Kiinnitettyäni huomiota nukkumiseen ja tehtyäni unesta arjen ykkösprioriteetin, alkoi tapahtua pikkuhiljaa muitakin hyviä juttuja.
Aiemmassa postauksessani arvelin, että päivärytmin vakiinnuttaminen olisi minulle unihygienian parantamisessa kaikkein vaikeinta. Olen aina ajatellut, että kaikkein tärkeintä on nukkua tarpeeksi ja sen rinnalla nukkumisen ajankohta on toissijainen juttu.
Tärkein neuvo hyvään uneen on kuitenkin noudattaa säännöllistä nukkumaanmenoaikaa, joten päätin yrittää – ja olen ollut aika ihmeissäni, miten hyvää se on tehnyt. Tuntuu, kuin ehtisin vähän enemmän, mutta silti vietän yhä paljon aikaa ihan vain rentoutuen ja leväten.
Aiemmat yritykseni säännöllistää heräämisaikaa ovat aina lähteneet siitä, että aikaistin herätystä portaittain tai yritin vain herätä aikaisemmin riippumatta siitä, mihin aikaan menin nukkumaan, yrittäen väsyttää itseni nukahtamaan aiemmin siinä onnistumatta. Ennen pitkää torkutin vapaapäivänä puoleenpäivään, kun univelka painoi.
Nyt tajuan aloittaneeni väärästä päästä, kun keskityin vain herätykseen. Ensin kannattaa rauhoittaa illat.
Kun karsin somessa roikkumista, ryhdyin iltatoimiin aiemmin ja opettelin kuuntelemaan niin sanottua uni-ikkunaa, nukkumaanmenorutiini aikaistui pikkuhiljaa ilman, että alla oli koko päivän kestänyt väsytystaistelu. Ajatuksen uni-ikkunasta bongasin tästä unilääkäri Henri Tuomilehdon haastattelusta Hesarissa.
Uni-ikkunalla tarkoitetaan sitä 15-20 minuutin hetkeä, kun väsymys iskee, mutta jonka ohittamalla vireys saattaa nousta uudelleen, jolloin seuraavaa väsymyksen hetkeä voi joutua odottamaan.
Tiedän, että tämän pitäisi olla maailman yksinkertaisin asia: mene nukkumaan silloin kun väsyttää. Itse ryhdyn kuitenkin usein puuhaamaan kaikkea ylimääräistä, joka vahingossa piristääkin, ja sitten siivoan puoliltaöin keittiötä ihmetellen, miksei enää väsytä. Iltojen rauhoittaminen viimeistään tiettyyn aikaan aloitetuilla nukkumaanmenorutiineilla auttaa, ja kun uni-ikkuna aukeaa, ei kannata viivytellä vaan kömpiä suosiolla sänkyyn.
Pystyn noudattamaan tällä hetkellä hyvin luontevalta tuntuvaa päivärytmiä. Herään melkein joka päivä kahdeksalta, ja ennen töitä ehdin vaikkapa käydä lyhyellä lenkillä, hoitaa asioita, tehdä simppelin lounaan töihin tai ihan vain istua juomassa kahvia ja kuuntelemassa äänikirjaa.
Haaveilin ennen siitä, että kun nukkuisin vain tarpeeksi, jaksaisin automaattisesti myös liikkua. Olen aloittanut lenkkeilyn lukemattomia kertoja, saattanut olla kokonaan liikkumatta yli puoli vuotta, lenkkeillä kuukauden ja lopettaa taas.
Säännöllisen rytmin myötä arkeen syntyi kuin itsestään rako myös liikunnalle, ja ensimmäistä kertaa ikinä se tuntuu solahtavan jotenkin luontevasti osaksi arkipäiviäni. Taika olikin ajankohdassa, ja nyt varaan osan aamupäivistäni pikaiseen ulkoiluun ennen työpäivää. Luonnonvaloannos alkupäivästä on myös suuri apu sisäisen kellon tahdistamisessa pimeänä vuodenaikana, joten aamulenkkeily helpottaa entisestään päivärytmin ylläpitoa. Win-win!
Kestävän liikuntarutiinin luomiseen menee varmasti vielä pitkä aika, mutta ainakin alkuun on helpompi päästä, kun löytää sellaisen tavan liikkua, joka tuo virtaa.
Keho tuntuu muutenkin tykkäävän rutiineista. Nälkä iskee tasaisempana kuin ennen, ja olen jopa ruvennut syömään välillä aamupalaa. Aiemmin mulla ei ollut minkäänlaista ruokahalua pariin tuntiin heräämisestä. Oluttakaan ei tee mieli juoda enää samaan malliin kuin ennen, koska se väsyttää enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt ymmärrän, kun ihmiset sanovat, että jo parista lasista viiniä saattaa tulla darra. Olen vissiin tullut myös siihen ikään.
Mitään näistä jälkimmäisistä jutuista en ole yrittänyt tuoda tieten tahtoen elämääni jonain kokonaisvaltaisena hyvinvointiprojektina. En asettanut itselleni rajoituksia taikka tavoitteita. Olen toki ajatellut vuosia, että pitäisi joo liikkua enemmän ja voisihan alkoholiakin vähentää, mutta nämä alkoivat tapahtua sen kummemmin yrittämättä, kun ryhdyin ensin nukkumaan paremmin. Kun ei enää väsytä jatkuvasti, siitä haluaa pitää kiinni eikä nukkumisen prioriosinti tunnu valtavilta uhrauksilta.
Olen hirvittävän helpottunut: ei tarvita mitään kommervenkkejä tai suuria elämäntapamuutoksia. Niinkin yksinkertainen asia kuin nukkumaanmenoaika tekee hirmuisesti hyvää.