Browsing Category

Venäjä

Venäjä

Kolme retkeä Kazanista – Tatarstanin näyttävimmät kohteet

torstai, 14 heinäkuun, 2016

Yhteistyössä Visit Tatarstan

Venäjän Tatarstanissa ei näkeminen lopu kesken. On valtavia kirkkoja, koristeellisia moskeijoja, övereitä hallintorakennuksia ja satulinnoja  muistuttavia teattereita. Tiheään rakennetun  pääkaupungin vastapainoksi on sitten myös niitä suuria puistoja ja laajoja viheralueita, joihin niin reissuliisat kuin paikallisetkin suuntaavat rauhoittumaan.

Vaikka muutaman päivän reissu kuluisi vaivatta ihan varmasti jo pelkästään Kazanin ihmeitä tutkiskellen, löytyy pääkaupungin ulkopuoleltakin vierailemisen arvoisia paikkoja. Meidän lyhyen piipahduksen aikana ehdittiin viettää kaks päivää muualla kuin Kazanissa tehden kaks päiväretkeä.

Tatarstan Tatarstan-2 Tatarstan-5 Tatarstan-4

Suur-Bolgar

Ekana otettiin rennosti risteilemällä pitkin legendaarista Volga-jokea Suur-Bolgariin, joka on Tatarstanin toinen Unescon maailmanperintökohde. Parin tunnin mittainen laivamatka sujui melko mukavasti maisemista nauttien ja Merin kanssa höpötellen sekä tirsoja vedellen. Perillä meitä odotti nätti viheralue näyttävine rakennuksineen sekä historiaa täynnä oleva alue.

Unesco-kohteen asema on saavutettu erikoisen sijainnin, merkittävän historian sekä loputtomien museoiden avulla. Suur-Bolgarin alueella on paitsi aika jäätävän kokoinen Suur-Bolgarin oma museo myös muun muassa Koraani-museo sekä ehkä huvittavin museo mitä tiiän, leipämuseo, joka onneksi toimii myös ravintolana.

Siisteintä Suur-Bolgarissa oli kuitenkin mun silmissä vehreys, sillä valtava nurmikenttä jatkui niin pitkälle kuin silmä vaan jakso kantaa, ja välissä pilkotti supernättejä rakennuksia. Oli moskeijaa, minareettia ja museota.

Tatarstan-6 Tatarstan-7 Tatarstan-8 Tatarstan-9 Tatarstan-10

Suurimman vaikutuksen Suur-Bolgarissa minuun teki kuitenkin siellä sijaitseva valtava moskeija, joka muistutti aika kovasti Intian Taj Mahalia. Rakennus oli kieltämättä huomattavasti vaikuttavampi ulkoa kuin sisältä, mutta jo itsessään Suur-Bolgarin vierailun väärti.

Unesco-kohteeseen pääsee myös autolla, ja matkaa Kazanista kertyy noin 200 kilometriä. Meille kerrottiin laivamatkan olevan kuitenkin autoilua nopeampi vaihtoehto, ja kieltämättä olikin melko rentoa istuskella (eli nukkua) laivan penkeillä mennen tullen.

Tatarstan-12Tatarstan-11Tatarstan-13

Svijazhskin saarikaupunki

Toinen hyvä päiväretkikohde on Svijazhskin saarikaupunki, johon on Kazanista vaan 60 kilometrin matka. Svijazhski (yritäppä muuten lausua tuon kaupungin nimi, ei oo heleppoa!) on kazanilaisille vähän kuin helsinkiläisille Suomenlinna: sinne matkustetaan viikonloppuisin perheen tai kavereiden kanssa ottamaan rennosti ja unohtamaan kaupungin kiireys.

Varsinaisia nähtävyyksiä Svijazhskissa on melko hurjasti, mutta kaikki ne on joko kirkkoja tai muita uskonnollisia monumentteja. Ortodoksikirkot on kuitenkin tosi näyttäviä sisältä, joten suosittelen kyllä vierailemaan ainakin yhdessä. Tatarstanilaiset toivovat Svijazhskista maan kolmatta Unesco-kohdetta, ja saarella onkin kova restaurointi meneillään. Se tosin voi kestää vielä vuosikausia, joten ihan heti kolmatta Unescoa ei alueelle taida olla tuloillaan.

