Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

pohdintoja

Libanon

Kaikki ajatukset Libanonissa

keskiviikko, elokuu 5, 2020

En oikein tiedä, miten tämän tekstin aloittaisin, sillä tähän tilanteeseen ei ole oikeita sanoja, eikä sitä voi oikein ymmärtääkään.

Eilen Libanonin pääkaupungissa Beirutissa sattunut räjähdysonnettomuus on lohduton. Se on vienyt kaiken toivon siitä, että Beirutilla olisi mitään tulevaisuutta.

Mun sydän särkyy, kun ajattelen niitä kaikkia sukulaisia, jotka ovat menettäneet kotinsa ja viimeisetkin toivon rippeensä. Mun puolison kotimaa on kriisissä, ja maassa missä on totuttu räjähdyksiin ja sotiin ollaan tilanteessa, mihin kukaan ei voinut varautua.

Libanon on arabimaista länsimaisin, ja meidän suomalaistenkin on helppo samaistua paikallisten elämään. Ihmiset ovat korkeasti koulutettuja ja kielitaitoisia, sillä useimmat beirutilaiset käyvät koulunsa joko englanniksi tai ranskaksi – arabiankielisiäkin kouluja toki on, mutta esimerkiksi mun puolison perheestä kaikki kouluttautuvat muulla kielellä, sillä arabia on kotikieli ja sen oppii muutenkin.

Libanon on ollut se maailmankolkka, missä on viime vuosikymmenet täytynyt aina olla varpaillaan seuraavan sodan tai muun räjähdyksen varalta. Ensin 1975–1990 riehui sisällissota, johon osallistuivat niin palestiinalaiset, syyrialaiset kuin israelilaisetkin.

Sen jälkeen vuonna 2006 Israel julisti sodan Libanonille Hizbollahin hyökkäyksen jälkeen, ja Karimin sukulaiset pakenivat Beirutista vuorille. Osa oli sattunut matkustamaan juuri edellisenä päivänä sukuloimaan Berliiniin, luojan kiitos. Perheen isoäiti on juuriltaan palestiinalainen ja nähnyt elämässään kolme sotaa, ja osaa erottaa ilotulitteen ja räjähteen toisistaan sekunnin murto-osassa pelkän äänen perusteella. Se on taito, jota ei toivoisi yhdellekään kotiäidille.

Libanonin tilanne oli jo ennen eilistä katastrofaalinen. Maassa ei ole kärsitty tänä vuonna ainoastaan koronasta – se on oikeastaan aika pientä kaiken muun rinnalla – sillä suurin huomio on ollut inflaatiossa ja sen seurauksissa. Inflaatio on paitsi vienyt maan konkurssiin ja maailman velkaantuneimpien maiden joukkoon, myös syönyt paikallisten omaisuuden.

Perheiden vaivalla kasatut säästöt ovat huvenneet hetkessä, ja rahat haihtuneet savuna ilmaan. Talouskriisi on kestänyt jo melkein vuoden, ja kahden viimeisen kuukauden aikana Libanonin liiran arvo on romahtanut 80 prosenttia! Siinä missä palkkaa sai vielä puoli vuotta sitten 2 500 amerikan dollarin arvosta, on se enää 500 dollarin arvoinen.

Libanonissa on kaksoisvaluuttajärjestelmä, ja paikallisen liiran rinnalla toimii myös Yhdysvaltain dollari. Palkat maksetaan kuitenkin liiroissa, joten monet ovat vaihtaneet rahojaan inflaation varalta dollareiksi jo pitkään. Se opittiin jo sisällissodan aikaan, kun inflaatio söi libanonilaisten omaisuuden edelliskerran. Viime kuukausina dollareita ei kuitenkaan ole enää saanut vaihdettua, joten libanonilaiset palkansaajat eivät ole voineet muuta kuin seurata omien varojensa katoamista.

Tällä hetkellä yli puolet maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, pakolaisista puhumattakaan. Libanonin talous ei ole enää romahtamaisillaan, vaan se on romahtanut.

