Browsing Category

Kuulumiset

Tuulettaa kodin, tuulettaa pään

Torstaina keräsin joulukuusesta koristeet ja vein kuusen pihalle.

En meinannut ensin saada millään aikaiseksi, ja rinnassa tuntui semmoinen pieni möykky, joka tarkoittaa, että välttelen jotakin. Jostain syystä se ruumillistui hiljakseen varisevaan kuuseen, kaikki se mitä pitäisi vielä tehdä ja hoitaa, mutta johon on vaikea tarttua.

Tiesin, että kunhan tuosta kuusesta pääsen, niin sitten alan pakata muutakin kuin joulukoristeita. Muuttolaatikot odottavat pinkassa olkkarin nurkassa.

Viivyttely ei sovi minulle. Ahdistun siitä paljon enemmän kuin asioiden hoitamisesta saman tien tai mahdollisimman pian. No NYT, sanoin itselleni, ryhdyin purkamaan kuusta ja pallo pallolta olo keveni.

Avasin kaikki ovet ja ikkunat ja laitoin joululahjaksi saamani diffuuserin tupruttamaan kevyesti piparminttua. Ajattelin, että se ja ikkunoista tuleva läpiveto puhdistaa kaikki huoneet ja vie seisoneen ilman mennessään.

Imuroin neulasia. Laitoin keittiön maton pesuun. Join useamman kupin teetä.

Ja tämä rituaali tosiaan auttoi ja rauhoitti minua. Möykky hellitti. Kyllä tästäkin muutosta selvitään, ei tarvitse vielä stressata.

Sitten palasin töihin ja siellä on tietenkin hirveä kaaos ja tammikuu alkaa vaikuttaa paljon uuvuttavammalta kuin viime vuodelta muistinkaan.

Laitan tupruttimeen laventelia, niin kuin varmaan tulen laittamaan vielä monena iltana ja aamuinakin, istun ennen töitä hiljaisuudessa kuuntelemassa diffuuserin hiljaista pulputusta ja huminaa ja mietin, että tämä pieni vekotin luokoon minulle rauhoittumisen rutiinin alkuvuoden hulluuteen.

Tavaran karsimista ja stressinhallintaa

Muutto lähestyy, joten erinäisiä miniprojekteja riittää. Yritin aloittaa valmistelut ajoissa, koska tässä välissä on vielä joulu ja heti muuton alla töissä on luultavasti vähän haipakkaa.

Kaikenlainen touhuaminen on mulle myös mielen ja stressin hallintaa: vaikka emme olleet vielä edes löytäneet seuraavaa asuntoa, saatoin silti jo tyhjentää grillistä tuhkat, siivota pihavajan, raivata vaatekaapin ja roudata tavaraa kierrätyskeskukseen. Saa tunteen siitä, että tekee edes jotain, kun to do-lista rullaa koko ajan jossain alitajunnassa.

Viikot ovat vain hujahtaneet ohi, ja kyllä mä nyt olen ihan hitokseen tyytyväinen itseeni, että esimerkiksi se pihavaja on jo kondiksessa.

Uusi koti löytyi onneksi jo, jälleen kerran maanisen Immowebin kyttäämisen ansiosta. Vilkuilin ilmoituksia varmaan kerran tunnissa sinä sunnuntaina, kun bongasin meidän tulevan asunnon. Mulla tuli jo ilmoituksesta hyvä tunne ja näytössä vielä sellainen vahva perstuntuma, että tää on just hyvä. Onneksi oltiin nopeita ja saatiin se!

On hirveän suuri helpotus, ettei meidän tarvitse ajatella asuntoasiaa jouluna sen kummemmin.

Tilasin kuitenkin jo ensimmäisen satsin muuttolaatikoita ja pakkasin niistä yhden. Tämä oli näitä mun oikkujani, että sain mukamas pakkaamisen aloitettua ajoissa ennen joulua, vaikka kyseessä olikin vain yksi pahainen laatikko.

Olen saanut myös raivattua pienen määrän tavaraa. Uusi koti on vähän pienempi ja pohjaltaan erilainen kuin nykyinen, joten tällä kertaa pitää tosissaan miettiä, mitä kaikkea kannattaa muuttaa. Viimeiset kaksi kertaa ollaan muutettu aina isompaan ja raahattu mukana kaikkea nurkkien täytettä, mutta nyt en enää jaksa.

Prioriteetitkin muuttuu. Riittävistä keittiön työtasoista ei haluta tinkiä, joten mukaan lähtee kyllä isohko keittiösaareke, mutta lähinnä seinäntäytteenä ollut astiakaappi-senkki menee myyntiin.

