Browsing Category

Minimalismi

Kotijuttuja: kylpyjä ja kevyttä feng shuita

Näinä aikoina olen entistäkin kiitollisempi kodista, jossa viihdyn.

Olen oppinut kaikista asunnoistamme jo aika paljon siitä, mikä on minulle tärkeää, mikä toimii ja millainen makuni on, ja nykyisessä kämpässä loksahtelee vielä kohdilleen miljoona asiaa.

En osaa yhtään visualisoida asioita päässäni, vaan minun täytyy nähdä, tuntea ja kokea ne tietääkseni, toimiiko jokin juttu vai ei. Kun vilkaisin asuntonäytössä pikaisesti kylpyhuonetta, mietin: aika pieni, tosi vähän säilytystilaa, mutta siisti, kyllä me pärjätään.

Vielä mitä, kylppäri on osoittautunut aivan mainioksi ja se suorastaan vetää mua puoleensa. Olen rakastunut uudestaan kylpyihin, joista olen nauttinut näin paljon viimeksi varmaan lapsena ennen kuin amme lähti putkiremontin tieltä eikä tullut koskaan takaisin.

Kylvyssä parasta on ajantajun häviäminen. Kun nousen ammeesta, minulla ei ole mitään hajua kauanko olin vain ajatusteni kanssa.

Meidän edellisissäkin Belgian-kodeissa oli ammeet, mutta tilat oli muuten epäviihtyisiä. Paljon peilikaappeja, kaksi lavuaaria muttei yhtään tasoja, omituiset materiaalit ja suihkuverho. Ainoa, mitä saattoi tehdä, oli pitää kaikki mahdollisimman puhtaana. Ei kutsunut mun sielua kylpemään ja rentoutumaan, ei sitten yhtään.

Nyt meillä on vain yksi reilun kokoinen lavuaari ja vieressä taso – ja tämä yksi taso on ollut valtava dealbreaker kylppärin toimivuudelle ja viihtyisyydelle! Toimivuus on oikeastaan yhtä kuin viihtyisyys: ei tarvitse laskea meikkipussia vesiroiskeista märälle lavuaarin reunalle, ja kylvyn ajaksi pöydälle saa kynttilän.

Valo tekee ihmeitä mille tahansa tilalle, mutta tämä on ensimmäinen kylppäri, jossa saan kaltevan kattoikkunan ansiosta nauttia luonnonvalosta, and it’s magic.

Saan viimein viherkasvin kylppäriinkin, kun se ei joudu olemaan pimeässä.

 

Opin koko ajan lisää siitä, miltä jokin visuaalinen elementti tuntuu, ja kylpyhuoneelta haluan ennen kaikkea rentoutusta.

Himmeät seinäkaakelit ovat minusta huomattavasti kiiltäviä miellyttävämmät. Kiiltävistä tulee jotenkin kova vaikutelma, kun taas vaalea ja himmeä kaakeli heijastaa valoa pehmeämmin. Suuret, vaakasuuntaiset kaakelit ovat rauhoittavampi elementti kuin pienet ja mosaiikkimaiset.

Ja mitä vähemmän saumoja hangattavana, sitä parempi. Voi kun tätä ajatusta olisi sovellettu myös keittiön välitilaan, jossa on melkein yhtä paljon saumaa kuin kaakeliakin.

Kunnolla valaistu, vaakasuuntainen peili kasvojen korkeudella on osoittautunut myös mainioksi ratkaisuksi. Jos on tapana katsella joskus, edes harvoin, kehoaan vähän kriittisin silmin, niin kokovartalopeilittömyys kylpyhuoneessa on oiva juttu. Olen hyvin sinut vartaloni kanssa, mutta on niitäkin päiviä, kun itsensä näkeminen vaikkapa pikku darrelissa ei varsinaisesti kohota sielua korkeuksiin.

Olen saanut ideoita feng shuista, johon olen uppoutunut fifty-fifty sisustusinspiraationa sekä vähän sellaisena höpöviihteenä. Kristalleilla ja onnensymboleilla sisustaminen ei ole mun juttu, mutta olen peilannut paljon sitä, millainen ympäristö tukee parhaiten omaa hyvinvointia. Mihin jokin tila on tarkoitettu, ja palveleeko siellä olevat materiaalit ja asiat tätä tarkoitusta?

(Tuli peilailtua myös ihan konkreettisesti: makkarin kokovartalopeili löysi uuden paikan sen jälkeen, kun huomasin, että sehän heijastaa vessanpöntön, mikäli kylppärin ovi unohtuu auki. Ei todellakaan palvele tarkoitusta!)

