Browsing Category

Minimalismi

Somepaaston alku ja yksinkertaistettu arkirutiini

Olen nyt sillä tavalla onnellisessa tilanteessa, että mulla on tasainen ja suorittava mutta kiva vakiduuni, jossa viihdyn, eikä työt seuraa kotiin taikka valvota öisin.

Nyt kun kymmenen vuotta kestänyt sohellus opiskeluiden, osa-aikaduunien ja kielikurssien kombossa on hellittänyt ja arjella on melko tukevat raamit, tässä onkin ollut tilaa miettiä sitä, että millaista arkea olisi kiva ja hyvä ihmisen elää ja miten se kannattaisi toteuttaa.

Olin melkein koko kesän töissä, joten en edes kärsinyt mistään lomaltapaluubluesista. Silti syksy lävähti oikein avarilla naamaan heti syyskuun ensimmäisenä. Flunssakin iski. Yhtenä aamuna kaivoin esiin päälle puettavan viltin eli jättikokoisen, paksun villatakkini jota käytän talvisin kotona koko ajan, ja mietin, että tästä se nyt alkaa, pitkä ja pimeä talvi.

Miten tästä ihminen taas selviää?

Olen päättänyt, että nukkumalla. Unesta en enää tingi satunnaisia aamuvuoroviikkoja lukuunottamatta, jolloin pitää herätä viideltä. Muuten pyrin nukkumaan vähintään kahdeksan tuntia yössä ja viittaan kintaalla kaikille, jotka sanoo että kyllähän sitä pärjää kuudenkin tunnin yöunilla. Pärjää ehkä joo, mutta mitäs elämää se sellainen on?

Unesta on tullut ykkösprioriteettini, ja siihen on vaikuttanut myös yksi supermielenkiintoinen kirja, Matthew Walkerin Miksi nukumme – Unen voima.  Kirja avaa unen älyttömän laaja-alaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja kognitiivisiin kykyihin ja on ihana tietää, että oma priorisointini on täysin perusteltua. Olen aina tiennyt tarvitsevani ”paljon” unta voidakseni hyvin (vähintään 8h, välillä 9-10h) mutta olenkin ihan normaali enkä mikään unikeko.

Kirjassa annetaan monia konkreettisia neuvoja unihygienian parantamiseen, mutta ykkösohje on nousta ylös aina samaan aikaan. Se on minusta kaikista vinkeistä haastavin toteuttaa, kun töiden alkamisaika vaihtelee ja haluaa silti nukkua riittävästi. Muuten olen kyllä tiennyt koko ajan, mistä ottaa aikaa nukkumiselle ja muille perusasioille, mutta vei oman aikansa ryhtyä toimeen. Aloitin äskettäin somepaaston.

Ensin ajattelin ruutuajan vähentämistä unen kannalta, mutta kuuntelin äänikirjana Cal Newportin Digital Minimalism: On living better with less technology ja aloin miettiä puhelimella roikkumistani enemmänkin. Se on 80-prosenttisesti pelkkää aivotonta scrollailua. En edes ole superaktiivinen somessa, mutta silti kirjan ehdottama kuukauden mittainen detox esimerkiksi Instagramista kuulosti aika pitkältä ja vaikealta, ja juuri siksi tosi tarpeelliselta.

Nyt olen ollut kuukauden melkein kokonaan ilman Facebookia ja Instaa, jotka poistin puhelimesta kokonaan. Nettiselaimen piilotin puhelimen viimeiselle välilehdelle. Ensimmäisen kolmen päivän aikana peukalo hakeutui neuroottisesti etsimään Instan kuvaketta. Parissa illassa olin sijaistekemisenä lukenut yhden kirjan ja järjestänyt vaatekaappini.

Viikossa ajattelu alkoi vähän muuttua: olin suunnitellut kirjautuvani Instaan viikon tauon jälkeen tarkistaakseni, onko tullut viestejä, mutta ei kerta kaikkiaan enää huvittanut. Oli muuta tekemistä.