Nettikirppareilla tulee vastaan sitä peruskauraa: kun tarjoat jotain hyllyä ilmaiseksi mutta itse noudettavaksi, niin eiköhän joku kysele että kulkeutuuko sinne ja tänne, kun ei ole autoa. No ei ole mullakaan, enkä tiedä meneekö kaksimetrinen hylly kätevästi junalla kun en ole kokeillut.

Koska en lähde alkuunkaan asioimaan kommunikaatiokyvyttömien ihmisten kanssa, varsinaiset kaupat ja noudot ovat kyllä sujuneet sovitusti. Myyn ensimmäiselle, joka mielellään edes tervehtii, tarjoaa pyyntihintaa ja ryhtyy heti sopimaan noutoajankohtaa.

Tehtiin myös reissu paikalliselle sortti-asemalle eli containerparkiin, jossa hommat toimi oikein mukavasti kunhan saatiin jutun juonesta kiinni. Ensin saatiin kuitenkin oivoi mamut on vähän pihalla-kokemus pitkästä aikaa, kun containerparkin työntekijä luuli meitä molempia kielitaidottomiksi ja meni päivittelemään toiselle asiakkaalle, että mitä hän nyt tekee kun noi ei edes hollantia puhu, ennen kuin ehdin sanomaan väliin, että ik spreek wel Nederlands mutta me vaan asioidaan täällä ekaa kertaa eikä ihan tiedetä, miten homma toimii.

Liian tavaran kanssa sumplaaminen on niin hemmetin vaivalloista, että tästä saa taas roppakaupalla motivaatiota pysyä poissa kaupoista ostelemasta mitään turhaa paskaa. Mielessä siintää myös jo tulevaisuuden oma koti ja vielä tätäkin seuraava muutto sitten joskus. Toivottavasti silloin ei tarvitse enää käydä tätä samaa kelaa, että miksi, oi miksi mulla on vielä tällainen ja tuollainen. 

Tässä järjestellessä olen hetkeksi unohtanut, että ihan kohta on joulu. Mun projektipää on sellainen, että sen valtaa aika tehokkaasti yksi asia kerrallaan, joten sellaista stressiströsseliä eri elämänalueista ei välttämättä pääse edes syntymään. Töissä tulee vedettyä vähän autopilotilla. Retail joulun alla ja vuodenvaihteessa nyt on muutenkin sellaista, että eteenpäin pusketaan välillä pelkällä selviytymismoodilla ja epätoivoisella huumorilla, ja siinä hässäkässä jokainen on vuorollaan vähän pihalla.

Muutaman päivän joululoma on oikein tervetullut tähän väliin. Tammikuu meneekin sitten hallitussa kaaoksessa, helmikuu uutta kotia laittaessa ja sitten saattaakin olla jo kevät <3

Muutto- ja vähän jouluvalmistelujakin

Tässä pikkuhiljaa muuttoon valmistautuessa olen taas karsimassa tavaraa. Vaikka tähän kotiin on tehty lähinnä harkittuja hankintoja, niin silti komeron perältä löytyy yhä kaikenlaista turhaa viime muutoista. Tällä kertaa kierrätykseen lähti esimerkiksi viime muutosta saakka pussissa ollut matto ja käyttämättä jäänyt keittiölaite, ja mietin, miksi ihmeessä nuo ylipäätään lähti viime muutossa mukaan.

Nyt yritän tosissani karsia kriteerillä: kuinka todennäköisesti tämä on edelleen paketissa, kun seuraavan kerran muutetaan, tai jos ei paketissa niin koskemattomana jossain ylähyllyllä?

(Kriteeri ei tosin koske erinäisiä kokoelmia, jotka ovat kulkeneet laatikoissa kämpästä toiseen Pasilasta saakka. Minä kuljetan mukanani laatikollista vanhoja muistikirjoja ja poikaystävä kahvikuppeja.)

Melkein kaikki huonekalumme on haalittu sieltä täältä, ja tykkään niistä juuri noin.

Mutta nyt kun elämä, koti, oma maku ja pienet mutta vakituiset palkkatuloni ovat tasaantuneet, ei tunnu enää siltä, että ihan joka ikinen tähän asti haalittu hylly, matto ja kippo pitäisi säästää kaiken varalta, vaikka en siitä erityisemmin enää pitäisikään.

Olen kai pelännyt, että mitä jos pitääkin sitten ostaa uusi vastaava tilalle ja tulee turhaa tuhlaamista ja rahanmenoa. Kaikkien näiden muuttojen ja raivausten myötä ostaminen ja sisustaminen on kuitenkin muuttunut hitaammaksi ja harva tarve on ikinä erityisen akuutti.