Israelin valtion perustamisen myötä Libanoniin on vakiintunut palestiinalaisten pakolaisten muodostamia pakolaisleirejä, ja nykyisin maassa on noin 300 000 palestiinalaispakolaista. Vuonna 2011 alkaneen Syyrian sodan myötä myös useat syyrialaiset pakenivat Libanoniin, ja maahan perustettiin lisää pakolaisleirejä 1,5 miljoonalle syyrialaispakolaiselle.

Määrät ovat valtavia, ja pakolaistulva on todellinen. Edellisellä vierailullani 2016 syyrialaisten tulon näki katukuvassa selvästi verrattuna vuoteen 2011. Siihen on selvä syy.

Libanonin väkiluku on 6,8 miljoonaa, ja maan pinta-ala on 10 452 km². Otetaan verrokiksi Suomen tiheimmin asuttu maakunta Uusimaa, jossa on 1,7 miljoonaa asukasta 9 568 km² suuruisella alueella. Libanonin väkiluku on on yli kolme kertaa Uudenmaan väkiluku, ja yhden Uudenmaan verran pakolaisia siihen päälle. Eli samankokoisella alueella lähes nelinkertainen määrä ihmisiä, joista arvioiden mukaan joka viides on pakolainen.

Maan väkilukuun ja pinta-alaan suhteutettuna pakolaisia on siis hirvittävä määrä. Faktuaalisesti väkilukuun suhteutettuna luku on maailman suurin.

Tämän kaiken päälle tuli korona, joka ruuhkautti jo ennestään selviämisen äärirajoilla kamppailleet sairaalat. Johns Hopkinsin tilastojen mukaan Libanonissa on todettu hieman yli 5 200 koronatapausta, mutta luvut eivät voi millään pitää paikkaansa. On ilmiselvää, että korona leviää pakolaisleireillä, eikä maan kansalaisiakaan pystytä olemattomilla resursseilla testaamaan tarvittavalla laajuudella.

Jo viime joulukussa, eli hyvissä ajoin ennen koronaa, kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt olivat huolissaan libanonilaisten sairaaloiden tilanteesta. Maan pahenevan talouskriisin vuoksi sairaalat olivat vaikeuksissa, eivätkä ne silloinkaan voineet hoitaa kaikkia kriittisessä tilassa olevia potilaita, työntekijät eivät saaneet palkkojaan eikä sairaaloilla ollut varaa ostaa lääketieteellisiä tarvikkeita.

Koronan myötä viimeisetkin paikat täyttyivät niin julkisissa kuin yksityisissäkin sairaaloissa, ja alle kuukausi sitten uutisoitiin, miten paikalliset sairaalat ovat hajoamassa käsiin koronan vuoksi. Lisäksi Beirutin päivittäiset sähkökatkot ovat venyneet jopa 8-tuntisiksi, mikä on vaikeuttanut sairaaloiden toimintaa huomattavasti.

Ja tämä oli tilanne ennen eilen illalla tapahtunutta räjähdystä.

Räjähdyksessä useat beirutilaiset sairaalat joko tuhoutuivat täysin tai vaurioituivat vakavasti. Esimerkiksi kaupungin arvostetuimpiin sairaaloihin lukeutuva Amerikkalainen yliopistosairaala vaurioitui osittain, ja täyttyi hetkessä loukkaantuneista niin, ettei se voinut ottaa vastaan enää uusia potilaita.

Kapasiteetti oli jo valmiiksi äärimmillään, ja silmänräpäyksessä osa siitä kapasiteetista tuhoutui. Samalla kaupungissa oli tuhansia uusia loukkaantuneita vailla sairaaloita, joissa saada hoitoa.

Räjähdyksen voimakkuus järkytti varmasti jokaisen, joka on nähnyt videot eiliseltä. Sienipilvestä tulee ensimmäisenä mieleen Hiroshiman kaltainen ydinpommi, ja monien uutistoimistojen mukaan mielikuva on aivan oikea. Onnettomuuden uhriluku on onneksi ehkä maltillinen – tätä postausta kirjoittaessa, keskiviikkoiltana, reilut 130 henkeä. Kodittomien määrä on sitä lohduttomampi.

