Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Suomi

Olisiko tämä paluu

En oikein tiedä, miksi en ole saanut kirjoitettua mitään. Ihan kuin olisin odottanut kaiken varalta vielä hetken ja sitten kuukausia, että elämässä tai maailmassa tuleekin vielä muutos parempaan tai pahempaan.

Kevät, kesä, syksy. Tuli aina uusi vuodenaika ja muutos johonkin suuntaan, enkä aina edes tiennyt, mihin. Kirjoitin monta luonnosta, jotka jätin julkaisematta. Jos kirjoitin iloisista asioista, pelkäsin että kohta lentää paska tuulettimeen, ja jos kirjoitin valjummista fiiliksistä, ajattelin että kohta kaikki on taas hauskemmin ja olen valittanut turhaan.

Kevät oli oikeastaan melko hirveä eikä siinä ole paljoa muisteltavaa: tuli räntää ja rakeita ja koronarajoitukset oli yhtä sekoilua.

Yksi valopilkku oli puolen viikon reissu Valloniaan, jossa ulkoiltiin päivät ja illat lilluttiin ulkoporealtaassa (sittemmin osa alueesta ja monet kylät ovat valitettavasti olleet ihan romuna kesän tulvakatastrofin jäljiltä, ihan kuin koronassa ei olisi ollut jo tarpeeksi kurimusta.)

Kesä oli todella sateinen, mutta mieleen ovat jääneet lähinmä ihanat hellejaksot.

Sielu heräsi eloon auringon paahteessa, pelargonit kukkivat ja oregano villiintyi. Elämä vapautui, saimme rokotuskutsut ja lopulta rokotteet, Flanderissa ravintolat aukesivat. Suomi pelasi Belgiaa vastaan jalkapallon EM-kisoissa ja me olimme Suomen lipun kanssa katsomassa peliä yhdessä lempibaareistamme.

Sydän on täysi, sanoi ystävä yhden meidän terassilla vietetyn helteisen viikonlopun jälkeen. Emme olleet nähneet kahdeksaan kuukauteen.

Loppukesästä olin kolme viikkoa kesälomalla ja pääsin ihan helvetin pitkältä tuntuneen vuoden jälkeen viimein Suomeen.

Kävimme yhden yön visiitillä Lahdessa, poikaystävän synnyinkaupungissa, johon mulle oli lupailtu ns. romanttista viikonloppureissua jo varmaan seitsemän vuoden ajan. Ja kyllähän Lahti oli mesta paikka. Olimme Olavi Uusivirran keikalla ja livemusa ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen oli suorastaan ekstaattinen kokemus.

Täytin kolmekymmentä vuotta ja vietin ihanat synttärit mökillä perheen ja kaverien kanssa. Grillattiin, saunottiin ja valvottiin yömyöhään nuotiolla, ja se kaikki oli juuri sitä mitä olin kaivannut koko vuoden.

Kun palasimme kaupunkiin, tapasimme joitakin ystäviä ensimmäistä kertaa lapsineen ja ihmettelimme pienten skidien ja lastenvaunujen määrää Kalliossa. Ollaan nyt siinä iässä ja tilanteessa, että todella monet meidän ystävistä Suomessa on joko raskaana tai saaneet just vauvan. On ihan älyttömän suloista ja hauskaa tavata jonkun lapsi ensimmäistä kertaa ja miettiä, että vitsi, teillä on nyt messissä tällainen ja me saadaan seurailla sen elämää alusta saakka.

Niin paljon iloa ja yhdessäoloa. Rapujuhlia, lounaita, sienimetsää, illallisia, kävelyitä, oluita, kakkukahveja, lautapelejä.

Aika meni hirveän nopeasti ja viimeisenä iltana huomasin, että jotain on patoutunut möykyksi sisälle. Valvoin levottomana ennen aikaista aamulentoamme kotiin ja tuntui ihan hirveältä lähteä, kun en tiennyt, koska olen tulossa seuraavan kerran takaisin.

Olin odottanut tätä kaikkea vuoden, ja nyt se oli taas ohi. Menin suihkuun ja itkin siellä koko koronavuoden vitutusta ja ikävää ulos systeemistäni, suoraan lattiakaivoon.

