työmatka

Piipahdin joulukuun alussa Tallinnassa päiväretkellä, ja nyt viimein kerron reissusta teillekin – harmillisesti blogi laahaa aivan armottomasti, mutta sillä mennään, mitä on. Katotaan, jos päästään jossain vaiheessa vielä marraskuun Tallinnan-reissujen vinkkeihin!

Kun herää aikaisin, ehtii vaikka minne. Tuon toteemilauseen lisäksi joskus pitää noudattaa myös muita aforismeja.  Matkan aikana mulla oli myös ajatus, että kun juoksee paikasta toiseen, ehtii kokea päivässä monen päivän edestä paikkoja. Vanhaa kunnon suorittamista siis, mutta nyt pakon eli työn sanelemana.

Tämä Tallinnan-päiväretki ei siis todellakaan ollut loma, ja sen vuoksi suhtautuminen oli sen mukaista: nyt mentiin ja täysiä!

Buukkasin reissun Eckerön Black Friday -tarjouksista, ja päiväristeily maksoi kokonaiset kolme euroa. Sepä ei ollut juuri mitään, joten totesin, että lisätäänpä mukaan vielä lounget. 20 euroa suunta on melko edullinen hinta siitä ilosta, että aamun saa tehdä töitä kaikessa rauhassa, ja samaan syssyyn saa vielä aamupalan. Kelpasi, kiitos! Otin saman tien molempiin suuntiin, olihan kyseessä työmatka ja hommia oli tehtävä niin mennessä kuin tullessakin.

Joulukuun toinen päivä oli aika mainio ajankohta päästä tunnelmoimaan myös vanhankaupungin joulutoria. Toki mihinkään ylenpalttiseen fiilistelyyn ei todellakaan jäänyt aikaa, mutta pyyhälsin joulutorin ohi pariinkin otteeseen, ja sain samalla nauttia niistä tunnelmista.

Mulla oli päivälle kolme kaupunginosaa listalla: vanhakaupunki, Telliskivi ja Noblessner. Tavoitetta ei ainakaan helpottanut se, että useimmat kohteista piti myös kuvata, joten mun oli saatava homma pakettiin jo ennen auringonlaskua, joka odotti neljän maissa. Dedis oli siis tiukka, mutta päätin selvitä.

Aloitin reissun luonnollisesti vanhastakaupungista, ja olin aivan todella iloinen huomatessani, että monta päivää taivaalla leijuneet pilvet viimein väistyivät ja sainkin nauttia auringosta! Painelin satamasta hyvillä fiiliksillä kohti vanhaakaupunkia jo syksyn aikana tutuksi tullutta reittiä, ja astuin hetkeä myöhemmin porteista sisään Paksun Margareetan eteen.

Viron merimuseo oli avattu edellisellä viikolla, ja oli ollu juuri avausviikonlopun kunniaksi 36 tuntia yhtä soittoa auki. Koska oli maanantai, museo oli juuri sulkenut ovensa, joten en vielä päässyt tsekkaamaan, miten upeaa jälkeä kunnostustöissä oli saatu aikaan. Fiilistelin museota vain ulkopuolelta, ja otin pari askelta kadun toiselle puolelle ja astuin sisään viiden tähden The Three Sisters -luksushotelliin.

Mun oli määrä käydä kuvaamassa hotelli, enkä ollut ilmoittanut tulostanu etukäteen. Henkilökunta oli onneksi superystävällistä, ja kierrättivät mua hotellin huoneissa. Ihan mahtavaa! Tää on ehdottomasti paikka, joka pitää vielä joskus testata.

Vanhankaupungin listalla oli vielä muutama paikka, mutta seuraavana oli kuitenkin luvassa kahvitauko. Istahdin juuri avattuun Tassikoogid-kahvilaan, joka oli supersuloinen herkkukahvila. Tiskillä myytiin macaronseja, kakkutikkareita ja kuppikakkuja, ja pastellivärisissä astioissa seikkaili pikkulintuja. Mun lisäksi kahvilassa oli kaksi muuta suomalaista, mutta virolaiset asiakkaat näyttivät käyvän vaan tekemässä tilaukset kassalla.