Vaikka Svijazhskin kovin juttu oli niin ikään vehreys ja rauhallisuus, kaikkein mieleenpainuvin asia saarella oli kuitenkin erään kirkon kalmisto. Koska olin Tatarstanissa pressimatkalla, saatiin me astetta erikoisempaa kohtelua. Se näkyi muun muassa siinä, että meidät vietiin yhteen remontin alla olevaan kirkkoon ihastelemaan restauroitavaa freskoa. Kun ihailut oli ihasteltu, kysyi opas että haluttaisiinko piipahtaa kirkon kellarissa katsomassa sieltä löytyneitä luurankoja. Klunks! Uteliaisuus kuitenkin voitti nynnyyden, ja niin mentiin kohti pimeää kellaria. Siellä oli remontin jäljiltä tosi siistiä, ja yllättäen remppatöiden keskeltä löytyneet luurankokasat oli pakattu nätisti violetteihin ja sinisiin Fa-deodorantin mainoskasseihin odottamaan parempaa säilytystä. Kyllä siinä vaiheessa kieltämättä kylmäsi melko lailla, kun edessä oli kasa pääkalloja, joissa joskus oli ollut myös silmät, korvat ja hiukset. Luojan kiitos meille ei kerrottu keille nuo luurangot oli joskus kuuluneet.

Tatarstan-14 Tatarstan-15 Tatarstan-16 Tatarstan-17

Saari on sinällään mielenkiintoinen, että se on historian kertomusten mukaan rakennettu 1500-luvulla supernopeasti, vaan 30 päivässä. Rakennuttajana oli tietysti Iivana Julma, jonka nimi vilahtaa vähän väliä esiin Tatarstanin historiasta puhuttaessa. Ehkä nuo luurangot liittyi jollain tavalla hallitsijan nimeen, mutta toivottavasti ei.

Tatarstan panostaa Svijazhskin matkailuun aika kovasti, ja siitä ollaan tekemässä tosi kovaa vauhtia seuraavaa Unesco-kohdetta. Tähän väliin kerrottakoot, että meidänkin matkan sponssannut Tatarstanin matkailu lahjoittaa ilmaisen Svijazhskin päiväretken tuhannelle ensimmäiselle Tatarstanissa vierailevalle suomalaiselle. Lisätietoja retkestä voi kysellä Tatarstanin-matkoja tarjoavista matkatoimistoista, joita ovat Arial Travel, Etelämatkat, Matka-Prima, Lähialuematkat ja Traveller.

Kaikkien uskontojen temppeli Kaikkien uskontojen temppeli-4 Kaikkien uskontojen temppeli-2 Kaikkien uskontojen temppeli-7

Kaikkien uskontojen temppeli

Kolmas kohde, joka ei sijaitse kovin kaukana Kazanin keskustasta, on Kaikkien uskontojen temppeli. Se oli yks niistä kohteista, joita googlettelin etukäteen ja mistä innostuin kuvat nähtyäni melko isosti. Tämmöinen todella värikäs useasta eri rakennuksesta koostuva kompleksi on sen verran mieleenpainuva, että se oli päästävä näkemään omin silmin. Rakennus on Kazanin vastine Barcelonan Sagrada Familialle, sillä espanjalaiskirkon tavoin myös tämän uskonnollisen kohteen rakentaminen on aloitettu jo vuosikymmeniä sitten, eikä sitä oo vieläkään saatu valmiiksi. Töitä hidastaa myös rakennuksesta vastanneen henkilön kuolema, sillä Kaikkien uskontojen temppeli oli yhden miehen projekti, ainakin ajatuksen tasolla.

Kaikkien uskontojen temppeli-5 Kaikkien uskontojen temppeli-3

Se mikä tässä rakennuksessa sitten jaksaa kiinnostaa selviää kuvista. Yhdessä rakennuksessa on 16 uskonnon symbolit, mutta ensisijaisesta rakennuskompleksi on kuitenkin turistien suosima kohde. Sinisävyinen värikäs rakennelma erottuu kieltämättä aika kirkkaasti myös tatarstanilaisesta katukuvasta, ja näyttää myös hemmetin mielenkiintoiselta. Ajatus temppelin takana on kiehtova, ja sopii alueelle täydellisesti, sillä se symboloi Tatarstanin monikulttuurisuutta, mistä mekin saatiin reissulla monta esimerkkiä.