Tilalle ei ole tullut mitään ihmeellistä, vaan pieniä hyviä juttuja: keittiön nopea iltasiivous, että sinne on mukavampi tulla aamulla keittämään kahvia. Paluu astetta huolellisempaan ihonhoitorutiiniin. 15-20 minuuttia aamukahvia kirkasvalolampun ääressä, jonka muistin kerrankin ottaa esiin ennen joulukuuta. Paljon äänikirjoja. (Tällä hetkellä kuuntelen Stephen Fryn lukemia Harry Pottereita, jotka olen lukenut aikoinaan silloin, kun ne ilmestyivät suomeksi. On ihan uskomattoman nautinnollista palata ja upota takaisin siihen maailmaan todella pitkästä aikaa!)

Digital minimalismissa ehdotetaan kuukauden tauon jälkeen sovellusten harkittua käyttöönottoa, mikäli niitä edelleen haluaa käyttää, niin että ne palvelevat sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kuluneen kuukauden aikana kirjautunut tileilleni kahdesti selaimella ja viettänyt niissä yhteensä noin 15 minuuttia, ja on selvää, mihin niitä tulevaisuudessa käytän: pelkkään yhteydenpitoon ja läheisten ihmisten kuulumisten seuraamiseen.

Kaikki muu saa mennä.

Vaatteiden ostolakko: ajatuksia alkuvaiheilta ja nykytilanne

Tein noin vuosi sitten yhteenvedon siitä, kuinka paljon rahaa olin laittanut vaatteisiin kuluneen vuoden aikana. Kun pankkitililtä lähteneeseen summaan lisäsi vielä parillakympillä käteisellä tehtyjä kirppariostoksia, tuli summaksi vähän alle 400 euroa.

Jäin miettimään, että onko se paljon vai vähän.

Ensireaktioni oli, että paljon. Olinhan kuvitellut, etten edes osta ikinä mitään, pakollisia ja tarpeellisia juttuja vain ja harvakseltaan jotain kivaa. Todellisuudessa olin ostanut muun muassa lenkkarit (65e alesta), hameen, kesähousut ja neuletakin. Ei yhtäkään noita kenkiä kalliimpaa, erityisen laadukasta spessuostosta, vaan vähän sitä sun tätä.

Kun kyselin muiden ihmisten shoppailubudjetteja, alkoi omani sittenkin vaikuttaa melko maltilliselta. Käyttämäni summa oli myös noin puolet vähemmän kuin suomalainen keskiarvo tämän tilaston mukaan.

Päätin kuitenkin, etten osta ainakaan loppuvuonna enää yhtäkään vaatetta, kun en tosiaan edes tarvinnut mitään.

Yhtäkkiä vuosi olikin jo lopuillaan enkä ollut edes ajatellut koko asiaa. Olin vain lakannut pyörimästä kaupoissa. Kun lyhyt ostolakko ei tuottanut mitään vaikeuksia, aloin miettiä, miten kauan pärjäisin kokonaan ilman uusia vaatteita.

Maltilliset tavoitteet motivoi minua enemmän kuin isot kertarykäisyt, joten vuosi ilman uusia vaatteita-tyylinen haaste ei tuntunut ihan omalta jutulta. Tarkoituksena ei ollut mikään lyhyt ja ankara projekti, jossa otetaan ihmisestä mittaa, vaan ponnahduslauta pitkäaikaisille tottumuksille.

Päätin vain ottaa aikaa, että kuinka kauan pärjään nykyisellä vaatekaapillani.

 

Viisi kuukautta sujuikin helposti ostamatta mitään. Keväällä ostin yhdet tennarit, sukkia ja alusvaatteita ja ryhdyin samalla pitämään kirjaa ostoksistani. Kesällä ostin vielä korkkarit, jakun tapaisen ja kolme mekkoa, sillä tiedossa oli kavereiden häitä eikä mulla ollut ennestään mitään juhlavampaa vaatetta, joka ei olisi musta tai valkoinen. (Yksi mekoista oli häiden kannalta hutiostos, mutta on kyllä muuten tullut käyttöön. Yhden heräteostos-hameen hankin kirpparilta.)

