Browsing Category

Reissut

Olisiko tämä paluu

En oikein tiedä, miksi en ole saanut kirjoitettua mitään. Ihan kuin olisin odottanut kaiken varalta vielä hetken ja sitten kuukausia, että elämässä tai maailmassa tuleekin vielä muutos parempaan tai pahempaan.

Kevät, kesä, syksy. Tuli aina uusi vuodenaika ja muutos johonkin suuntaan, enkä aina edes tiennyt, mihin. Kirjoitin monta luonnosta, jotka jätin julkaisematta. Jos kirjoitin iloisista asioista, pelkäsin että kohta lentää paska tuulettimeen, ja jos kirjoitin valjummista fiiliksistä, ajattelin että kohta kaikki on taas hauskemmin ja olen valittanut turhaan.

Kevät oli oikeastaan melko hirveä eikä siinä ole paljoa muisteltavaa: tuli räntää ja rakeita ja koronarajoitukset oli yhtä sekoilua.

Yksi valopilkku oli puolen viikon reissu Valloniaan, jossa ulkoiltiin päivät ja illat lilluttiin ulkoporealtaassa (sittemmin osa alueesta ja monet kylät ovat valitettavasti olleet ihan romuna kesän tulvakatastrofin jäljiltä, ihan kuin koronassa ei olisi ollut jo tarpeeksi kurimusta.)

Kesä oli todella sateinen, mutta mieleen ovat jääneet lähinmä ihanat hellejaksot.

Sielu heräsi eloon auringon paahteessa, pelargonit kukkivat ja oregano villiintyi. Elämä vapautui, saimme rokotuskutsut ja lopulta rokotteet, Flanderissa ravintolat aukesivat. Suomi pelasi Belgiaa vastaan jalkapallon EM-kisoissa ja me olimme Suomen lipun kanssa katsomassa peliä yhdessä lempibaareistamme.

Sydän on täysi, sanoi ystävä yhden meidän terassilla vietetyn helteisen viikonlopun jälkeen. Emme olleet nähneet kahdeksaan kuukauteen.

Loppukesästä olin kolme viikkoa kesälomalla ja pääsin ihan helvetin pitkältä tuntuneen vuoden jälkeen viimein Suomeen.

Kävimme yhden yön visiitillä Lahdessa, poikaystävän synnyinkaupungissa, johon mulle oli lupailtu ns. romanttista viikonloppureissua jo varmaan seitsemän vuoden ajan. Ja kyllähän Lahti oli mesta paikka. Olimme Olavi Uusivirran keikalla ja livemusa ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen oli suorastaan ekstaattinen kokemus.

Täytin kolmekymmentä vuotta ja vietin ihanat synttärit mökillä perheen ja kaverien kanssa. Grillattiin, saunottiin ja valvottiin yömyöhään nuotiolla, ja se kaikki oli juuri sitä mitä olin kaivannut koko vuoden.

Kun palasimme kaupunkiin, tapasimme joitakin ystäviä ensimmäistä kertaa lapsineen ja ihmettelimme pienten skidien ja lastenvaunujen määrää Kalliossa. Ollaan nyt siinä iässä ja tilanteessa, että todella monet meidän ystävistä Suomessa on joko raskaana tai saaneet just vauvan. On ihan älyttömän suloista ja hauskaa tavata jonkun lapsi ensimmäistä kertaa ja miettiä, että vitsi, teillä on nyt messissä tällainen ja me saadaan seurailla sen elämää alusta saakka.

Niin paljon iloa ja yhdessäoloa. Rapujuhlia, lounaita, sienimetsää, illallisia, kävelyitä, oluita, kakkukahveja, lautapelejä.

Aika meni hirveän nopeasti ja viimeisenä iltana huomasin, että jotain on patoutunut möykyksi sisälle. Valvoin levottomana ennen aikaista aamulentoamme kotiin ja tuntui ihan hirveältä lähteä, kun en tiennyt, koska olen tulossa seuraavan kerran takaisin.

Olin odottanut tätä kaikkea vuoden, ja nyt se oli taas ohi. Menin suihkuun ja itkin siellä koko koronavuoden vitutusta ja ikävää ulos systeemistäni, suoraan lattiakaivoon.

Kun palasimme kotiin, oli iltapäivä ja täydellinen kesäkeli, syyskuussa. Belgia tuntui lohduttavan minua sanoen, että kyl mä tiiän että nyt on vähän rankkaa, mutta tässä olis 26 astetta lämpöä, tuntuuko vähän paremmalta?

Tuntuihan se.

Seuraavana viikonloppuna lähdimme ulos, kaverikin täytti kolmekymmentä, ja minulla soi päässä se Snow Patrolin biisi jossa lauletaan

I love this city tonight,

I love this city always.