Räjähdys oli niin kova, että se tuhosi ikkunoita kymmenenkin kilometrin päästä jättäen 300 000 ihmistä kodittomaksi. Kun verrataan taas Suomen mittakaavaan, puhutaan koko Espoon asukasmäärän jäämisestä kodittomaksi yhdessä silmänräpäyksessä.

Meidän sukulaisten kodit ja kaikkien rakastaman isoäidin kodin ikkunat on niin ikään – ilmeisesti, koska tarkkaa tietoa ei ole – tuhoutuneet. Se on vakava paikka maassa, missä jälleenrakennusta saa odottaa, tässä tapauksessa mahdollisesti lopun ikäänsä.

Omalta osaltani eilisen tapahtumat vetävät hiljaiseksi. Puolisoni kotikaupunki on tuhoutunut iskussa, joka suurella todennäköisyydellä saattoi olla kaupungille kohtalokas. Maa on konkurssissa eikä jälleenrakentamiseen ole varaa, ja paikallisten selviytyminen on täysin ulkomaisen avun varassa. Kovalla työllä ansaitut säästöt ovat huvenneet inflaation myötä savuna ilmaan, eikä toivoa tulevasta ole. Beirutissa ei ole tulevaisuutta, niin on sanottu jo kymmenen vuotta sitten, mutta eilisen jälkeen se on vakavampi fakta kuin koskaan aikaisemmin.

Libanonista ei kuitenkaan muuteta paremman elämän toivossa ulkomaille tuosta noin vain. Suomalaisella on helppoa, sillä maailman parhaimpiin kuuluva passi takaa pääsyn lukuisiin maihin, vaikka kielitaitoa tai koulutustakaan ei olisi. Libanonin passilla ei riitä ylempi korkeakoulututkinto tai kohdemaan kielen sujuva osaaminen, sillä viisumi voidaan silti evätä.

Luojan kiitos useat libanonilaiset ovat muuttaneet jo sisällissodan jäljiltä ulkomaille, mikä takaa sen, että monilla maahan jääneiden sukulaisilla on kaksoiskansalaisuus. Se auttaa saamaan ainakin lähiperheen nuoret maahan, missä heillä voi olla tulevaisuus. Vanhemmilla ja maahan jäävillä perheellisillä ei ole muuta kuin laiha toivo siitä, että toivoa joskus olisi.

Libanonin tilanne on lohduton, ja ulkomaista apua kaivataan nyt kipeämmin kuin koskaan. Maan hallitus on läpeensä korruptoitunut, ja paras tapa auttaa on kansalaisjärjestöjen kautta. Libanonin Punainen risti, Unicef, Humanity & inclusion, Kirkon ulkomaanapu (voit maksaa Mobile Paylla!) ja Impact Lebanon ovat luotettavia järjestöjä, joiden kautta voi tehdä lahjoituksia.

Me lahjoitetaan osa meidän matkakassasta Libanonissa toimiville kansalaisjärjestöille. Karimin toinen kotimaa ei selviä ilman apua.

Kuvissa tunnelmia kevään 2016 reissusta. Meillä on ollut haaveissa matka Libanoniin sitten, kun pandemia on ohitse, ja eilisen myötä myös matkailijoiden tuomia rahoja tarvitaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Matkailu

Uusi blogiaika ja uudet kuviot

maanantai, syyskuu 16, 2019

Blogitauon aikana matkustin muun muassa Macaoon, ja siellä tehty onnentanssi sopii myös tähän päivään, kun blogikuviot jatkuu!

Terveppä terve pitkästä aikaa! Kuukausien blogitauko oli parasta, mitä olisin voinut suoda itselleni tänä vuonna. Sinä aikana mulla oli mahdollisuus panostaa juttuihin ruutujen ulkopuolella ja keskittyä ihan muuhun. Vaikka hävisin sanaakaan sanomatta, oli siitä huolimatta mielessä ajatus, että jossain vaiheessa homma jatkuu. Ja täällä sitä nyt ollaan!

