Browsing Category

Ruoka / Raflat / Olut

Billie’s Craft Beer Fest ’18 – olutjuhlaa odotellessa

Toiset odottelee marraskuussa jo joulua, toiset olutfestivaalia. Arvannette kumpaan mä kuulun.

Billie’s Craft Beer Fest on taas ensi viikolla, ja nyt kun ollaan menossa sinne jo toista vuotta peräkkäin, voidaan kohta alkaa jo puhua perinteestä, vai mitä?

Fiilikset viime vuoden tapahtumasta löytyy täältä, mutta jotain kertonee sekin, että ostettiin tämän vuoden festarille liput jo maaliskuussa. Tuttuun tapaan tänäkin vuonna on tarjolla viitisenkymmentä panimoa ympäri maailmaa.

Yksi hämmennystä tämän vuoden tarjonnassa aiheuttanut juttu on, että yksi panimoista, Beavertown, on myynyt vähemmistöosuuden Heinekenille. Sitä on jonkin verran paheksuttu, että Heinekenin kanssa liittoutunut panimo on edelleen tulossa tällaiselle pienpanimofestivaalille.

Tapahtumajärjestäjä teki mielestäni ihan fiksun ratkaisun: Beavertownin osallistumista ei peruttu, koska panimo kutsuttiin festivaalille jo kauan ennen kuin myynnistä oli tietoakaan ja ”a promise made should be a promise kept” myös niille lipun ostaneille, jotka haluavat joka tapauksessa juoda Beavertownin oluita. Mutta koska yleisölle on luvattu 50 pienpanimoa, ohjelmaan lisättiin vielä yksi ylimääräinen panimo. Onkin mielenkiintoista nähdä,  kuinka ankaraa linjaa festivaaliväki vetää ja boikotoidaanko Beavertownia tapahtumassa vai ei.

En itse ole todellakaan mikään pienpanimopuritaani. En ole edes perillä mistään kuumista ug-panimoista, kun omat hifistelyt rajoittuu tasan oman olutlasin äärelle eli siihen, mitä kantapaikoissa kulloinkin on saatavilla.

Näin festivaalin alla on kuitenkin kiva vähän fiilistellä tarjontaa etukäteen, varsinkin kun yhden päivän aikana on tarjolla 200 eri olutta eikä kaikkea vain ehdi maistamaan! Tapahtuman olutlista julkistettiin tänään, ja erityisesti kiinnostaa amerikkalaiset panimot (vaikka hyvästä oluesta pidänkin, niin ei sitä kovin usein raaski tilata baarissa näitä spessumpia, kympin tai enemmänkin maksavia jenkkioluita) sekä ei-niin-olutmaana pidetyistä maista tulevat tuottajat (tuleeko kenelläkään Venäjästä tai Sveitsistä ekana mieleen olut?)

Muuten tarjonta painottuu paikallisiin, hollantilaisiin, brittiläisiin ja pohjoismaisiin panimoihin.

Suomalaisista panimoista BCBF:lla on toistaiseksi turha haaveilla. Vähän sinnepäin on Sori Brewing, jonka oluita on nykyään muuten säännöllisesti myös Beerlovers Barin ja Billie’s Bier Kafétarian hanoissa. Sorin tarina siitä, että Suomesta pitää lähteä muualle voidakseen tehdä olutta ilman kompromisseja ja sen maailmalle saadakseen, tekee mut kyllä vähän surulliseksi.

Toivon näkeväni sentään vielä omana elinaikanani sen päivän, kun paikallisten baarien hanalistassa lukee maakoodien SWE, EST, NOR, DK jatkeena vielä FIN, varsinkin nyt, kun sahdit näyttävät tekevän tuloaan tännekin! Oli vähän hölmistynyt olo maistaa tiettävästi ensimmäistä Belgiassa pantua sahtia, kun en edes tiedä, miltä kotimainen perussahti maistuu. Pitää korjata asia seuraavalla Suomen-reissulla sitten joskus.

Billie’s Craft Beer Fest 2017

Heräsin lauantaina todella hyväntuulisena, olihan edessä koko päivän kestävä craft beer-maraton.

Billie’s Bier Kafetaria on kantikseni, valikoimaltaan ja fiilikseltään aivan mielettömän kiva pubi Antwerpenin vanhan keskustan kupeessa. Paikan päällikkö Billie on raflan omistajan myrtsi ranskanbulldoggi.