Sisälle temppeliin meillä ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä se on avoinna ainoastaan kahtena päivänä vuodessa. Sinällään hassua että noin näyttävä rakennus on pitänyt laittaa alulle, mutta sitä ei oo alkujaankaan tarkoitettu vierailtavaksi muuten kuin ulkopuolelta.

Mun silmissä Kaikkien uskontojen temppeli oli aika kiehtova kohde, mutta meni osaltaan myös hullujen tienvarsinähtävyyksien kategoriaan.

Näitä kohteita kannattaa siis tsuumailla jos päädyt Tatarstaniin ja alkaa tuntua, että Kazanista vois lähteä johonkin suuntaan. Ja jos ei muuta, kannattaa ainakin kokeilla josko ehtisi tuhannen ensimmäisen suomalaisreissaajan joukkoon ja sais ilmaisen päiväreissun Svijazhskiin.

Venäjä

Tatarstanin ruoka – eipä todellakaan jäänyt nälkä

perjantai, 1 heinäkuun, 2016

Yhteistyössä Visit Tatarstan

Ne teistä, jotka seurasivat mun Tatarstanin-matkaa Snapchatissa (inkakha) huomasivatkin, että olin parisen kertaa melko yllättynyt paikallisesta sapuskasta. En oikein tiiä mitä olin odottanut, sienikeittoa ja häränkieltä varmaankin, kun yllätyin niin positiivisesti melkein jokaisella kerralla, kun istahdettiin ruokapöytään.

Tutkiskelin etukäteen paikallista ruokakulttuuria ja sen verran selvisi, että erityisesti leivonnaiset ovat aika tärkeä osa tatarstanilaista ruokapöytää. Ei kuitenkaan peruspullat tai viinerit, vaan nimenomaan suolaiset leivonnaiset ja piirakat. En ihan hirveästi innostunu tästä mutta onneksi maltoin odottaa ennakkoluulojeni kanssa aina paikan päälle, sillä jos totta puhutaan, niin tatarstanilainen keittiö pääsi yllättämään.

Tatarstanilainen ruoka-2

Aivan ekan hämmennyksen tilan tarjosivat hotellihuoneessa odottaneet chak chak -leivokset, eli epämääräiset, matokasaa muistuttavat pallerot, joita oli tuotu tervetulotoivotuksena ruhtinaalliset neljä kappaletta. Seuraavana päivänä paremmin tietävät kertoivat kyseessä olevan tatarstanilainen perinneleivos, joka valmistetaan suikaleiksi puristetusta taikinasta ja makeutetaan hunajalla. Käytännössä chak chak oli siis taikinapallero, jossa oli loputtomasti hunajaa! Paikallisittain teen kanssa nautittuna maistui oikein hyvältä, ainakin sen yhen tai kaks ekaa kertaa. Kolmas chak chak saman päivän aikana oli jo vähän liikaa, mutta tulipahan selväksi että nuo pallerot todellakin ovat se tärkein paikallisherkku, ja myös aika yleinen tuliainen Tatarstanista.

Varsinainen ylläri oli kuitenkin siellä ruokapöydässä. Ekalla lounaalla vedettiin kitusiin herkullinen lounassalaatti, jota seurasi melko runsas keitto kalapasteijoineen. Sen jälkeen mää jo kiittelin että olipa hyvä ja kiva lounas, kun pöytään roudattiin vielä pääruoka! Ja lopuksi vielä jälkkäri – chak chakia tietty. Olin aika ymmälläni tuosta neljän ruokalajin lounaasta, sillä se tuntui aika överiltä. Paikalliseen tapaan kuuluu kuitenkin syödä keittoa aina ja joka päivä, ja pitää annoskoot sen verran pieninä että neljä ateriaa onnistuu lounasaikaan aika kevyesti. Ei huono systeemi!