1 kommentti
torstai, 28 lokakuun, 2021 by Antwerpenin Anna

Kesä 2020: kreisihelle ja taivaallinen täysloma

En koko kesänä tiennyt, mistä kirjoittaa, joten nyt ajattelin kirjoittaa vähän kaikesta.

Käytin kaikki tämän vuoden lomani Suomeen reissaamiseen ja se oli ihanaa.

Belgiassa oli tänä kesänä jälleen ennätysmäinen hellejakso, joka koetteli kaikkea normaalia järkeä ja toimintakykyä. Istuin ennen aamuvuoroja terassillamme puoli kuudelta aamuisin nauttimassa pienen hetken 20 asteen lämpötilasta, ennen kuin päivälämpötilat kipusivat 35-37 asteeseen ja tätä jatkui pari viikkoa. Jossain vaiheessa en enää muistanut, miltä tuntuu, kun ei ole hiki. Istuin yhden illan ammeessa haaleassa vedessä katsomassa tabletilta sarjoja, kun muuten ei oikein pystynyt olemaan.

Mietin melkein koko ajan, että pian saan toivottavasti hypätä laiturilta järveen vaikka kymmenen kertaa päivässä, ja pelkäsin koko ajan, että jotain menee pieleen emmekä pääsekään lähtemään. Kun lopulta pääsin kökkimään mökille kahdeksi viikoksi, sieluni oli riemusta suunniltaan.

Meidän kesälomat on aiemmin ollut vähän sellaista paikasta toiseen huseerausta, kun viikossa tai parissa yrittää tavata vähän kaikkia. Nyt oltiin kaksi viikkoa vain mökillä ja se oli aivan järjettömän ihanaa. Ehdin jopa kokea runsaasti sellaista rentouttavaa tylsyyttä niin kuin lapsena, kun pyörin vain pihalla katselemassa mitä kaikki muut touhuaa ja mietin, että mitähän sitä tekisi (ja sitten menin makaamaan aurinkotuoliin tunneiksi ja kuuntelin vuorotellen podcasteja ja lintuja.)

Tottakai toivon, että maailma joskus normalisoituu sen verran, ettei tarvitse skipata rapujuhlia, synttäreiden viettoa ja kaikenlaista muuta hauskaa kaiken varalta.

Oli kuitenkin jollakin tapaa helpottavaa, että meillä oli jokin ulkopuolinen pakottava syy, miksi lojutaan vain mökillä. Normaalisti haluan itsekin tavata paljon ihmisiä Suomessa käydessäni ja nytkin harmitti, että miten rajoitetusti oli aikaa sen kahden viikon omaehtoisen karanteenin jälkeen. Mutta tämä vuosi on ollut niin omituinen ja mun duunikesä sen verran väsyttävä, että todellinen täysloma mökillä oli just sitä mitä tarvittiin.

Tämä oli vissiin ensimmäinen kerta ulkomaille muuton jälkeen, kun oltiin mökillä muutamaa päivää pidempään. Nautin niin paljon siitä tunteesta, kun viikon jälkeen olin jo todella syvällä lomamoodissa ja unohtanut kokonaan normaalin työarjen, ja tiesin että tätä on edessä vielä toinen viikko ilman kiirettä mihinkään.

Saunassa istuessa mietittiin, että tästä lähin lomat saa olla enimmäkseen tätä.

Ja saunassahan me istuttiin melkein joka päivä. Viimeisenä iltana mökillä, jotka oli myös mun synttärit, saunoimme melkein kolmeen yöllä ja uimme tähtitaivaan alla joka oli niin kirkas että näimme Linnunradan.

Ei meilläpäin vaan koskaan oo tällästä.

No ei todellakaan.

Kotiinpaluu oli yllättävän ok ja luulenkin, että kaksi viikkoa on aika optimaalinen määrä lomaa kerrallaan.

Yksi asia, jota en kuitenkaan ollut tajunnut kaipaavani näin järjettömän kovasti, on hiljaisuus. Ensimmäiset yöt reissusta kotiin palattuani tuntui, että joka paikasta kuuluu kolahduksia, pärinää tai kohinaa. Nopeasti siihen taas tottui, mutta vähän taas haaveilin muutosta (belgialaisittain) maalle, jossa voi avata ikkunan ilman että sieltä aina kuuluu jotain mölinää tai liikenteen ääntä.

Sitten syyskuun puolivälissä onkin 25 astetta lämmintä ja mietin, että onhan tämäkin ihan jees.

Välillä tämän toisaalta ja toisaalta-elämän fiilikset on ärsyttävän kaksijakoiset, mutta joskus tulee sellainen rauha, että minä olen tosiaan saanut tämän kaiken ja minulla on kaksi paikkaa joissa molemmissa on paljon hyvää.

Kirjoita kommentti
lauantai, 19 syyskuun, 2020 by Antwerpenin Anna