En lupaa teille mitään, sillä ainoa lupaus joka bloggaamiseen liittyen teen, on mulle itelle. Ja se on se, että teen tätä tasan silloin, kun siltä tuntuu. Muistan hurjana ajan, kun päivitin blogia lähes joka päivä ja sen verran voin luvata, että ne päivät on takana päin. Eikä siihen oo jatkossa mahdollisuuttakaan, sillä keväällä mun elämään tuli ihan tosi iso uusi juttu, ja se on vaatinut ja tulee jatkossakin vaatimaan multa hurjan paljon aikaa.

Ja ne uudet kuviot – aiempaa harvemman postaustahdin lisäksi yhden pienen tavoitteen oon kuitenkin asettanut itelleni blogiin liittyen ja se on se, että yritän jatkossa kirjoittaa aiempaa lyhyempiä postauksia. Saa muistuttaa, kun alan taas vääntää kilometripostauksia!

Oon ehtinyt blogitauon aikana tehdä muutamia seikkailuja, joista varmaan pääsette kuulemaan lähiaikoina. Matkasuunnitelmiakin on, ja nekin varmaan uskaltaa jossain vaiheessa sanoa ääneen.

Palataan siis taas pikapuolin, ihana olla takas!

Matkailu

Neljä syytä, miksi rakastan turbulenssia

sunnuntai, elokuu 12, 2018

Voisin olla tosi lentopelkoinen, ellen aktiivisesti pyrkis siihen, etten ole. Esimerkiksi edellisellä pitkällä lennolla, matkalla Dallasista Reykjavikiin, kävi erikoisesti ja en saanut unta. Jostain takavasemmalta mielen kiemuroihin tuli ajatus, että mitä jos kaikki menisiki pieleen ja kone alkaisi osoittaa putoamisen merkkejä. Siinä sitten mietin miten hyödyntäisin koneen wifin lähettämällä whatsappissa ääniviestejä rakkaimmille viimeisinä hetkinäni ja yritin analysoida, mitä kaikkea mielessä kävisi hetkeä ennen traagista kuolemaa selittämättömässä lento-onnettomuudessa.

Jep, ei järin fiksua toimintaa ihmiseltä, joka aikoo matkustaa lentokoneella vielä joskus elämäasään.

Lentopelko ei koskaan oo kovin kaukana

Puoliunisista harhakuvista huolimatta en onneksi onnistunut nappaamaan jäätävää lentopelkoa tuolla kertaa. Muistan kuitenkin, että jossain vaiheessa oli tilanne, että mun piti aktiivisesti olla miettimättä noita juttuja koska tuntui siltä, että lentopelko oli lähellä.

Tavallisesti mun suhtautuminen lentopelkoon on sama kuin muissakin liikennevälineissä: jos jotain tapahtuu, minä en voi sille mitään joten pelkääminen ei auta yhtään. Siispä tyydyn yleensä osaani tilanteessa kuin tilanteessa enkä juuri koskaan pelkää kenenkään kyydissä, vaikka tiukkojakin tilanteita olisi. Pelkotilojen luoman paniikin siirtäminen muille tai pahimmassa tapauksessa jopa kuskille on yleensä viimeinen virhe.

Oonkin jostain syystä aina tykännyt turbulenssista, vaikka useimmat lentomatkustajat inhoaa sitä syvästi. Matkustettuani muutaman kerran lentopelkoisten ystävien kanssa oon jäänyt miettimään meidän hyvin erilaista suhtautumista turbulenssiin. Mulla toki nousee myös vahvoja tunteita turbulenssin hetkellä, mutta ne on aika positiivisia: turbulenssi tuntuu hauskalta!

Tämän aatoksen inspiroimana jäin miettimään turbulenssia ja pohtimaan, miksi se herättää mulle niin positiivisia fiiliksiä. Listasin ajatukset ylös, jos ne saisi jonkun turbulenssiin nihkeästi suhtautuvan muuttamaan käsitystään edes hiukan neutraalimpaan suuntaan.

Tässä siis neljä syytä, miksi rakastan turbulenssia!