Kun palasimme kotiin, oli iltapäivä ja täydellinen kesäkeli, syyskuussa. Belgia tuntui lohduttavan minua sanoen, että kyl mä tiiän että nyt on vähän rankkaa, mutta tässä olis 26 astetta lämpöä, tuntuuko vähän paremmalta?

Tuntuihan se.

Seuraavana viikonloppuna lähdimme ulos, kaverikin täytti kolmekymmentä, ja minulla soi päässä se Snow Patrolin biisi jossa lauletaan

I love this city tonight,  

I love this city always.

 

Kesä 2020: kreisihelle ja taivaallinen täysloma

En koko kesänä tiennyt, mistä kirjoittaa, joten nyt ajattelin kirjoittaa vähän kaikesta.

Käytin kaikki tämän vuoden lomani Suomeen reissaamiseen ja se oli ihanaa.

Belgiassa oli tänä kesänä jälleen ennätysmäinen hellejakso, joka koetteli kaikkea normaalia järkeä ja toimintakykyä. Istuin ennen aamuvuoroja terassillamme puoli kuudelta aamuisin nauttimassa pienen hetken 20 asteen lämpötilasta, ennen kuin päivälämpötilat kipusivat 35-37 asteeseen ja tätä jatkui pari viikkoa. Jossain vaiheessa en enää muistanut, miltä tuntuu, kun ei ole hiki. Istuin yhden illan ammeessa haaleassa vedessä katsomassa tabletilta sarjoja, kun muuten ei oikein pystynyt olemaan.

Mietin melkein koko ajan, että pian saan toivottavasti hypätä laiturilta järveen vaikka kymmenen kertaa päivässä, ja pelkäsin koko ajan, että jotain menee pieleen emmekä pääsekään lähtemään. Kun lopulta pääsin kökkimään mökille kahdeksi viikoksi, sieluni oli riemusta suunniltaan.

Meidän kesälomat on aiemmin ollut vähän sellaista paikasta toiseen huseerausta, kun viikossa tai parissa yrittää tavata vähän kaikkia. Nyt oltiin kaksi viikkoa vain mökillä ja se oli aivan järjettömän ihanaa. Ehdin jopa kokea runsaasti sellaista rentouttavaa tylsyyttä niin kuin lapsena, kun pyörin vain pihalla katselemassa mitä kaikki muut touhuaa ja mietin, että mitähän sitä tekisi (ja sitten menin makaamaan aurinkotuoliin tunneiksi ja kuuntelin vuorotellen podcasteja ja lintuja.)

Tottakai toivon, että maailma joskus normalisoituu sen verran, ettei tarvitse skipata rapujuhlia, synttäreiden viettoa ja kaikenlaista muuta hauskaa kaiken varalta.

Oli kuitenkin jollakin tapaa helpottavaa, että meillä oli jokin ulkopuolinen pakottava syy, miksi lojutaan vain mökillä. Normaalisti haluan itsekin tavata paljon ihmisiä Suomessa käydessäni ja nytkin harmitti, että miten rajoitetusti oli aikaa sen kahden viikon omaehtoisen karanteenin jälkeen. Mutta tämä vuosi on ollut niin omituinen ja mun duunikesä sen verran väsyttävä, että todellinen täysloma mökillä oli just sitä mitä tarvittiin.

Tämä oli vissiin ensimmäinen kerta ulkomaille muuton jälkeen, kun oltiin mökillä muutamaa päivää pidempään. Nautin niin paljon siitä tunteesta, kun viikon jälkeen olin jo todella syvällä lomamoodissa ja unohtanut kokonaan normaalin työarjen, ja tiesin että tätä on edessä vielä toinen viikko ilman kiirettä mihinkään.

Saunassa istuessa mietittiin, että tästä lähin lomat saa olla enimmäkseen tätä.

Ja saunassahan me istuttiin melkein joka päivä. Viimeisenä iltana mökillä, jotka oli myös mun synttärit, saunoimme melkein kolmeen yöllä ja uimme tähtitaivaan alla joka oli niin kirkas että näimme Linnunradan.

Ei meilläpäin vaan koskaan oo tällästä. 

No ei todellakaan. 

Kotiinpaluu oli yllättävän ok ja luulenkin, että kaksi viikkoa on aika optimaalinen määrä lomaa kerrallaan.