Olen myös lukenut Sara Karlssonin sympaattista kirjaa Asioita jotka tekevät kodin ja keskittynyt entistä enemmän siihen, miltä asiat tuntuu ja miten ne toimii.

Kyllästyin etsimään paikkaa takille, joten laitoin töpinäksi ja tilasin viimein naulakon ja laitoin eteisen järjestykseen. Koottiin vierashuoneen sänky, vaikka vieraita ei olekaan tiedossa vielä pitkään aikaan, sillä mikään ei huuda keskeneräisyyttä niin kuin osissa lojuva huonekalu.

Ja ehkä ajattelen myös, että valmis vierassänky on niin kuin kutsu: sitten kun tämä kaikki eristyneisyys on takanapäin, niin täällä ollaan valmiina, tervetuloa.

 

Tavaran karsimista ja stressinhallintaa

Muutto lähestyy, joten erinäisiä miniprojekteja riittää. Yritin aloittaa valmistelut ajoissa, koska tässä välissä on vielä joulu ja heti muuton alla töissä on luultavasti vähän haipakkaa.

Kaikenlainen touhuaminen on mulle myös mielen ja stressin hallintaa: vaikka emme olleet vielä edes löytäneet seuraavaa asuntoa, saatoin silti jo tyhjentää grillistä tuhkat, siivota pihavajan, raivata vaatekaapin ja roudata tavaraa kierrätyskeskukseen. Saa tunteen siitä, että tekee edes jotain, kun to do-lista rullaa koko ajan jossain alitajunnassa.

Viikot ovat vain hujahtaneet ohi, ja kyllä mä nyt olen ihan hitokseen tyytyväinen itseeni, että esimerkiksi se pihavaja on jo kondiksessa.

Uusi koti löytyi onneksi jo, jälleen kerran maanisen Immowebin kyttäämisen ansiosta. Vilkuilin ilmoituksia varmaan kerran tunnissa sinä sunnuntaina, kun bongasin meidän tulevan asunnon. Mulla tuli jo ilmoituksesta hyvä tunne ja näytössä vielä sellainen vahva perstuntuma, että tää on just hyvä. Onneksi oltiin nopeita ja saatiin se!

On hirveän suuri helpotus, ettei meidän tarvitse ajatella asuntoasiaa jouluna sen kummemmin.

Tilasin kuitenkin jo ensimmäisen satsin muuttolaatikoita ja pakkasin niistä yhden. Tämä oli näitä mun oikkujani, että sain mukamas pakkaamisen aloitettua ajoissa ennen joulua, vaikka kyseessä olikin vain yksi pahainen laatikko.

Olen saanut myös raivattua pienen määrän tavaraa. Uusi koti on vähän pienempi ja pohjaltaan erilainen kuin nykyinen, joten tällä kertaa pitää tosissaan miettiä, mitä kaikkea kannattaa muuttaa. Viimeiset kaksi kertaa ollaan muutettu aina isompaan ja raahattu mukana kaikkea nurkkien täytettä, mutta nyt en enää jaksa.

Prioriteetitkin muuttuu. Riittävistä keittiön työtasoista ei haluta tinkiä, joten mukaan lähtee kyllä isohko keittiösaareke, mutta lähinnä seinäntäytteenä ollut astiakaappi-senkki menee myyntiin.

Nettikirppareilla tulee vastaan sitä peruskauraa: kun tarjoat jotain hyllyä ilmaiseksi mutta itse noudettavaksi, niin eiköhän joku kysele että kulkeutuuko sinne ja tänne, kun ei ole autoa. No ei ole mullakaan, enkä tiedä meneekö kaksimetrinen hylly kätevästi junalla kun en ole kokeillut.

Koska en lähde alkuunkaan asioimaan kommunikaatiokyvyttömien ihmisten kanssa, varsinaiset kaupat ja noudot ovat kyllä sujuneet sovitusti. Myyn ensimmäiselle, joka mielellään edes tervehtii, tarjoaa pyyntihintaa ja ryhtyy heti sopimaan noutoajankohtaa.

Tehtiin myös reissu paikalliselle sortti-asemalle eli containerparkiin, jossa hommat toimi oikein mukavasti kunhan saatiin jutun juonesta kiinni. Ensin saatiin kuitenkin oivoi mamut on vähän pihalla-kokemus pitkästä aikaa, kun containerparkin työntekijä luuli meitä molempia kielitaidottomiksi ja meni päivittelemään toiselle asiakkaalle, että mitä hän nyt tekee kun noi ei edes hollantia puhu, ennen kuin ehdin sanomaan väliin, että ik spreek wel Nederlands mutta me vaan asioidaan täällä ekaa kertaa eikä ihan tiedetä, miten homma toimii.