1. Harvinaista herkkua

En tiedä onko se vaan mun tilanne, mutta sanoisin oman noin kymmenen aktiivisen matkailuvuoden tuoman kokemuksen perusteella turbulenssin olleen melko harvinaista. Mun matkoilla sitä on sattunut ehkä yhdellä kymmenestä lennosta – tai ainakin niin että olisin sen huomannut.

Harvinaisuuden tunteen vuoksi ilahdun joka kerta, kun tajuan kokevani turbulenssia.

2. Turbulenssin aikana nukkuu paremmin

Lentokoneessa nukkuminen on asia, jossa oon mestari. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta korsaan koneessa yleensä alta aikayksikön, ja esimerkiksi Oulun-lennot mulla on tapana nukkua kokonaan, noususta laskuun.

Turbulenssin aikana nukkuminen on jotenkin vielä mukavampaa, kun kone hytkyy rauhassa yleensä suht tasaiseen tahtiin. Kun kroppa on täysin rentona unen vuoksi, turbulenssin aiheuttamiin liikkeisiin mukautuminen onnistuu helposti.

On ehkä liikaa väittää turbulenssin parantavan unen laatua, sillä kovan turbulenssin aiheuttamaan liikehdintään yleensä kyllä herää, mutta ei se kyllä suorastaan unta häiritse, sillä mukavan heilunnan jälkeen palaa takaisin unen pariin melko vauhdilla.

3. Olo on kuin huvipuistolaitteessa

Heh heh, tää saa varmaan aika monen lentopelkoisen niskakarvat nousemaan pystyyn. Mitä kovempi turbulenssi, sitä paremmin se ottaa vatsanpohjasta ja fiilis on kuten nousussa tai huvipuistolaitteessa. Paniikin sijaan yritän siis suhtautua turbulenssiin iloiten.

4. Turvallisuuden merkki

Lentomatkustamisesta ja lentokoneista kertovista kirjoista pulliaismatkustajille kaikkein tunnetuin lienee Cockpit Confidential, jonka on kirjoittanut lentäjä Patrick Smith. Kirjassa ilmenee muun muassa se, että koneen putoaminen turbulenssin aikana on lähes mahdotonta ja että kapteenien päätavoite turbulenssissa on saada kone heilumaan mahdollisimman vähän. Syitä on kaksi: heiluminen on epämukavaa matkustajille, minkä lisäksi turbulenssin aikana koneessa liikkuminen (mikä on toki kiellettyä mutta silti sitä tapahtuu) altistaa kaatumisille, kolahduksille ja muille vastaaville onnettomuuksille.

Tieto siitä, että lentoreittejä ei tavallisesti muuteta pahankaan turbulenssin vuoksi on rauhoittava. Ainakin siinä mielessä, että kertoo turbulenssia pidettävän niin pienenä pahana, ettei sen takia kannata tehdä ylimääräistä mutkaa.

Jos turbulenssin aikana lentäjien suurin aihe on matkustajien kahvin läikkyminen eikä kone oikeastaan voi sen aikana tai siitä johtuen pudota, nautin minä ainakin siitä tiedosta silloin, kun heiluminen alkaa. Nyt ainakin pysytään ilmassa!

Kerro omat lentopelkoon liittyvät tarinasi!

Tiiän turbulenssin olevan monille se pahin painajainen ja paniikin hetki. Kuten postauksen alussa kerroin, ei munkaan fiilikset oo välttämättä aina tällaiset. Oon joutunu ja joudun edelleenkin tekemään töitä sen eteen, etten alkaisi pelkäämään lentämistä.

Näiden asioiden muistaminen ja ajattelun muuttaminen niiden suuntaan helpottaa kuitenkin hurjasti ja auttaa mua pitämään lentopelon loitolla. Siitä syystä mietin muun muassa näitä juttuja melko aktiivisesti matkustaessani.

Meillä on kaikilla omat keinot sysätä pelot syrjään ja nauttia matkasta. Toisilla se onnistuu helpommin kuin toisilla, joilla se ei luonnistu laisinkaan.