Yksi asia, jota en kuitenkaan ollut tajunnut kaipaavani näin järjettömän kovasti, on hiljaisuus. Ensimmäiset yöt reissusta kotiin palattuani tuntui, että joka paikasta kuuluu kolahduksia, pärinää tai kohinaa. Nopeasti siihen taas tottui, mutta vähän taas haaveilin muutosta (belgialaisittain) maalle, jossa voi avata ikkunan ilman että sieltä aina kuuluu jotain mölinää tai liikenteen ääntä.

Sitten syyskuun puolivälissä onkin 25 astetta lämmintä ja mietin, että onhan tämäkin ihan jees.

Välillä tämän toisaalta ja toisaalta-elämän fiilikset on ärsyttävän kaksijakoiset, mutta joskus tulee sellainen rauha, että minä olen tosiaan saanut tämän kaiken ja minulla on kaksi paikkaa joissa molemmissa on paljon hyvää.

Pari Suomi-reissua ja ikuista vertailua

Olin syksyllä yhden pitkän viikonlopun Suomessa ja muutaman päivän uudestaan joulun aikaan.

Syyskuussa Keski-Suomessa oli kylmä, niin paljon kylmempi kuin Antwerpenissa silloin, että tunsin koko ruumiillani olevani kaukana ja se oli sillä hetkellä oikein hyvä tunne: kuusi astetta ja rapisevan kuiva ilma, joka kutittaa nenää. Viikkoa aiemmin kotona olimme vielä grillanneet ja syöneet ulkoa, nyt sieraimia nipisteli, taivas oli maailman kirkkaimman sinininen ja tunsin pientä koti-ikävää siitä, etten pääse tänne, näihin maisemiin noin vain.

Tiedän voivani siirtää tunteen erilaisilla projekteilla ja pitämällä itseni kiireisenä, mutta ehkä olisi parempi antaa sen tulla.

Silloin syksyllä koti-ikävä tuntui asettuvan kevyenä jonnekin pieneksi hiljaiseksi seuralaiseksi yhdessä toisenlaisen ikävän ja surun kanssa, olinhan tullut hautajaisiin, mutta silti onnellinen päästessäni Suomeen pitkästä aikaa.

Ajattelin aikoinaan ulkomaille muuttaessani, että jossain vaiheessa saattaa tulla ihan hirvittävä koti-ikävä, mutta se ei olekaan koskaan ollut sellaista repivää tuskaa jonka voisi kärsiä kerralla oikein kunnolla, vaan edelleen pientä haikeutta, ja yhä, jokaikisen reissun jälkeen, huonoa omaatuntoa siitä, ettei kaikkien kanssa ehdi viettää niin paljon aikaa kuin haluaisi.

Syksyn mittaan odotinkin joulua ihan hirveästi, enemmän kuin vuosiin, ja joulu olikin aivan ihana.

Huomasin myös, että seuraava visiitti täytyy olla aina suunnitteilla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa on sanoa: en tiedä yhtään koska tullaan seuraavan kerran. 

Suomen pimeys tuli pitkästä aikaa vähän järkytyksenä, enhän ollut käynyt siellä talviaikaan kahteen vuoteen ja olin vähän päässyt unohtamaan, millaista on keskitalven loputon hämärä pilvisinä päivinä ja miten matalalla aurinko on.

Innostuin kyllä, kun tapaninpäivän päätteeksi satoi vähän lunta, mutta se riitti. Belgian helppo, leuto talvi sopii mulle oikein hyvin. Välillä täällä tuntuu satavan ihan koko ajan, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna pohjoisen pimeyteen.

Meidän Suomen-reissuihin kuuluu joka kerta myös markettien käsittämättömien aukioloaikojen ja valikoiman taivastelu. Aina kun pääsen Prismaan, tuntuu siltä kuin tulisin visiitille jostain Neuvostoliitosta. (Pari viikkoa sitten kävimme kolmessa eri ruokakaupassa löytääksemme kaiken haluamamme, ja kauppalista puhelimessani on jaettu osioihin sen mukaan, mistä saa mitäkin. Kolmannen kaupan pihalla mietin hetken, että oispa Prisma.)

Kun taas puhutaan asumisesta, asuntojemme vuokrahinnat saavat yleensä suomalaisissa aikaan huokauksen: niin halpaa! Kun kerron työkavereilleni paljonko maksetaan vuokraa, he ihmettelevät: onpa teillä kallis kämppä. Mutta belgialaisille kaikki tuntuu olevan kallista, jos se ei ole suunnilleen ilmaista.

