Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Suomi

Pari Suomi-reissua ja ikuista vertailua

Olin syksyllä yhden pitkän viikonlopun Suomessa ja muutaman päivän uudestaan joulun aikaan.

Syyskuussa Keski-Suomessa oli kylmä, niin paljon kylmempi kuin Antwerpenissa silloin, että tunsin koko ruumiillani olevani kaukana ja se oli sillä hetkellä oikein hyvä tunne: kuusi astetta ja rapisevan kuiva ilma, joka kutittaa nenää. Viikkoa aiemmin kotona olimme vielä grillanneet ja syöneet ulkoa, nyt sieraimia nipisteli, taivas oli maailman kirkkaimman sinininen ja tunsin pientä koti-ikävää siitä, etten pääse tänne, näihin maisemiin noin vain.

Tiedän voivani siirtää tunteen erilaisilla projekteilla ja pitämällä itseni kiireisenä, mutta ehkä olisi parempi antaa sen tulla.

Silloin syksyllä koti-ikävä tuntui asettuvan kevyenä jonnekin pieneksi hiljaiseksi seuralaiseksi yhdessä toisenlaisen ikävän ja surun kanssa, olinhan tullut hautajaisiin, mutta silti onnellinen päästessäni Suomeen pitkästä aikaa.

Ajattelin aikoinaan ulkomaille muuttaessani, että jossain vaiheessa saattaa tulla ihan hirvittävä koti-ikävä, mutta se ei olekaan koskaan ollut sellaista repivää tuskaa jonka voisi kärsiä kerralla oikein kunnolla, vaan edelleen pientä haikeutta, ja yhä, jokaikisen reissun jälkeen, huonoa omaatuntoa siitä, ettei kaikkien kanssa ehdi viettää niin paljon aikaa kuin haluaisi.

Syksyn mittaan odotinkin joulua ihan hirveästi, enemmän kuin vuosiin, ja joulu olikin aivan ihana.

Huomasin myös, että seuraava visiitti täytyy olla aina suunnitteilla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa on sanoa: en tiedä yhtään koska tullaan seuraavan kerran. 

Suomen pimeys tuli pitkästä aikaa vähän järkytyksenä, enhän ollut käynyt siellä talviaikaan kahteen vuoteen ja olin vähän päässyt unohtamaan, millaista on keskitalven loputon hämärä pilvisinä päivinä ja miten matalalla aurinko on.

Innostuin kyllä, kun tapaninpäivän päätteeksi satoi vähän lunta, mutta se riitti. Belgian helppo, leuto talvi sopii mulle oikein hyvin. Välillä täällä tuntuu satavan ihan koko ajan, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna pohjoisen pimeyteen.

Meidän Suomen-reissuihin kuuluu joka kerta myös markettien käsittämättömien aukioloaikojen ja valikoiman taivastelu. Aina kun pääsen Prismaan, tuntuu siltä kuin tulisin visiitille jostain Neuvostoliitosta. (Pari viikkoa sitten kävimme kolmessa eri ruokakaupassa löytääksemme kaiken haluamamme, ja kauppalista puhelimessani on jaettu osioihin sen mukaan, mistä saa mitäkin. Kolmannen kaupan pihalla mietin hetken, että oispa Prisma.)

Kun taas puhutaan asumisesta, asuntojemme vuokrahinnat saavat yleensä suomalaisissa aikaan huokauksen: niin halpaa! Kun kerron työkavereilleni paljonko maksetaan vuokraa, he ihmettelevät: onpa teillä kallis kämppä. Mutta belgialaisille kaikki tuntuu olevan kallista, jos se ei ole suunnilleen ilmaista.

Ajatella, että täällä on mennyt jo neljä vuotta. Päivänvalo ja asumisesta käteen jäävä raha kyllä helpottaa elämää aika lailla, mutta mikään ei kyllä kompensoi sitä, että niin monet rakkaat on niin kaukana.

En vaihtaisi ulkomaille muuttoa mihinkään muuhun, tähän elämään vain kuuluu tämäkin tunteiden kirjo ja sen on parempi antaa välillä tulla niin kuin kaiken muunkin.

Kuukauden Suomi-loma, muutto ja ehkä pian paluu arkeenkin

Vietimme koko elokuun Suomessa. Meillä oli juhlittavana kahdet kavereiden häät, joista ekat oli elokuun ensimmäisenä ja toiset kuun viimeisenä viikonloppuna. Jälkimmäisissä olin myös kaasona, joten reissuni alkoi jo heinäkuun lopussa kaverin polttareilla. Siitä lähtien koko kuukausi oli kyllä yhtä juhlaa ja kotiin palatessa olinkin hyvällä tavalla ihan poikki, kun oli ollut niin paljon kaikkea hauskaa viikosta toiseen!

Ei kyllä päästy todellakaan heti lepuuttelemaan arkeen, sillä meillä oli vielä muutto kaksi päivää kotiinpaluumme jälkeen. Varsinainen aikataulutuksen riemuvoitto meikäläiseltä. Nyt kun melkein kaikki tavarat ovat jo paikallaan, voi ehkä viimein alkaa asennoitua arkeen… Ja se tuntuu tosi mukavalta, koska mulla on meidän uudesta kodista niin älyttömän hyvä fiilis!