Tatarstanilainen ruoka Tatarstanilainen ruoka-6 Tatarstanilainen ruoka-3 Tatarstanilainen ruoka-7 Tatarstanilainen ruoka-5 Tatarstanilainen ruoka-4

Matkan aikana fiilistelin erityisesti noita keittoja, sillä useasta yrityksestä huolimatta oon toistaiseksi ite aivan jäätävän surkea tekemään maukkaita keittoja. Löysinkin itteni ryystämästä naama virneessä muun muassa yksinkertaista lihalientä, joka on siis yhtä lailla kala- ja borssikeittojen kanssa yleinen aterian alkukeitto. Meillä oli kolmen päivän aikana joka päivä lounas ja dinneri, mikä tarkoitti siis yhdelle matkalle kuutta eri keittoa. Aika kiva!

Keiton lisäksi syötiin myös tosi paljon salaatteja, jotka saatto olla kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan leikattuja kasviksia maustamattoman jogurtin kans tarjoiltuna. Myös pääruoat oli tosi yksinkertaisia, pääasiassa lihaa ja kasviksia, joskus jotain pottua tai riisiä kylykeen ja se oli siinä.

Erikoisia juttuja oli jälkkärien lisäksi myös juuri ne leivokset. Huvittavin tais olla tatarstanilainen Kystyby, joka oli käytännössä lätty, jonka sisällä oli pottumuusia. Sen sijaan pasteijat, joita myös syötiin aika lailla joka päivä, oli yks toisensa jälkeen aina vaan herkullisimpia, ja omaksi suosikiksi liha- ja kalapasteijojen edelle nousi ehdottomasti kaalipasteija.

Tatarstanilainen ruoka-8 Tatarstanilainen ruoka-9 Tatarstanilainen ruoka-10 Tatarstanilainen ruoka-12

Näin hyvän ruuan ystävänä voin kyllä suositella Tatarastania varsinkin, jos sydän sykkii nimenomaan puhtaille raaka-aineille ja rustiikkiselle ruualle. Oli kiva, että annoksissa ei hifistelty turhaan vaan jätettiin ihan ronskisti tilaa raaka-aineille.

Ja kun kuitenkin ihmettelet, niin tuossa viimeisessä kuvassa komeileva herkku maistui aivan hattaralta, ja oli siis sokeria. Toinen perinteinen tatarstanilainen jälkiruoka, jonka omituista nimeä en edes yritä muistaa.

Loppuun vielä toivotan paikallisittain, priyatnogo appetita eli hyvää ruokahalua!

Venäjä

Tällainen se Tatarstan oli

tiistai, 21 kesäkuun, 2016

Yhteistyössä Visit Tatarstan

Tatarstan oli kaunis, eksoottinen, kiehtova, ystävällinen ja herkullinen. Kaikki nuo on adjektiiveja, jotka ei ehkä ensimmäisenä tulis mieleen venäläistä kohdetta kuvatessa? Tatarstan on kuitenkin ihan yhtä lailla Venäjää kuin Siperiakin, joten ainoa mikä tuossa lauseessa on väärin on oletus ennakkoluuloista. Ja niitä oli mullakin, vaikka Venäjä ei ennalta tuntematon ollutkaan.

Ennen matkaa mulla oli useita omakohtaisia kokemuksia venäläisestä vieraanvaraisuudesta, paikallisen arkkitehtuurin kauneudesta ja ruuan herkullisuudesta, mutta siitä huolimatta Tatarstan yllätti aika kovasti, takavasemmalta ja täysillä. Se mihin en ollut osannut varautua oli siisteys ja rikkaus, sillä valitettavasti ennakko-odotusten mukaisesti odotin melko nuhjuista kaupunkia, kerjäläisiä kaduilla (aivan kuten täällä meillä kotoisassa Suomessakin) ja semmoista pientä kurjuuden tunnetta. Kokeneet Venäjän-kävijät voivat tuosta lukea kuinka vähän loppujen lopuksi tunnen maata, mutta monet varmasti myös yhtyy noihin ennakkoluuloihin ja mielikuviin itänaapurista. Tatarstan kuitenkin, onneksi, todisti mun olleen hyvin väärässä.