Ajatella, että täällä on mennyt jo neljä vuotta. Päivänvalo ja asumisesta käteen jäävä raha kyllä helpottaa elämää aika lailla, mutta mikään ei kyllä kompensoi sitä, että niin monet rakkaat on niin kaukana.

En vaihtaisi ulkomaille muuttoa mihinkään muuhun, tähän elämään vain kuuluu tämäkin tunteiden kirjo ja sen on parempi antaa välillä tulla niin kuin kaiken muunkin.

Kuukauden Suomi-loma, muutto ja ehkä pian paluu arkeenkin

Vietimme koko elokuun Suomessa. Meillä oli juhlittavana kahdet kavereiden häät, joista ekat oli elokuun ensimmäisenä ja toiset kuun viimeisenä viikonloppuna. Jälkimmäisissä olin myös kaasona, joten reissuni alkoi jo heinäkuun lopussa kaverin polttareilla. Siitä lähtien koko kuukausi oli kyllä yhtä juhlaa ja kotiin palatessa olinkin hyvällä tavalla ihan poikki, kun oli ollut niin paljon kaikkea hauskaa viikosta toiseen!

Ei kyllä päästy todellakaan heti lepuuttelemaan arkeen, sillä meillä oli vielä muutto kaksi päivää kotiinpaluumme jälkeen. Varsinainen aikataulutuksen riemuvoitto meikäläiseltä. Nyt kun melkein kaikki tavarat ovat jo paikallaan, voi ehkä viimein alkaa asennoitua arkeen… Ja se tuntuu tosi mukavalta, koska mulla on meidän uudesta kodista niin älyttömän hyvä fiilis!

Ehdittiinhän me onneksi ottaa Suomessa rennostikin. Ainakin vähäsen. Sain ihan hirveän flunssan heti polttariviikonlopun jälkeen ja lojuin monta päivää yksin sohvalla viettäen Breaking Bad-maratoonia, ennen kuin poikaystävä tuli perästä ja oli aika juhlia ekat kavereiden häät. Olin ollut viimeksi häissä 12-vuotiaana, joten olin tietysti aivan täpinöissä. Tämä oli tosiaan ensimmäinen kesä, kun mun kaverit rupesi menemään naimisiin, ja saatiin heti kahdet häät!

Sitten vietettiin viikko mökillä, syötiin lähinnä savumuikkuja ja itse pyydettyjä haukia, ja en voi sanoin kuvailla sitä syvää onnea, kun pääsin todella pitkästä aikaa järveen uimaan.

Sitten oli ihania iltoja kaupungissa. Yhtenä iltana oli maailman leppoisinta, kun vaeltelimme kaverin kanssa terassin kautta Harjutorin saunaan, jossa kävimme ensimmäistä kertaa, ja saunalta porukalla Stadin Panimon terassille. Ja se kaikki oli täydellistä. Sellaista Kesäkaverit-settiä, tällaista on ehkä olla nuori, ilman huolta.

Olimme myös rapujuhlissa saaressa, jossa tanssittiin puoli seitsemään aamulla.

Söin Fanny-vanukasta ja kuljin ensimmäistä kertaa Länsimetrolla.

Lämmitimme maalla rantasaunan, jossa olen saunonut viimeksi lapsena. Ne saattoivat olla kesän parhaat löylyt.

Ja ne viimeisen viikonlopun häät. Miten voikaan tuntea toisten puolesta niin syvää onnea! Naimisiin meni ystäväni, jonka olen tuntenut koko ikäni, ja mua liikuttaa edelleen ajatella koko hääpäivää, kun kaikki oli vain niin ihanaa ja rintaan tulee semmoinen hellä rakkauspuuska.

Reissun viimeisenä päivänä oli mun synttärit, ja kokoonnuttiin mun toiveesta koko meidän perheen kanssa syömään.

Sitten kun seuraavana päivänä istuttiin autossa matkalla lentokentälle ja mietin kulunutta kuukautta, mut valtasi hurja kiitollisuuden tunne kaikista näistä rakkaista ihmisistä mun elämässä ja kauhea ikävä iski jo ennen kuin päästiin edes lähtöselvitykseen.

Mutta päällimäisenä kiitollisuus, sillä on suuri etuoikeus saada ikävöidä näin ja olen hirmuisen onnekas. <3