Liian tavaran kanssa sumplaaminen on niin hemmetin vaivalloista, että tästä saa taas roppakaupalla motivaatiota pysyä poissa kaupoista ostelemasta mitään turhaa paskaa. Mielessä siintää myös jo tulevaisuuden oma koti ja vielä tätäkin seuraava muutto sitten joskus. Toivottavasti silloin ei tarvitse enää käydä tätä samaa kelaa, että miksi, oi miksi mulla on vielä tällainen ja tuollainen. 

Tässä järjestellessä olen hetkeksi unohtanut, että ihan kohta on joulu. Mun projektipää on sellainen, että sen valtaa aika tehokkaasti yksi asia kerrallaan, joten sellaista stressiströsseliä eri elämänalueista ei välttämättä pääse edes syntymään. Töissä tulee vedettyä vähän autopilotilla. Retail joulun alla ja vuodenvaihteessa nyt on muutenkin sellaista, että eteenpäin pusketaan välillä pelkällä selviytymismoodilla ja epätoivoisella huumorilla, ja siinä hässäkässä jokainen on vuorollaan vähän pihalla.

Muutaman päivän joululoma on oikein tervetullut tähän väliin. Tammikuu meneekin sitten hallitussa kaaoksessa, helmikuu uutta kotia laittaessa ja sitten saattaakin olla jo kevät <3

Muutto- ja vähän jouluvalmistelujakin

Tässä pikkuhiljaa muuttoon valmistautuessa olen taas karsimassa tavaraa. Vaikka tähän kotiin on tehty lähinnä harkittuja hankintoja, niin silti komeron perältä löytyy yhä kaikenlaista turhaa viime muutoista. Tällä kertaa kierrätykseen lähti esimerkiksi viime muutosta saakka pussissa ollut matto ja käyttämättä jäänyt keittiölaite, ja mietin, miksi ihmeessä nuo ylipäätään lähti viime muutossa mukaan.

Nyt yritän tosissani karsia kriteerillä: kuinka todennäköisesti tämä on edelleen paketissa, kun seuraavan kerran muutetaan, tai jos ei paketissa niin koskemattomana jossain ylähyllyllä?

(Kriteeri ei tosin koske erinäisiä kokoelmia, jotka ovat kulkeneet laatikoissa kämpästä toiseen Pasilasta saakka. Minä kuljetan mukanani laatikollista vanhoja muistikirjoja ja poikaystävä kahvikuppeja.)

Melkein kaikki huonekalumme on haalittu sieltä täältä, ja tykkään niistä juuri noin.

Mutta nyt kun elämä, koti, oma maku ja pienet mutta vakituiset palkkatuloni ovat tasaantuneet, ei tunnu enää siltä, että ihan joka ikinen tähän asti haalittu hylly, matto ja kippo pitäisi säästää kaiken varalta, vaikka en siitä erityisemmin enää pitäisikään.

Olen kai pelännyt, että mitä jos pitääkin sitten ostaa uusi vastaava tilalle ja tulee turhaa tuhlaamista ja rahanmenoa. Kaikkien näiden muuttojen ja raivausten myötä ostaminen ja sisustaminen on kuitenkin muuttunut hitaammaksi ja harva tarve on ikinä erityisen akuutti.

Meni melkein puoli vuotta löytää mieleinen tv-taso kierrätettynä, siihen asti oltiin ilman.

Meillä ei ole tälläkään hetkellä sänkyä. Kauan palvellut Ikean runko antoi periksi muutama kuukausi sitten, joten pistettiin se osiin ja sovittiin, että ostetaan uusi vasta kun muutetaan. Onpahan yksi iso huonekalu vähemmän muutettavana. Siihen asti mennään minimalistisella petiratkaisulla, lattialla pelkät säleiköt ja patjat.

Joululahjatoiveeni on ei-yhtään-mitään, koska joudumme kuitenkin muuttamaan kaiken alkuvuodesta enkä toivo yhtäkään muuttolaatikkoa lisää. Vähän olen silti taistellut itseni kanssa, etten hankkisi just ennen muuttoa uusia joulukuusenkoristeita, sillä mut on vallannut poikkeuksellisen aikainen joulufiilistely!

