Yhteistyössä Turkish Airlines
Kun astuttiin Helsinki-Vantaalla Singaporen-koneeseen, oli suupielet korvissa saakka. Edessä olisi ensin reilun kolmen tunnin mittainen lento Istanbuliin, neljän tunnin vaihto Ataturkilla ja sen jälkeen taipaleen viimeistelisi vielä yhdeksän tunnin lento Singaporeen. Normaalisti varautuisin tällaiseen lentoon melko kauhun sekaisin tuntein mutta en nyt, sillä lentolipussa luki tällä kertaa matkustusluokan kohdalla y-kirjaimen sijaan c.
Elämäni ensimmäinen upgrade tuli täydelliseen saumaan, ja vaikka matkan lennot olivatkin yhteistyössä lentoyhtiön kanssa, en todellakaan pitänyt sitä itseatäänselvänä, jos edes mahdollisena. Käytännössä yhteistyö toimi niin, että minä sain lentoni yhteistyön tiimoilta ja Karimin lennot maksettiin itse. Tehdään töissä aika ajoin yhteistyötä Turkish Airlinesin kanssa, ja haluttiin saada myös tästä matkasta kaikki mahdollinen hyöty irti myös työnäkökulmasta. Niillä perusteilla selviteltiin mahdollisuutta upgradeen, mutta kuten kerroin, ei se varmistunut kuin vasta lähtöselvityksessä lentoasemalla.
Se oli mahtava yllätys, ja vielä parempaa oli se, kun vielä lähtöportilla Helsingin-päässä meidän toisenkin lennon status upgreidattiin. Fiilis oli huikea, sillä se tarkoitti sitä, että päästäisiin viettämään yhdeksän tunnin lento makuuasennossa!
Oon päässyt muutamia kertoja lentämään business-luokassa, pääasiassa työmatkoilla. Millään niistä reissuista ei kuitenkaan oo voinu puhua ihan rehellisestä bisneksestä, sillä kyseessä on ollu suht pienet koneet, eli bisnes on käytännössä tarkoittanut economyä parempaa palvelua ja peruspenkkejä niin, ettei vieressä istu ketään. Nyt peli oli aivan toisenlainen.
Turkish Airlines liikennöi Helsinki–Istanbul-väliä Airbus A321–200 -tyypin koneilla ja Istanbul–Singapore-väliä Airbus A330–300 -tyypin koneilla. Molemmissa konetyypeissä on ihan rehellinen, erillinen business-luokkansa ja A330–300 -tyypissä se on ainakin mun melko vähäisen business-kokemuksen perusteella aivan omaa luokkaansa. Jalkatilaa on tosi paljon, eli jalat mahtuu suoraksi vaikka pituutta olisi parikin metriä, ja penkit saa täysin suoraksi, mikä on tietysti se kaikkein paras ominaisuus pitkällä lennolla. Istuimissa on myös monia melko huvittaviakin ominaisuuksia: kaltevuutta voi säätää haluamallaan tavalla ja selkänojassa on jopa hieman hierova ominaisuus. Puitteet mukavalle lennolle on siis taattu heti lähtöselvityksessä.
Kävin muutama vuosi sitten vierailulla Turkish Airlinesin lentokoneruoat valmistavan Do&Co:n keittiössä, ja sen sekä aiempien Turkishin lentojen perusteella osasin odottaa tosi hyvää ruokaa. Business-luokan eväkset pääsivät kuitenkin yllättämään, sillä ruoka oli todella hyvää. Yhtiöllä on melko vakuuttava laatu ja valikoima jo economyssä, joten en oikein tiennyt mitä muuta olisin vielä voinut odottaa. Käytännössä menuissa oli lopulta vaihtoehdot alku- ja pääruokien osalta, ja jälkiruokaa kuutisen eri vaihtoehtoa. Ja mikä parasta, jälkiruoan aikana käytävälle työnnettiin jälkiruokakärry, siis ihan oikeasti: JÄLKIRUOKAKÄRRY!!! Olin niin häkeltynyt etten tajunnut edes ottaa siitä kuvaa.
Ruokiakin paremmaksi jutuksi osoittautui kuitenkin se, mitä oltiin odotettu eniten eli hyvät yöunet. Matkustamohenkilökunta petasi istumapaikalle petarin, tyynyn ja peiton heti yölennon alkajaisiksi, joten korsaamisen pystyi aloittaa melkein heti nousun jälkeen. Ehdin katsoa yhden leffan, minkä lisäksi nukuin koko muun lennon. Tosin nukun kyllä ihan missä vaan muutenkin, mutta harvemmin (eli en koskaan) oon ollut noin levännyt pitkän lennon jäljiltä. Kun kone rullasi Singaporen asfaltille, oli aika outo fiilis. Normaalisti tuossa vaiheessa olo on ryytynyt, nuutunut ja superväsynyt, mutta nyt tuntui siltä että siinähän jaksaisi vaikka mitä.
Palatessa jännitettiin hetki matkatavaroiden kanssa, sillä laitettiin kaksistaan ruumaan vaan yksi laukku. Nopea tsekkaus kuitenkin osoitti että jännitys oli ihan turhaa: TK:lla matkatavaraa saa 30 kiloa yhtä matkustajaa kohden, eikä meidän 21,5 kiloa ollut edes lähellä sitä.
Täytyy myöntää että paluumatka economyssä vähän irvistytti, sillä busineksen kokemus oli vielä tuoreena mielessä eikä economyn penkit varsinaisesti huutaneet meidän nimiä. Siinä vaiheessa oli kuitenkin turha nostella pikkurilliä pystyyn, sillä olihan sitä tavallisessa luokassa matkustettu aina aiemminkin, eikä tämä olisi mitenkään erityisen vaativa suoritus. Ja 163-senttisellä on kuitenkin mahdollista saada ihan mukavat oltavat, mitä yritinkin miettiä kovasti.
Ehdittiin jo asettua taloksi ja napata ekat selfiet rattoisan lentomatkan alkajaisiksi, kun lentoemäntä tuli kyselemään meidän lentolippuja ja hetken päästä pyysi tulemaan kamoinemme mukaansa. Vastaavaa ei oo tapahtunu mun kohdalla koskaan aikaisemmin, ja naureskeltiinkin siinä että nyt meidät joko heitetään ulos koneesta ja jätetään Singaporeen tai ohjataan muille paikoille. Onneksi kyseessä oli jälkimmäinen tilanne, ja saatiin uudet paikat, busineksesta! Mikä munkki!
Vielä vertailun vuoksi: Karimille ostetut economy-luokan edestakaiset Helsinki–Singapore-lennot maksoi 519 euroa, kun taas vastaava matka Turkishin busineksessa näyttäisi maksavan noin 2 700 euroa.
Jos matkailussa laatu korvaisi mulle määrän, olisin varmasti valmis satsaamaan tuon summan lentomatkaan helposti. Toistaiseksi kuitenkin aika ja mahdollisuudet on mun puolella, mistä syystä etsin edelleen ne edullisimmat lennot, vaikka kieltämättä yksi kokemus kunnon bisneksessä takaa taatusti sen, että jatkossakin economyn puolella saattaa vähän irvistyttää, ainakin pitkillä lennoilla.