Meni melkein puoli vuotta löytää mieleinen tv-taso kierrätettynä, siihen asti oltiin ilman.

Meillä ei ole tälläkään hetkellä sänkyä. Kauan palvellut Ikean runko antoi periksi muutama kuukausi sitten, joten pistettiin se osiin ja sovittiin, että ostetaan uusi vasta kun muutetaan. Onpahan yksi iso huonekalu vähemmän muutettavana. Siihen asti mennään minimalistisella petiratkaisulla, lattialla pelkät säleiköt ja patjat.

Joululahjatoiveeni on ei-yhtään-mitään, koska joudumme kuitenkin muuttamaan kaiken alkuvuodesta enkä toivo yhtäkään muuttolaatikkoa lisää. Vähän olen silti taistellut itseni kanssa, etten hankkisi just ennen muuttoa uusia joulukuusenkoristeita, sillä mut on vallannut poikkeuksellisen aikainen joulufiilistely!

Yleensä en kestä ylenpalttista jouluhössötystä kovin aikaisin, mutta tänä vuonna mulla vaan naksahti päässä. Aloitin joulukuusipuheet niin ajoissa, että viime viikolla poikaystävä kantoikin meille jo kuusen sisälle. Täällä on ihan tavallista laittaa kuusi joulukuun alussa, joten paikallisella mittapuulla ollaan vain vähän ajoissa liikkeellä.

Muutama koriste löytyy ennestään, ja onneksi poikaystävän äiti lainasi taas osan joulupallokokoelmastaan. Loput koristeluinnostani voin toteuttaa joulukukilla ja kynttilöillä.

Tässä on varmaan taustalla myös jonkilainen tarve ottaa ilo irti viimeisistä kuukausista pikku talossa, josta ehti tulla koti enemmän kuin mistään muusta paikasta aiemmin.

Täällä oli monta ensimmäistä, mitä kotiin ja asumiseen tulee: piha ja perunamaa, yläkerta ja vierashuone. Ensimmäinen joulukuusi, joka mulla on ollut omassa kodissa. Takka. Ensimmäiset mihinkään varta vasten teettämäni verhot.

(Pelkäsin, etten osaa tilata oikeanlaisia ja tulee ihan väärän pituiset ja rumatkin vielä, ja ne muistuttaisivat mua ikuisesti siitä, etten ole tosiasiassa mikään aikuisihminen joka osaisi edes verhot tilata. Niistä tuli oikein hyvät ja olin ihan naurettavan tyytyväinen itseeni niitä ripustaessani.)

Oli ensimmäinen kevät seuraten päärynännuppuja ja -kukkia, pihalla möyryämistä ja aamukahveja ulkona jo silloin, kun varjossa oli kylmä mutta aurinko lämmitti jo hieman, ja olin niin onnellinen ja kiitollinen siitä missä olen, että melkein pääsi itku.

Grilli, jonka ääressä poikaystävä odotti mua aika monena kesäiltana iltavuorosta kotiin.

Onneksi muutamme pois keskellä talvea. Olisi paljon vaikeampaa jättää taakseen aurinkoinen, vehreä kesäpiha kuin talvilevolle jäänyt, lakastunut harmaus.

Okei, oli täällä myös monta kertaa likavedet lattialle pullauttanut tiskikone sekä säännöllisesti jumiin jääneet ulkokaihtimet, mutta mitäs pienistä.

Tässä talossa elämä on tasaantunut tavalliseksi arjeksi, ja tarkoitan tätä pelkästään hyvällä. Kun muutimme tänne, olimme juuri palanneet kuukauden lomalta Suomesta ja etsin töitä. Nyt sellainen määrä vapaa-aikaa tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, mutta hyvä niin.

Elämä normalisoitui. Ei enää kielikursseja, osa-aikahommia ja kaiken maailman henkistä poukkoilua ja jatkuvaa sopeutumista, vaan ihan tavallista elämää rutiineineen ja töineen, reissuhaaveita, pitkän tähtäimen suunnitelmia mielessä ja lyhyempiä kalenterissa, ja vähemmän kaikenlaista olemisen tuskaa ja vatvomista.

Somepaaston alku ja yksinkertaistettu arkirutiini

Olen nyt sillä tavalla onnellisessa tilanteessa, että mulla on tasainen ja suorittava mutta kiva vakiduuni, jossa viihdyn, eikä työt seuraa kotiin taikka valvota öisin.

Nyt kun kymmenen vuotta kestänyt sohellus opiskeluiden, osa-aikaduunien ja kielikurssien kombossa on hellittänyt ja arjella on melko tukevat raamit, tässä onkin ollut tilaa miettiä sitä, että millaista arkea olisi kiva ja hyvä ihmisen elää ja miten se kannattaisi toteuttaa.