Tatarstan-9 Tatarstan-12 Tatarstan-4 Tatarstan-5 Tatarstan-7

Kuten on tainnut jo tulla ilmi, Tatarstan on siisti ja rikas. Ei roskan roskaa missään, suurin osa rakennuksista on joko restauroitu tai rakennettu vuoden 2005 jälkeen ja raha haisee (vai tuoksuu?) lähes kaikkialla. Alueen vauraus on peräisin öljystä, kaasusta ja tehtaista ja sen sijaan että rikkaudet olis tungettu päättäjien taskuihin, on ainakin osa rahoista käytetty alueen rakennusten, teiden ja muun infrastruktuurin kunnostamiseen.

Kaksikielinen alue on myös kulttuurisesti melko rikas, mistä kertoo paitsi kirkkojen ja moskeijojen sijainnit vieri vieressä myös se, että venäjän lisäksi Tatarstanin toinen pääkieli on tataarin kieli. Ainakin meidän seurassa olleet puhuivat kuitenkin keskenään pelkkää venäjää, joten sitä taitavan reissaajan ei kyllä tartte kieliongelmista kärsiä. Myös englantia tunnuttiin puhuvan ihan kohtalaisesti ainakin matkailijoiden suosimissa paikoissa, joten Tatarstan on kyllä ihan hyvä kohde vaikka venäjä ei taipuiskaan. Huomasin kuitenkin, että 15-vuotiaana opetellut kyrilliset aakkoset ja kourallinen venäjänkielisiä ilmaisuja auttoivat aika pitkälle, vaikka tarjoilijat eivät yhtä paikkaa lukuun ottamatta mun spasiba-kiitoksiin reagioneetkaan.

Tatarstan Tatarstan-2 Tatarstan-3 Tatarstan-6 Tatarstan-8 Tatarstan-19

Me matkustettiin Tatarstanin alueen pääkaupunkiin Kazaniin Finnairin sinivalkoisin siivin ja olikin melko kätevää, että tarjolla on suora yhteys Helsingistä. Lentoajat taas ei olleet ihan yhtä käteviä, sillä liikkeelle lähdettiin puolen yön aikaan Helsingistä, ja paluumatkalle Kazanista kolmen-neljän maissa, siis yöllä. Mulla on viime aikoina tullut kyllä niin paljon näitä lepakkovuoroja mitä lentoihin tulee että voisi kuvitella että niihin tottuis aika nopeasti, mutta ei kyllä sitten millään. Mutta toisaalta, mitä sitä ei olis valmis tekemään eksoottisen kohteen vuoksi? Visit Tatarstan oli huolehtinut meidän lennoista, mutta mitä Finnairin sivuilta tsekkasin, niin kesällekin saa lentoja noin 200 eurolla, eli ei paha.

Muutenkin Tatarstanin hintataso oli meleko halapa, ainakin näin suomalaisen työssäkäyvän silmillä. Ok-tason majapaikkoja on tarjolla muutamalla kympillä ja ravintoloissa sai annoksen muutamalla eurolla. Reissukaverit osti tuliaisiksi pari pulloa paikallista vodkaa (totta kai!), ja parhaimmillaan ok-tason pullo irtosi niin ikään muutamalla eurolla. Myös liikkuminen on aika halpaa, sillä julkisen liikenteen kyytiin pääsee noin 30 sentillä. Ruplia ei siis ihan hirveästi reissussa kulunut, joten Tatarstan ja pääkaupunki Kazan on loistavia budjettikohteita.

Kazanissa tekeminen rajoittuu pääasiassa kulttuurikohteisiin, kuten kaupunkilomalla kuuluu. Päänähtävyyksiä on Kazanin Kreml, aika erikoisesti nimetty Kazan-perhekeskus jonka katolta pääsee kattelemaan maisemia Kazanin kattojen yläpuolella sekä keskustan ulkopuolella sijaitseva kaikkien uskontojen temppeli. Muuta tekemistä kaupungissa tarjoaa Baumaninkatu, joka on kaupungin suosituin kohtauspaikka, sekä ostoskeskukset, missä voi käydä sitten tuhlailemassa niitä vaivalla hankittuja ruplia. Myös värikkäät tataarikorttelit, missä me ei aikataulusyistä päästy käymään, ovat kuulemma näkemisen arvoisia. Kazanin läpi virtaa Kazanka-joki, joka tuo kaupunkiin oman tunnelmansa. Joen rannalla onkin aika paljon penkkejä ja puistomaisia nurmialueita missä voi hengailla kuten minkä tahansa suurkaupungin läpi virtaavan joen rannalla.

