Lähteäkkö vaiko eikö. Tuttuja mietteitä näin korona-aikana. Yli puolitoista vuotta on nyt reissattu lähinnä keittiön ja makuuhuoneen välillä sekä kotimaassa pääkaupunkiseudun ja Lapin väliä. Ei ole blogiakaan tullut entiseen malliin kirjoitettua, kun matkustus ollut niin vähissä. Mikäli hyvin käy, niin lokakuussa pääsemme vihdoin risteilemään Välimerelle Harmony of the Seas -aluksella.
Kaikki on toki mahdollista ja tämän puolentoista vuoden aikana myös koronavirus on näyttänyt oman arvaamattomuutensa ja muuntautumiskykynsä, joten toki olemme myös varautuneet siihen, että syystä tai toisesta matka ei toteudu.
Miten korona vaikuttaa risteilyn peruutusmahdollisuuksiin
Tämä risteily on varattu jo tammikuussa 2019 siis yli kaksi vuotta sitten. Kun risteilyt ovat olleet pysähdyksissä reilun vuoden, myös tämä risteily siirtyi viime vuoden lokakuulta tälle vuodelle. Varustamon muutosehtojen mukaisesti vuodella kun risteilyä siirrettiin, niin hinta pysyi kuitenkin samana. Risteilyn olisi voisinut aikanaan kokonaankin perua ja varausmaksut olisi palautettu.
Peruutusehdot ovat poikkeukselliset edelleen ja matka on mahdollista perua ilman kuluja aina siihen saakka, kun risteilyn alkuun on 48 tuntia. Toki tuon 48 tunnin aikanakin voisi jotain sattua, mutta niin voi sattua myös ilman koronaa. Matkavakuutukset on syytä lukea tarkkaan ja ainakin yksi yleinen ehto näyttää olevan, että mikäli sairastuu koronaan (tai johonkin muuhun) eikä pääse matkaan lähtemään, niin vakuutus korvaa. Vakuutus ei kuitenkaan pääsääntöisesti näyttäisi korvaavan, mikäli on asetettu karanteeniin. Eli tämä on hyvä huomata, jos reissuun on lähdössä esimerkiksi koululaisia tai päiväkoti-ikäisiä, joita nyt melko runsaasti on karanteeniin asetettu.
Ilman rokotuksia ei aikuisilla ole alukselle asiaa
Suurin yksittäinen seikka, miksi itse uskaltaudun risteilylle lähtemään on se, että kaikkien yli 18-vuotiaiden matkustajien tulee olla tuplarokotettuja ja toisesta rokotusannoksesta on täytynyt kulua 14 vuorokautta. Sama pätee myös henkilökuntaan laivalla. Näin ainakin itsestäni tuntuu, että risteily mahdollistaisi tietynlaisessa rokotuskuplassa matkustamisen toisin kuin omatoiminen lomailu kohteessa, jossa välttämättä ei kanssalomailijoiden rokotusstatuksesta olisi tietoa. Toki edelleen siirtyminen kohteeseen tuo omat kohtaamisensa ja riskinsä.