Ehdittiinhän me onneksi ottaa Suomessa rennostikin. Ainakin vähäsen. Sain ihan hirveän flunssan heti polttariviikonlopun jälkeen ja lojuin monta päivää yksin sohvalla viettäen Breaking Bad-maratoonia, ennen kuin poikaystävä tuli perästä ja oli aika juhlia ekat kavereiden häät. Olin ollut viimeksi häissä 12-vuotiaana, joten olin tietysti aivan täpinöissä. Tämä oli tosiaan ensimmäinen kesä, kun mun kaverit rupesi menemään naimisiin, ja saatiin heti kahdet häät!

Sitten vietettiin viikko mökillä, syötiin lähinnä savumuikkuja ja itse pyydettyjä haukia, ja en voi sanoin kuvailla sitä syvää onnea, kun pääsin todella pitkästä aikaa järveen uimaan.

Sitten oli ihania iltoja kaupungissa. Yhtenä iltana oli maailman leppoisinta, kun vaeltelimme kaverin kanssa terassin kautta Harjutorin saunaan, jossa kävimme ensimmäistä kertaa, ja saunalta porukalla Stadin Panimon terassille. Ja se kaikki oli täydellistä. Sellaista Kesäkaverit-settiä, tällaista on ehkä olla nuori, ilman huolta.

Olimme myös rapujuhlissa saaressa, jossa tanssittiin puoli seitsemään aamulla.

Söin Fanny-vanukasta ja kuljin ensimmäistä kertaa Länsimetrolla.

Lämmitimme maalla rantasaunan, jossa olen saunonut viimeksi lapsena. Ne saattoivat olla kesän parhaat löylyt.

Ja ne viimeisen viikonlopun häät. Miten voikaan tuntea toisten puolesta niin syvää onnea! Naimisiin meni ystäväni, jonka olen tuntenut koko ikäni, ja mua liikuttaa edelleen ajatella koko hääpäivää, kun kaikki oli vain niin ihanaa ja rintaan tulee semmoinen hellä rakkauspuuska.

Reissun viimeisenä päivänä oli mun synttärit, ja kokoonnuttiin mun toiveesta koko meidän perheen kanssa syömään.

Sitten kun seuraavana päivänä istuttiin autossa matkalla lentokentälle ja mietin kulunutta kuukautta, mut valtasi hurja kiitollisuuden tunne kaikista näistä rakkaista ihmisistä mun elämässä ja kauhea ikävä iski jo ennen kuin päästiin edes lähtöselvitykseen.

Mutta päällimäisenä kiitollisuus, sillä on suuri etuoikeus saada ikävöidä näin ja olen hirmuisen onnekas. <3

Talviunien jälkeen

Tämän talven ajan on tullut vietettyä hiljaiseloa.

Vietimme joulun Suomessa. Viikko pyhien aikaan oli kaikista tähänastisista Suomen-käynneistä rauhallisin ja kiireettömin. Rentouttavin myös, sillä olimme samalla koiravahteina ja joka ilta sai rojahtaa sohvalle koira kainalossa ja rapsutella sitä loputtomiin. Puhumattakaan aamulenkeistä parin pakkassasteen kirkkaassa talvisäässä! Vettä ja räntääkin satoi, mutta muutamana aamuna oli aivan mielettömän kaunista.

Palattuamme kotiin kattolampun katkaisija hajosi ja onnistuimme elämään melkein koko tammikuun ilman kattovaloa. Meni lähes kuukausi, että sain hommattua sähkärin paikalle. Korjaajan kanssa sovittiin, että hän tulee ”puolenpäivän maissa”, mutta tyypistä ei kuulunut puoli neljään mennessä mitään ja meinasin jo luopua toivosta ja valmistautua elämään lopputalvenkin pimeydessä. Vähän vaille neljä summeri kuitenkin soi ja nappulat oli korjattu 20 minuutissa. Perus.

Täällä oli muutenkin pimeä talvi: valoisia tunteja mitattiin joulukuussa vähiten sitten vuoden 1934. Onko mikään ihme, että tuli vähän horrostettua. Oli meillä yksi lumikaaoskin joulukuussa, kun lunta tuli paikoiteillen jopa kymmenen senttiä ja kaikki meni sekaisin.

Näin helmikuuun kynnyksellä valoisampi arki jatkuu taas uusilla kielikursseilla. Uuden kurssin aiheuttama motivaatiopiikki on just sitä mitä tarvitsen rämpiäkseni kevättalven läpi. (Hyvä ruoka ja säännölliset juoksulenkit edes kerran tai kaksi viikossa on myös toimivaksi havaittu.)

Käyn tällä lukukaudella kolmannen levelin kurssit, eli juhannukseen mennessä olen suorittanut B2-tason, jos tässä nyt ei tule mitään aikataulumuutoksia.

Aikaahan tämä on vaatinut, eikä tällä opiskelutahdilla ole todellakaan tehty samalla kokopäivätyötä ja kasvatettu säästötiliä. En siltikään tekisi toisin. Koen kieleen keskittymisen panostuksena, joka varmasti maksaa vielä itsensä takaisin.

Juuri alkaneilla kursseilla on ihmisiä, jotka ovat asuneet täällä yli 15 vuotta, muutamia kaltaisiani 1-2 vuoden teho-opiskelulla tähän pisteeseen päässeitä sekä kaikkea siltä väliltä. Minusta tuntuu tosi helpottavalta ajatella, että hoidan nämä perusteet nyt heti alta pois ja kurssit käytyäni voin aina vain parantaa, kunnes puhun erinomaista hollantia.

Kun tämä kuitenkin sujuu ihan kivasti, niin miksen laittaisi tavoitettakin korkealle.