Tatarstan-11 Tatarstan-10 Tatarstan-6 Tatarstan-20 Tatarstan-18 Tatarstan-17 Tatarstan-16 Tatarstan-15 Tatarstan-13

Muualla Tatarstanissa on muutamia luontokohteita, mutta aika pitkälti nähtävyydet tuntuvat rajoittuvan kulttuurikohteisiin. Toki tämä kuva voi myös johtua siitä, että kulttuurikohteet oli juuri niitä, mitä meidän isännät halusi meille näyttää. Tatarstanin läpi virtaava Volga-joki on tietty suomalaisille nimenä tuttu ja juuri tuolla alueella se kasvaa ennätykselliseen 43 kilometrin leveyteen, mutta muita luontokohteita mun on tuolla alueella hivenen hankala nimetä, ja se on harmi. Oon nimittäin aika varma siitä, että etsivä löytää ja Tatarstanin luontokin hemmottelee matkailijaa oikein kunnolla, jahka mahdollisuus tulee vastaan. Ja Tatarstan vielä erikseen hemmottelee myös suomalaismatkailijoita, sillä alueen matkailutoimisto tarjoaa tuhannelle ensimmäiselle suomalaisvieraalle ilmaisen päiväretken Kazanin ulkopuolella sijaitsevalle Sviyazhskin saarelle. Se on kazanilaisille kuin Suomenlinna helsinkiläisille eli paikka, jossa on toki historiallisia kohteita, mutta mihin mennään ensisijaisesti ottamaan iisisti. Retken saa Tatarstanin-matkoja järjestävien suomalaisten matkatoimistojen kautta.

Nyt kun reissusta alkaa olla viikko, on aika koota ajatukset ja päällimmäisenä mielessä on kyllä edelleen tasan ne jutut, mitkä valtas ajatukset heti reissun jälkeenkin: parasta oli arkkitehtuuri ja myös ruoka, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Jos siis hulppeat rakennukset ja edullinen kaupunkikohde kiinnostaa, kannattaa harkita matkaa Kazaniin.

Venäjä

Kazanin kaunein moskeija

lauantai, 18 kesäkuun, 2016

Yhteistyössä Visit Tatarstan

Yks moskeijahullu täällä terve! Huvittavaa on se, etten oo millään tasolla uskonnollinen henkilö, eikä esimerkiksi kirkot voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa. Mutta auta armias kun eteen avautuu astetta komeampi moskeija, niin voisin ihailla arkkitehtuuria vaikka tuntikausia! Suurin syy lienee sillä, että moskeijoista puuttuvat selkeät jumalkuvat, joita vaikkapa kirkoissa vilisee, ja kaikki uskonnolliset fraasit on kirjoitettu koristeellisella arabialla, jota en vieläkään osaa lukea. On siis helppo sulkea kaikki uskonnollinen pois omassa mielessä ja keskittyä ihailemaan kaunista arkkitehtuuria.

Venäjällä sijaitsevan Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa on useita moskeijoja, joista kaikkein kaunein on aika varmasti Kazanin Kremlissä sijaitseva Kul Sharif -moskeija. Tämä lähes kaikissa Kazanin matkailumainoksissa näkyvä upea rakennus on todella vierailemisen arvoinen, sillä se näyttää erikoisen kauniilta paitsi ulkoa myös sisältä.

Kul Sharifan moskeija Kazan Kul Sharifan moskeija Kazan-3 Kul Sharifan moskeija Kazan-10 Kul Sharifan moskeija Kazan-8

Oon viimeisen parin vuoden aikana päässyt piipahtamaan aika monessa moskeijassa, ja myös tässäkin mentiin tutulla kaavalla: huivit hiusten, olkapäiden ja polvien peitoksi, kengät pois ja rauhallisesti tepsuttelemaan moskeijaan. Ovella oli paikalliset babushkat huolehtimassa, että nuoriso ja muu vieraileva kansa pukeutuu riittävän konservatiivisesti, ja esimerkiksi munkin päähuivi korjattiin riittävän peittävään asentoon. ”Babushka! Babushka!”, hymyili harvahampainen mummo samalla kun kietoi huivia yhä tiukemmin mun leuan alle.

