Suomen suurin matkablogiyhteisö
Albania Kroatia Montenegro

Kahdeksan päivää Balkanilla

perjantai, 21 elokuun, 2015

Ryytynyt Reissuroosa täällä terve! Palattiin eilen kotiin kahdeksan päivän Balkanin-kiertueelta, ja olo on sen mukainen. Onneksi kesälomaa on jäljellä vielä muutaman päivän verran, jotta ehdin vielä totutella kotihuudeihin ja paikallaoloon ennen arkeen palaamista. Vaikka aikaeroa ei lomakohteissa ollut tuntia enempää, heräsin mää tänään jo komeasti puoli viiden aikaan. Ilmeisesti nukkuminen muussa kuin tukalan kuumassa lämpötilassa ei enää sopinutkaan mun keholle..

Ite reissu meni paremmin kuin uskallettiin toivoa, sillä kaikki meni oikeastaan nappiin. Autonvuokrauksessa tai lukuisissa rajanylityksissäkään ei tullut mitään ongelmia vastaan, vaikka just niitä kokemuksia odotin kauhulla. Majapaikat oli hyviä, ja matkareittikin vallan mainio.

Oli myös ihan mukava kokea kerrankin reissu, jota ei oltu suunniteltu ja aikataulutettu ihan loppuun saakka. Tosin taidan kyllä myös vastaisuudessa antaa suunnittelijahirmun sisälläni nostaa päätään erityisesti kaupunkilomien kohdalla, mutta rennoilla automatkoilla sille ei näköjään oo niin väliksi.

Reissu eteni aika pitkälti suunnitelmien mukaan, paitsi että skipattiin yks mutka ja päätettiin jäädä toiseen majapaikkaan vielä toiseksi yöksi, kun se oli niin kiva. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli just nappi valinta, sillä se mahdollisti täydellisen nollaamisen sopivasti reissun alkuun.

Balkan-2 Balkan Balkan-3 Balkan-14 Balkan-13 Balkan-5 Balkan-10 Balkan-7 Balkan-18 Balkan-9 Balkan-11 Balkan-17 Balkan-19 Balkan-16 Balkan-20

Kohokohtina jäi mieleen albanialaisten ystävällisyys ja herkulliset hedelmät, Montenegron aika uskomattomat ajomaisemat ja Kroatian kokonaisvaltainen kauneus. Balkanin road trip -kuvia riittää vaikka kuinka, joten tätä reissua fiilistellään pitkään, eli lisää tunnelmia on luvassa myös blogin puolella, jahka arki nappaa meikäläisestä kopin.

Siihen saakka nautitaan arskasta!

Eng: Our road trip in the Balkans was a success, and during the eight days we spent there we really had the opportunity to do what is the most important during a holiday: relax.

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Sanna I Siveltimellä perjantai, 21 elokuun, 2015 at 11:59

    Mikä oli tuo ihana telttamainen majoitus? Tahtoo sinne 🙂 Lisäpostauksia innolla odotellen – niin, ja tervetuloa tietty takaisin! <3

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:25

      Kiitos! Se oli löytö Albaniasta, pitää kirjoitella vielä tarkemmin. 🙂

  • Reply Maarit perjantai, 21 elokuun, 2015 at 12:15

    Ihanat kuvat! Oon aika varman et sun Balkan jutut tulee ennemmin loppuun kun mun, ihan vaan siksi et olen hidas. Ja läppärikin vielä hajosi! Kiva päästä teidän juttuja myls lukemaan, mehän ei albaniassa käyty lainkaan. 🙂

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:29

      Kiitos Maarit! Ja niin saattaa kyllä käydä, voi olla että en malta oottaa näiden postausten kanssa ja tuuttaan ne vaan ulos hirviällä vauhdilla. 😀

  • Reply Rimma - matkablogi perjantai, 21 elokuun, 2015 at 12:41

    Samaa mietin ku Sanna yllä! Ihana! Ja ihanat te <3

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:30

      Hehee, se selviää kohta! 😉 <3

  • Reply Maarit Johanna perjantai, 21 elokuun, 2015 at 13:26

    Melekoset maisemat ja aika huippukeli! Mutta ekskusemuaa mikäs toi mahtis teltta on? 😀

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:31

      Joo sattu kyllä aika siistit maisemat reitille ja kelitki helli, niin ei paremmasta väliä! Ja vitsi se oli siisti paikka, joka ansaitsee kyllä oman postauksenki! 🙂

  • Reply Katja perjantai, 21 elokuun, 2015 at 13:34

    Oi että mää oottelen näitä juttuja innolla! Tuo seutu on jotain niin kaunista.

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:32

      Balkan kyllä ihastutti! Uskomatonta, miten noin lähellä onkaan noin mahtavia maisemia. 🙂 Ja lisää on taatusti luvassa!

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle perjantai, 21 elokuun, 2015 at 14:27

    Haha 😀 Tuo teltta/tiipii on selvästi kommenttilootan puhutuin aihe, koska minäkin meinasin kysyä siitä. Näyttää ihanalta! Kuulostaa kaikin puolin huippureissulta. Etenkin Albaniasta odottelen juttuja suurella mielenkiinnolla. 🙂

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:33

      Hah, määki oon tässä naureskellu sitä! 😀 En vielä paljasta khehheh mutta ihan kohta. Ja Albania (mistä tuo tiipii löytyi) oli kyllä super!

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams perjantai, 21 elokuun, 2015 at 15:31

    Onpahan huikeita maisemia, Balkan on kyllä niin kaunista seutua että sinne tekee aina mieli takaisin. Tuo luksusjurttamajoitus herätti munkin mielenkiinnon, ihan superihana!

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:34

      No elä muuta sano! Tää oli meidän toinen kerta Balkanilla eikä taatusti jää viimeiseksi! Itse asiassa seuraava reissu on jo suunnitteilla. 😀

  • Reply jenni manninen lauantai, 22 elokuun, 2015 at 18:35

    wow aivan uskomattoman mahtavia kuvia 🙂

    • Reply Inka sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 11:36

      Kiitti Jenni! 🙂

  • Reply Pingviinimatkat sunnuntai, 23 elokuun, 2015 at 12:51

    Mahtavan näköistä ja telttamesta kiinnostaa täälläkin! Jatkoraporttia odotellessa 🙂

    • Reply Inka maanantai, 24 elokuun, 2015 at 21:50

      Jee, lisää on luvassa! 🙂

    Leave a Reply