Yleensä en kestä ylenpalttista jouluhössötystä kovin aikaisin, mutta tänä vuonna mulla vaan naksahti päässä. Aloitin joulukuusipuheet niin ajoissa, että viime viikolla poikaystävä kantoikin meille jo kuusen sisälle. Täällä on ihan tavallista laittaa kuusi joulukuun alussa, joten paikallisella mittapuulla ollaan vain vähän ajoissa liikkeellä.

Muutama koriste löytyy ennestään, ja onneksi poikaystävän äiti lainasi taas osan joulupallokokoelmastaan. Loput koristeluinnostani voin toteuttaa joulukukilla ja kynttilöillä.

Tässä on varmaan taustalla myös jonkilainen tarve ottaa ilo irti viimeisistä kuukausista pikku talossa, josta ehti tulla koti enemmän kuin mistään muusta paikasta aiemmin.

Täällä oli monta ensimmäistä, mitä kotiin ja asumiseen tulee: piha ja perunamaa, yläkerta ja vierashuone. Ensimmäinen joulukuusi, joka mulla on ollut omassa kodissa. Takka. Ensimmäiset mihinkään varta vasten teettämäni verhot.

(Pelkäsin, etten osaa tilata oikeanlaisia ja tulee ihan väärän pituiset ja rumatkin vielä, ja ne muistuttaisivat mua ikuisesti siitä, etten ole tosiasiassa mikään aikuisihminen joka osaisi edes verhot tilata. Niistä tuli oikein hyvät ja olin ihan naurettavan tyytyväinen itseeni niitä ripustaessani.)

Oli ensimmäinen kevät seuraten päärynännuppuja ja -kukkia, pihalla möyryämistä ja aamukahveja ulkona jo silloin, kun varjossa oli kylmä mutta aurinko lämmitti jo hieman, ja olin niin onnellinen ja kiitollinen siitä missä olen, että melkein pääsi itku.

Grilli, jonka ääressä poikaystävä odotti mua aika monena kesäiltana iltavuorosta kotiin.

Onneksi muutamme pois keskellä talvea. Olisi paljon vaikeampaa jättää taakseen aurinkoinen, vehreä kesäpiha kuin talvilevolle jäänyt, lakastunut harmaus.

Okei, oli täällä myös monta kertaa likavedet lattialle pullauttanut tiskikone sekä säännöllisesti jumiin jääneet ulkokaihtimet, mutta mitäs pienistä.

Tässä talossa elämä on tasaantunut tavalliseksi arjeksi, ja tarkoitan tätä pelkästään hyvällä. Kun muutimme tänne, olimme juuri palanneet kuukauden lomalta Suomesta ja etsin töitä. Nyt sellainen määrä vapaa-aikaa tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, mutta hyvä niin.

Elämä normalisoitui. Ei enää kielikursseja, osa-aikahommia ja kaiken maailman henkistä poukkoilua ja jatkuvaa sopeutumista, vaan ihan tavallista elämää rutiineineen ja töineen, reissuhaaveita, pitkän tähtäimen suunnitelmia mielessä ja lyhyempiä kalenterissa, ja vähemmän kaikenlaista olemisen tuskaa ja vatvomista.

Unesta opittua: nukkumaanmenoajan ihme

Kiinnitettyäni huomiota nukkumiseen ja tehtyäni unesta arjen ykkösprioriteetin, alkoi tapahtua pikkuhiljaa muitakin hyviä juttuja.

Aiemmassa postauksessani arvelin, että päivärytmin vakiinnuttaminen olisi minulle unihygienian parantamisessa kaikkein vaikeinta. Olen aina ajatellut, että kaikkein tärkeintä on nukkua tarpeeksi ja sen rinnalla nukkumisen ajankohta on toissijainen juttu.

Tärkein neuvo hyvään uneen on kuitenkin noudattaa säännöllistä nukkumaanmenoaikaa, joten päätin yrittää – ja olen ollut aika ihmeissäni, miten hyvää se on tehnyt. Tuntuu, kuin ehtisin vähän enemmän, mutta silti vietän yhä paljon aikaa ihan vain rentoutuen ja leväten.

Aiemmat yritykseni säännöllistää heräämisaikaa ovat aina lähteneet siitä, että aikaistin herätystä portaittain tai yritin vain herätä aikaisemmin riippumatta siitä, mihin aikaan menin nukkumaan, yrittäen väsyttää itseni nukahtamaan aiemmin siinä onnistumatta. Ennen pitkää torkutin vapaapäivänä puoleenpäivään, kun univelka painoi.