Laivan matkustuskapasiteettia on myös pienennetty huomattavasti, eli kun normaalisti Harmony of the Seas -alukselle mahtuu noin 6000 matkustajaa on nyt kahdella ensimmäisellä risteilyllä matkustajia ollut hiukan vajaa 1000. Määrä varmasti tulee vielä kasvamaan syksyn edetessä ja matkustusinnon kasvaessa, mutta todennäköisempää lienee, ettei yli 50% käyttöasteita tulla juurikaan tälle kaudelle näkemään. Olemme aiemminkin matkustaneet kyseisen alusluokan aluksilla, jolloin matkustajia on ollut tuo 6000 ja silloinkin on hyvin mahtunut.
Testausta, maskeja, mittausta ja seurantaa
Myös laivalla oleiluun on tullut muutoksia. Maskeja tulee käyttää, etäisyyksiä pitää ja käsiä pestään vimmatusti. Käsidesiä on laivoilla käytetty runsaasti jo ennen koronaa, joten voin vain kuvitella paljonko sitä nyt on tarjolla.
Noin vuorokausi ennen risteilyn alkua, tulee täyttää erityinen terveyskysely, jossa kysytään mahdollisia oireita tai oireisten kanssa kanssakäymisestä edeltävän 14 vuorokauden ajalta. Myös satamassa on edessä terveystarkastus lämpötilan mittauksineen ja koronatesteineen. Ennen näiden läpäisyä ei laivaan pääse ja mikäli testi osoittautuisi positiiviseksi, ei matka jatkuisi itseltä ja samassa seurueessa matkustavien osalta.
Myös laivalla lämpötilamittaukset ovat tämän hetkisen tiedon mukaan päivittäisiä, minkä lisäksi alaikäiset, joita ei ole rokotettu, testataan myös risteilyn aikana. Kaikki matkustajat puolestaan taas testataan risteilyn lopussa.
Myös yksityisyydestään joutuu hieman tinkimään, koska laivayhtiö edellyttää, että matkustajat käyttävät ranneketta, jonka perusteella sitten mahdollisessa tautitapauksessa jäljitystä pystytään totetutamaan sen osalta, kenen lähettyvillä on oltu pidemmän aikaa, ja näin asettamaan kaikki tarvittavat henkilöt karanteeniin. Tähän seuraantaan liittyen on jo tullut kuusisivuinen infolehtinen ns juristitekstiä, jotta kaikki ovat tietoisia, miksi ja mitä tietoa kerätään ja miten sitä sitten tarvittaessa käytetään.

Entä jos virus iskee
Aina on luonnollisesti se pieni mahdollisuus, että kaikista varotoimista huolimatta joku saa koronan. Myös tähän laivayhtiö on varautunut. Mikäli joku saisi laivalla oireita ja positiivisen koronatuloksen, asetettaisiin kyseinen matkustaja ja hänen matkaseurueensa karanteeniin. Laivayhtiön antaman infon mukaan sairastunut matkustaja ja hänen matkaseurueensa kotiinpaluun järjestelyistä vastaa tämän jälkeen laivayhtiö kustannuksellaan, toki järkevin kustannuksin (Will bear the reasonable costs of these arrangements). Myös risteilyn hinta luvataan palauttaa 100%:sti, joten laivayhtiö tekee kyllä kaikkensa, etteivät matkustajat myöskään oireitaan pimittäisi sen vuoksi, että pelättäisiin lisäkuluja.
Vierailut satamissa
Kohteisiin on jo tullut jonkin verran muutoksia. Alunperin risteilyn tuli edetä seuraavaa reittiä: Barcelona – Palma – Marseilles – La Spezia (Pisa, Firenze) – Civitavecchia (Rooma) – Napoli – Meripäivä – Barcelona. Nyt muutama viikko sitten ilmoitettiin, että Ranskaan ei risteilymatkustajia oteta, joten Marseilles muuttuu meripäiväksi, mutta vastaavasti Palmassa viivytään illalla pidempään. Myös Italialla on risteilymatkustajille omat rajoituksensa ja tällä hetkellä edellytetään, etteivät risteilymatkustajat mene maissa omatoimiretkille vaan kaikki satamassa tapahtuu laivayhtiön järjestemien retkien puitteissa. Tämä ei meille ole sinällään suuri menetys, koska olemme jo niin usein ko kohteissa käyneet, joten pelkkä laivalomakin käy oikein hyvin.


Odotus toivottavasti palkitaan
Viimeisin risteilyloma meillä toteutui vuodenvaihteessa 2019-2020 Dubain risteilynä, josta voit lukea täältä: Uusi Vuosi Dubain risteilyllä. Mikäli nyt tuleva risteily toteutuu, niin jokaisena vuonna vuodesta 2009 on risteily onnistunut. Saa siis nähdä, vieläkö pandemia muuttaa suunnitelman vai palkitaanko reilun puolentoista vuoden odotus. Jos matka peruuntuukin vielä, niin aina on varasuunnitelma valmiina – Lappi!