Jos pitkän Suomen-loman jälkeen tuntuu jotenkin haikealta, oudolta tai epämääräiseltä, menen Billiekseen ja tunnen olevani taas kotona ja kelaan, että on tää mahtava kaupunki. Ruoka on turvallista ja tuhtia, omat lempparini ovat perinteinen stoofvlees sekä chili con carne-lautanen dippeineen (suosittelen erityisesti snadiin darraan), mutta useimmiten tulee vain maisteltua jotain tiheään vaihtuvista hanaoluista.

Billie’s Craft Beer Fest oli puolestaan ensimmäinen laatuaan ja poikaystävä hommasi early bird-liput synttärilahjaksi jo elokuussa.

Homma toimii all inclusive-meiningillä eli lipun hinnalla saa maistaa rajattomasti oluita. Ja rajattomasti niitä tuntuikin olevan, kun paikalla oli viitisenkymmentä panimoa. Festivaali oli kaksipäiväinen ja molempina päivinä tarjolla eri oluet, mutta me menimme vain lauantaina. Ennakoitiin vähän, että sunnuntaina saattaa olla jo veto pois vastuullisesta nautiskelusta huolimatta.

En ole ikinä käynyt Tallinn Craft Beer Weekendissä, mutta voisin kuvitella Billien ottaneen mallia sieltä. Melkein kaikilla panimoilla oli päivittäin tarjolla neljä olutta, joista kahta tarjoiltiin ensimmäisen puolikkaan ajan ja kahta muuta sitten loppuilta. Ja sehän tekee yhteensä lähes 200 eri olutta per päivä.

Itse tulin maistaneeksi ehkä kolmeakymmentä. Ja tein kuten itselleni lupasinkin ja yritin hypätä myös portereiden ja stoutien maailmaan.  Kreiseimmät makuelämykset taisi olla sour porterin ja sour quadrupelin puolella ja vaikka happamista tykkäänkin, niin nyt oltiin jännän äärellä.

Ties vaikka tästä alkaisi jonkinlainen pikkujouluperinne, sen verran kivaa oli!

P.S. Billie’s Bier Kafetaria löytyy osoitteesta Kammenstraat 12. Muraalista ei ainakaan voi erehtyä.

Mitä paremmat läksiäiset, sitä haikeampi olo

Viime viikolla sanoin heipat kaverille, joka lähtee takaisin kotimaahansa. Kyseessä on kielikurssikamuni, jonka kanssa olen istunut samoilla tunneilla monta kertaa viikossa jo vuoden ajan.

Samantasoisen kaverin vertaistuki on ollut kieltä oppiessa ihan mahtava juttu ja tästä eteenpäin olenkin sitten omillani. (No enhän mä siellä kurssilla yksin ole, mutta tämän frendin kanssa opimme kieltä niin samantahtisesti, että meidän koepisteetkin oli lähes samat. Oli ihan superhelppoa kysyä apua ja pyöritellä kielioppia, kun toinen tiesi aina tarkalleen, missä mennään.)

Romaniassa kaveria odottaa kiva vanha duunipaikka palkankorotuksen kera, kun taas täällä Belgiassa urakuviot eivät lähteneet etenemään ihan toivottua vauhtia. Toinen kaverini jäi myös pois syksyn kielikurssilta ennen kuin se ehti alkaakaan, mutta ihan päinvastaisista syistä: tyyppi löysi viimein työprojektin, joka vastaa hänen koulutustaan. Ihan supersiistiä!

Kokoonnuimme toistaiseksi viimeistä kertaa viettämään läksiäisiä portugalilaiseen ravintolaan, jossa oli turkoosit muoviliinat, valtavat doradoannokset ja seinällä simpukankuorista ja valokaapelista askarreltu meritähti.

Kun viinikarahvit oli täytetty pariin kertaan uudestaan, oli pöydässä suunniteltu ainakin road trip Romaniaan, poikien reissu Filippiineille ja Joulupukin tapaaminen Lapissa. (Kaverini mielestä on jotenkin suloista, että meillä on Korvatunturi ja Joulupukin paja. Mä taas fiilistelen sitä, että niillä on Dracula.)

Lasku tuotiin käsinkirjoitettuna post-it-lapulla ja kun ihmetelimme, että miten viiden hengen pääruuat, jälkkärikakut ja viinit voi maksaa vain 93 euroa, paikkaa ehdottanut italialaiskaveri sanoi: oh, you don’t pay for the drinks here niin kuin se olisi maailman itsestäänselvin asia.

Pahus vaan kun tuleekin vietettyä niin hauska ilta, että vaikka ehti jo tottua ajatukseen jonkun lähdöstä, sitä alkaakin taas miettimään, että voi vitsin vitsi.