Seuraavaksi suuntasin shoppailemaan Raatihuoneentorin läpi sen vieressä sijaitsevaan Woolishin liikkeeseen, jossa myydään paitsi merkin omia Virossa valmistettuja villatuotteita myös muuta virolaista designia. Löysin pari joululahjaa, ja astelin liikkeestä ulos tyytyväisenä myhäillen, ainakin siihen saakka kunnes tajusin, että listan lounaspaikka olis luvassa seuraavana. Justhan mää söin..

Koska hommat oli hoidettava, suuntasin sisälle Pegasus-ravintolaan ja pyysin pöydän yhdelle. Vaikka nälkä ei varsinaisesti kurninut maharepussa, lounasannos oli maittava ja leipäkin ihanaa, palvelusta puhumattakaan. Ravintolakokemus oli tosi hyvä, ja tätä ei voi muuta kuin suositella!

Seuraavana poistuin vanhastakaupungista ja painelin kohti Telliskiveä. Välimatka oli jalkaisin vaan noin kymmenen minuuttia, joten siinä ei kauaa tarvinnut miettiä, turvautuako julkisiin vai ei. Ensimmäinen kohde oli Balti Jaama Turg, joka oli tullut jo aika monella reissulla tutuksi, mutta nyt siellä odotti erityisesti Muhu Pagaridin leipomokoju.

Kauppahallista seuraavana listassa oli niin ikään kansainvälistä ja virolaista designia myyvä Tali, joka tietysti toi kotoisia fiiliksiä, asutaanhan me Helsingissäkin aivan Talin kaupunginosan vieressä. Talin myymälä oli täynnä vaatteita, asusteita ja kodin tavaraa, ja mun piti harrastaa suurta itsehillintää, etten napannut sieltä mukaani kultakoristeltuja lintulautasia, jotka olis olleet just sopivia tähän hetkeen. Suosittelen piipahtamaan!

Sen jälkeen suuntasin syvemmälle Telliskiveen, ja piipahdin F-Hoonessa, mutta tällä kertaa en kyllä alkanut enää syödä mitään. Haaveilin vierailusta Fotografiskassa, mutta se sais odottaa seuraavaan kertaan.

Viimeisenä kohteena oli edessä vielä Noblessner, jonne piti ehtiä ennen auringonlaskua, jotta kuvista tulisi yhtään mitään. Puolisen tuntia reipasta kävelyä, koska julksisista ei ollut mitään apua, ja olin perillä. Suuntasin ensimmäisenä japanilaiseen Kampai-ravintolaan, jossa oli onneksi aika rauhallista.

Sen jälkeen tepastelin aukion halki Staapli 3 -taidegalleriaan, joka oli kyllä elämys. Samassa tilassa toimii galleria ja kahvila, ja virolaistaiteilijoiden töitä katsellessa olis saanu kulumaan hyvänkin tovin. Kolmantena kiinnostavana kohteena mulla oli kaupunginosassa vielä listalla fine dining -ravintola 180, mutta sinne ei ollut mitään asiaa ilman varausta varsinkaan, kun paikka oli maanantai-iltapäivänä suljettu. Se siitä, ajattelin, ja suuntasin Shishin joulukoristeoutletiin.

Ehdin vielä päivänvalon viimeisten säteiden valaistessa ottaa ekat askeleet kohti vanhaakaupunkia, missä kävin nopeasti moikkaamassa kaikella epätodennäköisyydellä lomailemassa olleita sukulaisia (terkut vaan Tytti, Tiina ja Anki!) ennen kotimatkaa.

Kuljin päivän aikana kaikki siirtymät jalkaisin, ja se reilut 20 000 askelta tuntui kieltämättä aika raskaasti siinä vaiheessa, kun konkoiliin takaisin Eckerön Finlandiaan. Kaikki kiitos loungelle, se tiesi paikkansa erityisesti tuolla matkalla.

Vaikka tämä reissu todisti että yhden kahdeksan tunnin aikana ehtii vaikka mitä ja siihen vielä vähän päälle, voisin jatkossa ottaa nuo päiväretket vähän rauhallisemmin. Sen sijaan tästä kannattaa painaa paikat mieleen, ja lisäinfot löytyy meidän tiimin tekemästä, tammikuussa julkaistusta Rantapallo-lehdestä, jota varten tuo jäätävä kuvausretkikin tehtiin.