Olin melkein koko kesän töissä, joten en edes kärsinyt mistään lomaltapaluubluesista. Silti syksy lävähti oikein avarilla naamaan heti syyskuun ensimmäisenä. Flunssakin iski. Yhtenä aamuna kaivoin esiin päälle puettavan viltin eli jättikokoisen, paksun villatakkini jota käytän talvisin kotona koko ajan, ja mietin, että tästä se nyt alkaa, pitkä ja pimeä talvi.

Miten tästä ihminen taas selviää?

Olen päättänyt, että nukkumalla. Unesta en enää tingi satunnaisia aamuvuoroviikkoja lukuunottamatta, jolloin pitää herätä viideltä. Muuten pyrin nukkumaan vähintään kahdeksan tuntia yössä ja viittaan kintaalla kaikille, jotka sanoo että kyllähän sitä pärjää kuudenkin tunnin yöunilla. Pärjää ehkä joo, mutta mitäs elämää se sellainen on?

Unesta on tullut ykkösprioriteettini, ja siihen on vaikuttanut myös yksi supermielenkiintoinen kirja, Matthew Walkerin Miksi nukumme – Unen voima.  Kirja avaa unen älyttömän laaja-alaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja kognitiivisiin kykyihin ja on ihana tietää, että oma priorisointini on täysin perusteltua. Olen aina tiennyt tarvitsevani ”paljon” unta voidakseni hyvin (vähintään 8h, välillä 9-10h) mutta olenkin ihan normaali enkä mikään unikeko.

Kirjassa annetaan monia konkreettisia neuvoja unihygienian parantamiseen, mutta ykkösohje on nousta ylös aina samaan aikaan. Se on minusta kaikista vinkeistä haastavin toteuttaa, kun töiden alkamisaika vaihtelee ja haluaa silti nukkua riittävästi. Muuten olen kyllä tiennyt koko ajan, mistä ottaa aikaa nukkumiselle ja muille perusasioille, mutta vei oman aikansa ryhtyä toimeen. Aloitin äskettäin somepaaston.

Ensin ajattelin ruutuajan vähentämistä unen kannalta, mutta kuuntelin äänikirjana Cal Newportin Digital Minimalism: On living better with less technology ja aloin miettiä puhelimella roikkumistani enemmänkin. Se on 80-prosenttisesti pelkkää aivotonta scrollailua. En edes ole superaktiivinen somessa, mutta silti kirjan ehdottama kuukauden mittainen detox esimerkiksi Instagramista kuulosti aika pitkältä ja vaikealta, ja juuri siksi tosi tarpeelliselta.

Nyt olen ollut kuukauden melkein kokonaan ilman Facebookia ja Instaa, jotka poistin puhelimesta kokonaan. Nettiselaimen piilotin puhelimen viimeiselle välilehdelle. Ensimmäisen kolmen päivän aikana peukalo hakeutui neuroottisesti etsimään Instan kuvaketta. Parissa illassa olin sijaistekemisenä lukenut yhden kirjan ja järjestänyt vaatekaappini.

Viikossa ajattelu alkoi vähän muuttua: olin suunnitellut kirjautuvani Instaan viikon tauon jälkeen tarkistaakseni, onko tullut viestejä, mutta ei kerta kaikkiaan enää huvittanut. Oli muuta tekemistä.

Tilalle ei ole tullut mitään ihmeellistä, vaan pieniä hyviä juttuja: keittiön nopea iltasiivous, että sinne on mukavampi tulla aamulla keittämään kahvia. Paluu astetta huolellisempaan ihonhoitorutiiniin. 15-20 minuuttia aamukahvia kirkasvalolampun ääressä, jonka muistin kerrankin ottaa esiin ennen joulukuuta. Paljon äänikirjoja. (Tällä hetkellä kuuntelen Stephen Fryn lukemia Harry Pottereita, jotka olen lukenut aikoinaan silloin, kun ne ilmestyivät suomeksi. On ihan uskomattoman nautinnollista palata ja upota takaisin siihen maailmaan todella pitkästä aikaa!)

Digital minimalismissa ehdotetaan kuukauden tauon jälkeen sovellusten harkittua käyttöönottoa, mikäli niitä edelleen haluaa käyttää, niin että ne palvelevat sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kuluneen kuukauden aikana kirjautunut tileilleni kahdesti selaimella ja viettänyt niissä yhteensä noin 15 minuuttia, ja on selvää, mihin niitä tulevaisuudessa käytän: pelkkään yhteydenpitoon ja läheisten ihmisten kuulumisten seuraamiseen.

Kaikki muu saa mennä.