Mua kiinnostaisi kuulla teidän lentopelkotarinoita. Millaisessa tilanteessa lentopelko nostaa rumaa päätään, ottaako se vallan vai eikö pelota ikinä?

 

Matkailu

Ei lomaseikkailuja tänä kesänä

keskiviikko, toukokuu 16, 2018

Huh, mistä reissuvuodesta oon saanut nauttia jo tälle vuotta! Mun mittapuulla viisi reissua viiden kuukauden sisällä on just ihanteellinen määrä, ja on hauska huomata miltä tuntuu, kun reissuja on just sopivasti. Jatkuva kaukokaipuu ja seikkailunnälkä on tietysti läsnä edelleen jatkuvasti, mutta tämän vuoden seikkailut Singaporessa, Turkissa, Sveitsissä, Sloveniassa ja Islannissa ovat saaneet aikaan sen, että nyt toukokuun puolivälissä fiilis on melko rauhallinen. Siitäkin huolimatta, että kesäloma on edelleen suuri kysymysmerkki ja vaikuttaisi melko vahvasti siltä, että tänä vuonna ei tuu mitään suurta seikkailua, ainakaan kesällä.

Nää toukokuun puolivälin helteet on kuitenkin olleet riittämiin rakastumaan taas kotimaahan, ja jäätävän hektiset päivät on ollut omiaan muistuttamaan, että kotona on oikeastaan aika siistiä olla. Varsinkin nyt, kun kaikki arjen nappulat on taas ensimmäistä kertaa vuosiin kuosissa. Siispä en koe juuri minkäänlaista ahdistusta siitä, että kesälomareissua ei tänä kesänä ole näköpiirissä.

Muita seikkailuja toki on luvassa. Tää kevät on ollut ihan uskomatonta työmatkojentäyteistä seikkailua, ja jos kaikki menee nappiin, oon noin kuukauden kuluttua taas seuraavalla retkellä. En kuitenkaan välitä puhua siitä vielä sen enempää, sillä töihin liittyvät reissut ovat tosia vasta sitten kun lentoliput on kourassa, ja yleensä ne ovat sitä säkällä kaks päivää ennen lähtöä. Eli katsellaan sitten!

Tulevan mahdollisen työreissun lisäksi mulla on takataskussa myös toinen matka, nimittäin vuosittainen kesäreissu Lontooseen. Mikä parasta, se odottaa aivan kulman takana! Lähden nimittäin lauantaiaamun kunniaksi kohti Helsinki-Vantaata kahden työkaverin kanssa, ja nautitaan Lontoon helteistä sekä unohtumattomasta hääviikonlopusta kahden päivän verran. Mitään paineita ei oo, sillä Lontoo on onneksi vanha tuttu, joten mulle riittää kaupunkitunnelman haistelu.

Näiden reissujen lisäksi mulla ei oo mitään matkasuunnitelmia. Tai siis paljon olis, mutta nyt on kova paikka, kun pitää oikeasti miettiä haluanko toteuttaa ne yksin, sillä vakireissukaveri Karim ei tänä kesänä, eikä liioin tulevana syksynäkään, voi lähteä uuden työpaikan vuoksi reissuun. Toistaiseksi oon työntänyt asian mielestä eteenpäin ja luotan siihen, että lomapäivät ei katoa mihinkään ja että tätä asiaa ehtii miettiä myöhemminkin. Nyt voisin vaan nauttia siitä ajatuksesta, että jos jossain vaiheessa alkaa siltä tuntua, voin buukata reissun, ottaa lomaa ja vaan lähteä. Viidellä viikolla tekee jo aika paljon.

Jos kuitenkin kaipaat vinkkejä kesän reissukohteisiin, tsekkaa tämä Veeran postaus, johon se pyysi muakin mukaan. En tosin voinut lähteä, sillä kun kesälomasuunnitelmat sanoo eioota, ei siinä paljon vinkkejä jaella.

Mitä kesälomasuunnitelmia sulla on?

Kuvissa Singaporen-tunnelmia helmikuulta!