Siinä kaikki vaateostokseni kuluneen vuoden ajalta. Vaatteisiin ja kenkiin meni yhteensä vuoden aikana 370 euroa, eli suunnilleen saman verran kuin aiempanakin vuonna.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Aloitin työt vaatekaupassa. Houkutuksia kaikkialla!

Enää ei sentään tee mieli ostaa kaikkea kivaa mitä näkee, niin kuin alussa, ja tämä vaihdos on kyllä havainnollistanut mulle tosi kirkkaasti, miten monet ”tarpeet” tulee jostain ulkopuolelta.

Nyt mulla on lista asioista, joita tarvitsen (tai luulen tarvitsevani) ja yritän miettiä, mitä todella haluan vanhan tilalle. Kaikki farkkuni ovat hiutuneet puhki, mutta haluanko edelleen pillit, niin kuin viimeiset kymmenen vuotta? Olen miettiyt asiaa nyt jonkin aikaa ja pärjännyt niillä yhdillä mustilla housuilla, jotka ovat vielä ehjät. Toiset helpottaisi kyllä arkea, ja tässä on mielestäni ostamisen tarpeellisuuden ydin: kuinka paljon lisäarvoa elämään tuo toinen vs. kymmenes pari housuja? Se kymmenes pari kun ei vaikuttaisi elämääni mitenkään ostohetkeä pidemmälle, mutta kun vaatekaapin koko on sopiva ja vaatteet hankittu tarpeeseen, ne parantavat suoraan arkea ja elämänlaatua ja semmoisista hankinnoista saakin iloa joka päivä.

Toinen koetukselle joutunut juttu on suunnittelemieni hankintojen ajattomuus. En ole kovin mielenkiintoinen pukeutuja, eikä mulla ole mitään tarvetta toteuttaa viimeisimpiä hullutuksia, ellen nyt satu johonkin tottumaan ja tykästymään. (Esimerkiksi vajaamittaiset liehupöksyt löytyy, vaikka mulla kestikin ensin noin kaksi vuotta tottua culottes-housuihin katukuvassa.)

Haaveilen vaatekaapista, joka on ikuinen. Tai edes vähän sinnepäin. Kysyn jokaisen ostamisen mieliteon hetkellä itseltäni liudan kysymyksiä:

Pidänkö tästä väristä niin paljon, että pukeudun tähän vielä 5-10 vuoden päästä, vaikka kukaan muu ei enää silloin käyttäisi tätä sävyä?

Kuinka monta vastaavaa mulla on jo? Kuinka usein käytän niitä? Mikä niissä on vikana? 

Tarvitsenko tätä juuri nyt?

Miksi harkitsen nyt turtle neck-neuletta, vaikka olen aina inhonnut sitä miltä ne tuntuu päällä?

Olenko valmis maksamaan tulevaisuudessa tämän korjauttamisesta tai korjaamaan itse tarvittaessa?

Nyt alkaa kolmas vuoteni harkitsevaisempaa vaatteiden ostamista, ja toistaiseksi ostoslistallani on ne yhdet housut. Eipä meidän ainoaan vaatekaappiin enää hirveästi mitään mahtuisikaan, enkä todellakaan ajatellut lisätä ostoslistalle vielä uusia kaappejakin.

Kuinka ajaudun kohti minimalistisempaa elämää

Olen huomannut kaikenlaisen levottoman hässäkän lähestulkoon kadonneen elämästäni viime vuoden aikana.

En ole missään vaiheessa tietoisesti päättänyt ruveta elämään minimalistisemmin, vaan jotenkin mietteet kulutustottumuksista ja yksinkertaisuudesta ovat yhdessä vieneet minut kohti jollain tapaa minimalistisempaa elämää.