Nyt tajuan aloittaneeni väärästä päästä, kun keskityin vain herätykseen. Ensin kannattaa rauhoittaa illat.

Kun karsin somessa roikkumista, ryhdyin iltatoimiin aiemmin ja opettelin kuuntelemaan niin sanottua uni-ikkunaa, nukkumaanmenorutiini aikaistui pikkuhiljaa ilman, että alla oli koko päivän kestänyt väsytystaistelu. Ajatuksen uni-ikkunasta bongasin  tästä unilääkäri Henri Tuomilehdon haastattelusta Hesarissa.

Uni-ikkunalla tarkoitetaan sitä 15-20 minuutin hetkeä, kun väsymys iskee, mutta jonka ohittamalla vireys saattaa nousta uudelleen, jolloin seuraavaa väsymyksen hetkeä voi joutua odottamaan.

Tiedän, että tämän pitäisi olla maailman yksinkertaisin asia: mene nukkumaan silloin kun väsyttää. Itse ryhdyn kuitenkin usein puuhaamaan kaikkea ylimääräistä, joka vahingossa piristääkin, ja sitten siivoan puoliltaöin keittiötä ihmetellen, miksei enää väsytä. Iltojen rauhoittaminen viimeistään tiettyyn aikaan aloitetuilla nukkumaanmenorutiineilla auttaa, ja kun uni-ikkuna aukeaa, ei kannata viivytellä vaan kömpiä suosiolla sänkyyn.

Pystyn noudattamaan tällä hetkellä hyvin luontevalta tuntuvaa päivärytmiä. Herään melkein joka päivä kahdeksalta, ja ennen töitä ehdin vaikkapa käydä lyhyellä lenkillä, hoitaa asioita, tehdä simppelin lounaan töihin tai ihan vain istua juomassa kahvia ja kuuntelemassa äänikirjaa.

Haaveilin ennen siitä, että kun nukkuisin vain tarpeeksi, jaksaisin automaattisesti myös liikkua. Olen aloittanut lenkkeilyn lukemattomia kertoja, saattanut olla kokonaan liikkumatta yli puoli vuotta, lenkkeillä kuukauden ja lopettaa taas.

Säännöllisen rytmin myötä arkeen syntyi kuin itsestään rako myös liikunnalle, ja ensimmäistä kertaa ikinä se tuntuu solahtavan jotenkin luontevasti osaksi arkipäiviäni. Taika olikin ajankohdassa, ja nyt varaan osan aamupäivistäni pikaiseen ulkoiluun ennen työpäivää. Luonnonvaloannos alkupäivästä on myös suuri apu sisäisen kellon tahdistamisessa pimeänä vuodenaikana, joten aamulenkkeily helpottaa entisestään päivärytmin ylläpitoa. Win-win!

Kestävän liikuntarutiinin luomiseen menee varmasti vielä pitkä aika, mutta ainakin alkuun on helpompi päästä, kun löytää sellaisen tavan liikkua, joka tuo virtaa.

Keho tuntuu muutenkin tykkäävän rutiineista. Nälkä iskee tasaisempana kuin ennen, ja olen jopa ruvennut syömään välillä aamupalaa. Aiemmin mulla ei ollut minkäänlaista ruokahalua pariin tuntiin heräämisestä. Oluttakaan ei tee mieli juoda enää samaan malliin kuin ennen, koska se väsyttää enemmän kuin koskaan aiemmin. Nyt ymmärrän, kun ihmiset sanovat, että jo parista lasista viiniä saattaa tulla darra. Olen vissiin tullut myös siihen ikään.

Mitään näistä jälkimmäisistä jutuista en ole yrittänyt tuoda tieten tahtoen elämääni jonain kokonaisvaltaisena hyvinvointiprojektina. En asettanut itselleni rajoituksia taikka tavoitteita. Olen toki ajatellut vuosia, että pitäisi joo liikkua enemmän ja voisihan alkoholiakin vähentää, mutta nämä alkoivat tapahtua sen kummemmin yrittämättä, kun ryhdyin ensin nukkumaan paremmin. Kun ei enää väsytä jatkuvasti, siitä haluaa pitää kiinni eikä nukkumisen prioriosinti tunnu valtavilta uhrauksilta.

Olen hirvittävän helpottunut: ei tarvita mitään kommervenkkejä tai suuria elämäntapamuutoksia. Niinkin yksinkertainen asia kuin nukkumaanmenoaika tekee hirmuisesti hyvää.