja Vanttauksen väliseltä kelkkareitiltä

Kelkkailu on varmasti olennainen osa monen Lappiin suuntaavan talvilomasuunnitelmia. Ranualta löydät todella monipuoliset ja hyvin hoidetut kelkkareitit, joista löytyy yhteydet Rovaniemelle, Vanttaukselle, Posiolle, Syötteelle, Iihinn sekä Simoon. Ranuan kelkkareittien ja -urien karttaan on mahdollista tutustua Ranuan kunnan nettisivuilla. Reaaliaikaiset tiedot kelkkareittien ylläpitotilanteista löytyy puolestaan Infogiksen karttapalvelusta sekä Kelkkalehden keskustelupalstalta.

Arctic Guesthouse & Igloos oivallinen kohde myös kelkkailijoille. Majapaikkamme sijaitsee nimittäin aivan Ranuanjärveltä löytyvän kelkkaverkoston viereltä, minkä lisäksi tarjoamamme palvelut tukevat hyvin myös tätä harrastusmahdollisuutta. Pihapiiristämme löytyy tilaa suurellekin kelkkamäärälle kerrallaan, jonka lisäksi pihapiiriin on mahdollista parkkeerata esimerkiksi trailerin tai matkailuajoneuvon kanssa. Matkailuajoneuvoille puolestaan löytyy pistokkeellisia paikkoja. Pitkä ajopäivä on puolestaan mukava päättää tukevaan ateriaan sekä rentouttavaan saunaan, jotka sisältyvät myöskin palveluvalikoimaamme. Majoitusvaihtoehtoihimme voit tutusta tästä linkistä.

7. Luistele Ranuan ulkojäillä tai jäähallissa

Ranualta löytyy paljon mahdollisuuksia myös jääurheilun harrastamiseen. Luistelu on mahdollista ulkojäillä ainakin Ranuan keskustassa, Kuhan koululla, Impiössä sekä Ruonan koululla. Ranuan jäähallilla järjestetään puolestaan koululaisten lomien aikaan avoimia höntsävuoroja, joista tarkemmat tiedot ja ajankohdat löydät Monkkari 2.0:n Facebook-sivulta.

8. Lähde kuvaamaan revontulia

Revontulet Ranualla

Koko kevättalvi on oivallista aikaa myös revontulten kuvaamiseen. Talviset tykkylumimaisemat luovat loistavat puitteet onnituneiden luontokuvien nappaamiseen, eikä Ranualla tarvitse edes lähteä kauas kylän keskustasta löytääkseen täysin valosaasteettomia paikkoja.

9. Majoitu mukavasti aktiviteettien äärellä

Arctic Guesthouse & Igloos Ranualla.

Arctic Guesthouse & Igloosin osalta yksi parhaista yksittäisistä seikoista on se, että etenkin näin talvella sijaintimme on suorastaan ideaali monien aktiviteettien harrastamiseen. Ranuan kelkkareitit, hiihtoladut sekä Ranuanjärven parhaat pilkkipaikat sijaitsevat aivan oman rantamme vieressä ja esimerkiksi Oraviin on matkaa vain noin kilometrin verran. Ranuan Eläinpuisto sijaitsee meistä vain viiden minuutin ajomatkan päässä ja esimerkiksi Rovaniemeen tai Syötteelle ajaa meiltä noin tunnissa.

Majoitusvalikoimaamme voit tutustua tämän linkin kautta.

10. Laske mäkeä Honkivaarassa tai Oravissa

Mäenlasku on mukava ja perinteikäs talven aktiviteetti, joka soveltuu erinomaisesti koko perheelle. Ranualla mäkeä on mahdollista laskea monilla eri välineillä sekä kylän keskustasta löytyvässä Oravin mäessä että Papinpalontien varressa sijaitsevassa Honkivaarassa.  Ranuanjärven toiselta puolelta löytyy puolestaan valaistu mäenlaskupaikka, jonne saat meiltä täysin maksutta lainaan pulkkia mäenlaskuun.

Tutustu kattavampaan Ranuan talviaktiviteettien listaan

Oman blogimme puolelta löydät erittäin kattavan oppaan Ranuan kaikista talviaktiviteeteista, joita on mahdollista toteuttaa sekä itsenäisesti että ohjattuina. Blogitekstin voit lukea tästä linkistä.

Hiihtoloman majoituksen voit puolestaan varata verkkokauppamme kautta.

 

 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

UA-155843827-4