En tarkoita matkalaukkuminimalismia, jossa itsetarkoituksena on tavaroiden vähyys. Tavaraa kyllä löytyy, eikä minulla ole kapselivaatekaappia tai alle viittäsataa esinettä. Raivasin viimeksi tavaroitani ennen muuttoa, enkä ole vielä kahteen vuoteen laittanut juuri mitään tavaraa kierrätykseen. Olen vain lopettanut tai vähentänyt hurjasti monien asioiden ostamista.

En vietä juurikaan aikaa kaupoissa ja vaatteiden suhteen olenkin tällä hetkellä ostolakossa.

Kosmetiikan ostelu meinasi lähteä käsistä, kun kiinnostuin viime vuonna luonnonkosmetiikasta ja monivaiheisesta ihonhoitorutiinista. Poistin sittemmin Jodelissa seuraamistani kanavista kaikki kosmetiikkaan liittyvät kanavat ja pahimmat ostohimot loppuivat aikalailla siihen.

Tämä oli tosi pieni muutos, mutta sen ansiosta oivalsin, miten paljon voin vaikuttaa omiin muka-tarpeisiini seuraamallani sisällöllä. Nykyään poistan myös esimerkiksi sellaiset Instagram-seurattavat, jotka aiheuttavat minulle vain epämääräisen halun ostella jotain roinaa.

En tosiaan pyri mahdollisimman minimaaliseen tavaramäärään senkään takia, että koen olevani ekologisessa mielessä vastuussa tähänastisista hankinnoistani. Mielummin käytän mahdollisimman paljon loppuun kaikkea sitä mitä minulla jo on, mutta jos jokin vaate ei kerta kaikkiaan enää toimi päälläni, niin mielummin annan sen kierrätykseen kun se on vielä mahdollisimman hyväkuntoinen.

Tänä vuonna saatamme muuttaa asunnosta toiseen, joten olen ryhtynyt käymään tavaroita läpi raivaussilmällä. Vaatekaapista keräsin yhden muovikassillisen kierrätettävää. Melkoinen ero parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin kannoin kassikaupalla tekstiilejä kierrätykseen!

Kun sitä krääsää ei enää juurikaan osta, niin ei sen kanssa tarvitse enää puljatakaan.

Elämään on tullut tilaa mukavammille asioille. Olen oppinut laittamaan aika hyvää ruokaa. Meidän kotona on oikeastaan aina siistiä ilman kauheita ponnistuksia, mitä nyt keittiö on välillä oma lukunsa… Olen ryhtynyt pitkästä aikaa lenkkeilemään ja lukemaan kirjoja. Kirjoittaminenkin kiinnostaa näköjään jälleen, kun olen pyöritellyt kaikenlaista sälää mielessäni jonkin aikaa.

Välillä saan diy-puuskia ja harrastan kausittain jotain näpertämistä, maalaan kukkaruukkuja ja kaapinnuppeja tai neulon kukkaruukuille päällisiä. Viherkasvit on helppo harrastus, ne kun voi unohtaa välillä kokonaan ja ajoittain taas nysvätä mullanvaihtojen ja pistokkaiden kanssa.

Teen myös bokashia ja tuotan parvekkeellamme biojätteistä multaa. Sitä tulee tällä hetkellä niin reilusti, että suunnittelen jo tomaatinkasvatushommia.

Minimalismiin monissa yhteyksissä kietoutuva zero waste-ajattelutapa kiinnostaa myös, mutta sillä saralla teen vielä lähinnä ajatustyötä ja pikkuruisia muutoksia näin alkuun.

Ennen kaikkea olen päässyt irti siitä vielä nuorempana vaivanneesta ajatuksesta, että elämäni ja minun ihmisenä pitäisi olla jotenkin erikoisia. Että pitäisi olla kiinnostava ja omaperäinen tyyli, persoonallisia harrastuksia, käydä tietyissä paikoissa, olla tietynlainen ja toteuttaa tätä erikoisuuttaan etenkin jatkuvasti ostamalla.

Nääh. Näin on hyvä.