Moskeijan pääsaliin päästyämme ei voinut muuta kuin olla hetken hiljaa, sillä taas kerran edessä avautu tila, jollaista ei välttämättä arvaisi näkevänsä Lähi-idän ulkopuolella. Tatarstanin merkittävä muslimiväestö koostuu pääosin sunneista, ja meidänkin tapaamista ihmisistä melko monet myönsivät olevansa tapamuslimeja, mutta omien sanojensa mukaan ei oikeita muslimeja. He siis suhtautuvat melko joustavasti esimerkiksi alkoholin käyttöön ja sianlihan syömiseen. Meidän vierailun aikana oli meneillään muslimien ramadan-paastokuukausi, eivätkä nämä tapamuslimit ainakaan paastonneet saati sylkeneet laseihin. Kukin uskoo omalla tavallaan, ja se on hyvä.

Kul Sharifan moskeija Kazan-5 Kul Sharifan moskeija Kazan-7 Kul Sharifan moskeija Kazan-11 Kul Sharifan moskeija Kazan-16 Kul Sharifan moskeija Kazan-12

Keskustassa sijaitseva Kul Sharif ei kuulemma oo mikään muslimien arkikohde, vaan sinne tullaan erityisesti juhlapäivinä. Meidän vieraillessa varsinaisen rukousajan ulkopuolella paikalla oli vaan pari hassua rukoilijaa. Oikeasti meillä ei olisi ollut mitään asiaa tuossa kuvissa näkyvässä tilassa olevaan rukoussaliin, sillä tavallisesti turistit ohjataan suorinta tietä salia reunustaville parvekkeille. Arvovaltainen seura oli kuitenkin järjestänyt meille moskeijan kuin omat taskunsa tuntevan oppaan, joka päästi meidät tepsuttelemaan myös moskeijan miehille varatun rukousalueen Iranista tuodulle matolle.

Meidän saapuessa paikalle salissa oli pari miestä rukoilemassa. Jotta ei häirittäisi harrasta rukoushetkeä, oli meidän odoteltava salin perällä kunnes miehet olivat valmiit. Siinä samalla hetkellä moskeijan parvekkeella turistiryhmänsä kanssa ollut nainen ryhtyi kailottamaan jotain parhaaksi näkemäänsä viisua niin, että ääni kaikui ympäri rukoussalia. Se siitä sitten. 😀

Kul Sharifan moskeija Kazan-15 Kul Sharifan moskeija Kazan-4 Kul Sharifan moskeija Kazan-17 Kul Sharifan moskeija Kazan-19 Kul Sharifan moskeija Kazan-20

Tää oli heittämällä yks upeimpia näkemiäni moskeijoja, niin sisältä kuin ulkoakin. En tosin oo vieraillu kuin ehkä viidessä, mutta jos yks niistä on Abu Dhabissa sijaitseva Sheikki Zayedin moskeija, niin on kait se aika paljon jo sanottu. Väittäisin myös perään, että Kul Sharifin moskeija Kazanissa on ainakin mun henkilökohtaisessa kaupungin nähtävyyksien topkakkosessa. Suosittelen siis lämpimästi vierailua, sillä tämä rakennus on nähtävä sisältä!

Tällä hetkellä mun silmissä eksotiikka on juurikin koristeellisia rakennuksia, skandinaavisesta arkkitehtuurista hyvin poikkeavia muotoja, rikkaita värejä ja kirjoitusta josta ei saa mitään selvää vaikka olis opetellut aakkosetkin.

Miltä moskeija näyttää? Lisäksi mua kiinnostaisi tosi kovasti kuulla just sun ajatuksia uskonnollisista vierailukohteista matkoilla: kiinnostaako vai herättääkö vastareaktion, entä voiko uskonnon roolia tällaisissa rakennuksissa sun mielestä noin vain sivuuttaa ja keskittyä fiilistelemään arkkitehtuuria?